Mulla menossa nyt rv 9+5 ja oireita vaan tuntuu olevan koko ajan enemmän ja enemmän. Nenän tukkoisuutta ja limakalvojen kuivuutta, kuvotusta ja huonoa oloa. Kammoan kuitenkin oksentamista ja joten kuten olen vielä selvinnyt ilman, mitä kyllä ihmettelen, sillä niin huono olo on välillä. Hampaiden harjaus aamuisin on ehkä kaikkein haastavin koettelemus. Lisäksi mahaa turvottaa ja se pahenee aina iltaa kohti. Myös rinnat ovat jatkuvasti arat ja väsyttää koko ajan. Toisaalta en saa nukuttuakaan kovin hyvin, sillä olen tottunut nukkumaan mahallaan ja se ei nyt enää oikein luonnistu kivuttomasti. Välillä on koko ajan nälkä ja tekee mieli vaikka mitä ja sitten taas ihan päin vastoin. Myös hajuaisti on herkistynyt selvästi. Flegmaattisuus kuulostaa kanssa tutulta. Olen yrittänyt saada kämpää siivottua vaihtovuoden jälkeen ja tilaa pitäisi ruveta raivaamaan myös uudelle tulokkaalle. Välillä projeki edistyy ihan okei, mutta liian usein on päiviä, etten saa yhtään mitään aikaan.
Pahointointiin on mulla ainakin vähän auttanut neuvolan tädin ohje. Eli makeaa, esim. hedelmiä vain jälkkäriksi ja jotain proteiinipitoista mieluummin. Hän sanoi, että hedelmät ja kaikki sokeripitoinen nostaa verensokeria nopeasti, mutta että se tulee myös äkkiä alas. Ja tämä nopea lasku on kuulemma se, joka huonon olon tekee. Proteiini taas vaikuttaa verensokeriin tasaisemmin, eikä huono olo pääse niin helposti hyökkäämään kimppuun yllättäen. Itselläni tämä on auttanut oloa ainakin vähän. Toki on varmasti myös yksilöllistä, kuinka hyvin toimii.