Synnytykseen liittyvät pelot ja ajatukset

Minulta kysyttii laitoksella noin suunnilleen ensimmäisenä, että kosva on suoli viimeksi toiminut ja kun en osannut ihan trkaan sanoa, lykkäsivät ulostuslääkeet. No kakka tuli ennen synnytystä. Tosin sitten sain salissa vauvan ekan kakan päälleni kun poika päätti kakkia heti ulos tultuaan. Kyllä siinä kätilöäkin vähän hymyilytti. No eipä tarvinnut sitten sitä kytätä enää osastolla, että koska tulee vauvalta ensimmäinen kakka. :)
 
tuosta ulosteesta, mulle aina tehty peräruiskeella tyhjennys ennen synnytyspöydälle menoa. Onhan se inhottavaa istua pytyllä ku samalla supistelee sikana eikä mies suostu tulee pitää kädestä kiinni :laughing025 mutta helpottaa vauvan kulkua synnytyskanavassa eikä tarvi sitten stressata sitä vahinkoa... kannattaa pyytää jos eivät automaattisesti tyhjennä. Täytyy itelläkin muistaa kun nyt aivan eri synnytyssairaala ku aikasemmissa....
 
Minä en muuten ole varma tuliko minulla kakka synnytyksessä! Veikkaan että kyllä, mutta kun olen mieheltä kysynyt 'en mä ainakaan mitään huomannu' tuli vastaukseksi :hilarious:
Silti epäilen, kun jotain se kätilö siitä pöydältä muutaman kerran nappasi roskiin. En siis tiedä oliko jotain riekaleit vai kakkasinko oikeasti siihen:oops: Normaaliahan se silti on.

Tällä kertaa kyllä meinaan pyytää joko peräruiskeen tai ulostuslääkettä.
Minusta tuntuu että vessassa pöntöllä istuminen hajareisin toi helpotusta supistuksiin, kun käytin sitä käsisuihkua siinä samalla :p
 
Joko alkaa pyörii lähestyvä synnytys enemmän mielessä? :) Mä oon huomannut, et viime päivinä, varsinkin tänään on ajatukset olleet synnytyksessä. Se tuntuu jotenkin niin etäiseltä ja kaukaselta ajatukselta - siis sellaselta ettei usko sen edes tulevan. :eek: Tosi vaikee selittää. Tuntuu uskomattomalta että itsekkin "joutuu" siihen tilanteeseen. Jotenki ei vaan ajatustasolla käsitä sitä, vaikka tiedostaakin että se on tulossa. Katotaan mihin nää ajatukset tulee viemään mut. :nailbiting: Mitä muut ajattelee?
 
Mun isosisko sanoi mulle että "ei meitä ois viittä sisarusta jos se niin kauheeta olis" siis synnytys, mut itse en jotenkin esikoista odotellessa osannut ajatella ihan noin rennosti, jotenkin kun on kuitenkin ihan uusi kokemus, niin se tietty mietityttää ja ehkä joitain stressaakin raskausaikana.
Mutta siis, näin lyhyesti, oma kokemukseni itse synnytyksestä ei todellakaan ollut niin kauhea/ällöttävä/pelottava kuin ehkä oli jäänyt päähän jostain yläasteen terveystiedon tunneilta :grin Siis kylhän se sattui (lähinnä supistukset) mut niin mä oletinkin. Mut siis syntymä on kyl kaunis tapahtuma ja kaiken sen kivun ja kyyneleiden arvoinen :dummy1: Itse odotan jo synnytystä, en niitä kipeitä supistuksia, mut oon jo henkisesti valmistautunut niihin ja ihan luonnolliseen synnytykseen (ilman kivunlievitystä mikäli tilanne sen sallii), oma äiti synnytti meidät kaikki 5 naturellina, joten uskon ja tiedän että pystyn siihen itsekkin :) Ja vielä kun olen kuullut että toka lapsi yleensä syntyy nopeemmin (näissä toki poikkeuksiakin) niin odotan kyllä koko tapahtumaa ja että saan vihdoin nähdä pikku neidin :dummy1:
 
BaBy2, täällä toinen joka odottaa synnytystä jo! Esikoinen siis tulossa, mutta en jotenkin osaa pelätä synnytystä. Uskon että on auttanut kaikki synnytyskertomukset joita olen lukenut. Toki tiedän että synnytys sattuu, mutta myös sen että sen jälkeinen tunne on jotain niin ihanaa, kun ekan kerran saa minin syliin <3 mulla on takana yksi lääkkeellinen raskaudenkeskeytys, ja silloin jo supistukset tuntui tositosi kipeiltä, ja miehelle sanoinkin siinä sairaalan sängyllä maatessani, että arvostan kyllä jokaista, joka kestää synnytyskivut.. :D ohhoh, pomppasin vähän aiheesta, mutta tosiaan, synnytystä odotellaan jo kovasti ja beben ekaa näkemistä <3
 
Emmäkää niinku pelkää vaan kanssa jo ihan oikeasti aidosti odotan synnytystä, mut mikähä siinä on ku se tuntuu sellaselta asialta et "joo kyllä ne muut käy pyöräyttelee lapsia maailmaan, mut ei se osu mun kohdalle" ja silti se hetki lähestyy! :D ymmärtääkö kukaan ees mitä meinaan? Tosi vaikee selittää! Tuntuu vaan niin kaukaselta ja mahdottomalta asialta et mäki joudun sen tekee. Vaikka sit just toisaalta, kun asian tiedostaa niin odotan sitä hetkeä "innolla" uutena kokemuksena. Kun mullakaan ei mitään pelkoja oo.

Mut se vaan tosiaan outoo, ku ei jotenki sisäistä sitä et se oikeesti tulee kyllä..
 
Ei kyllä vielä jännitä synnytys. Meiän äitillä kaikki neljä synnytystä menny niin nopeasti (sairaalassa max 2 h) ettei se oo ehtiny saada kivunlievitystä. Ja ilmeiseti ilokaasusta tuli niin huono olo ettei pystyny ottaan sitä. Mut otan kyllä varmaan ite kaikki mahdolliset kivunlievitykset jos vaan pystyn.
 
Olen yrittänyt olla ajattelematta tulevaa koitosta sen enempää vielä tässä vaiheessa, kun ensin olis muuttokin edessä. Parina yönä olen kyllä nähnyt unta synnytyksestä, tai no, lähinnä menin sairaalaan ja sitten olikin jo nyytti kainalossa. :D

Joskus nuorempana (nyt 31) olen pelännyt synnytystä, ajattelin etten ikinä suostu alateitse pusertamaan, mutta niin se mieli muuttuu. Nyt toivon saavani suht luonnollisen alatiesynnytyksen. Selkäydinpuudutteita en haluaisi, sillä saattavat viedä kaiken tunnon jaloista ja haluan kokeilla ponnistaa jakkaralla. Toki menen sairaalaan sillä asenteella, että kaikki ei välttämättä mene suunitelmien mukaan ja olen valmis ottamaan apua vastaan, jos tilanne käy sietämättömäksi. :)
 
Mä en oo miettinyt synnytystä vielä yhtään. Osaan odottaa kipuja, kun piti lääkkeillä tehdä keskeytynyt keskenmeno, ja se oli jo sellaista, että mietin, että joo-o, tällasta se synnytys varmaan on ja vielä pahempaa. En oo nähnyt itse asiassa mitään unia tai ees vauvaunia, mikä on ehkä vähän hassua. Lähipiirissä superhelppoja ja nopeita synnytyksiä, sitten on niitä monta vuorokautta kestäneitä tai ei-kovin-hyvin menneitä, että koko skaala on tiedossa. Ehkä lähinnä nyt olen keskittynyt toivomaan, että voisin mahd. pitkään hyvin ja sitten pitää katsoa mitä tuleman pitää. Ens viikolla on taas perhevalmennusta (toinen ja viimeinen kerta) ja siellä aiheena synnytys, että saa nähdä olenko miten paniikissa sen jälkeen. :cool:
 
Rosmarinaa: musta tuntuu että tiedän kyllä mitä tarkoitat tolla että et uskonut että se päivä koittaa että ite oon menossa synnärille. Koska mul oli ehkä vähän samoja fiiliksiä kun esikoista odotin, tosin ei ehkä niin synnytyksestä, mut sit siitä et "apua musta tulee äiti" :p Ei siis sillä ettenkö ollut iloinen asiasta (vaikka esikoinen olikin aika ylläri, toki tosi ihana yllätys :Heartpink) ja oon aina tiennyt että haluan lapsia, mut silti kun LA lähestyi niin olin ihan et iiik kohta oon äiti :grin
 
Mie en oo ihmeemmin miettiny koko synnytystä, jotenki se tuntuu vaan niin luonnolliselta et en "osaa" pelätä sitä. Siis jotenkin tuntuu et se menee kyllä silleen niikun sen kuuluukin mennä (ehkä oon liiankin luottavainen). Ainut mikä pelottaa/jännittää on jos sairaala henkilökunnassa joku on ilkeä, kovakourainen, epävarman oloinen tai semmonen ettei ota miun omia toiveita huomioon. Onko teillä jo aiemmin synnyttäneillä ollut millaisia kokemuksia sairaala henkilökunnasta?
 
Mulla esikoista synnyttäessä vaihtui kätilö kesken kaiken. Eka kätilö oli sellanen rento ja kaverillinen, aivan täydellinen mulle. Toinen oli sellainen tätimäinen reiden silittelijä, johon meinasin aivan tympiintyä! Huonoa, ikävää tai tarkoituksellisesti ala-arvoista käytöstä en henkilökunnan suunnasta kokenut, ehkä enemmänkin juuri omien oletusten ja soveliaisuuden vastaista.
 
Minulla myös vaihtui kätilö kesken synnytyksen. Molemmat olivat mukavia. Tosin tykkäsin ehkä enemmän siitä jälkimmäisestä, joka oli sellainen hieman vanhempi ja varmasti kokeneempi. Hän osasi neuvoa tosi hyvin esim. ponnistamisessa ja eri asennoissa. Mukana oli myös kätilöopiskelija, joka oli tekemässä viimeistä harjoitteluaan. Eli mulla oli oikeastaan kaksi kätilöä loppuosassa synnytkyksessä mukana. :) Kyllä multa kysyttii saako opiskelija olla mukana, mutta ei se mua haitannut ollenkaan ja kyllähän hänenkin pitää saada harjoitella, että oppii. :)
 
Mulla kerkes salissa ollessa vaihtua vuorot siten, että olin siellä kolmen eri kätilön "armoilla". :D Plus vielä opiskelija lisäksi. :D Eli menin aamuvuoron aikaan saliin, odottelin, odottelin ja odottelin melkein iltavuoron loppuun asti, jolloin sitten poika syntyi. Salissa oltiin vielä, kun yövuoro tuli töihin. :) Ja yövuoroon tuli siis sama henkilö, joka otti meidät edellisenä yönä vastaan. :D Yövuoroon tullut kätilö oli vähän hölmönä ja sanoi, että eipä olisi uskonut enää näkevänsä mua siihen aikaan salissa, kun aamulla synnytys oli jo niin hyvin käynnissä. No enpä olisi uskonut itsekään, sen verran kivuliaita ja tiheitä supistuksia oli. Mut mullahan siis lopulta puhkaistiin kalvot, kun synnytys ei vaan edistynyt, vaikka supistuksia tuli aivan jatkuvasti. Useampi kätilö sanoi, että joidenkin kroppaa ei vain ole luotu synnyttämään ja sellaisilla ihmisillä synnytys ei etene, vaikka miten supistelisi. Siksipä hieman pelon sekavin tuntein odotan toukokuuta, että montako vuorokautta nyt kärvistellään... Viimeksi aika tasan tarkkaan kaksi ja se oli aivan liian pitkä aika.
 
Miestä yritetään saada 1000 kilsan päähän työreissulle kuukaus ennen laskettua aikaa. Tiiän, että hyvin epätodennäköistä, että tuolloin syntyis, mutta ajatuskin ahistaa. Mieheni lisäksi lähipiirissä ei ole ketään kenet synnytyssaliin huolisin vaikka äiti onkin sinne kovasti tarvittaessa survomassa ja yksin en ainakaan tätä ensimmäistä haluais joutua synnyttään. Äiti jos paikalle tulis niin joutusin käskeen kätilöä hankkiutuun vaikka poliisivoimin eroon... :D
 
Mä haluaisin kanssa mahdollisimman luonnonmukaisen synnytyksen jossa pystyisin olemaan ns. aktiivisesti mukana (mielessäni nään itseni kävelemässä sairaalan käytäviä ja jumppapallon päällä kiikuttelemassa ponnistamiseen asti :D). Nimenomaan puudutteet muakin vähän ahdistaa, kun niillä voi olla niitä sivuvaikutuksiakin.. Lisäksi vähän ahdistaa se, että joudunkin sektioon enkä saakaan synnyttää alakautta, mut onneks tässä on vielä aikaa opetella hyväksymään se tosiasia, että homma tuskin menee täysin niinkun itse oon suunnitellut. Oon nyt ahminut kaikkia synnytyskirjoja ja niiden vinkkejä :D
 
MaiKhi sanoi:
Miestä yritetään saada 1000 kilsan päähän työreissulle kuukaus ennen laskettua aikaa. Tiiän, että hyvin epätodennäköistä, että tuolloin syntyis, mutta ajatuskin ahistaa. Mieheni lisäksi lähipiirissä ei ole ketään kenet synnytyssaliin huolisin vaikka äiti onkin sinne kovasti tarvittaessa survomassa ja yksin en ainakaan tätä ensimmäistä haluais joutua synnyttään. Äiti jos paikalle tulis niin joutusin käskeen kätilöä hankkiutuun vaikka poliisivoimin eroon... :D
Click to expand...

MaiKhi, hauskaa ei ole että mies lähtee, vaan hauska ajatuksena, että poliisit tulisivat hakemaan äitiparan pois salista. :D
 
rosmarinaa sanoi:
MaiKhi, hauskaa ei ole että mies lähtee, vaan hauska ajatuksena, että poliisit tulisivat hakemaan äitiparan pois salista. :D
Click to expand...

Äitini kaltainen superäiti onnistuis vaan syyllistämään ja vähättelemään koko synnytyksen ajan "ei se nyt noin paljon sattunut" "en minäkään mitään puudutuksia ottanut"....
 
Täälläkin yksi innokas ensi odottaja/synnyttäjä joka ei millään malttaisi odottaa toukokuuhun asti:dead::hilarious: oon nähny palijo unia synnytyksestä (yhessä unessa jopa oli, että synnytinki pojan enkä tyttöä:woot:), oon kyselly synnyttäneiltä kavereilta heidän kokemuksiaan synnyttämisestä ja oon lukenu synnytyskertomuksia ja muutenkin henkisesti koittanut asiaan valmistautua ja mitä enemmän asiaa mietin sitä malttamattomammaksi tuun ja sitä vähemmän minua koko asia edes jännittää saati pelottaa:)
Minulla on vaan vahvistunu tunne, että haluan mahdollisimman luomuna synnyttää ja kokea kaikki kivut ja tuskat ilman lääkkellisiä kivunlievityksiä koska tuntuu siltä että lääkkeellisistä voi tulla vaikka pahemmat kivut tai jotain pahoja sivuvaikutuksia ym. Tämä siis minun mietinnän tulos ja mielipide:)
Itse raskaus on minun mielestäni ollu kaikkea muutako ihana ja sitä ihmeen paljon puhuttua hehkua ei oo näkynyo_O mutta itse synnytys on kyllä hyvin odotettua..Mikähän masokisti sitä oikei on:hilarious:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top