Raskausoireet

Täälläkin on nyt parin viikon ajan pientä pahoinvointia ollut ilmassa, viikkoja nyt 7+2. Tänään oli ensimmäisen kerran sellanen olo että vois oikeasti oksentaakin kohta. Hankalaa töissä koittaa olla skarppina kun puhalluttaa. Pahinta on aamupalasta lounaaseen, mutta sitten kun saa oikeaa ruokaa niin jo helpottaa. Piti tänään käydä ostamassa pientä suolasta naposteltavaa työpöydän laatikkoon, jos se yhtään auttais nuita aamuja töissä. Hyvä sitten salaa siellä rapistella :D
Pienestä pahoinvoinnista huolimatta tämä nälkä on kyllä koko ajan jäätävä. Voisin syödä hirveitä annoksia ja kuolaan lehtien kaikkia hyvännäköisiä grilliruokia :P
 
Nyt on kyllä todella outo, ihan kuin paineen tuntu tai jomotus tuolla alapäässä, ihan kuin sellainen sykkivä olo o_O ajoittaiset alavatsakivut tuntuvat vähän kuin lieviltä menkkakivuilta, joten ovat varmaan ihan normaalia. Tämä alapään pöhötys ja jomotus nyt hieman häiritsee, vielä kun ei osaa oiretta edes kuvailla kunnolla. Onko kellään muulla mitään vastaavaa vai pitäisikö huolestua? Yritän ainakin olla huoletta ja vakuutella itselleni, että tämä on normaalia :rolleyes: Kaveri puhui liitoskivuista, mutta eihän niitä kai nyt näin alussa (5+4) tule?
 
Ssiu, täällä päin lähimpään utraan joutuu ajamaan 80km :sad001 2.7 on np-ultra, en oo varhaisultrassa käyny kun joutuu yli 100km ajamaan sen tähden. Mietin, että soittaisi huomenna neuvolaan, kun nyt alkoi nää "nipistelyt" :sad001
 
Nyt on kyllä todella outo, ihan kuin paineen tuntu tai jomotus tuolla alapäässä, ihan kuin sellainen sykkivä olo o_O ajoittaiset alavatsakivut tuntuvat vähän kuin lieviltä menkkakivuilta, joten ovat varmaan ihan normaalia. Tämä alapään pöhötys ja jomotus nyt hieman häiritsee, vielä kun ei osaa oiretta edes kuvailla kunnolla. Onko kellään muulla mitään vastaavaa vai pitäisikö huolestua? Yritän ainakin olla huoletta ja vakuutella itselleni, että tämä on normaalia :rolleyes: Kaveri puhui liitoskivuista, mutta eihän niitä kai nyt näin alussa (5+4) tule?

Samaa, ei tiedä alkaako menkat vai mitä hemmettiä siellä tapahtuu. Kuulemma ihan normaalia jos kerran vuotoa ei ole.
Tänään siis 5+5 eli samoilla päivillä mennään :)
 
Mulla onneksi yön aikana tuntui tuo olo rauhoittuvan, nyt ei ainakaan särje tai mitään kovin erityistä tunnu, joten eiköhän tämä normaalia ole :)
 
Tänne on tullut taas edellisistä raskauksista tuttu oire, jatkuva huimaus :/ liekkö verensokerit liian alhaalla vai mistä johtuu mutta on kyllä niin kamala olo!
 
Anni se huimaus on yleistä taitaa ihan lukee siin vau kirjassa ku jossain välis alkuu niin ne veren paoneet rupeaa heittelemään.
 
Nyt ne oireet sitten alkoi rv 6+0. Kun heräsin aamulla, oli heti huono olo, ravasin vessassa ja pyörrytti. En oksentele yleensäkään, joten tälläkin kertaa kaikki tuli ripulina ulos. No ei siinä mitään, ajattelin, että tämä on nyt sitten sitä raskauspahoinvointia. Heti päälle alkoi kuitenkin vatsakramppi, siis samanlainen kuin kovissa kuukautiskivuissa, (minulla on siis ollut sietämättömiä kuukautiskipuja jo vuosia) sain sen loppumaan kuitenkin 1 g Panadolin avulla n. 10 min päästä. Onko kenelläkään ollut mitään vastaavaa? Nyt pelottaa
 
Onneksi en ole ainut kellä ei ole suurempia oireita.. Tissit on arat ja huimaa, muuten ihan normaalia oloa.. Ainut mikä on kumma juttu, että mulla on jo viikon ajan näkynyt navasta alaspäin linea negra! Haalea, mutta näkyvä :D Viikkoja nyt siis 6+6

Toiveissa, en todellakaan halua pelotella mutta itellä alkoi vuoden takainen keskenmeno järkyttävällä vatsakrampilla :sad001 Mutta mulla ei auttanut särkylääkkeet ja vatsa jäi kipeäksi siihen asti että vuoto seuraavana päivänä alkoi. Viikkoja oli silloin 6+2 ja vuoto sit 6+3 :sad001 Ja silloin sanottiin että kaikki kivut jotka ei vaadi särkylääkkeitä, ovat normaaleja raskaudessa. Ja lisään vielä että mulla oli tuhruttanut plussasta asti vähän ruskeaa vuotoa.
 
Minä kärsin viikkojen 6 ja 7 aikana pahasta pahoinvoinnista, väsymyksestä ja alakulosta. Nyt menossa rv 8+0 ja olen käynyt kaksi kertaa tämän viikon aikana akupunktiossa, - ja nyt oireet ovat melkein hävinneet! Ainoat oireet on arat rinnat, pieni alakulo ja paha maku suussa. Ehkä pientä selkäkipua.

Pitäisikö olla huolissaan kun pahoinvointi hävisi noin äkkiä? Eli auttoiko tosiaan akupunktios vai pitäisikö käydä tarkistuttamassa ettei raskaus ole mennyt kesken? Gynellä olin rv 7+4 ja siellä pieni oli ja sydän löi.

Huh. Aina joku asia huolettaa...:nailbiting:

Tsemppiä muille oireiden kanssa!
 
Tammimamma, koska sulla on seuraava ultra? Jos on kovinkin pitkä niin kannattaahan sitä käydä tarkistuttamassa, että kaikki on niinkun pitääkin.

Siks mua tää oireiden puuttuminen pelottaakin, koska viimeisin kkm "oireet" oli nimenomaan oireiden häviäminen ja ekassa neuvolassa selvis, ettei ollu pieni jaksanu varhaisultraa (6+1) pidemmälle, vaikka sillon vielä sydän löi.
Ens viikon tiistaihin pitäis jaksaa odotella taas ultraa. Pelottaa ja ahdistaa jos saakin taas niitä huonoja uutisia :sad001
 
Tammimamma, mulla tuli esikoista odottaessa pahoinvointi ylllättäe ja viikon päästä katos yhtä nopeesti. Pahoinvoinnin kesto on hyvin yksilöllistä, mutta jos siltä yhtää tuntuu, ni käy ultrassa tarkistaa että kaikki on kunnossa. :)

Tää raskaana olo on kyllä piinaavaa oikeestaa siihe asti kunnes alkaa ekat potkut tuntuu. Sen jälkee vast tuntu et nyt ehkä uskaltaa hengähtää.
 
Seuraava ultra olisi vasta nt-ultra. Katson miten tässä oireita tuntuu tai ei tunnu, niin mietin sitten ultraan menemistä aikaisemmin. Muistaakseni esikoisestakin hävisi jossain vaiheessa (kävin ultrassa tarkistamassa) ja kaikki oli hyvin ja oireetkin palasi.

Oireena nyt onneksi sellainen painon tunne masussa (kohdussa) mitä oli esikoisestakin iltaisin, joten eiköhän siellä kaikki ole ok.
 
Taas vihlonut alavatsaa jonkun aikaa, ihan kuin tämä aina tulisi iltasin näin ennen nukkumaanmenoa :/
 
Mulla on ollut tänään ihanan ja pelottavankin oireeton päivä. Etova olo pysyi poissa käytännössä koko työpäivän (tosin lounaan yhteydessä huomasi kyllä taas ja sitä ennen en ollutkaan syönyt kun yhden rinkelin monessa osassa..) ja nippailuja tms ei ole ollut. Sen verran arvelutti, että teinpä vielä kaapista löytyvän yhden liuskatestin ja onneksi tuli ns leffaviivat eli paremmin kun noihin liuskatesteihin aiemmin ja sain huokaista helpotuksesta. Odotan kyllä kauhulla koska se kunnon pahoinvointi alkaa. Nyt siis vasta ehkä rv 5+0 eli hyvin on aikaa vielä. Enkä usko kahden edellisen raskauden perusteella, että tästä tulisi sen kummempi pahoinvoinnin suhteen eli oksentelua tiedossa.
 
Miuta koski viime yön mahaa silleen aaltoilevasti ja heräilin kipuun vähän väliä. Tänään kävin ultrassa tuon vuoksi ja eihän siellä näkynyt mitään kun on niin alussa raskaus. Kaikki näytti kuitenkin normaalilta eikä esim vatsaontelossa ollut verta. Nyt tänään on ollut ihan oudon normaali olo. Ei pahoinvointia eikä huimausta.. Eli ensin niiden toivoo loppuvan ja nyt on huolissaan kun ei oireet vaivaa. Nännit on kyllä kipeät yhä. Ei vielä rinnat muuten.
 
Kiitos Aliisa kertomastasi omasta kokemuksesta. Neuvolasta sanottiin, että jos ei ole vuotoa, ei kannata huolestua. Vielä ei ole, joten saa nähdä alkaako vuoto jossain vaiheessa. Vatsakivut loppuivat siihen aamuiseen, tuntunut vain pientä jomotusta päivän aikana. On tämä kyllä piinaavaa. Täytyy yrittää koko ajan kehitellä kaikkea tekemistä, ettei liikaa ehtis murehtia.
 
Jipii.. Katselin telkkaria ja ihan yhtäkkiä iski valtava pahoinvointiaalto ja oli juostava vessaan... Oireet siis palasivat.
 
Sit ku ne potkut alkaa nii pitää miettiä onko nyt liikkunu tarpeeks, tuntuuko tarpeeks kovaa jne.. :'D

Mie oon iha itkuherkkä! Kattelin eilen ohjelmia nii jatkuvasti sai märistä! Onnesta, rakkauesta, surusta, ymym.
 
Takaisin
Top