Synnytys

Helli

Vauhtiin päässyt keskustelija
Avataanpa tännekin synnytyskeskustelu! Joko synnytys pyörii mielessä?

Missä synnytät? Kenet haluat tukihenkilöksi? Käytkö jossain synnytysvalmennuksessa? Millaisia ajatuksia synnytys herättää?
 
Vastaan itse eka, eli kovasti harmittaa, kun en pääse "oikeasti" synnyttämään, vaan edessä on taas suunniteltu sektio. Eilen illalla sain jonkinlaisen synnytyskuumeen ja katsoin netistä synnytysvideoita kolme tuntia putkeen :)

Tuolta heinäkuisista luin, että Naistenklinikka on rempassa. Hups! Mun piti synnyttää Kättärillä, kuten esikoinenkin, mutta ruuhkien vuoksi taidan jättää sen ja Jorvin väliin ja suunnata Lohjalle. Sektio on niin iso ja pelottava leikkaus - alatiesynnytystä en puolestaan ekassa odotuksessa pelännyt yhtään, synnytystapa selvisi 2 viikkoa ennen laskettua aikaa - etten hevin maakuntasairaalaan uskaltaisi, mutta kai se on nyt mentävä.

Kuulisin mielelläni teidän muiden synnytyskokemuksia, -toiveita ja mahdollisia -pelkoja! Oletteko jo alkaneet valmistautua h-hetkeen?
 

Kyllä se synnytys pyörii enemmän ja vähemmän mielessä..

Synnytän TAYS:ssa, ja luultavasti mies tulee mukaan, jos mahdollista.
Esikoisen syntyessä mies oli myös mukana, ja alateitse synnytin. Sain 2. asteen vaikean repeämän episiotomiasta huolimatta.
Nyt toisen synnytyksen kohdalla mietityttää, että mahdankohan revetä tälläkin kerralla, ja miten paljon. Onneks neuvolan terkkari ja lääkäri kumpikin lohduttivat, että toinen lapsi syntyy yleensä helpommin, kun tiet on ns. raivattu jo kertaalleen.
Mutta rauhallisin ja avoimin mielin meen synnyttään, jos kaikki menee vaan hyvin loppuun asti. :)

 
Synnytän sairaalassa :D ja mies on tulossa mukaan. Kuuluuko se synnytysvalmennus neuvolan järjestämään perhevalmennukseen? Siihen ollaan ainakin osallistumassa. Synnytys pyörii mielessä silloin tällöin, jossain tuolla taustalla se on koko ajan. Ihan luottavaisin mielin oon ollut tähän saakka, yllättävänkin rauhallinen. Saan varmaan jonkun jännityskohtauksen sitten loppuvaiheessa. Nyt odotan innolla synnytystä ja nautin raskaudesta. :)
 
Ei ole vielä hirveästi synnytys ollut mielessä, sinne on vielä niin paljon aikaa. Toki se on käväissyt mielessä, mutta en sitä vielä juuri mieti. En esikoistakaan odottaessa hirveästi sitä jännittänyt, olin muutenkin niin ihmeellisen rento ja stressaamaton odotus- ja synnytysasioista koko raskausajan. :D Olin viimeksikin sillä asenteella, että tilanteen mukaan mennään, eikä siinä auta paljon kuin hyväksyä kulloinekin tilanne, joten samalla asenteella mennään nytkin.

Miehen haluan kyllä ehdottomasti mukaan. Hänestä oli viimeksikin kovasti apua avautumisvaiheessa, kun hieroi selkää, ja ponnistusvaiheessa sitten se läheisen ihmisen henkinen tuki oli kyllä itselle tärkeää. En tasan lähde yksin synnyttämään! :D Synnytysvalmennuksessa en ollut, enkä missään perhevalmennuksessa, kun toisella paikkakunnalla työssä ravaamisen takia se ei onnistunut, mutta synnytyssairaalaan kävin tutustumassa ja siellähän oli sellainen synnytysluento sitten. Samaan sairaalaan olisi tarkoitus tälläkin kertaa, joten tuskin osallistutaan mihinkään valmennukseen tai tutustumiseen.

Mutta suosittelen mahdollisimman avoimin mielin suhtautumaan synnytykseen! Jos sitä jännittää etukäteen, niin sekin kannattaa hyväksyä. :) Tietoa voi toki etsiä ja esim. kivunlievitysvaihtoehdoista kannattaa ottaa selvää, mutta tarkkaa suunnitelmaa on turha tehdä. Näitä asioita ehtii kyllä vielä moneen kertaan pyöritellä mielessään, ja varmasti se pyörii useilla usein mielessä sitten, kun alkaa elokuu häämöttää. :D
 

Esikoinen käynnistettiin ja nyt toivon kovasti, että saisin kokea luonnollisesti alkavan synnytyksen. Vaikka ei käynnistetty synnytys ainakaan minun kohdalla mikään rankka kokemus ollut.

Itse synnytys ei jännitä. Esikoisenkin kohdalla ajattelin, että se nyt vaan on asia joka on edessä tavalla tai toisella eikä se murehtimalla muutu. Asia mikä pitää vaan hoitaa pois alta :)
Enemmän pelottaa synnytyksen jälkeiset tapahtumat. 10tuntia esikoisen syntymän jälkeen kohtu alkoi pumppaa verta pihalle, tulehdusarvot ja kuume nousi pilviin. Siinä sitä sitten saatiin verensiirtoa ja suonensisäisiä mömmöjä. Jälkikäteen tutkittaessa todettiin suurempi vuoto todennäköisyys. Joten hieman pelottaa, että miten tämän seuraavan kanssa käy. Vaikka se tieto papereissani lukee, mutta toisinaa taitaa tieto kadota matkalla..

 
Mulla on pyörinyt synnytysasiat mielessä aika paljonkin, osittain varmaan siksi, että on ollut alusta alkaen tiedossa, että kolmikko syntyy sektiolla. Tiedonjanoisena persoonana olen siis ottanut selville kaiken mahdollisen sektioista ja tiiraillut juutuubivideoita aiheesta.

Kolmosten odottajana kuulun riskiryhmään ja riskisynnytykset hoidetaan Naistenklinikalla remontista huolimatta. Jossain määrin mietityttää, onko siellä sitten varmasti tarpeeksi resursseja jos vauvat alkavat yrittää maailmaan ennen suunniteltua sektioaikaa. Ennenaikaisinahan nämä syntyvät joka tapauksessa, mutta tässä vaiheessa on melko mahdotonta arvioida miten ennenaikaisina. Herää myös kysymys, millainen hälinä Naikkarilla mahtaa remontin takia olla ja miten siellä sitten pää kestää sektiosta toipuessa. Itse sektio ei niinkään jännitä mutta se toipuminen kyllä. Kyseessä on kuitenkin iso leikkaus ja se tulee vielä olemaan mun ensimmäinen leikkaukseni - toivottavasti myös viimeinen!
 
Tää onkin mielenkiintonen aihe ja on mukava lukea muiden ajatuksia ja kokemuksia!

Mua tää toisen synnytys jännittää todella paljon. Esikon synnytystä en jännittänyt juuri lainkaan, uskoin asioiden menevän omalla painollaan ja luotin kätilöiden antamiin neuvoihin. Kun 20 tuntia kestänyt vaikea synnytys päättyi lähes elottoman pojan syntymään jäi mielen syövereihein melkoiset haavat. Meillä poika oli 4,1kg ja mitään kokoarviota ei pojasta loppuvaiheessa oltu tehty, kätilö joutui lopussa supistusten heiketessä 'kiskomaan' pojan ulos (tästä seurauksena solisluumurtuma, mikä toki on melko yleistä), repesin noin kymmenen tikin verran, ei siis läheskään niin pahaa kuin LilMinnillä. Emme tienneet oliko meille syntynyt tyttö vai poika, onko tämmöinen normaalia eikä oikeen mitään muutakaan, tuijotin vaan tuota sinertävää pientä olentoa, jota ne kaksi kätilöä ronskein ottein hieroi ja samalla huutelivat sekunteja. Lopulta poika vietiin huoneesta ja jossain kohtaa ilmoitettiin että on lastenosastolla happea saamassa. Loppu hyvin kaikki hyvin mutta tilanne oli kammottava :(

Nyt neuvolatädin kanssa puhuttu, että saan lähetteen pelkopolille ja tuo synnytystapa-arvio tehdään myös.
 
Odotan kaksosia ja kyseessä on erittäin harvinainen kaksosraskauden tyyppi, jossa vauvoilla on sekä yhteinen istukka että yhteinen kalvopussi. Näin ollen raskaus on erittäin riskialtis, sillä vauvoilla on suuri vaara sotkeentua toistensa napanuoriin, tai että napanuorat sotkeentuvat niin pahasti toisiinsa että joko toiselta tai molemmilta vauvoilta estyy ravinnon ja veren saanti. Tämän johdosta vauvat tullaan ottamaan ulos jo viikoilla 32-34, eli kesäkuun aikana, vaikka vasta elokuussa onkin laskettu aika...

Kaiken muun mukavan lisäksi tässä raskaustyypissä sektio on ainoa synnytystapavaihtoehto. Esikoisen syntymästä minulle jäi todella hyvät fiilikset (vaikka oksensinkin koko touhun läpi ja vaikka supistukset tulivat kolmen sarjoissa ilman väliä jajaja), ja olin odottanut suorastaan innoissani että pääsisin synnyttämään uudestaan - vaan ei. Näin ollen minun on täytynyt ikään kuin surra synnytyksestä luopuminen ja keskittyä siihen mikä on tärkeää; että molemmat vauvat saisivat syntyä ongelmitta ja terveinä!
 
Voi miten kamala tarina, Peikko-12, itku tuli, onneksi kaikki päättyi hyvin ja onnea tällä kertaa rutkasti matkaan!

Catriona, minä pelkäsin sektiota tosi paljon luettuani netistä kauhutarinoita, mutta pelko oli ihan turhaa ja toipuminen nopeaa, älä sinäkään murehdi. Olen hengessä mukana!

Mulla kävi vielä niin, että istukka oli yllättäen poikkeuksellinen, kiinni tarttunut (placenta accreta) ja jouduttiin nyhtämään irti - olisi kai pitänyt joka tapauksessa leikata, vaikka olisin synnyttänyt alakautta. Leikkaussalissa meni synnytyksen jälkeen 1,5 h, vaikka tiesin, että pitäisi kestää vain 45 min, ja oli kauhea hinku vauvan luo. Vatsanpeitteet jouduttiin avaamaan kolme kertaa uudelleen verenvuodon tukkimiseksi, kuulin kun henkilökunta puhui siitä ja yritin kysellä sermin yli, onko kaikki hyvin... Inhat vieroitusoireet ehtivät tulla jo leikkaussalissa, jonne kärrättiin lisäpeittoja. Mulle tehtiin verensiirto, ja oli sisäisen verenvuodon riski, mutta siitä huolimatta juoksin seuraavana päivänä kättärin portaita ja kolmantena olin kotona moppaamassa lattioita. Imetys onnistui heti, ja haavakin parani nopeasti ja huomaamatta. Eli yritän vain sanoa, että vaikka sattui pieni komplikaatio, kaikki hoidettiin erittäin ammattitaitoisesti, sairaalaan jäi täysi luottamus ja toipuminen oli nopeaa. Turhaan pelkäsin leikkausta. Synnytyksen ainoa ikävä puoli oli nuo vieroitusoireet, joiden takia vannoin silloin, että tulevaan sektioon menisin ilman morfiinia. Saas nähdä...

Tsemppiä Vivi84 myös, jännä tilanne!
 
Mulla myös esikoinen syntynyt sektiolla lapsen perätilan vuoksi. Itsellä jäi myös toimenpiteestä hyvät kokemukset ja paraneminen oli nopeaa. Catrionalle, en nyt tiedä onko tämä lohduttavaa vai ei, mutta mulla ainakin kipupumppu piti pari päivää sairaalassa siitä vaarin, että olo oli todella huoleton ja raukean rauhallinen. Sen verran kai vaikuttaa tuon päänupin toimintaan :)

Mä en kanssa osaa pelätä tulevaa synnytystä, koska en luonnollista sellaista ole koskaan kokenut. Sen vaan toivoisin että sattuisi kohdalle mukava ja huolehtiva kätilö ja saisin toivomani kivunlievitykset.

 
Tuli muuten nyt noista kivunlievityksistä mieleen, että sellaista olen ainoastaan miettinyt, että mahdollisimman pitkälle yritän päästä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Ja kotona sinnittelen mahdollisimman pitkään. Viimeksi auttoi lämmin suihkukin aika kivasti, joten pitänee sitä seuraavalla kerralla kotonakin jo kokeilla. Epiduraalia en tälläkään kertaa tahdo, kun se voi pitkittää synnytystä. Mutta saa nähdä, miten tällä kertaa menee, jos ei samat konstit toisella kertaa toimikaan.
 
Onpas täällä monen moista synnytys stooria odotettavissa! Itse toivoisin että nyt saisin synnytettyä ihan normaalisti. Esikoinen käynnistettiin ja siinä vaiheessa ei ollut oikeastaan vielä laskeutunut. Ehkä tuosta johtuen lopulta jouduttiin sektioon, jota en edes osannut laskea vaihtoehdoksi :D Olin niin valmistautunut normaaliin alatiesynnytykseen ja ainoa asia mitä "pelkäsin" oli välilihaleikkaus, ei leikattu. Sektio oli lopulta ei kiireellinen, ja mieskin pääsi leikkuriin mukaan. Kaikki meni siellä hyvin, ainoastaan se spinaali puudutusaine ei tainnut oikein sopia, kun menin aivan horkkaan pariin otteeseen sitten leikkauksen jälkeen.
Sektiosta toivuin tosi hyvin, eli kotiin lähdimme neljäntenä päivänä joka on aikaisin aika milloin sektion jälkeen täällä päästetään kotiin. Vauva oli edelliseen päivään saakka lasten osastolla, eli ainoastaan yhden yön vierellä.
Olen edelleen tosi tosi pettynyt että meni noin, vaikkakin onnellinen ettei jäänyt kummallekkaan mitään pysyviä seuraamuksia. Nyt tiedän paremmin pitää puoliani jo alusta asti, vaviskaa kätilöt :D Kolme työvuoroa siellä kerkesi olemaan mun synnytyksen aikana, ja sen keskimmäisen kätilöä en todella halua ikinä tavata! Nimen kyllä selvitän ennen laitokselle menoa.
 
Kiva lukea näistäkin tunteista ja kokemuksista.
En osaa jännittää (ainakaan vielä) synnytystä. Toivon todella, todella paljon, että kestän synnytyksen kivut, eikä tarttis ottaa epiduraalia. Kammoan sitä toimenpidettä, vaikka muutoin en pelkää neuloja.. päinvastoin helpottaa, jos katsoo, kun otetaan verikokeet tms. Mut kattoo nyt sit et miltä se tuntuu sit niitten polttojen kans... ja miten mieli voi muuttua. ^^
Toivottavasti saan synnyttää alateitse.
 
Mukava lukea, että muutkin on näin luottavaisin mielin menossa synnyttämään, kun ei itseänikään ainakaan vielä pelota. Luotan ihmisen biologiaan ja siihen, että minun vartalo on juuri tällainen sen takia, että synnytyksen pitäisi onnistua. Epiduraali vähän epäilyttää, mutta tilanteen mukaan mietin, mitä teen ton kivunlievityksen kanssa. Minun elementtini on vesi, joten olen hieman kiinnostunut vedestä kivunlievittäjänä :) mut tiedän, ettei liikaa kannata suunnitella, kun ei voi ensikertalaisena yhtään tietää, miten tuo kohdallani menee.

Tosiaan eka neuvolalääkäri tutki minut ja sanoi, että minulla on tuolla kanavassa yksi selllainen tiukka rengasmainen kohta ja oli hieman epäileväisin mielin. Toivottavasti se ei ole paha juttu.
 
Minullakin oli aika vauhdikas synnytys esikoisen suhteen. Synnytys päätyi kiirelliseen sektioon kun tyttö ei laskeutunut ja sydänäänet alkoivat heittelemään. Synnytys eteni 4cm asti . Ennen sektiopäätöstä olisin saanut epiduraalin mutta kun ei ollut varmaa saako lapsi tarpeeksi happea eikä happiarvoja saatu otettu lapsen päästä kun oli niin korkealla niin tekivät sektiopäätöksen. Itse olin melko sekaisin koko synnytyksen ajan. Kivut olivat KAMALIA! Olin käsittänyt, että supistusten välissä ehtisi hengähtämään mutta itselläni kivut tuntuivat koko ajan ilman mitään taukoa. Laitteesta näin, että supistukset tuli ja meni mutta kipui pysyi koko ajan. En tiedä hengitinkö väärin vai mistä johtui. Tämän takia imin koko ajan ilokaasua ja olin ihan sekaisin :D Matka synnytyssalista leikkausaliin oli mitä kamalin kun en saanut ilokaasua mukaan ja tuntui että kuolen kipuihin. Muista leikkauspöydällä maatessani, että en kestä tätä enää yhtään enempää. Tulevan synnytyksen suhteen siis hieman jännittää! Alatiesynnytyksen haluaisin kokea mutta kivut hirvittää!
 
Vivi84 - sulla onkin sitten vielä huomattavasti riskaabelimpi raskaus kuin mulla tämän kolmikon kanssa. Mun vauvoillahan on kaikki omaa; niin istukat kuin pussitkin. Meidän vauvat tulevat näköjään syntymään suunnilleen samoilla raskausviikoilla. Pidän peukkuja pystyssä jotta sun vauvoillesi ei tulisi mitään pahoja komplikaatioita!

Minuakin harmittaa jollain tavalla, että alatiesynnytys jää kokematta. Toisaalta tiedän varsin hyvin, etteivät  alatiesynnytksetkään aina mene oppikirjojen mukaan, vaikka lähtökohdat olisivat kuinka ihanteelliset. En haikaile pitkittyvää ponnistusvaihetta, imukuppia, episiotomiaa tahi kolmannen asteen repeämiä, puhumattakaan hätäsektioon päätymisestä. Enkä kadehdi isomummiani, joka on v. 1913 ponnistellut omat kolmosensa maailmaan luonnollisen läven kautta. Siinä on ollut onnea matkassa kun kaikki kolme ovat selvinneet hengissä! Sektio on mun vauvoilleni ehdottomasti turvallisin tapa tulla maailmaan ja oli rauhoittavaa katsoa noita Jenkeissä kuvattuja videoita ja huomata, miten nopeasti vauvat syntyivät. Alle 8 minuuttia ensimmäisestä viillosta ja koko kolmikko oli ulkona, hyvin vaikuttavaa! 

Ylihuomenna on rakenneultra. Jännää nähdä taas miten meidän vauvat on kasvaneet. :)

 
Catriona, tosiaan meillä taitaa olla vauvojen esiinmarssi jokseenkin samoihin aikoihin - toivotaan vaan että kummallakaan ei nyt pikkuiset intoutuisi hirveästi tuota aiemmin ulostautumaan! On ollut kiva seurata sinun raskautta täällä kun olet ainoa toinen monikko-odottaja tällä palstalla. Kuinkas usein sinulla on ultria? Meillä on ollut nyt kolmen viikon välein, seuraavan jälkeen toivottavasti vähän useammin kun aletaan lähestyä niitä turvallisempia viikkoja. Tiedättekö vielä vauvojen sukupuolia? Kivaa varmaan kun tietää että voi tulla ihan millainen cocktail tahansa, meillä kun oli alusta asti tieto että identtisiä ovat niin se tyttö-poika -mix on ollut poissuljettu het kättelyssä :).

Heh, sori, ei ehkä ole täysin oikea paikka tämä näin henk.koht. viestille, mutta innostuin nyt kyselemään kaiken kerralla
 
Minuakin kiinnostaa, Catriona, onko sulla nyt tiedossa, että sektio tehdään viikolla 32 - 34. Edellisessä viestissäsi sitä ei vielä ollut:)
 
Viikot 32-34 ovat tyypillisin kolmosten syntymän ajankohta, joten lähdetään siitä oletuksesta että sektio aikataulutetaan johonkin tuolle välille. Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, etteivätkö vaavit keksisi pyrkiä ulos vielä aikaisemmin. Tiedän yhdet kolmoset, jotka syntyivät rv 25+1 ja toivon tosiaankin, ettei meidän kolmikko edes yritä tulla maailmaan noin kamalan aikaisin!

Meillä on tähän mennessä ollut ultria noin neljän viikon välein mutta oletettavasti niitä alkaa rakenneultran jälkeen olla vähän tiuhemmin, varmaankin 2-3 viikon välein. Kohdunkaulaa syynätään samalla tarkasti. Vauvojen sukupuolia ei vielä ole tiedossa mutta nythän niitä voi yrittää tiirailla, jos vaan vaavit suostuvat esittelemään jalkovälejänsä. Ei mulla mikään tulenpalava kiire ole saada niitä tietää, ja mies oikeastaan mieluiten pitäisi asian yllätyksenä siihen saakka kunnes vauvat syntyvät.
 
Takaisin
Top