Tähti, aivan varmasti ajattelenkin vain lasta. Minulle olisi aivan sama, mitä mieltä töissä ollaan siitä, että lapsi sairastaa. Jos on oikeus jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta, niin voi tehdä. Minua ei myöskään kiinnosta, montako euroa menetän siinä, että jään kotiin. Laillisen oikeuden käyttäminen ei myös voi olla irtosanomisen peruste, joten sekään ei voi olla syy sille, miksi ei pitäisi sairasta lasta kotona.
Osaavatko vanhemmat asettua lapsen asemaan, miltä hoitopäivä tuntuu, kun ei ole terve? Minä olen nähnyt. En halua sitä omalle lapselleni.
Tarkkaan ottaen monissa työehtosopimuksissa sairaan lapsen takia saa olla pois töistä kerrallaan max. 3 päivää, ja se on muistaakseni vielä määritelty niin, että kyseinen yhdestä kolmeen päivää on tarkoitettu sairaan lapsen _hoidon_järjestämistä_ varten. Oletus ei siis ole, että lapsen sairaus pitäisi talttua kolmessa päivässä täysin terveeksi, vaan että vanhempi saa sen verran aikaa järjestää jonkun muun hoitajan lapselle.
Kuinka monella vanhemmalla sitten on niitä tukiverkkoja, jotka voisivat tulla hoitamaan lasta neljänneksi, viidenneksi jne. päiväksi?
Tietty jos kumpikin vanhempi hoitaa sairasta lasta sen max. kolme päivää, niin tuleehan siitä jo kuusi päivää, ja useissa sairauksissa se riittää jo lapsen tervehtymiseen (+ viikonloput).
Sinänsä en tiedä miten tiukasti työehtosopimuksia noudattaen suhtauduttaisiin siihen neljänteen ja viidenteen sairaan lapsen hoitopäivään, mikäli työantaja haluaisi alkaa nillittää. Eli onko ne palkattomia vapaita vai peräti luvattomia poissaoloja? Tyypillisesti työntekijä ei kyllä lähde kokeilemaan, vaan kyllähän kaikki haluaisivat hoitaa niin lapset kuin työnkin kunnialla - kaikissa työpaikoissa ei vaan ole kovin kestävästi järjestetty varamiesasioita niin, että kaikki tehtävät, projektit, asiakastapaamiset jne. tulisi hoidettua edes joten kuten mikäli työntekijä joutuu olemaan poissa oman tai lapsensa sairauden takia. Mä olen pitänyt ihan ookoona jo sitä, että olen voinut tehdä tarvittaessa "etäpäiviä" jos lapsi sairastuu, eli käytännössä teen suurimman osan töistä kotona läppäriltä samalla kun hoidan sairasta lasta (riippuen toki lapsen sairauden laadusta, eli työt jää kyllä tekemättä jos kyseessä on oksenteleva kaksivuotias versus nuhakuumeinen kolmivuotias, joka viihtyy pötköllään sohvalla piirrettyjä katsellen).
Edelleen mielestäni tosi kova työsuhde-etu monissa firmoissa olisi kyllä voida järjestää työnantajan piikkiin toipilaspäiviksi (eli ne toinen-kolmas jne. sairaspäivä) kotiin palkattu sairaanhoitaja! Kaikki ei varmaan haluaisi vierasta kotiinsa hoitamaan eikä varmaan ihan kaikkia lapsia voisi hoidattaakaan vieraalla, mutta etu olisi varmaan kannattava jo silloin, jos edes osa työntekijöistä sitä käyttäisi tarvittaessa - niin työnantajan (töiden etenemisen) kuin työntekijänkin (stressi, varamieshommat) kannalta.