Suurperheelliset kuumeilijat

Pilvikirsikka, Paljon voimia vaikeaan tilanteeseen! ❤️ Mietin, olisiko nyt jonkinlaista kriisin poikasta miehellä ja se sitten näyttäytyisi näin? Ja teilläkin vauvavuosi takana, onko yhteys säilynyt kaiken arkisen keskellä? Tässähän on myös tavallaan sellainen risteys, jossa voi nostaa molempia kuormittavia tai harmittavia asioita eteen ja yhdessä ratkoa? Jatkaa sitten vahvempina. ❤️ Tai juurikin erota, jos yhteyttä ei löydy eivätkä arvot ja toiveet kohtaa. Joka tapauksessa tärkeä vaihe.
Joskus ei oikeasti ole suhteessa kuin se tahto jäljellä. Mutta pelkkä tahto jatkaa yhdessä voi kantaa jo kauas. Oletan että tahtoa löytyy molemmilta jos olette jo hakeutuneet myös keskustelemaan. ❤️

Meillä oli vähän vastaavanlainen kriisi kun oltiin oltu 7 vuotta yhdessä. Meidän kakkonen syntyi ja yht äkkiä mies ei tiennyt haluaako koko perhettä tai edes mua! (Mutta halusi kuitenkin, kun 17v mittarissa meillä) Muistan sen tunteen kun koko elämältä putosi pohja! Mutta kyse oli miehen käsittelemättömistä asioista (hankala lapsuus ja perhe-elämä) ja arvot yleisesti elämässä (lähti vakituisesta uuvuttavasta työstä) Me käytiin kriisi yhdessä läpi ja sen myötä vain vahvistui kaikki. Tuon kriisin saattelemana mies oppi puhumaan tunteistaan ja tarpeistaan ja olen ylpeä, koska hän oli jossain vaiheessa elämää unohtanut täysin itsensä, kun piti aina huolta että muilla oli kaikki hyvin. Yritin kai sanoa että synkimmälläkin hetkellä, asioilla on yleensä suurempi merkitys ja tämä voi olla hetki herätellä jotain, mikä haluaa pintaan myös teidän suhteessa. Tsemppiä! ❤️

Kiitos tsempeistä ja rohkaisusta, että tämä voi olla myös se meitä lähentävä risteys ❤️

Monet on sanoneet samaa miehen kriisistä ja nyt on varmaan sellainen menossa. Muutenkin eskaloitunut vuosien puhumattomuus tähän että tällainen tilanne tuli... Hän on aina ollut huono puhumaan mistään ja myös kärsinyt erikoisesta lapsuudesta. On aika tunnelukkoinen. Toivon että päästäisiin pian jonnekin juttelemaan ja sanoin myös, että nyt on hänen syytä mennä itsekseenkin juttelemaan asioista. Sen onneksi myönsi. Jotain muutoksia on tehtävä kävi miten kävi, enää ei voi paeta asioita vaikenemalla niistä.

On tosi erikoinen tunne, kun yks kaks matto vedetään jalkojen alta ja se aiemmin tuttu ihminen tuntuukin ihan vieraalta enkä oikein tiedä pidänkö hänestä enää. Mekin ollaan oltu 14v kuitenkin yhdessä, koko mun aikuisuus...
 
Pilvikirsikka, Kirjoitin jo pidemmän pätkän ja totta kai se sitten hävisi 🙈 Mutta siis, muistan itsekin tuon tunteen miten koko elämältä putosi pohja. Ja samaistun tuohon että yht äkkiä toinen tuntui vieraalta (varmaan se shokki kaikesta) ja sitä kävi omiakin tunteita läpi, nekin taisi hetkeksi kuolla, tai siltä se ainenkin tuntui.
Mutta niin vaan porskutetaan nykyään entistä vahvempana tiiminä ja voi että, intohimoa löytyy yhtä paljon kuin 17v sitten 😍 Joten kaikki on ollut sen arvoista 🥰 Toivon niin että tämä olisi teidänkin matkalla kohta korjata asioita, tulla kuulluksi molemmin puolin ja rakentaa jotain vielä kestävämpää ❤️ Ei päätöspysäkki!
 
Omaa napaa: tänään ja eilen ollut oireeton päivä, ei edes muina päivinä tutuksi tullutta etovaa oloa 😪 ja alavatsalla jomottaa menkkamaisesti, voisi olla kasvukipuja, mutta tämä oireettomuus nyt viitais että menee tämäkin kesken 😪 viikonloppuna tuli ruskehtavaa vuotoa, sen jälkeen ei mitään,mutta olo on sellainen että voi alkaa koska vain vuoto 💔😪 ja eilinen testi näyttäis olevan haalistumaan päin 💔 omien laskujen mukaan tänään pitäisi olla rv5+2, mutta 99% varma oon keskenmenosta 💔 koska pahoinvointikin oli viimme viikolla jo hyvällä mallilla, lisäksi väsymys, nyt ei mitään 💔
Mietin vaan mikä vika jos/kun taas menee kesken 💔
 
Liitteet

  • 20250721_213814.jpg
    20250721_213814.jpg
    1.1 MB · Katsottu: 90

Ei oo todellista jos asia noin on. Ihan kohtuutonta. 🙁❤️
 
Halaus ❤️ onpas nyt harmia, jos tosiaan toinen putkeen menee kesken 💔😞
 
marsupilami, Voi ei mikä tilanne.. 🥺 Mutta, en vielä heittäisi hanskoja tiskiin! Pääsisitkö taas hcg seurantaan? Se olisi ehkä luotettavampi. Halaus 🤍✨

Onko sulta muuten otettu kilpirauhasarvoja viime aikoina?
 
Ensi viikon torstaina onneksi ultraan aika 🙏🏼 kurjaa ettei voi kuin odotella, epätietoisuus on tympeää.. Eilen oli vielä kipeä alavatsa, mutta särkylääkettä en ottanut. Tänään, ei ainakaan vielä mitään kipuja/jomotuksia vaan väsymystä ja ihan kuin etova olokin tekisi paluuta..🤷🏼‍♀️ yritän olla miettimättä koko asiaa, ja odottaa tuota ultra aikaa...
Kilpirauhasarvot multa muistaakseni otettu viimme vuoden marraskuussa ja oli ok.
 
Ok no hyvä, koska ne voivat yksinkertaisesti selittää varhaisia ja toistuvia keskenmenoja.
Toki lääkärit myös tuntuvat olevan melko tietämättömiä raja-arvoista. Raskautta yrittäessä tsh olisi hyvä olla alle 2. (Näin jenkeissä mm) Suomessa lapsettomuushoidoissa olevilla tähdätään edes siihen alle 2,5. Kuitenkin labroissa arvot voivat olla jopa 4,0, riippuen paikkakunnasta ja silti viitteissä eli lääkäri lukee että kaikki fine. Joten näihin on myös hyvä kiinnittää huomiota.

Tsemppiä ultraan ja sen odotukseen! 🥹🤍
 
Oireet heittelee, välillä ei oo yhtään mitään, välillä taas ihan yökötyttää 🤷🏼‍♀️ vatsa on ihan kamalan turvonnut pallo heri jo aamusta... kaikki on varmasti katsonut että olisin jo pidemmällä raskaudessa, vähintään puolivälissä 😪🙈
Oon kyllä ihan asennoitunut ja aika varma että menee kesken/on mennyt jo. Mieleen kyllä hiipi toivo siitäkin, etteiväthän kaikki saa tasavahvoja viivoja, tai kärsi oksentelusta tm, ja vaikka mulla nuo molemmat toteutuneet muissa raskauksissa, enhän ikinä ennen ole ollut 30 vuotias, yli 3 vuoden raskaus tauolla. Eihän sitä voi olla varma, reagoiko keho nyt tällä ikää erilailla, ja kun keho saanut kunnolla palautua edellisestä raskaudesta... vitamiinejakin on tullut tankattua useampi kuukausi, lie sekin voisi vaikuttaa ettei oksennus lennä... ja testejen laatukin on voinut heikentyä vuosien satossa, sekä myös mun pissan laatu 🤔😂🤷🏼‍♀️ mistä näitä tietää.. toivottavasti torstaina ollaan viisaampia 🙏🏼 tahtoisin vaan luottaa että nämä viivat tarpeeksi vahvoja 6+0 viikoille ❤️🙏🏼
 
Liitteet

  • 20250727_233353.jpg
    20250727_233353.jpg
    338.2 KB · Katsottu: 54

Mun silmään näyttää hyviltä viivoilta. 😊 Mutta stressaus on tosi ymmärrettävää. Toivotaan, että kaikki on hyvin ja hiljalleen löytyy varmuus raskauden jatkumiseen. ❤️
 
Näyttää lupaavalta  marsupilami 😍 Pidän peukkuja ultraan 🥰

Täällä ollaan nyt sitten virallisesti burnis saikulla ja hypätty pois hektisestä oravanpyörästä.
Fiilis on hyvä, koska tiedän tehneeni oikean ratkaisun sekä itseni että perheeni puolesta. Nyt on vain aikaa (niille asioille jotka merkitsee eniten) ja mulla toivottavasti pian myös voimavaroja erilailla! 🙂❤️
 
Oireet heittelee, välillä ei oo yhtään mitään, välillä taas ihan yökötyttää 🤷🏼‍♀️ vatsa on ihan kamalan turvonnut pallo heri jo aamusta... kaikki on varmasti katsonut että olisin jo pidemmällä raskaudessa, vähintään puolivälissä 😪🙈
Oon kyllä ihan asennoitunut ja aika varma että menee kesken/on mennyt jo. Mieleen kyllä hiipi toivo siitäkin, etteiväthän kaikki saa tasavahvoja viivoja, tai kärsi oksentelusta tm, ja vaikka mulla nuo molemmat toteutuneet muissa raskauksissa, enhän ikinä ennen ole ollut 30 vuotias, yli 3 vuoden raskaus tauolla. Eihän sitä voi olla varma, reagoiko keho nyt tällä ikää erilailla, ja kun keho saanut kunnolla palautua edellisestä raskaudesta... vitamiinejakin on tullut tankattua useampi kuukausi, lie sekin voisi vaikuttaa ettei oksennus lennä... ja testejen laatukin on voinut heikentyä vuosien satossa, sekä myös mun pissan laatu 🤔😂🤷🏼‍♀️ mistä näitä tietää.. toivottavasti torstaina ollaan viisaampia 🙏🏼 tahtoisin vaan luottaa että nämä viivat tarpeeksi vahvoja 6+0 viikoille ❤️🙏🏼
Nämähän näyttää hyviltä! 😍
Mullahan oli tässä raskaudessa huolta viivojen vahvistumisesta, kun eivät vahvistuneet lähellekkään niinkuin kahdessa edellisessä raskaudessa. Hyppäsin jo pois ryhmästä kun olin varma ettei raskaus jatku, mutta niin vain ultrassa kaikki tällä hetkellä hyvin.

En tiiä onko testit muuttuneet vai mitä on tapahtunut, mutta mulla ei oo ikinä vahvistunut niin hitaasti kuin tässä raskaudessa.

Toivotaan että sielläkin kaikki hyvin ja mun silmään noi on oikein hyvät viivat. 😍
 
Ultrassa käyty. 4.7-5mm puikula, mutta sykettä ei saatu näkyviin.
Oli tosin nuori lääkäri, joka ei alkiota olisi edes löytänyt, mun piti näyttää ruudulta että siinä näkyi jotain 😅 hän sitten sanoi että on niin pieni ja hyvin alussa, varmaan mennyt kesken, ei millään vasta 6viikkoa. Kysyin sitten mitä viikkoja vastaa. Hän sitten otti nuo mitat ja hämmästyi, että kyllä se sittenkin vastaa hyvin lähelle 6 viikkoa 🙈😅
Jos ajattelee että kun sain herkkään testiin positiivisen olisi viikkoja mahdollisesti ollut vasta 3+1, sen mukaan tänään olisi 6+0. Ja voihan hyvin olla ettei sykettä vielä vaan näkynyt? 🤷🏼‍♀️ viikon päästä uudestaan ultraan.
 
Muokattu viimeksi:
marsupilami, Ihanaa! Nyt pidetään peukkuja 🩷 Saitko uutta ultra aikaa? Nuo on juuri ne viikot kun päivillä voi olla iso merkitys! Eli vielä 6+0 ei välttämättä syke näkyisikään.
 
Joo sain ensi viikon torstaille ajan 🙏🏼 lääkäri kyllä harkitsi lähetettä äitiyspolille, nyt harmittaa kun en siihen tarrautunut, ajattelin vaan ettei tarvitsisi niin kauaksi lähteä... mutta siellä olisi osaavampaa henkilöstöä ja huippu ultra laitteet. Sanoi kyllä että jos ei ensi viikollakaan saada selkoa tilanteesta niin sitten äitiyspolille.
Itselle kyllä toi toivoa että siellä puikula näkyi ❤️🙏🏼 että ei ainakaan tuulimuna ole.
Ja kun kerta lääkäri oli kokematon, niin en heitä toivoa siitä ettei sykettä vielä löytynyt 🙏🏼
Kertokaa toki, onko kokemuksia ettei varhaisultrassa sykettä näkynyt ja myöhemmin näkyi? 🥹
 
Mä oon pitkään lueskellut teidän ketjua ja meillä olisi toiveissa neljäs joten kaipa suurperheellisiin kuumeilijoihin voisin liittyä mukaan ☺️

Meillä siis oli tulossa tammikuinen 2026 mutta rv 14+4 neuvolassa ei löytynyt enää sydänääniä ja viikko sitten olin sairaalassa tyhjennyksessä keskeytyneen keskenmenon takia. Nyt odottelen että vuoto vihdoin loppuisi ja pääsisimme taas yrittämään uudelleen. Pieni pelko on takaraivossa että onnistummeko saamaan vauvan syliin asti kun mulla on taustalla useampi keskenmeno ja ikääkin alkaa jo olla.

@marsupilami Mulla oli just tästä tammikuisessa niin et kävin rv 6+0 neuvolan varhaisultrassa eikä vielä sykettä löytynyt mutta seuraavalla viikolla rv 7+0 syke jo löytyi. Eli se voi tosiaan olla päivistä kiinni.
 
Osanotto keskenmenosta ❤️ varmasti raskas kokemus kun noinkin pitkälle meni 💔
Meidän tammikuinen 2026 keskeytyi jo 6+4 viikolla, tietoon tuli 8 viikolla, sekin oli raskas menetys, vaikka niinkin alussa meni 💔
Toivottavasti sun vuoto loppuu ja teillä pian tärppäisi uudelleen 🙏🏼
 
Kävin tänään ultrassa. Huonoja uutisia. Ei ollut pikkunen kasvanut yhtään eikä sykettä ollut 💔
Lääkäri laittoi lähetteen äitiyspolille, tyhjennystä varten, kun niin typerä ja epätoivoinen kohtu, joka ei voi vaan itse luopua ja tyhjentyä 💔 vaikka voihan se vielä alkaa, viimmeksikin meni se pari viikkoa kehityksen lopusta ja vuoto alkoi itsestään 🙏🏼
Kurjaa kun turhaan ollut nyt pahoinvointia ja rinnatkin arat 😪
Yllättävän masentavaa vaikka osasinkin vähän odottaa ettei tästäkään mitään tule 💔😭

En tiedä nyt vielä jatkosta, laitetaanko yritämminen tauolle, aloitan ehkä opiskelut jos paikan saan... onhan se opiskelu helpompaa ilman raskaus vaivoja... mutta kyllä nämä menetykset tuo vaan enemmän sitä tunnetta että kunpa saisi vielä vauvan syliin ❤️🥹
 
Voi ei marsupilami ei löydy täältä edes sanoja, olen niin pahoillani. Kohtuutonta että täytyy noin monta kertaa menetys kokea. 🥺💔
Paljon voimia täältä! ❤️❤️❤️
 
Takaisin
Top