Synnytys

Kiitos Kellitys! Nimenomaan samaan paikkaan ollaan menossa..! Mukava kuulla positiivisiakin kokemuksia sieltä :) Vauvojen vaihtumiset, "luonnonmukaisuus" ja puutteet kivunlievitysmenetelmissä eivät hirveästi ole minua vakuuttaneet... Nyt kun olen asiaan perehtynyt, niin käytännöt poikkeaa siellä aika tavalla TAYS:sin vastaavista. Eikä tässäkään mitään ongelmaa olisi, jos tosiaan olisin sen 160cm paremmalla puolella. Nykyinen neuvolatätini hämmästeli käytäntöä ja oli varovaisesti sitä mieltä, että lyhyyteni vuoksi minun tulisi arvioon päästä. (Mielestäni näissä vaihtelevissa hoitokäytännöissä rikotaan jo perustuslakia... asuinpaikkahan ei saisi vaikuttaa saatavaan hoitoon).

Yksityistä toki harkitsen, ainut vaan että mahdolliset kuvaukset (röntgen/magneettikuvat) pitää sitten myös maksaa omasta pussista. Toisekseen, tarvitseeko yksityislääkärin arvioita noudattaa kunnallisella puolella? Mielestäni tutkimukset olisi kustannettava verovaroista, niinkuin täälläkin tehdään. Tulin siihen lopputulokseen, että jos mielestäni pätevää arviota ei tehdä (lukuja paperilla), niin sitten diagnoosini on pelko, sektio on ensisijainen hoitotoiveeni (kunnes toisin todistetaan) ja hoidan asiani pelkopolin kautta.

Helppo potilas en ainakaan tule olemaan. Miestäkin jo valistin, että jos kätilöön menee hermot, vaihtoa on laillinen oikeus pyytää, jos en itse siihen kykene :rulez .

Helli, minä ymmärsin asiaan perehtyessäni että sektion jälkeen tehdään aina synnytystapa-arvio vaikka se hölmöltä kohdallasi kuulostaakin...
 
Pikkukoo, laitoin tästä jo toiseenkin ketjuun, mutta siis: esikoiseni odotin ja synnytin Jyväskylässä, ja tosiaan, kuten Kellityksellä, ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa mistään. Oikein hyvin hommansa hoitivat! :) Synnytystapa-arviota ei missään vaiheessa edes mainittu, eikä käynyt itsellänikään kyllä mielessäkään, aivan normivartaloinen kun olen (163cm, silloinen lähtöpaino 56kg). Mihin neuvolaan olet menossa? Itse kävin Kuokkalan neuvolassa, ja siellä ainakin lähetettiin hyvin herkästi kaikenlaisiin testeihin jos vaan vihjaisinkaan oireista. Esimerkkinä raskaushepatoositesti, joka on siis vain yksi verikoe, niin Jyväskylässä vain mainitsin että on kutitellut niin samantien laitettiin lähete testeihin, täällä Kuopiossa taas laitettiin niiiiin pitkin hampain että oikein ihmetytti. Tai siis, neuvolasta ei suostuttu laittamaan ollenkaan, sälyttivät KYSin harteille, ja KYSilläkin tunsin itseni kyllä niin luulotautiseksi kun mainitsin asiasta, mutta tosiaan lopulta laittoivat lähetteen kuitenkin. Muuten ei ole ollut mitään ihmettelemistä/valittamista myöskään Kuopion hoitosysteemistä :) Mutta kyllä Jyväskylä on ihana kaupunki :love017
 
Mä taas tiedän äitejä, jotka ovat muuttaneet Pirkanmaalta Keski-Suomeen vasta synnytyksen jälkeen. Ehkä joillekin merkkaa se, että KSKS ei ole yliopistollinen keskussairaala ja Keski-Suomen puolella tosiaan säästetään noissa ultrissa ja lääkärintarkastuksissa. Minäkin asiaa puntaroin, mutta tulin siihen tulokseen, että on aivan sama vaikka en lääkäriä enää näkisi raskausaikana (paitsi synnytystavan arvioinnissa toivottavasti) ... oon terve kuin pukki ja pötkylä on todettu rakenneultrassa niin terveeksi kuin vain voi todeta (ja minkäs sille enää voi?) :)

Kuokkalaan pitäisi minunkin kaiketi neuvolaan suunnata, hyvä kuulla että siellä kuunnellaan :) Jospa tuohon arvioonkin sitten pääsisi! Mua harmittaa vaan, kun tämä nykyinen neuvolan täti on juuri täydellinen. Se ei saarnaa mistään ja on sopivan suurpiirteinen. Mulla oli ihan tippa linssissä, kun toivotteli hyvää jatkoa ja toivoi näkevänsä lopputuotteen ensi talvena...
 
pikkukoo: Meillä on sitten sama neuvola. :wink Olin itsekin Kuokkalan neuvolan asiakas myös esikoisen odotusaikana ja todella hyvät mielikuvat on kyllä jääneet sieltä. Ihana neuvolatäti, jonka kanssa pystyi juttelemaan, mutta joka toisaalta omasi sitä kuuluisaa maalaisjärkeäkin eli kuunteli myös sitä äitiä eikä ylireagoinut. Sekään ei omasta mielestäni olisi mukavaa. Jos missään oli jotain häikkää, vaikka pientäkin, niin kyllä hoidettiin ja huolehdittiin. Minulla loppuraskaudesta oli vähän proteiinia pissassa, joten tikkuja sain sitten kotiin, jotta sain testata kotona päivittäin ja katsoa, muuttuuko tilanne. Ei sitä edes paljon ollut, mutta kaiken varuilta sain ohjeeksi testailla. :) Ja oli kyllä sitten lastenneuvolankin puolella niin ihana täti, että on ihan huippua, kun sama täti on sillä puolella jatkossakin! ÄItiysneuvolassa on uusi täti vastassa, mutta uskoisin, että ihan hyvissä käsissä olen nytkin. Eka neuvola siellä 6.6. :)

On kyllä se synnytys ruvennut pyörimään vähän enemmän jo mielessä. Sain toiselta foorumilta vinkin venytyksiin, joita pyrin nyt tekemään joka ilta. Jos vaikka tulisi vähemmän repeämää kuin viimeksi, vaikka repeäähän sitä jotkut pahemminkin. Mutta mitä nopeampi toipuminen, sitä mukavampi tietysti. :wink
 
Kellitys, kiva kuulla että joku on päässyt Kuokkalan neuvolaan läpi :D Mun ärsytystä ei yhtään laske se, että toi 12-13:00 soittoaika on huonoin mahdollinen töiden puolesta, varsinkin kun ensin sain kuulla soittaneeni väärälle tädille ja "sen oikean" tädin numero tuuttasi viime viikolla varattua koko soittoajan. Sen jälkeen ei sitten enää vastatakaan. Varattuna oli myös tänään ja huomenna en pääse tuohon aikaan yrittämäänkään. Nooh, laitoin jo sähköpostia neuvolan ylimmälle hoitajalle (oli myös ihan yleisiä kysymyksiä muuttoihin jne. liittyen) ja nyt sieltä pitäisi sitten sen "oikean" tädin soitella. Seuraavan neuvolan pitäisi kuitenkin olla jo ensi viikolla, ja sen jälkeen sitten joka toinen viikko. Saas nähä miten käy. Onneksi ei tosiaan ole mitään ongelmia. (Paitsi henkisiä...)

Tuo minulle sähköpostilla vastannut hoitaja ei oikeastaan sanonut juuta eikä jaata synnytystapa-arvioon, asiasta pitää kuulemma sitten neuvotella neuvolalääkärin kanssa... Ensin pitäisi tosin käydä sillä "oikealla" tädillä, olettaen että sen ajan saisi joskus varattua. ARGH, ei ole tosiaan terveyspalveluiden saatavuus riippumatonta asuinpaikasta, tosin olen varmaan tottunut tuolla pienellä paikkakunnalla vähän liiankin hyvään palveluun :whacky011
 
Täälläkin synnytys on pikku hiljaa alkanut "kummittelemaan" mielen perukoilla, kun viikot kasvavat ja samalla vähenevät, ja vauvan kokokin alkaa olemaan sitä luokkaa, että varaslähdön ottaessaan kääpiö selviäisi aika todennäköisesti jo kohdun ulkopuolisessakin maailmassa. Olin eilen perhevalmennuksen synnytysluennolla, ja aika luottavaisin mielin suhtaudun tulevaan synnytykseen, vaikka minkäänlaista mielikuvaa ei tietysti ensisynnyttäjällä voikaan olla, millainen tilanne synnytys tulee olemaan.

Ainoa enemmän mietityttävä asia on tuo viime viikolla diagnosoitu raskausdiabetes ja pelko siitä, että vauva kasvaisi valtavan suureksi. Olen ollut superjyrkkänä ja tiukkana omien syömisteni suhteen siltä seisomalta, kun sain arvojen lievästä heittämisestä kuulla, mutta silti pelottaa, että vauva kasvaa jotenkin holtittomasti, vaikka söisin miten terveellisesti. Tämä arveluttaa ehkä eniten siksi, etten ollut raskauden alkaessa juurikaan ylipainoinen, enkä ole myöskään syönyt mitenkään erityisen epäterveellisesti raskauden aikana (satunnaisesti herkkuja toki), mutta silti diagnoosi napsahti. Sukurasitetta sairaudelle on, joten takaraivossa kolkuttelee pelko, etten voisi itse vaikuttaa vauvan kasvuun, vaikka miten yrittäisin. Onneksi on tarvittaessa insuliini ja sitten viimeisenä keinona sektio, jos vauva kasvaa kaikesta huolimatta makrosomiseksi. Toivon tietysti sydämeni pohjasta, että pelko olisi turha, mutta minkäs näille ajatuksille teet. :confused1 Minulla ei kyllä sinällään ole mitään sektiota vastaan, vaikka toivon toki alatiesynnytyksen olevan meille mahdollinen. Olen onneksi aika pitkä ja ruumiinrakenteeltani "isoluinen" ynnä ainakin ulkoisesti leveälanteinen, eikä äidilleni ole juuri tuottanut hankaluuksia synnyttää alateitse kolme yli nelikiloista tytärtä. Toivottavasti tämäkin ominaisuus periytyy. :p

Turussa RD onneksi antaa tavanomaisen synnytystapa-arvion lisäksi oikeuden myös loppuraskauden ultraan, jossa arvioidaan vielä vauvan koko ja sitä kautta synnytystapa. Luottavainen olo on siis siinä mielessä, että hyvissä käsissä ollaan, vaikka vauvan kasvu ei pysyisikään aisoissa. :)
 
pikkukoo: Jos et pääse soittoajalla läpi, niin kannattaa kokeilla muulloinkin. Ainakin lastenneuvolan puolella neuvolatäti sanoi, että hän vastaa kyllä muulloinkin, mutta yhden asiakkaan aikana kuitenkin vain yhteen puheluun. Onhan se ihan ymmärrettävää, ettei voi jatkuvasti puhelimessa olla, kun on niitä asiakkaita siinä, joita pitää hoitaa. :) Mutta voi olla, että ehtivät muulloinkin vastaamaan. Ei se ainakaan haittaa, jos yrittää. Toivottavasti pääset läpi! Sittenhän niitä aikoja ei onneksi tarvitse soitellen varata. :wink
 
Itse luin just ton vau.fi:ltä saadun Vauvan syntymä- kirjasen, kun jätin sen tarkotuksella sillon alussa et luen vähän myöhemmin. Hyvä etten hengästyny ja itku meinas tulla pariinki otteeseen ku sitä luin :D Ei siis pelkästään sen takia et olis jotenki kamalaa ja hui apua (vaikka tottakai synnytys jännittääkin), mut lähinnä siitä kuvitelmasta et mitä se sit tulee olemaan, ja et sit kun siitä on selvinny niin saa pienen käärön syliinsä.. :love017 Et toistaiseksi itse vielä suht luottavaisin mielin. Pitää ens kerran neuvolasta kysäistä tuota synnytystapa-arviota, kun varmaan mielellään itsekin siellä tulis käytyä.
 
Elokuussa me ensikertalaisetkin ollaan viisaampia synnytysasioissa :) Minullakin on jo muutamana ahdistavana hetkenä käynyt mielessä, että helposti se sisälle humpsahti, mutta ulostulon vaikeutta olisi voinut miettiä jo siinä yritysvaiheessa :wink

Kurja juttu kyllä tuo raskausdiabetes, tuo stressiä vaan lisää! Minä alan olla sitä mieltä, että aika arvalla se napsahtaa kohdalle. Joskus toki elintavoissa on korjattavaa jne. mutta kyllä siihen geenitkin osansa tuo. Meillä on sukurasitetta, olen liikkunut todella vähän raskausaikana ja oikeasti syönyt mitä sattuu... Ikääkin on jo melkein kolmekymmentä, mutta ihmeekseni insuliinini toimii edelleen ja jopa ärhäkkäästi. Onneksi noita arvoja kuitenkin mitataan, eihän se kokokaan ainut ongelma ole...

Kellitys: Eipäs ole vielä kuulunut mitään sieltäpäin ... Täytyypä yrittää huomenna aamusta (en ole kokeillut muina aikoina, koska olen tosiaan ajatellut että eivät vastaa potilaiden aikaan) ja huomenna pääsen sattumoisin yrittämään soittoaikaankin. Jos en pääse läpi, soittelen varmaan sille toiminnasta vastaavalle ja pyydän maksusitoumusta yksityiselle/entiseen neuvolaani :D Jos sekään ei auta, saat varata minulle ensi viikon käynnilläsi ajan (mikä vaan aika käy, kunhan nyt ennen elokuuta pääsisi) :wink
 
Mulla on nyt toinen odotus ja toinen raskausdiabetes. En pelännyt sen suhteen ensimmäisessä, enkä tässä toisessakaan. Kannattaa oikeasti ottaa ihan rauhassa. Mittailla vaikka mittauspäivinä niitä ennen ateriaa arvojakin, jotta tietää mikä itsellä nostaa sokeriarvija jos joku erityinen on. Pitää kuitenkin muistaa syödä, ja rasvaa pitää ruokavaliossa olla! Moni jos laskee tarkkaan kaloreita jättää rasvan pois, ja vaúva tarvitsee sitä aivojen, hermoston ja ihon ym kehittymiseen normaalisti. Itseä seuraamalla oppii parhaiten! Itse en joutunut esikosta mitään hirvittävän tiukkaa dieettiä pitämään, eikä se tunnu olevan sen tiukempaa nytkään. Kaikilla ei toki mene näin :sad001 Toisilla on todella tiukkaa ja silloin tosiaan saattaa joutua insuliinillekin. Toivottavasti Kaleidoskooppi sinulla on sama tilanne kuin minulla tähän asti on ollut!
Mulla esikoinen kasvoi ihan keskikäyrillä koko raskausajan ja syntyessään 38+2 painoa oli 3.5kg. Eli ihan normaalikokoinen vauva olisi tainnut olla vaikka olisi LA:han asti menty. Lopussahan jos dieetti pitää, painoa vauvalle tulee se 200g/vko suunnilleen. Painoarvio tosin oli tuolloin käynnistyksen aikaan 3.9kg. Mulla meni lopulta sektioon, koska kohdun suulla oli jokin paksunnos joka ei ohentunut, sen vuoksi ja ilmeisesti pienen virheellisen tarjonnan vuoksi lopulta jouduttiin sektioon. Onneksi ei ollut mikään kiire, vaan hyvissä ajoin päädyttiin tuohon. Niin joo ja avauduin vain siihen 8cm asti.
 
Nostetaanpa tätä. Ainakin täällä on jonkinverran alkanu synnytyskin jo mielessä pyöriä, mites muilla? :)
 
Kieltämättä synnytys on pyörinyt mielessä, ainakin alitajuisesti... Aika paljon näen synnytys unia ja aina kun jotain kohtaa särkee yöllä nukkuessa, niin se tulee heti uniin ja olen synnärillä kaikkine tuskineni! :D
 
Mie olen aloittanut jo henkisen valmistautumisen ponnistusvaiheen tuskaan. laughing7 Yritän tsempata itseäni, ettei tulisi siinä kohtaa vedettyä käsijarrua päälle "en haluakaan synnyttää, tää sattuu liikaa!", vaan ajattelisin sen mieluummin niin, että ponnistettava on, jotta se on mahdollisimman nopeasti ohi. Kun ei aina vaatisi itseltään niin paljon, ei synnytys ole kuitenkaan mikään arvioitava suoritus. :P Yritän ne venyttelyt muistaa, nyt on jäänyt vähän vähemmälle. Ei niistä ainakaan haittaa ole. Jos muuten jotakuta muutakin kiinnostaa, niin ohjeita löytyy: http://visakoivu.net/valiliha/venyttely.htm. Tuolla on myös se "vauvan riippumatto" -asento, jonka pitäisi helpottaa vauvan asettautumista oikeaan asentoon ennen synnytystä.
 
Mulla synnytys pyörii sen verran mielessä, että mietin pystynkö synnyttämään alateitse pienen kokoni takia ja mietin, kuinka pettynyt olen jos vauva syntyy sektiolla.. Synnytyskipuihin olen asennoitunut ja hyväksynyt sen, että joko se sattuu jonkinverran tai sitten se sattuu ihan pr*leesti, sen tuntee sitten.. Myös miehen kerkeäminen mukaan synnytykseen jännittää, kun työskentelee joka toinen viikko n. 3 tunnin ajomatkan päässä (+meiltä sairaalaan puolisen tuntia)..
 
Meillä kun alkoi esikoisen synnytys olemaan käsillä, niin itse komensin miehen kotiin töistä kesken päivän. Supistuksia oli tullu aamusta asti ja koko ajan kivuliaampina, joten ajattelin että on parempi pelata varman päälle, ja käskeä mies kotiin. Sairaalaan lähdettiin kuitenkin vasta aamuyöstä, joten ei siinä kiirettä olisi tullut vaikka mies olisi ollut täyden päivän töissä :D
 
Joskus aiemmin jo tätä asiaa täällä puin, eli että otin aika raskaasti sen että minulle tässä raskaudessa on sektio ainoa mahdollinen synnytystapa. No, sittemmin ajan kanssa sopeuduin ajatukseen ihan hyvinkin eikä se enää niin harmittanut, mutta nyt taas huomaan - kun tyttöjen syntymään on enää muutama viikko - että olen alkanut kaiholla ajatella synnyttämistä. Ja mikä pahinta, huomaan tosiaan ajattelevani että en saa synnyttää tyttöjä, enkä niin kuin ehkä pitäisi, että synnytän vain eri tavalla. Ajattelen siis vain että tytöt otetaan pois silloin ja silloin, tai että tytöt syntyvät silloin ja silloin, mutta minulla ei ole siinä asiassa osaa eikä arpaa. :sad001 Tuntuu että minulta viedään upea ja ainutlaatuinen kokemus, jota olin odottanut innolla siitä asti kun synnytin esikoiseni. Ja nyt kun meillä pian onkin jo kolme lasta, ei ole mitenkään sanottua että enää IKINÄ pääsisin synnytyksen kokemaan. Jumpe soikoon :crybaby2
 
Vivi84: onpa harmi,mutta en saanut minäkään eskaria normina synnyttää ja kun leikkaus hetki koitti en pystynyt edes kunnolla sisäistää asiaa kun olin myrkytys tilan takia pikkasen päästäni pyörällä. Mutta ajan kanssa on sinut asian kanssa ja ylpeänä kannan haavaa. Ja sektio menee kyllä hyvin ja siitä paranee omaa tahtia kukakin omalla tahdilla.

Onko jo kätilö kertonut sektiosta ja sen kulusta?
 
Vivi84: Varmasti on pettymys kun et pääse luonnollisesti synnyttämään, mutta yritä kääntää ajatus siihen että se on ehdottomasti vauvojesi kannalta turvallisin ja paras vaihtoehto! Ja tietysti tilanteessanne myös ainoa vaihtoehto. Esikoiseni leikattiin perätilan vuoksi omasta tahdostani ja ikinä en ole sitä häpeillyt tai harmitellut jälkeenpäin. Kaikki sujui oikein hienosti ja ammattitaidolla, lapsi saatiin turvallisesti maailmaan ja itse paranin hyvin. Mielestäni leikkaus on synnytys siinä missä luonnollinenkin ja ainutlaatuinen kokemus kun lapsi maailmaan putkahtaa :) Siihen tunteeseen ei synnytystapa vaikuta!

Nyt toivon kovasti että saisin kokea luonnollisen synnytyksen ja tämä tyyppi on ollut kyllä niin paljon liikkuvaisempaa sorttia että uskon tämän asettuvan oikeisiin uomiin oikeaan aikaan! Silti en halua yhtään miettiä synnytystä etukäteen enkä ottaa siitä mitään stressiä. Voi olla että h-hetkellä harmittaa, kun näin "kylmiltään" ja valmistautumatta siihen haluaa lähteä.
 
Kellistyksen linkki oli hyvä :) Tosin mä olen tiedostamatta tehnyt noita "venytyksiä" ihan omaan tahtiin, sanon aina että pitää vähän roikottaa masua :D Jotenkin tulee vaan sellainen olo ajoittain että tuo tuntuu tarpeelliselta.
Pääasia lienee että lapsi/lapset ja äiti selviäisivät synnytyksestä mahdollisimman vähillä vaurioilla. Ymmärrän hyvin että sektio tuntuu kurjalta, niin minustakin tuntuu edelleen tuo esikoisen sektio :sad001 Tosin itse sitä jo siinä loppuvaiheessa vaadinkin, koska aloin jo pelkäämään että miten pitkään meidän oikein pitää olla edistymättömässä tilanteessa. Samaa muuten ihmetteli tuo 3D-ultran tehnyt gyne, taisinkin siitä johonkin jo kirjoittaa...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top