Keskustelu Tähden lapsen nukkumattomuudesta/aktiivisuudesta on käynyt kuumana ja nopeatempoisena, en oo ehtinyt missään välissä kommentoimaan.
Persoonissa, geeneissä, perheissä ja tavoissa on eroja. Myönnetään. Mutta ihmisen fysiikassa ja mielessä on myös tiettyjä lainalaisuuksia ja yhteneväisyyksiä (mm. unentarve, aivojen ja sitä kautta muiden taitojenkehittyminen), joita ei voi tässä keskustelussa sivuuttaa. Lisäksi on valtavasti pitkäaikaistutkimuksia lasten kasvatukseen liittyen.
Rutiinit ja rajat, rakkaus ja huolenpito ovat lapselle kaikista tärkeimpiä. Lapsen täytyy tuntea olevansa ennen kaikkea tärkeä ja rakastettu, sillä se vahvistaa itsetuntoa, minkä avulla pärjää paremmin myöhemmin elämässä. Materia, telkkari, suklaavanukkaat, etelänmatkat - ne on kivoja mausteita, mutta lapsi ei niitä tarvitse kehittyäkseen, vaan sielu tulee ravituksi lempeällä läsnäololla ja aikuisen määrätietoisuudella ja viisaudella.
Aikuisen ei tarvitse olla julma diktaattori, joka määrää käskien lapsen lopettamaan kivat jutut ja luopumaan hänelle tärkeistä asioista. Mitä pienempi lapsi on, sitä helpompi hänet on ohjata muihin puuhiin, esim. vaikka iltatoimiin. Lempeästi, mutta lujasti ja päättäväisesti. Ja kyllä, kärsivällisyyttä se vaatii ja hermot meinaa mennä. Aikuisella ei ehkä aina olisi aikaa, koska olisi niin paljon omiakin asioita hoidettavana tai vaan nautittavana, mutta päällimmäisenä pitäisi pitää mielessä LAPSEN ETU. Ei se mikä on kivaa, helppoa ja miellyttävää, vaan se, mikä on lapselle parhaaksi. Latensuojelulaissa korostetaan nimenomaan lapsen etua, eli sitä, mikä on tutkitusti todettu olevan tärkeää koko loppuelämän kannalta.
Teen itse ennaltaehkäisevää työtä ja olen koulutettu nuorten kasvatusasioiden tiimoilta. Nuoret vasta rajoja hakevatkin. Sitä enemmän, miten ovat aiemmin lapsuudessaan saaneet löysää siimaa. Ajattelen omien lasteni (poika 1v 10kk, tytöt 10v ja 13) kohdalla, että autan heitä selviämään vahvempina, suoriutumaan elämän velvollisuuksista ja yhteiskunnan odotuksista sekä kunnioittamaan muita ihmisiä, kaikista parhaiten opettamalla heille määrätietoisesti ensin yleiset toinintatavat rutiinit ja miten perheessä kohdellaan toinen toisiamme. Puhutaan ja selitetään, neuvotellaankin, mutta lopulta aikuiset tekevät päätöksen muiden osapuolten mielipiteitä kuunnellen ja päätöksen selittäen sillekin, joka ei sitä hyväksyisi. Kompromisseja, mutta lapsen etu kirkkaimpana. Välillä joustaa vanhemmat, välillä joutuu lapset taipumaan.
Pieni lapsi tarvitsee enemmän ohjausta kuin isompi. Nämä meidän isot saa päättää jo enemmän asioita itse, mutta vielä nillitän heillekin ihan pienistä (petaa peti, tee läksyt, syö, puhelin eteiseen yöksi jne.). Lapselle tekee karhunpalveluksen, jos pienenä ei opeta joitain peruasioita. Uusia sääntöjä ei oteta kovin helposti vastaan enää vanhemmalla iällä, niitä kyseenalaistetaan ja kierretään. Rajoja haetaan ja rikotaan todennäköisemmin. Ei lapsi automaattisesti opi toimimaan oikein kun ikää tulee, vaan hänet pitää opettaa. (Ehkä jotkut harvat oppii, ei sillä, eikä toiset opi ikinä vaikka miten ohjaisi.) Mutta aikuisina meidän on tehtävä parhaamme ja kannettava iso vastuumme.
Lapsi etsii rajoja koko elämänsä, ja tulevia vuosia, ajatelkaa vaikka teini-ikäisen kanssa elämistä, helpottaa se, että pikkulapsivaiheessa on oltu jaksavia ja läsnä. Vedetty ja pidetty ne rajat, luotu rutiinit. Ja rakastettu.
Persoonissa, geeneissä, perheissä ja tavoissa on eroja. Myönnetään. Mutta ihmisen fysiikassa ja mielessä on myös tiettyjä lainalaisuuksia ja yhteneväisyyksiä (mm. unentarve, aivojen ja sitä kautta muiden taitojenkehittyminen), joita ei voi tässä keskustelussa sivuuttaa. Lisäksi on valtavasti pitkäaikaistutkimuksia lasten kasvatukseen liittyen.
Rutiinit ja rajat, rakkaus ja huolenpito ovat lapselle kaikista tärkeimpiä. Lapsen täytyy tuntea olevansa ennen kaikkea tärkeä ja rakastettu, sillä se vahvistaa itsetuntoa, minkä avulla pärjää paremmin myöhemmin elämässä. Materia, telkkari, suklaavanukkaat, etelänmatkat - ne on kivoja mausteita, mutta lapsi ei niitä tarvitse kehittyäkseen, vaan sielu tulee ravituksi lempeällä läsnäololla ja aikuisen määrätietoisuudella ja viisaudella.
Aikuisen ei tarvitse olla julma diktaattori, joka määrää käskien lapsen lopettamaan kivat jutut ja luopumaan hänelle tärkeistä asioista. Mitä pienempi lapsi on, sitä helpompi hänet on ohjata muihin puuhiin, esim. vaikka iltatoimiin. Lempeästi, mutta lujasti ja päättäväisesti. Ja kyllä, kärsivällisyyttä se vaatii ja hermot meinaa mennä. Aikuisella ei ehkä aina olisi aikaa, koska olisi niin paljon omiakin asioita hoidettavana tai vaan nautittavana, mutta päällimmäisenä pitäisi pitää mielessä LAPSEN ETU. Ei se mikä on kivaa, helppoa ja miellyttävää, vaan se, mikä on lapselle parhaaksi. Latensuojelulaissa korostetaan nimenomaan lapsen etua, eli sitä, mikä on tutkitusti todettu olevan tärkeää koko loppuelämän kannalta.
Teen itse ennaltaehkäisevää työtä ja olen koulutettu nuorten kasvatusasioiden tiimoilta. Nuoret vasta rajoja hakevatkin. Sitä enemmän, miten ovat aiemmin lapsuudessaan saaneet löysää siimaa. Ajattelen omien lasteni (poika 1v 10kk, tytöt 10v ja 13) kohdalla, että autan heitä selviämään vahvempina, suoriutumaan elämän velvollisuuksista ja yhteiskunnan odotuksista sekä kunnioittamaan muita ihmisiä, kaikista parhaiten opettamalla heille määrätietoisesti ensin yleiset toinintatavat rutiinit ja miten perheessä kohdellaan toinen toisiamme. Puhutaan ja selitetään, neuvotellaankin, mutta lopulta aikuiset tekevät päätöksen muiden osapuolten mielipiteitä kuunnellen ja päätöksen selittäen sillekin, joka ei sitä hyväksyisi. Kompromisseja, mutta lapsen etu kirkkaimpana. Välillä joustaa vanhemmat, välillä joutuu lapset taipumaan.
Pieni lapsi tarvitsee enemmän ohjausta kuin isompi. Nämä meidän isot saa päättää jo enemmän asioita itse, mutta vielä nillitän heillekin ihan pienistä (petaa peti, tee läksyt, syö, puhelin eteiseen yöksi jne.). Lapselle tekee karhunpalveluksen, jos pienenä ei opeta joitain peruasioita. Uusia sääntöjä ei oteta kovin helposti vastaan enää vanhemmalla iällä, niitä kyseenalaistetaan ja kierretään. Rajoja haetaan ja rikotaan todennäköisemmin. Ei lapsi automaattisesti opi toimimaan oikein kun ikää tulee, vaan hänet pitää opettaa. (Ehkä jotkut harvat oppii, ei sillä, eikä toiset opi ikinä vaikka miten ohjaisi.) Mutta aikuisina meidän on tehtävä parhaamme ja kannettava iso vastuumme.
Lapsi etsii rajoja koko elämänsä, ja tulevia vuosia, ajatelkaa vaikka teini-ikäisen kanssa elämistä, helpottaa se, että pikkulapsivaiheessa on oltu jaksavia ja läsnä. Vedetty ja pidetty ne rajat, luotu rutiinit. Ja rakastettu.
Muokattu viimeksi:
Hiustenleikkuun ajan...
