Jossain lukee, että pienimpiä peukalonpään kokoisia tulis välttää suuren nitraatti- ja solaniinimäärän vuoksi, mutta oon myös lukenu, että yleensäki varhaisperunoissa perunan suoja-aineita (joita alkaa kehittyä, kun perunat saavat liikaa valoa, jos mukulat liian lähellä pintaa; yleisemmin varmaan just ne pienet) eli glykoalkaloideja (kuten solaniinia ja kakoniinia), jotka voivat olla haitaksi erityisesti pikkulapsille. Suositellaan myös, että pikkulapsille varhaisperunat kuorittaisiin, sillä solaniini kertyy perunan kuorikerrokseen ja keitettäisiin niitä kauemmin, jolloin suurin osa glykoalkaloideista liukenee veteen. Solaniini aiheuttaa esim. kuumeilua, vatsakouristuksia ja verenpaineen alenemista.
Oon syöttäny esikoiselle varhaisperunoita 1,5-vuotiaana, mutta taidanpa tänä kesänä olla vielä tarkempi valmistuksen suhteen.