Synnytys: mietteet ja ajatukset

Yllätys, toi just mua ottaa päähän et kätilön työasento on esim jakkaralla hankala ja siksi kätilö evää sen asennon synnyttäjältä! Eikö se ole kätilö jonka kuuluis pistää itsensä vaihtoon, pyytää toista kätilöä hoitamaan synnytyksen eikä synnyttäjä joudu tyytymään asentoon mistä ei tykkää? Mulla esikoisen synnytyksessä kätilö ilmoitti että mun on ponnistettava sängyllä (olisin halunnut jakkaralle) ja anto siihen syyn minkä olen jälkikäteen useammalta kätilöltä/lääkäriltä tarkistanut että ei estä ponnistusta jakkaralla. Eli hän ei vaan halunnut lattialle kontalleen ja siks mä jouduin kärsimään. Mun oli tosi vaikea löytää oikea suunta ponnistukselle sängyllä ja ahdisti se kun musta pidettiin kiinni.
 
Kätilö on polvillaan tai istuu lattialla sun edessä/jalkojen välissä. Alla on muistaakseni joku vati mihin eritteet kertyy ja kätilö ottaa vauvan käsiinsä samalla tavalla kuin sängylläkin. Tässä yks kuva, googlettamalla löytyi erilaisia versioita, tällaisella mä olen istunut. Ja siinä siis istutaan leveässä haara-asennossa
ImageUploadedByVau Foorumi1474575609.391953.jpg
 
Mie muistan, että kätilö vuorasi lattian tuossa jakkaran alla kroonikkosuojilla ja oli tosiaan itse kontallaan / istumassa lattialla mun edessä. Sitten kun homma meni hankalaksi ja lakkasi etenemästä, niin tuli käsky takaisin sänkyyn ja lääkäri paikalle. Lääkärin tullessa avuksi ainoa vaihtoehto oli tuo gynekologinen asento, koska jouduttiin käyttämään imukuppia viimeistelyyn.
 
Mä olin ajatellut että olisi kiva kokeilla jakkaraa tällä kertaa. Mutta synnytys eteni tosi nopeasti ja kun mentiin synnytyssaliin niin ponnistusvaihe alkoikin samantien. (Olin ollut pystyssä koko ajan siihen asti, en pystynyt yhtään olemaan makuullaan). Kätilö ehdotti konttausssentoa (sanoi ettei nyt missään nimessä laittaisi mua puoli-istuvaan) ja niissä kivuissa kömmin vain sängylle jossa pää osa nostettiin ylös että sain siitä tuen ylävartalolle. 7 minuutissa olikin vauva ulkona. Asento toimi tässä pikaisessa synnytyksessä (eikä siis ehditty laittaa mitään kivunlievityksiä). Kun pää oli ulkona, kätilö "sanoi tosi tiukkana",että nyt ei saa ponnistaa, hengitä vaan. Antoi vähän ajan päästä luvan ponnistaa. Tuntui kamalalta, mutta onnistui ja siitä syystä vältyin repeämältä. (En siis tiedä miksi, mutta kätilö sanoi tämän jälkeen päin). Kätilö oli ihan super tyyppi ja niin ammattitaitoinen.
 
Voiko tuota synnytysjakkaraa pyytää jos mies ei pääse paikalle? Tahtoisin kokeilla sitä mutta pystyykö siitä ponnistamaan jos kukaan ei tue takaa?
 
Kiitos Evelin :Heartred Kyllä mä varmasti pärjään, mutta olisi se mukavampi kun se mies olisi siinä. Ja sille on ollut kaikkien meidän lasten syntymät niin tärkeitä, että harmittaa tosi paljon sen puolestakin :/ Ja sitten mua pelottaa se, että jos jotain tapahtuu mulle/vauvalle, niin mies ei ole paikalla. Meillä kun kaikki lapset on kiertäneet tehon kautta. Vaikka lopulta kenelläkään ei ole ollut varsinaista hengenvaaraa (1. ilmarinta, 2. tulehdus ja 3. muuten vain vaisu sektion jälkeen), niin laittaa se miettimään, että mitä voi tapahtua. Ja aina kamala tilanne se kun lapsi viedäänkin pois etkä saakkaan sitä osastolle mukaan...

Ymmärrän fiilikset. :sad001 Oletteko kysyneet kunnalta apuja? Olisikohan terkkarilla ideoita? Ota vielä asia puheeksi. Voihan olla että löytyy ratkaisu. Jos synnytys onkin nopea kun teillä on lapsia useampi jo ennestään. Jos teiltä on oltu jo noin monta kertaa teholla niin minusta olisi todennäköisempää että ette nyt joudu sinne. Toivottavasti asia ratkeaa!
 
Ymmärrän fiilikset. :sad001 Oletteko kysyneet kunnalta apuja? Olisikohan terkkarilla ideoita? Ota vielä asia puheeksi. Voihan olla että löytyy ratkaisu. Jos synnytys onkin nopea kun teillä on lapsia useampi jo ennestään. Jos teiltä on oltu jo noin monta kertaa teholla niin minusta olisi todennäköisempää että ette nyt joudu sinne. Toivottavasti asia ratkeaa!

Toivotaan näin :) Kunnan mahdollisuuksia auttaa jo selvittelin, mutta ne on heikot. Päiväaika on periaatteessa järjestyksessä kun yksi yksityinen perhepäivähoitaja tarjosi auttavan kätensä kun sillä on yksi vapaa paikka, että tuo pienin pääsisi sinne. Isommat on koulussa ja pärjäävät kyllä hetken itsekseenkin kotona ja toisaalta, voivathan ne mennä kavereiden luokse myös. Mut tietty tämä nassikka päättää syntyä myöhään illalla tai yöllä tai tosi varhain aamulla ja se on vielä auki, löytyykö siihen ketään...
 
Meillä ainakin ponnistusvaiheeseen tulee usein toinen kätilö mukaan. Tosin mun tapauksessa esikoisen kanssa oli kätilö, sitten se avustamaan saapunut kätilö, kätilöopiskelija, joku ensivaste/lanssiopiskelija + sen kyytikaveri ja tietty lapsen isä -että voin Regan lainata yhden :p .

Pantteri, mulla kävi sama mielessä, että saisiko perhetyöstä apua? Ne ehtisi vielä tulla tutustumaan lapsiinkin..! Ja tosiaan, eihän siellä varmaankaan kovin kauaa mene, ja sitten kun kaikki menee hyvin synnärillä, niin isä pääsee "pelastamaan" isommat lapset. Ja voihan se olla ettei teidän nuorimmainen edes ujostele "vieraamapaa" hoitajaa. Ja jos työntekijä on yhtään tehtäviensä tasolla, niin handlaa kyllä pienet ikäväharmit..

Meillä kun tuo kuningas alkoholi on myös ongelma isovanhemmista yhdellä ja toisen puolen uudella puolisolla, niin jotenkin ennemmin juuri etsisin "vieraan" hoitamaan kun lähtisin synnärille ajatuksella -onkohan korkki kiinni.. :sorry: Mutta teillä Pantteri taisi olla niin, että menee juurikin kausissa se ryypyllä olo..?

Tyhmiä ja jotenkin niiiiiiin turhia murheita, mutta helppohan se kai mun on huudella, kun ei ole kyseistä ongelmaa. On vaan jotenkin käsittämätöntä omalle mielelle, että se kalja menee lapsenlapsen edelle. Meillä ei ole mun isä nähnyt esikoista taas kohta kahteen kuukauteen..

Vähän lipesin valitusvirressäni aiheesta..pahoittelut.
 
Meillä on vähän sama tilanne. Emme voi luottaa apen ja anopin apuun ollenkaan samaisesta syystä. Se ottaa niin päästä, kun olisivat tässä kohtuullisen matkan päässä ja heillä olisi mahdollisuus osallistua meidän elämään paljon enemmän. Mutta pullonhenki on vahva ja ajaa edelle. Meillä on yksi kaveripariskunta ketä voimme pyytää tarvittaessa ja sitten miehen täti on luvannut auttaa siihen saakka, että minun äiti ehtii paikalle 800 km päästä.
 
On se jollain kierolla tavalla lohdullista kuulla, että ei olla ainoita... Tuo anoppi on tosiaan semmoinen tuurijuoppo. Voi olla pari kuukautta juomatta ja sit taas kuukausi juodaan. Mutta yleensä jos on semmoinen pitempi kuiva kausi, niin sitten seuraavien putkien välissä olevat kuivat kaudet on lyhyempiä. Ja sit tuntuu, että kaikki tämmöset jutut stressaa sitä niin paljon, että silloin ainakin on pakko ottaa vähän tiheämmin. Tauti se on tuokin :/

Täällä ei ole perhetyöllä "päivystystä", vaan eka tehdään palvelutarpeen arviointi ja sit katotaan kalenterista ne tietyt ajat... Yleensä 3 tuntia kerrallaan, yh:t voi saada kahtena päivänä viikossa sen 3 h tai jos on lastensuojelun piirissä, "normiperheet" yleensä sen 3 h/viikko. Meillä kävi perhetyö silloin kun tuo nuorin oli vauva ja kun se huusi 24/7... Neuvolasta silloin ehdottivat kun olin niin väsynyt ja kun ei tosiaan mitään tukiverkkoa ollut eikä ole. Oli se pienikin apu kyllä iso apu siinä tilanteessa :) Kun se olikin joku muu, joka kuori ne perunat tai imuroi, kävi kävelemässä vauvan kanssa tms.

Tosi ujo tuo meidän nuorin on, mutta se on loppuviimein ihan sama onko se vieras hoitaja täysin vieras vai se mummo, jonka se on nähnyt muutaman kerran elämänsä aikana. Kun vieras se on sekin :/ Mut nyt tosiaan tuo päivähoito on järjestyksessä ja kun se pph sanoi, että onnistuu ihan aamusta iltaan, että ei vain "virka-aikana" kun on tämmöinen tapaus. Isommat ajattelin lykätä luokkakavereiden luokse ja sopia niiden vanhempien kanssa, että saavat jotain syödäkseenkin. Tuo yö sit enää... Jos (ja pelkään, että KUN) yöllä pitää lähteä tai muuten sattuu yöllä syntymään... Doulan mahdollisuutta jo selvittelin myös, että saisin edes itse jotain tukea siinä tilanteessa, ei tarttis ihan yksin olla.
 
Mie juttelin tästä asiasta myös sype-kätilön kanssa. Siis siitä, että jos tulee yöklä lähtö ja joutuukin olemaan tilanteessa ilman miestä tukena. Hän lohdutteli, että yksin synnyttäjän kanssa on kätilö paljon enemmän läsnä ja tukena. Silloin äitiä ei jätetä yksin. Miehen kanssa oltiin esikon synnytyksen aikaan tosi paljon keskenään salissa ja kätilö tuli sitten paikalle pysyvämmin vasta kun oli tosi toimet kyseessä.
 
Onko kukaan muu ajatellut kokeilla tenssiä kivun lievityksenä tai onko kellään kokemusta? Mä en oikeastaan ajatellut, mutta sitten tuo meidän lapsenvahti tarjosi lainaksi elektrodilätkien hinnalla ja tartuin mahdollisuuteen.
 
Mä vuokrasin tens-laitteen. Aika paljon oon kuullut siitä hyvää, mutta myös kommentteja ettei ole juuri auttanut. Haluan kuitenkin itse kokeilla.
 
Aiemmin jo jonnekin kirjoitin, että ilman TENSiä en synnärille lähde!! Kakkosen kohdalla toivon helpottvavan myös mahdollisiin kivuliaisiin jälkisuppareihin.

En tiedä oliko hyöty henkinen vai fyysinen vai molempia, mutta hieno vempain se on. Kirjoittelin kuitenkin siitä, että suosittelen ehdottomasti tutustumaan kiinnitykseen (miehen rooli), nappuloihin ja eri ohjelmiin etukäteen! Itselläni saattaisi mennä hermot jos supistusten jo alettua pitäisi alakaa opiskelemaan käyttöohjeita. Samoin ehdottomasti suosittelen iskemään laitteen kiinni heti kun ensimmäinen nippaisu tuntuu!! Buustaus nappula on hienoutta :D Sairaalaan mukaan uudet patterit ja varapiuhat!

Me tosiaan ostettiin se laite siskon kanssa ja ollaan puolitutuille sitä vuokrattukin pari kertaa. Ystävät lainanneet osaten itse uudet lätkät ja patterit.

Jos jollekin jäi epäselväksi, niin suosittelen :wink
 
Ite en tykännyt tensistä. No mulla se oli vähän väärin käytössä koska synnärillä sillä yritettiin siirtää suppareita ja oli sen 2h yhtäsoittoa päällä. Se sai aikaan sen että supparit laantui ja selkä oli helvetin arka. Tän toisen kohdalla en edes kokeile koko laitetta sillä en koe sitä tarpeelliseksi ja toivon mukaan pääsen mielummin suihkuun kuin joudun laittamaan lätkät selkään.
 
Mä kävin myös suihkussa välillä, sen jälkeen hyvä kuivaus ja TENS lätkät takaisin selkään :happy: . Nyt sitten haluan sen verran tarkentaa, ettei kyseinen vempain kuitenkaan kai ihan ihmeisiin kykene, ettei tule pettymystä kenellekää, kun silti sattuu :p:wink
 
Ostin tenssin kun se maksoi vain vähän enemmän kuin vuokravehje. Mulla on selkä huonossa hapessa niin oon käyttänyt sitä jo nyt ja tepsii kyllä! Katsotaan sitten supparikipujen kanssa... Sairaalasta ajattelin sitten pyytää sen raskausversion, tuo nyt ostettu on perusmalli ja se esim. sammu vartin jälkeen.
 
Takaisin
Top