Synnytys ja imetys - näin etukäteen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja elmiina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla kesti ekan ponnistusvaihe 40min ja toisen 15min. Molemmissa kyllä oli se, että vauvat oli nousseet takas ylös (tai esikko ei missään vaiheessa kyllä edes laskeutunut, kun syntyi niin aikasin, mut kakkosen päälaki oli jo kätilän mukaan ihan siinä hollilla, kun olin synnärille mennessä sen 4cm auki) siinä vaiheessa, kun mä olin 10cm auki, eli ponnistin ne ihan lähtöpisteestä :D Siitä vaiheesta, kun päälaki alkoi näkyä, ei menny enää montaa ponnistusta :)
 
Esikoista odottaessa jotenkin ajattelin, että tahtoisin synnyttää kyykyssä. No, sitten h-hetkellä kun kätilö kysyi, että mites tehdään ja miltä tuntuu niin se kyykky ei tuntunut enää ollenkaan hyvältä idealta :D Sellaisessa puoli-istuvassa asennossa sitten pungersin pojan pihalle. Saas nähdä, miten nyt käy. Mitään visioita ei vielä ole sen suuremmin.
 
Hassua, etten ole vielä yhtään miettinyt synnytystä. Neuvolassa oli toki puhetta siitä neuvolantädin kanssa ja sanoinkin, että oon aika luottavainen synnytyksen suhteen. Ehkä mä sit lähempänä laskettua aikaa alan miettimään asiaa enemmän. :)
 
Mä tajusin synnytyksen esikon kohdalla tosiasiaksi vasta kun olin synnärillä :D nyt en oo pahemmin miettinyt tulevaa, mut uskon, et oon paaaaaljon rauhallisempi tällä kertaa, kun osaa jo vähän odottaa mitä tulevan pitää.

Kaikkein hauskinta tässä on se, etten muista ollenkaan, miltä ne supitukset tuntu :D aika kultaa muistot, ja mulla synnytyksestä on se vajaa 8 kk :)

Nlalääkäri tänään sanoi, ettei mulla pitäis olla mitään ongelmaa alatiesynnytyksen kanssa - eli eppari ja repeymät on parantunut, ilmeisesti alakerrassa kaikki niinku ennenkin ja oon kuiteski vielä nuori (29) synnyttäjä. Toivon todella, et palautuminen ois nopeaa ja et säästyisin pahemmilta taisteluvammoilta. Esikko kuitenkin odottaa leikittäjää :D
 
Mä menin esikonkin kanssa synnytykseen sellaisella luonto hoitaa-asenteella. Just muutamia ajatuksia asennoista oli, mutta ei oikeastaan muuta suunnitelmaa. Ja taidan samalla asenteella mennä tälläkin kertaa. Kyllä se kroppa kertoo, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Ja onhan siellä sitten ammattilaiset apuna jos tuntuu, että homma karkaa käsistä.
 
Sama täällä. Siis että etukäteen en mitään miettinyt vaan päätin edetä tilanteen mukaan :) Toki tiesin eri asentovaihtoehtoja, kivunlievityksiä, avautumisvaiheen niksejä ym., mut en edes yrittänyt mitään suunnitella valmiiksi. Puoli-istuva ponnistusasento tuntui luontevalta ja lääkkeellisiä kivunlievityksiä en tarvinnut, molemmat synnytykset oli ihan parhaita kokemuksia :)
 
Mulla oli ensin jonkinlainen pelko synnytystä kohtaan, mietittiin jo neuvolassakin pelkopolia tai nyyttiryhmää, mutta sitten otin oikein asiakseni lukea enemmän ja pelko on väistynyt.

En nimittäin tiedä yhtään mitä odottaa, koska esikoista odotan mutta olen ottanut sellaisen asenteen että pyrin luottamaan kehooni ja siihen juuri että "luonto hoitaa". Onhan siellä ammatti-ihmiset paikalla ja vaikka kuinka suunnittelisi, synnytys on varmaan yksi niistä asioista joka ei tule menemään suunnitellusti.

Haluaisinkin jos mahdollista niin luonnollisen synnytyksen, eli lääkkeellistä kivunlievitystä sitten vasta kun/jos se tuntuu siltä että on aivan pakko.

On ollut kiva lukea täältä teidän muiden kokemuksia. :)
 
Mulla ei ollu esikoisen kohdalla minkäänlaista synnytyspelkoo ja nyt tässä raskaudessa sen rv 22 etisen istukan vuoksi oli ihan järkyttävä sektion pelko! Onneksi istukka kuitenkin siirtynyt ja sen vuoksi alatiesynnytys jälleen mahdollinen niin ei pelota taas yhtään:D ainahan silti on mahdollista, että jonkin muun vuoksi sitten on sektiolla synnytettävä, mutta siitä en enää murehdi;)
 
Hei te jo kertaalleen synnyttäneet, kertokaahan yllättikö synnytyskipu teidät?
Ensi kertalaisena kun ei tiedä yhtään mitä odottaa, eikä sitä mitenkään voisi kuvitella. o_O
 
Miitu odotan toista lasta ja esikoinen on syntynyt maaliskuussa -2013. Synnytys alkoi lapsiveden menolla ja sen jälkeen alkoi heti kivuliaat supistukset, jotka voimistuivat koko ajan.

Kipu oli kyllä jotain sellaista mitä en olisi sen koskaan uskonut olevan, vaikka en minäkään silloin ensikertalaisena osannut odottaa mitään, mutta kuitenkin olin kuvitellut voivani sietää kipua paremmin. Olin järkyttynyt siitä kivun määrästä, joka kesti reilu 9 tuntia. Olisi ehkä ollut helpompaa jos epiduraali olisi tehonnut, mutta valitettavasti minun kohdalla se helpotti oloa vain puoleksi tunniksi ja sen jälkeen palasi taas sietämättömät supistukset. En kerro sen enempää synnytyksestä, koska en tahdo pelotella ketään, mutta itse kyllä koin esikoisen synnytyksen toodella vaikeaksi ja kivuliaaksi.. Onneksi kaikki synnytykset eivät ole samoja ja toivottavasti tällä kertaa kaikki sujuu paremmin. :)
 
Täällä kanssa toinen tulossa ja mulla taas alkoi supistuksilla, kalvot puhkastiin synnärillä, jolloin vast vedet meni.

Ja siis vaikka kuinka asennoitu, et kipeetä tulee tekemään, niin olihan se kipu jotain ihan omaa luokkaansa ja luojan kiitos, on olemassa kivunlievitys. Luomunahan mä olin aluksi menossa! :D

Ma oli laskettuaika, ja silloin tuli muutama suppari, tiistaina alkoi limatulppaa irtoomaan ja siit alkoi sit ns kipeemmät supistukset, jotka jatkui sinne keskiviikkoon ja tuli välillä 5 min välein ja välillä 15 min - mut ei siin paljoa lepäilty (nukuttu), joten lähdin hakee synnärilt kipuun jotain helpotusta. Keskiviikkona sit illalla, kun olin huilaamas päivystyksen puolella, niin alkoi ne oikeasti kipeet supistukset :D ne kyllä yllätti ja varsinkin ku kipu oli reisissä ja takapuolessa, mitä en ollut odottanut. Tää itse synnytys onneksi kesti vaan 8 tuntia, mut olin niin raato, etten olisi kyllä selvinnyt ilman epiä (tai mitään kivunlievitystä) - kroppa oli niin ylikierroksilla jo pelkästään valvomisesta. Poika oli lopulta maailmassa puolneljä torstai aamuna :D ja mä selvisin!
 
Täällä myös toinen tulossa ja synnytys käynnistyi vesien menolla ja kipeillä supistuksilla. Kotona en kestänyt olla kuin pri tuntia kun supistuksia tuli 3-2 min välein ja olivat niin kivuliaat. Sairaalassa sain epiduraalin puolilta päivin (sairaalassa oltiin vaille 8 aamulla) ja sitä ennen olin saanut aquarakkulat ja suihkussa ollut tunnin. Epiduraalin laitosta en muista mitään kun kipu ollut silloin niin sietämätöntä että en edes tajunnut monta hoitajaa ja lääkäriä huoneessa. Epiduraali auttoi ja vei kipuja pois mutta samalla laitettiin oksitosiinia tulemaan jotta synnytys ei tyssäisi. Epiduraali lopetettiin ponnistusvaihetta ennen kun olin auki 9cm ja siitä eteenpäin menin sitten ilokaasulla. Ponnistusvaiheen kipua en voi kyllä edes kuvailla sanoin kun ei sellaista kipua ollut kokenut.

Joten siis kyllä yllätti kivun kovuus, mutta siitä ihmeellistä tuo synnytyskipu itselläni ainakin oli, että sen unohti heti kun sen vauvan sitten sai syliin:)

Muoks: niin ja synnytyshän meillä kesti vaivaiset 12 h että ei tarvinnut onneksi montaa päivää kestää suppareita. Ja sitä ennen oli ollut vain muutamia kivuliaita supistuksia n 1 viikon ajan, joiden en tajunnut olevan niitä synnytystä ennakoivia :)
 
Täällä kans toinen tulossa :D Kuvittelin synnytyskivun paaaljon pahemmaks, tai sit mun pää ei kunnolla kerinny edes hoksata mitä tapahtuu kun synnytys eteni vauhdilla.
Synnytys käynnisty vesien menolla ilman ennakkovarotuksia, onneks oltiin kotona :D Vasta parin tunnin päästä alko supistukset tuntumaan joltain. Sairaalaan lähdettiin kun aloin kaivata kipuun muutakin kun kotikonstit. Noh eipä siellä kerettykkään sit olla kun 1,5tuntia kun vauva oli jo sylissä. Sairaalaan mennessä olin 4senttiä auki ja otin heti ilokaasun käyttöön, sillä pärjäsinkin loppuun asti ja voimakkuutta nostettiin kerran. Ponnistusvaihe oli 10min ja mulla se ponnistaminen helpotti kipua kun taas ystävä sanoi että hänellä se pahensi.

Esikoisen synnytys taisi kestää n.7h vesienmenosta, supistuksista vähemmän joten vähän jännittää kuinka nopeasti tämä toinen meinaa tulla, neuvolassa juteltiinkin eilen että nyt täytyisi lähteä aiemmin sairaalaan. Jollain tavalla odotan innolla seuraavaa synnytystä, mulla oli mahtava kätilö ja vaikka vauvan sydänäänten laskun takia lääkärikin tuli katsomaan tilannetta ja joudutiin leikkaamaan välilihaa homman nopeuttamiseks jäi mulle synnytksestä hyvä tunne :)

Mulla on leikattu skolioosi joten sen takia on myös sanottu että esim epiduraalia ei välttämättä pysty laittamaan, sekin ehkä auttoi asennoitumaan kipuun. Täytyisi nyt muistaa seuraavalla lääkärikäynnillä kysyä tästä enemmän. Nii ja mulla auttoi kipuun hengitykseen keskittyminen! Heti jos meinasi antaa paniikin tulla huomasi että kipu tuntui kovempana ja kun taas keskittyi hengittämään syvään ja pyrki rentoutumaan kipukin helpottu hieman
 
Muokattu viimeksi:
Voi miten erilaisia teidän kaikkien synnytykset onkaan ollut! :)
Todella mielenkiintoista lukea. Ja miten eri tavalla sen kivunkin kokee.
Ihana tuo Hattara, miten kuvailit että sen kivun kyllä unohtaa heti kun pienen saa syliin. <3

Tuota hengittämisen tärkeyttä ja rentoutumista korostetaan kyllä paljon, olen itsekin yrittänyt tehdä rentoutus harjoituksia, muistaisipa ne sitten siinä tosi tilanteessakin. :rolleyes:
 
Kivut tosiaan unohtuu kun vauvan saa syliin ja kyllä aika kultaa muistot :) Yks mitä ei tullu ajatelleet tai kukaan ennalta kertonu oli jälkisupistukset joita imetys sai aikaan. Ne ei onneksi kestäneet kauaa mutta eihän ne kivalta tuntuneet
 
Atsirk: mulla ei oo rehellisesti sanoen minkäänlaista muistikuvaa enää edes jälkisupistuksista:o voi kyllä olla kun supisteli jo muutenkin rv 28 lähtien kipeesti niin ne oli sit samankaltaisia:)

Miitu: mulla ilokaasusta oli siinä hengittelyn suhteen apua. En tiedä oliko sillä ilokaasulla nyt kivun lievityksen kannalta sitä suurta merkitystä, mutta auttoi tosiaan supistusten tullessa keskittymään siihen oikeeseen hengitystekniikkaan :wink
 
Mä muistan vaan ettei ollu kiva imettää istualtaan samalla kun mahaan sattuu. Tai siis yrittää imettää, esikoinen oli niin uninen tapaus että häntä sai aina riisua, hytkytellä, kutitella ja kaikkea mahollista että pysyi syömisen ajan hereillä, hän oli alle 3kg joten tuota herättely lystiä sai tehdä kolmen tunnin välein

Ilokaasu tosiaan auttoi siinä hengittämisessä! Mulla se onneksi auttoi sen pahimman kivun huipun poisviennillä mutta kipuahan se ei kokonaan poista
 
Atsirk meillä kanssa esikoinen alle 3 kiloo ja jouduttiin tosiaan yölläkin herätellä syömään. Lisäks meillä oli ongelmia imetyksen kanssa ku ei oikein meinannu oppia imemisotetta ku oli niin pieni. Jouduttiin käyttää rintakumia 1 kk ikään asti ku sit aloin hiljakseltaan opettaa pois siitä:/ lisäks sanovat et se syöminen saatto olla sen takia vaikeeta kun syntyi 37+2 ettei kuulema ollu viel täysiaikainen ni ois voinu vaikuttaa. Tiedä nyt sit mistä johtu :o
 
Meillä tuo syntyi 40+4, mitään erityistä syytä ei ilmennyt minkä takia oli 2,7kg ja 46cm. Imetyksen kanssa aluksi oli ongelmia kun vauva ei avannut suuta tarpeeksi, rintakumin kanssa muutamasti opeteltiin oikeaa otetta mutta jo kotiin päästyä lähti homma hyvin käyntiin ja maitoa riitti. Kotona aloin jo muutaman yön jälkeen antaa vauvan nukkua pidempään kun yhden kerran nukuin herätyskellon ohi ja vauva itse heräsi syömään 4,5tunnin päästä, syöminen onnistui heti paljon paremmin. Enpä minäkään olisi tykännyt herättelystä kun olisin vain halunnut nukkua..
 
Pitää tätä vielä kommentoida. Mulla esikoisen synnytys sattui ehkä jopa vähemmän kuin pelkäsin, koska epiduraali toimi hyvin. Kun sain epin, olin 3 cm auki ja suppareita oli tullut 5-15 minsan välein jo pari päivää. Olihan ne tosi kipeitä, mutta kestettävissä kuitenkin. Ei se puudutteen vaikutus mullakaan kestänyt kuin pari tuntia kerrallaan, mutta sitä annettiin monta kertaa lisää (avautuminen kesti ja kesti........), jopa just ennen ponnistusvaihetta, mistä olin yllättynyt. Sen vuoksi ponnistaminenkaan ei sattunut ollenkaan, mitä olin eniten pelännyt! Tuntui vaan paineena peräsuolessa ja tunteena, että tekee isoa kakkaa. Tunsin supistukset kuitenkin, joiltakin menee tunto kokonaan ja on varmaan aika vaikeaa ponnistaa "sokkona".
Mutta joo, toisella kertaa puudutukset ei taida toimia enää yhtä hyvin kuin ekalla, joten odotettavissa kivuliaampi setti varmaan tällä kerralla!
Jännä kyllä, miten erilaisia ihmisten kokemukset on. Mulla on yksikin kaveri, joka on kaksi lasta synnyttänyt ihan pikavauhtia ja luomuna, eikä se tuntunut sen mukaan edes mitenkään hirveältä. Sitten kuulee niin hirveitä kauhukokemuksia toisilta. Niitä ei kannata kyllä tässä vaiheessa kuunnella/lukea enää. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top