Olen rakenteeltaan hyvin erilainen kuin äitini. Äidilläni on lyhyt selkää itselläni huomattavasti pitempi. hän on omenavartaloinen, itse olen päärynä.
Raskausaika on edennyt melko samalla lailla, kummallakaan ei mitään erityistä. Äitini kävi töissä vielä 2 viikkoa ennen veljeni syntymää.
Äitini vatsa oli kuulemma valtava, ja vettä oli runsaasti. Oma vatsani on kasvanut, muttei ole valtava, saattaa olla että pituusero selässä tekee osan erilaisuudesta.
Äitini kertoi, että sai kaikki raskausarpensa 2 viimeisenä viikkona, jolloin vatsa laskeutui. Veljeni syntyi laskettuna päivänä.
Minulla ei ole raskausarpia (paitsi yksi 2-3 cm mittainen vaaleanpunainen juova alavatsalla, joka ei ole edes venynyt

), eikä vatsani ole laskeutunut.
Veljeni painoi 3,4 kg syntyessään. Itsellä vauvan painoarvio rv 36 oli 2,3 kg, jolloin ollaan aika samoissa mitoissa kuin veljeni.
Äidillä lähti limatulppa illalla, siitä n. 12-14 tunnin kuluttua vedet ja siitä 5 tunnissa oli vauva maailmassa.
Tätä jään nyt jännityksellä odottamaan. Kun ei kerran ole edes laskeutunut. Mutta jos sunnuntaina tulee limatulppa, niin raportoin täällä. Sitten mentäisiin toistaiseksi samaa kaavaa kuin äitini.
Tosin en usko, että hänellä oli univaikeuksia kuukautta ennen laskettu aikaa, eli pieniä eroja löytyy odotusajastakin.