Mä en ottas enää sektiota jos saisin päättää..Enemmin se pari päivää synnytyskipuja, ku monta päivää sektiokipuja ja monta kuukautta se leikkaushaava/arpi sit vielä arka ja kipeä..
Ei kaikilla mene niin.. moni pelkäö sektioo ihan turhaan.. Kirjoitinkin tuonne jo aijemmin että toiset toipuu hitaammin toiset nopeemmin. Mulla ei ollut mitään kipuja kun viidentenä päivänä kotiin pääsin.(Eivät päästäneet aijemmin kotiin kun vauvan paino putosi melkein puoli kiloa ja mulla ei toiminut vatsa :D kuulema ehtona sektion jälkeen että vatsa pitää saada toimimaan ennen kotiin lähtöä... ) Sektio päivänä jo kävelin ja kävin suihkussa. Se oli ainoo sellanen kipupäivä. Yön vauva oli hoitsuilla kun itse nii halusin, olihan mut pumpattu täyteen synnyyksen aikana jo kaikkee mömmöö ja kiireellisessä sektiossa lisää. Mutta seuraavasta aamusta kaikki meni hyvin, reilun viikon päästä sektiosta jo lähettii pohjoiseen reissuun kuukaudeksi. ystäväni taas toipui tosi hitaasti, paranemista hidasti leikkaushaavan tulehtuminen, kohtutulehdus jne...mulla se kivuttomuus johti siihen että en osannut oikeastaan ees varoa haavaa, heti vaan nosteli rattaita autoon ja kotonakaan mies ei saanut yhtään jeesiä ku itte piti kantaa ostoskassitkin sisään.... tietenki äkkinäisiä repiviä liikkeitä piti varoa mutta muuten sektio ei rajottanut elämää kotis tultua mitenkään...
ekaa oottaessa en osannut pelätä synnytystä yhtään, vasta loppu metreillä kun kuulin kaikenlaisia kauhutarinoita, kaksi kaveria oli revenneet peräsuolesta asti, yhdellä koko emätin kursittii kokoon uudelleen, yks ei saanut sektion jälkeen vauvaa vierelleen vasta kun 6h sektion jälkeen ku remontin takia hänet unohdettiin ns valvomoon.. jossa ei ollut mitään millä saada yhteyttä ees hoitajaan.....Yhellä epiduraali nous keuhkoihin asti jne.....
mulla raskaus meni yli melkein kaksi viikkoo. Kahdessa yliaikaiskontrollissa vauvan koko oli ok ja ois pitänyt mahtua vajaa 4kg vauva tulemaan...
kopsasin tuolta aikasemmasta ryhmästä synntyskertomuksen, tosin kaunnistellun version: (nyt ne jotka ei halua lukea tarinoita, poistuu :D )
perjantaina 2.7 meillä oli yliaikaiskontrolli jossa kätilö/lääkäri oli sitä mieltä että 2cm auki ja käynnistystä ei tarvita koska lapsi tulee ihan ittekseen ja veikkasi jopa että jo heti huomenna. teki vielä lisää taikojaan mikä sattui!!!!
klo 18 alkoi kovat supistelut. ne vaan räjähti heti eikä ollut mikään iisi alku. suppareiden kesto oli minuutin luokkaa 5minuutin välillä sekä 2minuutin kestoisia pitemmällä välillä. hengitys salpautui ja tuntui että peräsuoli revitään irti....
klo 21 alkoi tulemaan ihan säännöllisesti parin minuutin välillä pitkiä supisteluja ja olin jo aika kypsänä kun kuvittelin itseäni istumaan autoon 50km matkalle kun joka supistuksella mun oli pakko liikkua ja kontata ja heijata ja vaikka mitä. suihku tuntui vaan pahentavan kipuja.
n.23.50 oltiin synnärillä ja siellä ultrassa kätilö oli jo merkannut lappuihin että epäsuhta. mulle ei siitä kukaan sanonut mitään. auki olin vain 2sormelle. pettymys oli kauhee.
samantien saatiin synnytyshuoneen joka oli ihan mukava. Li miehelle omaa nurkkausta sänkyineen, televiissioineen radioineen jne... minä sain ammeen käyttööni josta ei mitään apua kuitenkaan.. maha tuntui menevän joka toisella supistuksella sekaisin ja sain juosta jatkuvasti vessassa. ammeesta oli pakko päästä pois puolen tunnin jälkeen. lauleskelin aata ja yritin rentoutua heijaamisen sijaan. hieronnasta oli suuri apu.
klo 02 mun oli ilmeisesti jo pakko saada kipupiikki. se siitä luomusynnytyksestä. en pystynyt kuulema rentoutumaan suppareiden välillä ollenkaan ja kätilöstä se oli huonomerkki ja lapuista ku luki jölkeenpäi niin kätilö oli kirjoittanut että huutaa vain, levoton ja rauhaton. Ei rentoudu... multa ei ees kysytty kipupiikkiin lupaa. se vaan tuikattiin käteen. siitä mitään apua ollut. yhtälailla supparit tuntui repiviltä ja minä ravasin ympäri huonetta. mikään ei ollut hyvä. piikki aiheutti huonon olon. Oksentelin.
klo 3 kätilö ehdotti epiduraalin pyytämistä kun olin tullessani siitä maininnut että se on ainut mitä oon suunnitellut ottavani. olin jo auki 5cm tiesin että siitä olisi apua ja sitten pääsisin jo ponnistamaan. talon ainut anestesialääkäri oli kiinni eikä päässyt sitä antamaan. aijemmin saadusta kipupiikistä tuli tosi paha olo ja laukkasin oksentamassa vähän väliä. mahakin meni taas sekaisin. oli kiva istua vessassa jatkuvissa suppareissa... ja sitten iskee kauhee horkka. tärisen ihan kauheesti.kahdesti anestesi lekuri kävi pesemässä mun selkää ja aloittamassa epiduraalin laiton mutta aina sai hälyn ja poistui... :O
kl 3.55 huudan jo jatkuvien tauottomien suppareiden kourissa. taas pyydettiin anestesialääkäriä. ei pääse tulemaan. en pysy yhtään paikoillani. mikään ei auta. saan kouristuksia. kätilö ja lääkäri päättävät kohdunkaulan puudutteesta. sen laittaminen oli vaan tosi vaikeeta kun ei ollut kuin vajaan sentin reunat eli olin jo auki 9cm.
se auttoi taas hetkeksi. mutta sitten kivut alkoivat taas. tässä vaiheessa mieheni sanoi minun huutaneeni ja itkeneeni. vitutti kun epiduraalia ei kuulu ei näy. ponnistaakkaan en voi kun ipana liian korkeeella.
4.50 10cm auki ja tehdään ultra. ipanan tarjonnassa häikkää ja korkealla -2 tasolla.
5.30 10cm auki. ei työnnätä. supistelut tauottomia. käyrä oli yhtä supparia. ipana -2 tasolla edelleen.
6.00 saan vihdoinkin anestesilääkörin luokseni ja pysymään siinä niin kauan että kerkeää laittamaan mini spinaalin. voi luoja. se oli taivas. tässä vaiheessa aletaan heittelee ilmaan mahdollista sektiota. spinaalista ei ollut kuitenkaan ku vartin 20min helpotus, tunnen vaan suppareiden huippuja ja silloin käskettiin varovasti ponnistella. miten ponnistat kun ei tunne lihaksiaan ollenkaan kaikista niistä mömmöistä.. ja voimat oli ihan finaalissa.. mutta yritin.. ja yritin.. ja sitten räjähti. musta tuntu että oikeesti kuolen niihin kipuihin. tuntu että mun joka ainut alapään liha peräsuolta myöten revitään irti. miehelle iskee epätoivo ja viha että miksei kukaan tee mitään näiden kipujen suhteen ja miksi kestää vaikka oltu jo 10cm auki pitkän aikaa.. näistä hetkistä mulla ei oo muita muistikuvia. häilyn jossain tajunnan rajamailla. kuulema sain nitrosumutteitakin. ja lääkäriä ja hoitohenkilkuntaa lappasi ovista sisään.
7.00 saan taas jotain puudutteita. itken vaan tuskissani. vuorovaihtuu vissiin lääkäreillä js kätilöillä.. taas ultrataan. uusi ihana kätilö jonka kanssa sovittiin aijemmin että jos sattuu kohille niin kokeillaan pitkään luomuna ja akupunktiolla ja muilla konsteilla, tulee vuoroon. sain eka kertaa koko yölle neuvoja hengityksen suhteen ja muutenkin. Piipittävät laitteet kytketään äänettömille, irrottelee mut kaikista piuhoista, kannustaa liikkumaan, ku tää toinen kätilö käski jopa pissiä sänkyyn ku sitä ärsytti ku kävelin ja konttasin ja kuljin pitkin poikin,,, uus kätilö ♥♥hänestä oli valtava apu. tosin se tuli liian myöhään. tämä viimeinen tunti oli kaikista miellyttävin. juuri kätilön takia. hänen aikana mut valtasi jonkunlainen turvallisuuden tunne. aikasempi kätilö vaan piipitti hiljaa ja pumppasi mut täyteen lääkkeitä ja mitään ohjeita tai kannustuksia siltä en saanut. jokaisella supistuksella tämä uusi kätilö neuvoi piti kädestä ja auttoi rentoutumaan. kumpa hän olisi ollut alusta asti.
8.00 tulee päätös sektiosta. ipana edelleen imukupillekkin liian korkeella ja viistossa avotarjonnassa. kätilön muistan sanoneen että kyllä hänen 26vuoden kokemuksen perusteella tämä päätös olisi jo voitu tehdä aijemmin ja ihmetteli että näin pitkälle oltiin menty vaan lääketokkurassa kun ihan selvää hänestä ettei ipana ominvoimin synny. Supistukset loppuu kokonaan tai siis en ainakaan tunne niitä. Papereissa lukeekin että 8.15 synnytys pysähtyy.. leikkuriin kärrätessä alsn taas tuntemaan voimakkaita supisteluja.
8.43 sektiossa. jossa leikkaava lääkäri sanoi ensimmäisenä haavasta tulleen käden. :) ja todellakin ipana oli viistosti avotarjonnassa ja ei olisi mahtunut tulemaan ulos alateitse. Sen verran olin lääketokkurassa että en meinanut tajuta vauvan itkua ja sitten ku se pieni ihana rääkyvä ipana näytettiin mulle tunnekuohussa menetin tajuntani :D
klo 9.15 minut kärrätään takaisin synnytys saliin josta kuuluu vaativa itku ja mieheni "noonoo.. mikäs se nyt on?" juttelu ja näky sai minut taas itkemään... miehellä oli keinutuolissa sylissään pieni vaativasti kätisevä nyytti...
.. samantien saan vaavin ekakertaa imetykseen ja vierelleni elikkäs tosi nopeaa toimintaa. siinä pari tuntia menee ipanan kanssa tissitellen jamiehen kanssa ihmetellen ihmettä.
klo 10.55 pääsen osastolle ipanan ja miehen kanssa omaan huoneeseen.
eli nyt jotenki ottaa vastaan kaiken mitä tulee... synnytys pelottaa tietenkin. Siitä saa vaan voimaa ja asennetta synnytykseen... enempi pelkään repeemisiä, lapsen vioittumista jne alatie synnyyksessä, kun taas sektiossa ei pelota mikään. Se meni viimeksikkin niin helposti ja kivuttomasti... mutta sen tiijän nyt että mitään en suunnittele etukäteen. Ne voi mennä pieleen :D esikoisen synnytys piti siis mennä luomusti, vain ilokaasun kera, sitten jos tulee pahstilanne niin epiduraali. Piti olla sama kätilö joka oli yliaikasikontrollissa ja jonka kanssa suunniteltiin kaikkee luomujutskaa.. mutta mites kävikään. Jouduin ottamaan kaikki mahdolliset kivunlievitykset kun anestesialääköri ei päässyt antamaan epiduraalia......... ja kaikenlisäksi mentiin kiireellisenä sektioon......
