Synnytys
- Ketjun aloittaja Heinis
- Aloituspäivämäärä
Mulla takana yksi synnytys, kuulemma ihan normaali sellanen. Vaikka ainakin mun mielestä aivan liian pitkä, vuorokausi! Nyt kun sitten tokaa odotetaan niin pelottaa jo valmiiksi EPIDURAALI. Sattui meinaan aivan sairaasti, tai mikä nyt onkaan sopiva sana kuvaamaan tunnetta kun sähköiskut kulkee lantiosta varpaiden päähän saakka! Tuli läpi supistuksenkin, enkä sitäpaitsi ymmärrä miksi pistos pitää antaa supistuksen aikana??? Ekaa synnytystä en osannut pelätä, jännitin toki tuntematonta hurjuutta mutta suhtauduin pakkona josta seuraa maailman ihanuus. Nyt en siis myöskään osaa muuten jännittää vielä, mutta miten ihmeessä pääsen ohi tuosta traumasta. Käsittääkseni ei ole aivan tavallista tuntea sähkötystä noin voimakkaasti, joten ehkä se meni jotenkin pieleen?
-Stardust-
Näppärä viestien naputtelija
Onko joku perustelu sille, ettei siellä oo?? Itellä ja monella muulla lähipiirin naisella ilokaasu on paras kaveri synnytyksessä. Mulla vaikutti ensinnäki niin, että vei pahimman terän supistuskivulta ja sit toiseks, ku keskitty vetämään sitä kaasua henkeen, ni ei aatellu sitä kipua. Silti pysty liikkumaan ja käymään ite vessassa.
MrsData
Satasella mukana keskusteluissa
Mun mielestä Jyväskylän ilokaasuttomuus liittyy ilmanvaihtoon, mutta en tiedä miksei sitä ilmanvaihtoa laitettu kuntoon uusien tilojen myötä. Uudet tilat otettiin käyttöön muistaakseni kesä-heinäkuussa 2012, itse synnytin siellä heinäkuun lopussa 2012 ja ilokaasua ei tosiaan saanut. Ei siitä tosin varmaan omalla kohdalla olis apua ollutkaan... Sain varmaan kaikki mahdolliset puudutteet, mutta yhtä hyvin olisivat voineet pistellä suolavettä. Ainoastaan epiduraali toi helpotuksen.
Jansku
Silmät suurina ihmettelijä
synnytystarinaa:
täällä hollannissahan kaikki toimii vähän erilailla...
loppuraskaudessa alkoi verenpaineeni nousta aika korkealle ja sitä seurattiinkin päivittäin, jouduin sairaalaan monitoreihin ja testeihin. kaikki kuitenkin ok( ei siis raskausmyrkytysta tai muuta). 39+3 neuvolatäti yritti avittaa vähän synnytyksen alkua (en tiedä yhtään miksi sitä suomeksi kutsutaan), mutta siis menee kohdunsuulle sormillaa ja yrittää saada paikkoja "aukeamaan". sitten sain päätöksen että joudun sairaalaan pe aamuna klo7.00 ja aloitetaan lääkkeilä.
pikkuinen päätti toisin ja vedet menivät klo 3.00 yöllä. soitin sitten kuuden aikaan neuvolatädille (joka siis päivystää synnytystapauksien vuoksi-täällähæn saa siis vaikka kotona synnyttää jos niin haluaa).
neuvolatäti sanoi että ei tarvi lähteä sairaalaan, hän tulee ysin aikaan käymään.
tuli ja meni, sanoi vaan että pitää soittaa jos jotain tulee. muuten vaan odotellaan. tulee kuulema yhdeltätoista käymään.
supistukset voimistuivat ja voimistuivat. ja kuulema aukenin hyvää mallia. sitten menin kylpyyn ja verta tuli aika paljon joten pyysimme neuvolatätiä tulemaan käymään taas. kolmen aikaan oli 6-7cm auki ja täti kysyi että haluanko mennä sairaalaan vai vielä jäädä kotiin?? hop sairaalaan sitten!
pyysin kipulääkkeitä ja antoivat morfiinipumpun, joka vie supistuksen "huiput" pois. pystyin vähän syömään kun pääsin omasta kipumaailmasta hetkeksi pois.
supistukset loppuivat kun olin 9cm ja lopetin kipupumpun käytön ja ne sitten taas palasivat. sitten yhtäkkiä ei tuntunut supistuksia ja kätilö sanoi että olen 10cm auki.. sanoi että mitäs tehdään? ööh, mitä vaihtoehtoja on? hah! sanoi et voin yrittää ponnistaa kun ponnistuksen tunnettä ei näytä tulevan!
oooh ok. siinä se parin puristuksen jälkeen alkoi tajuta miten ponnistetaan ja hirveällä raivolla+ tunteella - vauva on saatava ulos- syntyi pikkuinen 15 min ponnistuksen jälkeen ja 17h vesien menosta!
hyvät kokemukset jäivät vaikkei se helppoa tai kivutonta todellaankaan ollut :)
täällä hollannissahan kaikki toimii vähän erilailla...
loppuraskaudessa alkoi verenpaineeni nousta aika korkealle ja sitä seurattiinkin päivittäin, jouduin sairaalaan monitoreihin ja testeihin. kaikki kuitenkin ok( ei siis raskausmyrkytysta tai muuta). 39+3 neuvolatäti yritti avittaa vähän synnytyksen alkua (en tiedä yhtään miksi sitä suomeksi kutsutaan), mutta siis menee kohdunsuulle sormillaa ja yrittää saada paikkoja "aukeamaan". sitten sain päätöksen että joudun sairaalaan pe aamuna klo7.00 ja aloitetaan lääkkeilä.
pikkuinen päätti toisin ja vedet menivät klo 3.00 yöllä. soitin sitten kuuden aikaan neuvolatädille (joka siis päivystää synnytystapauksien vuoksi-täällähæn saa siis vaikka kotona synnyttää jos niin haluaa).
neuvolatäti sanoi että ei tarvi lähteä sairaalaan, hän tulee ysin aikaan käymään.
tuli ja meni, sanoi vaan että pitää soittaa jos jotain tulee. muuten vaan odotellaan. tulee kuulema yhdeltätoista käymään.
supistukset voimistuivat ja voimistuivat. ja kuulema aukenin hyvää mallia. sitten menin kylpyyn ja verta tuli aika paljon joten pyysimme neuvolatätiä tulemaan käymään taas. kolmen aikaan oli 6-7cm auki ja täti kysyi että haluanko mennä sairaalaan vai vielä jäädä kotiin?? hop sairaalaan sitten!
pyysin kipulääkkeitä ja antoivat morfiinipumpun, joka vie supistuksen "huiput" pois. pystyin vähän syömään kun pääsin omasta kipumaailmasta hetkeksi pois.
supistukset loppuivat kun olin 9cm ja lopetin kipupumpun käytön ja ne sitten taas palasivat. sitten yhtäkkiä ei tuntunut supistuksia ja kätilö sanoi että olen 10cm auki.. sanoi että mitäs tehdään? ööh, mitä vaihtoehtoja on? hah! sanoi et voin yrittää ponnistaa kun ponnistuksen tunnettä ei näytä tulevan!
oooh ok. siinä se parin puristuksen jälkeen alkoi tajuta miten ponnistetaan ja hirveällä raivolla+ tunteella - vauva on saatava ulos- syntyi pikkuinen 15 min ponnistuksen jälkeen ja 17h vesien menosta!
hyvät kokemukset jäivät vaikkei se helppoa tai kivutonta todellaankaan ollut :)
pauski90
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Täällä ei oo aika kullannut muistoja, pelottaa suorastaan synnytys... Kätilöt oli kyllä ihania ja ilokaasu,se autto mulla TOSI paljon, laittaa pään niin sekasin. Muistan varmaan lopun ikäni kun radiosta tuli daadirlandirlandaa ja meinasin kuolla nauruun, kätilöt tokas että harvemmin täällä kukaan nauraa, ilokaasua siis suosittelen :D Mulla tuli ensimmäinen supistus yöllä 03.30 ja lapsi oli pihalla klo 11.10. Supistukset alko samantien tulemaan 5-15 min välein ja oli heti alkuun ihan kamalan kipeitä! Puol kasi olin sairaalassa jossa totes mun olleen jo 5 senttiä auki, epiduraalin sain ja se vei kaikki kivut mennessään, suosittelen lämpimästi... Mulle se vaan laitettiin liian aikasin eikä ponnistus vaiheessa sen vaikutuksesta ollut mitään jälljellä... En revenny mutta saksittiin kyllä auki kun sydänäänet putosi niin alas että oli pakko saada pienokainen nopeasti pihalle... Ponnistus vaihe taisi kestää 35min muistaakseni ja kipeetä se teki! Muistan kun itse ennen synnytystä kyselin jo synnyttäneiltä että sattuiko se? Kirkkain silmin valehdeltiin ettei se satu juuri ollenkaan.. (toki kaikki kokee sen kivun erilailla, kivunlievitykselläkin osaa usein tähän) mutta nämä kaverit sitten jälkikäteen myönsivät etteivät halunneet pelotella kivuilla. Itse en kellekkään valehtele jos joku kysyy, sattuu ja pirusti! Mulle tuli 6 tikkiä ja oli tosi kipeet pari viikkoa. Kivut lakkaa kyllä kun seinään kun pienen saa syliin 
siness
Jostain jotain jo tietävä
Esikoisen synnytys tietysti pelotti. Olihan se uutta ja outoa, mutta kun oli käynnistynyt, ei siinä paljoa ehtinyt pelkäämään.. varsinkaan kun kipeät supistukset jatkuivat sen 13 tuntia ennen kuin kalvot puhkastiin. En halunnut kivunlivitystä piikki kammossani. Se mua ehkä eniten pelottikin..
Kun toinen syntyi oli vielä vähän jännemmät paikat. Synnytys kestikin enää vain 2 tuntia ja tapahtui melkein ambulanssissa. Silloin ensihoitajaukko vaan sanoi "Koita pidätellä". Hei haloo. Jännittävyyden teki se, että tyttö syntyi perätilassa. Mutta voi, jos voisin tämän valita, ottaisin heti tämänkin synnytyksen perätilassa. NIIN PALJON HELPOMPI ..kun ei iso möttipää kairaa tietä. Tuo toinenkin synnytys meni kivunlievityksittä.
Tämän kolmannenkin haluan luomuna. Ei kahta ilman kolmatta. Mulle se on jotenkin merkkipaalu. Naiseuden meriitti tai jotai. Verikoetta en voi sietää, mutta kyllä mä synnytän ihan ilman mitään lievityksiä :P Ja kyllähän se sattuu.. jumaluat että se sattuu. Mutta kestää vain hetken ja loppuu kuin napsauttaen. Kuten juurihoidonkin tekeminen, kun tulehtuneeseen poskihampaaseen ei auta puudutus.
Neuvona ensisynnyttäjille antaisin, ettei pidä liikaa miettiä omia tahtoja synnytykseen. Loppupeleissä se on kätilöt kun määrää. Välttämättä et pääsekään kävelemään pitkin sairaalan tontteja, vaan sut makoilutetaan käyrillä kokoajan. Äläkä stressaa sitä, että msitä tiedät kun vauva alkaa syntymään, mistä tiedät koska pitää ponnistaa. Yksikään lapsi ei ole jäänyt syntymättä. Kyllä sen sitten tiedät, kun h-hetki käynnistyy. JA muista taikasanat "ihan ku mulla ois kakkahätä" kun ponnistustuttaa.. jos oikeasti tuntuu siltä että kakka tulee.. on se sun kakka sun lapses :D - Tietty jos olet ihan epiduraaleissa, voi tuntemukset jäädä vähän vähemmälle.. siihen en pysty ottamaan kantaa. Tässä yksi syy miksi suosin luomua synnytyssalissa.
Kun toinen syntyi oli vielä vähän jännemmät paikat. Synnytys kestikin enää vain 2 tuntia ja tapahtui melkein ambulanssissa. Silloin ensihoitajaukko vaan sanoi "Koita pidätellä". Hei haloo. Jännittävyyden teki se, että tyttö syntyi perätilassa. Mutta voi, jos voisin tämän valita, ottaisin heti tämänkin synnytyksen perätilassa. NIIN PALJON HELPOMPI ..kun ei iso möttipää kairaa tietä. Tuo toinenkin synnytys meni kivunlievityksittä.
Tämän kolmannenkin haluan luomuna. Ei kahta ilman kolmatta. Mulle se on jotenkin merkkipaalu. Naiseuden meriitti tai jotai. Verikoetta en voi sietää, mutta kyllä mä synnytän ihan ilman mitään lievityksiä :P Ja kyllähän se sattuu.. jumaluat että se sattuu. Mutta kestää vain hetken ja loppuu kuin napsauttaen. Kuten juurihoidonkin tekeminen, kun tulehtuneeseen poskihampaaseen ei auta puudutus.
Neuvona ensisynnyttäjille antaisin, ettei pidä liikaa miettiä omia tahtoja synnytykseen. Loppupeleissä se on kätilöt kun määrää. Välttämättä et pääsekään kävelemään pitkin sairaalan tontteja, vaan sut makoilutetaan käyrillä kokoajan. Äläkä stressaa sitä, että msitä tiedät kun vauva alkaa syntymään, mistä tiedät koska pitää ponnistaa. Yksikään lapsi ei ole jäänyt syntymättä. Kyllä sen sitten tiedät, kun h-hetki käynnistyy. JA muista taikasanat "ihan ku mulla ois kakkahätä" kun ponnistustuttaa.. jos oikeasti tuntuu siltä että kakka tulee.. on se sun kakka sun lapses :D - Tietty jos olet ihan epiduraaleissa, voi tuntemukset jäädä vähän vähemmälle.. siihen en pysty ottamaan kantaa. Tässä yksi syy miksi suosin luomua synnytyssalissa.
Mulla oli todella helppo synnytys joten tarinan uskaltavat lukea nekin joita pelottaa.
Sanotaan, että kyllä sen tietää kun synnytyssupistukset alkavat. No en mä ainakaan tienny, paitsi jälkikäteen.. Minulla on aina ollut tosi kovat menkkakivut ja supistukset tuntuivat ihan samalta, paitsi kymmenen kertaa lievempänä plus se että supistukset kestivät vain minuutin pari kerrallaan. Eli ei mitään verrattuna helvetillisiin menkkakipuihin joissa itken kaksinkerroin lattialla odottamassa särkylääkkeen vaikutusta. Supistukset alkoivat noin neljältä iltapäivällä ja tulivat heti säännöllisesti ja alle 10 minuutin välein. Seitsemältä kävi mielessä, että tää nyt saattais olla SITÄ ja soitin miehelle (joka muuras meidän talon kivijalkaa) ja suihkuttelin mahaa lämpimällä suihkulla.
Yhdeksältä päätin et lähdetään sairaalaan käymään vaikka olin varma että joudun takaisin kotiin. Meiltä on tunnin matka sairaalaan joten en ihan viime tippaan halunnut jättää. No sairaalassa mut tutkittiin ja olinkohan 3cm auki. Siitä ammeeseen tunniksi ja sitten taas tutkittiin ja olin 4 cm auki. Sain luvan epiduraalille ja kun se oli laitettu kello oli 1 ja olinkin täysin auki ja sai alkaa ponnistamaan.
Siinä vaiheessa en tuntenut mitään koska epiduraali oli juuri alkanut vaikuttamaan ja katsoin monitorista koska supistus alkaa ja sen mukaan ponnistelin. Vartin päästä tyttö oli pihalla ja ensimmäinen ajatus oli että kyllä mä tämän voisin uusiksi tehdä koska vaan.
Sairaalassa ehdin olla siis 3 h, tyttö oli reilu 3kg ja 49cm, ei tikkejä, vain pari pientä naarmua. Synnytyksen kesto 7 h. Oon sitä mieltä vieläkin, että menkkakivut ovat paljon pahempia. Jossain on muuten sanottu että menkkakivut valmistavat kestämään synnytyksen joten ainakin mun kohdalla on käynyt niin.
Sanotaan, että kyllä sen tietää kun synnytyssupistukset alkavat. No en mä ainakaan tienny, paitsi jälkikäteen.. Minulla on aina ollut tosi kovat menkkakivut ja supistukset tuntuivat ihan samalta, paitsi kymmenen kertaa lievempänä plus se että supistukset kestivät vain minuutin pari kerrallaan. Eli ei mitään verrattuna helvetillisiin menkkakipuihin joissa itken kaksinkerroin lattialla odottamassa särkylääkkeen vaikutusta. Supistukset alkoivat noin neljältä iltapäivällä ja tulivat heti säännöllisesti ja alle 10 minuutin välein. Seitsemältä kävi mielessä, että tää nyt saattais olla SITÄ ja soitin miehelle (joka muuras meidän talon kivijalkaa) ja suihkuttelin mahaa lämpimällä suihkulla.
Yhdeksältä päätin et lähdetään sairaalaan käymään vaikka olin varma että joudun takaisin kotiin. Meiltä on tunnin matka sairaalaan joten en ihan viime tippaan halunnut jättää. No sairaalassa mut tutkittiin ja olinkohan 3cm auki. Siitä ammeeseen tunniksi ja sitten taas tutkittiin ja olin 4 cm auki. Sain luvan epiduraalille ja kun se oli laitettu kello oli 1 ja olinkin täysin auki ja sai alkaa ponnistamaan.
Siinä vaiheessa en tuntenut mitään koska epiduraali oli juuri alkanut vaikuttamaan ja katsoin monitorista koska supistus alkaa ja sen mukaan ponnistelin. Vartin päästä tyttö oli pihalla ja ensimmäinen ajatus oli että kyllä mä tämän voisin uusiksi tehdä koska vaan.
Sairaalassa ehdin olla siis 3 h, tyttö oli reilu 3kg ja 49cm, ei tikkejä, vain pari pientä naarmua. Synnytyksen kesto 7 h. Oon sitä mieltä vieläkin, että menkkakivut ovat paljon pahempia. Jossain on muuten sanottu että menkkakivut valmistavat kestämään synnytyksen joten ainakin mun kohdalla on käynyt niin.
Bambie
Oman äänensä löytänyt
Mä olin vasta 16-vuotias kun lähdin esikoista synnyttämään, joten synnnytystietous oli aika vähäistä, mitä nyt neuvolassa ja valmennuksessa oltiin asiaa käsitelty. Mun kohdalla se oli hyvä juttu etten tiennyt mitä tuleman pitää. Kaikki meni omalla painollaan, kivunlievityksiä sain riittävästi (suihku, lämpötyyny, ilokaasu ja epiduraali). Avautumisvaihe oli melko pitkä, mutta epiduraalin ansiosta siedettävä. Ponnistusvaihe kesti 45min mutta aika meni niin nopeasti, etten edes tajunnut niin kauaa ponnistaneeni. Istukka jäi jumiin, eikä lähtenyt irtoamaan, vaikka kolme henkilöä painoi ja veti ja rynnoi ja laittoi oksitosiinia (tässä kohtaa sain kipulääkettä suoraan suoneen ja se pisti pään sekaisin). Se oli synnytyksen kamalin 1,5h kun väkipakolla yritettiin istukkaa repiä irti, rukoilin kätilöä lopettamaan ja jättämään sen sinne tai mitä tahansa että se kipu loppuisi. Lopuksi lääkäri kävi sen nyppäämässä jumalattoman kokosilla pihdeillä. Sen jälkeen kipu oli ohi. Luulin synnyttäneeni pienen pojan, mutta sainkin "ison", 4030g, tytön Sairaalan henkilökunta oli todella asiansa osaavia ja huolehtivia, synnytyksestä jäi loppujenlopuksi positiiviset mielikuvat, tosi aika sumuiset kaiken lääketokkuran takia.
Toisen synnytyksen, jostain mielenhäiriöstä johtuen, halusin mahdollisimman luomuna. No luomunahan sitten mentiin, ilokaasusta otin yhdet henkoset, mutta kivut oli siinä vaiheessa jo niin kovat, etten pystynyt hengittämään maskiin. Menin ihan lukkoon, kun supistuskivut yhtäkkiä muuttuivat täysin lamaannuttaviksi. Sitä ennen olin pystynyt hallitsemaan kipua hengityksen ja liikkeen avulla. Sitten olinkin täysin lamaantunut. hengitys ei sujunut ja lihastakaan en pystynyt liikauttamaan. Taistelin tahtomattani supistuksia ja kipua vastaan. Pääni oli ihan liian selvä koko touhuun tajusin ihan liian hyvin mitä tapahtui. Ponnistusvaihe oli tuskaa. Tunsin jokaisella ponnistuksella miten vauvan pää työntyi synnytyskanavassa eteenpäin ja jokaisen supistuksen loputtua se valui takaisin. Itkin ja pelkäsin, miten luonnottomalta se tuntuikaan ponnistaa taas uudestaan, tuntea se viiltävä kipu taas uudestaan ja huomata, miten vauva vaan liukuu takaisin kaikesta huolimatta. Nopeastihan se ponnistusvaihe oli oikeasti ohi, mutta jokainen minuutti niistä seitsemästä tuntui vähintään puolelta tunnilta! Tästä viisastuneena pyydän epiduraalia ja ilokaasua ja spinaalia ja ihan mitä ikinä onkaan tarjolla, HETI, kun astelen sairaalan ovista sisään! :D Ja tosiaan ekasta laitettiin 2 tikkiä ja toisesta (3750g) ei yhtään.
Mutta ensisynnyttäjille neuvoksi, hengittäkää! Opetelkaa rauhallinen ja rentouttava hengitystapa ja käyttäkää sitä apuna avautumisvaiheessa. Se helpottaa kipua ja nopeuttaa avautumista. Missään nimessä älkää taistelko kipua vastaan, mitä enemmän lihaksiä pitää jännityksessä (etenkin kasvojen alueen lihakset) sitä hitaammin avautuminen tapahtuu.
Sairaalan henkilökunta oli todella asiansa osaavia ja huolehtivia, synnytyksestä jäi loppujenlopuksi positiiviset mielikuvat, tosi aika sumuiset kaiken lääketokkuran takia.Toisen synnytyksen, jostain mielenhäiriöstä johtuen, halusin mahdollisimman luomuna. No luomunahan sitten mentiin, ilokaasusta otin yhdet henkoset, mutta kivut oli siinä vaiheessa jo niin kovat, etten pystynyt hengittämään maskiin. Menin ihan lukkoon, kun supistuskivut yhtäkkiä muuttuivat täysin lamaannuttaviksi. Sitä ennen olin pystynyt hallitsemaan kipua hengityksen ja liikkeen avulla. Sitten olinkin täysin lamaantunut. hengitys ei sujunut ja lihastakaan en pystynyt liikauttamaan. Taistelin tahtomattani supistuksia ja kipua vastaan. Pääni oli ihan liian selvä koko touhuun tajusin ihan liian hyvin mitä tapahtui. Ponnistusvaihe oli tuskaa. Tunsin jokaisella ponnistuksella miten vauvan pää työntyi synnytyskanavassa eteenpäin ja jokaisen supistuksen loputtua se valui takaisin. Itkin ja pelkäsin, miten luonnottomalta se tuntuikaan ponnistaa taas uudestaan, tuntea se viiltävä kipu taas uudestaan ja huomata, miten vauva vaan liukuu takaisin kaikesta huolimatta. Nopeastihan se ponnistusvaihe oli oikeasti ohi, mutta jokainen minuutti niistä seitsemästä tuntui vähintään puolelta tunnilta! Tästä viisastuneena pyydän epiduraalia ja ilokaasua ja spinaalia ja ihan mitä ikinä onkaan tarjolla, HETI, kun astelen sairaalan ovista sisään! :D Ja tosiaan ekasta laitettiin 2 tikkiä ja toisesta (3750g) ei yhtään.
Mutta ensisynnyttäjille neuvoksi, hengittäkää! Opetelkaa rauhallinen ja rentouttava hengitystapa ja käyttäkää sitä apuna avautumisvaiheessa. Se helpottaa kipua ja nopeuttaa avautumista. Missään nimessä älkää taistelko kipua vastaan, mitä enemmän lihaksiä pitää jännityksessä (etenkin kasvojen alueen lihakset) sitä hitaammin avautuminen tapahtuu.
Sessi
Jostain jotain jo tietävä
Esikoisen 1v 1kk synnytyksestä sen verran, että helvettiä se oli ja olis varmaan ollu ilman komplikaatioitakin, meillä niitä kuitenki riitti. Vauvalla oli avotarjonta, eli kasvot ylöspäin, lapsivesi oli vihreää, 2 kertaa napanuora kaulan ja kerran vartalon ympäri, sydänäänet alkoi heiketä siinä loppumetreillä. Lopussa huone täynnä lääkäreitä ja sanottiin, että kaks supistusta yritetään ja jollei, niin multa taju kankaalle ja hätäsektio. Noh siitä siiten raivoissani (huusin kuulemma paljon) ponnistin ja seuraavalla työnnöllä tulikin. Laitteet jo huusi, että täytyy leikata, mutta tulikin ihan minuuteissa ulos, nin ei tarvittu. Mulla tuloksena tästä 3 asteen repeämät, täydellinen välilihan repeäminen, 800ml veren menetys yms. muuta kivaa...Siis 2 Aikaan yöllä alkoi kipeät supistukset, vesi meni 4ltä, jonka jälkeen helvetilliset kivut, lapsen voinnin (viheän veden takia) en saanut mitään muuta lääkitystä alkuun, kun ilokaasun. Klo. 13 sain vasta epiduraalin. Arvaa vaa huusinko kätilöille, että tää on ihmisen rääkkäystä, en kestä leikatkaa se ulos yms. Siis sellasen 10h ilman lääkitystä. Epiduraali oli taivas pari tuntia, kunnes taas alko sattumaan paljon, mutta kappas, en taaskaan saanut mitään, kun seuraavat supistukset pitää tuntea, että osaat ponnistaa, iso vauva ja muutenki ongelmia, ni täytyy saada hyvin ponnistettua. Ja jumalauta sitä kipua!! Kaikki loppui hyvin, vauva tuli syliin ja siinä hetkessä kipu oli poissa. Veret ja istukka lens kaaressa lattialle ja kätilön päälle, nauratti. Sitten vauva isän syliin ja minut kiikutettiin leikkaussaliin parsittavaksi. Vielä siellä alkoi pienet komplikaatiot, mulla laski paineet tosi alas ja heräämössä olin siis jonku aikaa. Seuraavana päivänä pääsin jo sängystä ite ylös!
Tuleva synnytys siis pelottaa paljon.
Tuleva synnytys siis pelottaa paljon.
Pakko kuikuilla elokuisten puolelta, kun itseä aihe jo stressaa.. minulla hyvin samanlainen kokemus synnytyksestä kun sinulla Sessi. Luotto kova ku kätilö sanoi kun lapsivesi vaihtui vihreäksi eikä vauva asettunut aloilleen, et mahtuukohan edes tulee, no toivotaan et tulee. Mulla ei sentään hätäsektiolla peloteltu, mutta neuvolassa jälkikäteen kyl sanoi kun kerroin ettei kätilöllä olisi ollut valtuuksia viedä loppuun yksin vaan lääkäri olisi pitänyt olla paikalla..Sen takia minun elokuinen (jos matkassa pysyy) niin tullaan leikkamaan.
Niin ja mie joudin venailee paikkailuu pääsyä klo 13.30-20! Et kiva, siihe tulehdukset päälle. Ei saanut syödä eikä juoda ja ekan kerran suihkuun pääsin seuraavan päivän iltapäivällä. Lievästi sanottuna vitutti
Niin ja mie joudin venailee paikkailuu pääsyä klo 13.30-20! Et kiva, siihe tulehdukset päälle. Ei saanut syödä eikä juoda ja ekan kerran suihkuun pääsin seuraavan päivän iltapäivällä. Lievästi sanottuna vitutti
Ihana lukea kaikenlaisia synnytystarinoita.
Meillä esikoisen syntymä oli suoraan sanoen helppo.
Avautumisvaihe oli kylläkin pitkä ja kipeät supistukset jatkuivat yli vuorokauden, yksi yö sairaalassa kera kauratyynyn mutta aamulla päästiin kotiin. Kotiin päästyä supistukset alkoivat taas kun olivat jo yön aikana helpottaneet että sai edes hetken nukutuksi.
Kotona saatiin nukutuksi pari tuntia jonka jälkeen siivoilin, tein ruokaa, kävimme kaupassa ja jopa lumitöitä vauhdittaakseni supistuksia. Kotiin pääsyn iltana tiistaina soittelin klo 21 maissa sairaalaan lähinnä sen takia ettei taas turhaan menisi. Sen verran kärttyinen kätilö puhelimessa jolloin ilmoitin miehelle sekä siskolle että "jasso sairaalaan en lähde". Tunnit kului ja saunassa pääsi jotenkin käymään kunnes kaksikko sai ylipuhuttua ja sairaalaan lähdettiin.
Sairaalaan päästyä oli paikat auki 7cm. Ainoat syömäni särkylääkkeet olivat 2x 500mg paracetamol.
Sairaalassa oltiin klo 00 aikaan. Pitkään sinnittelin ennen puudutteiden saamista, epiduraali, kukaan ei paikkoja tarkistanut ja ei kauaa mennyt kun ponnistusvaihe alkoi klo2 yöllä. Pitkään siinä menikin syntymä aika noin 2.40. jälkeenpäin mietitty ehtikö niin nopeasti vaikuttamaan koska paikat todennäköisesti alkoi olla jo auki jo aika reilusti...
Olisin ollut heti valmis kävelemään ja 2 vrk sairaalassa oltiin. Mukana tosiaan olivat mies sekä sisko.
Nyt jälkeenpäin harmittaa että epiduraalin otin koska niin pitkään pärjäsin ilman sekä anestesia lääkärin nähdessä kivut hävisi ilman puudutteita. :D
Nyt vakavasti harkitsen jos alatiesynnytys onnistuu, ja kaikki menisi niinkuin esikoisenkanssa, ilman lääkkeellistä kivun lievitystä. Epiduraalia en ainakaan tuossa tilanteessa enää ottaisi ja alun alkaen spinaalia oltaisiin haluttu mutta tämä sama kärttyinen kätilö ilmoitti että ensisynnyttäjällä voi mennä vielä vaikka vuorokausi joten spinaali ei onnistu..
Myöskin toiveena olisi olla kotona mahdollisimman pitkään. Jos kaikki vaan hyvin synnytyksen jälkeen on tuo 2vrk maximi aika jota sairaalassa viettäisin,siis jos minulla sekä vauvalla vointi hyvä.
Meillä esikoisen syntymä oli suoraan sanoen helppo.
Avautumisvaihe oli kylläkin pitkä ja kipeät supistukset jatkuivat yli vuorokauden, yksi yö sairaalassa kera kauratyynyn mutta aamulla päästiin kotiin. Kotiin päästyä supistukset alkoivat taas kun olivat jo yön aikana helpottaneet että sai edes hetken nukutuksi.
Kotona saatiin nukutuksi pari tuntia jonka jälkeen siivoilin, tein ruokaa, kävimme kaupassa ja jopa lumitöitä vauhdittaakseni supistuksia. Kotiin pääsyn iltana tiistaina soittelin klo 21 maissa sairaalaan lähinnä sen takia ettei taas turhaan menisi. Sen verran kärttyinen kätilö puhelimessa jolloin ilmoitin miehelle sekä siskolle että "jasso sairaalaan en lähde". Tunnit kului ja saunassa pääsi jotenkin käymään kunnes kaksikko sai ylipuhuttua ja sairaalaan lähdettiin.
Sairaalaan päästyä oli paikat auki 7cm. Ainoat syömäni särkylääkkeet olivat 2x 500mg paracetamol.
Sairaalassa oltiin klo 00 aikaan. Pitkään sinnittelin ennen puudutteiden saamista, epiduraali, kukaan ei paikkoja tarkistanut ja ei kauaa mennyt kun ponnistusvaihe alkoi klo2 yöllä. Pitkään siinä menikin syntymä aika noin 2.40. jälkeenpäin mietitty ehtikö niin nopeasti vaikuttamaan koska paikat todennäköisesti alkoi olla jo auki jo aika reilusti...
Olisin ollut heti valmis kävelemään ja 2 vrk sairaalassa oltiin. Mukana tosiaan olivat mies sekä sisko.
Nyt jälkeenpäin harmittaa että epiduraalin otin koska niin pitkään pärjäsin ilman sekä anestesia lääkärin nähdessä kivut hävisi ilman puudutteita. :D
Nyt vakavasti harkitsen jos alatiesynnytys onnistuu, ja kaikki menisi niinkuin esikoisenkanssa, ilman lääkkeellistä kivun lievitystä. Epiduraalia en ainakaan tuossa tilanteessa enää ottaisi ja alun alkaen spinaalia oltaisiin haluttu mutta tämä sama kärttyinen kätilö ilmoitti että ensisynnyttäjällä voi mennä vielä vaikka vuorokausi joten spinaali ei onnistu..
Myöskin toiveena olisi olla kotona mahdollisimman pitkään. Jos kaikki vaan hyvin synnytyksen jälkeen on tuo 2vrk maximi aika jota sairaalassa viettäisin,siis jos minulla sekä vauvalla vointi hyvä.
Mä en suostunut ajattelemaankaan synnystystä ennen kuin vasta äitiyslomalla. Synnytystoiveisiinkiin lisäsin vain tahtovani tarvittaessa epiduraalin, joka olikin aika lailla ainoa asia mikä tuli mieleen synnytyksestä 
Äitiyslomalla aloin sitten lueskelemaan synnytyskertomuksia esim täältä vausta ja yhteistä oli se ettei siihen kulkuun pysty itse paljonkaan vaikuttamaan. Kirjastosta lainasin pari opusta samana päivänä kun supistukset alkoi ja niitä vähän ehdin selailla. Luotin siihen, että kyllä kroppa tietää mitä pitää tehdä ja kätilö sitten kertoo loput.
Äitiyslomalla aloin sitten lueskelemaan synnytyskertomuksia esim täältä vausta ja yhteistä oli se ettei siihen kulkuun pysty itse paljonkaan vaikuttamaan. Kirjastosta lainasin pari opusta samana päivänä kun supistukset alkoi ja niitä vähän ehdin selailla. Luotin siihen, että kyllä kroppa tietää mitä pitää tehdä ja kätilö sitten kertoo loput.