Kesäkuisten puolelta kommentoin, kun pisti silmääni tuo ikävät sukulaiset -aihe. Teillä on täällä muutenkin tosi hyvää keskustelua! :)
Mulla on nyt erityisesti raskauden aikana ollut päänvaivana välit omaan isääni. Ne ovat aina olleet hankalat ja hankalammiksi näköjään muuttuvat, mitä enemmän hänelle tulee ikää ja minulle omaa elämää. Vähän sama tilanne kuin liii-saaa:lla äitinsä kanssa, isäni täyttää myös hyvin vahvasti kaikki narsistin tunnusmerkit. Juuri tuohon tyyliin, että kaikki pyörii vain hänen napansa ympärillä. Asuu puolet vuodesta ulkomailla ja silloin kun on Suomessa käymässä, olettaa, että meille sopii milloin vain käydä hänen luonaan ja jos ei sovi, niin olen paska lapsi ja riita on valmis. Hän saa riidan pystyyn mistä vain ja on erittäin katkeroitunut ihminen (erosivat äitini kanssa 25 vuotta sitten). Lapsesta saakka hän on haukkunut äitiäni minulle ja yrittänyt saada minut käyttäytymään/pukeutumaan haluamallaan tavalla. Mitä enemmän ikää, omaa tahtoa ja rohkeutta minulle on tullut, sen huonommiksi välimme ovat menneet. Ja sehän on tietysti minun vikani, koska käyttäydyn samalla tavalla kuin äitini. Ainoa tapa pysyä väleissä hänen kanssaan olisi joka asiassa tehdä kuten hän tahtoo.
Esimerkkinä: Olimme mieheni kanssa lähdössä 2 vko matkalle Thaimaahan. Alkustoppi oli pari yötä Bangkokissa, josta meillä oli lennot Krabille. Ehdotin isälleni, joka asuu siis Pattayalla (n. 100 km Bangkokista), että hän tulisi Bangkokiin (1,5 h bussimatka), josta varaisin hänelle hotellihuoneen ja viettäisimme päivän-pari aikaa yhdessä hänen syntymäpäiviään juhlistaen. Mutta ei, hän oli saanut päähänsä, että meidän olisi kätevä poiketa Pattayalla, kun olemme jo Thaimaahan asti tulleet. Me taas emme halunneet 2 viikon lomastamme uhrata yhtään ylimääräistä matkustusaikaa, emmekä myöskään halunneet viettää aikaa tuolla seksiturismin keskuksessa (vihaan Pattayaa, siellä 3 viikkoa viettäneenä tiedän). Hän, joka asuu puolet vuodesta Thaimaassa, ei kuitenkaan voinut matkustaa meidän vuoksemme edes tuota 100 km:a, vaan meidän olisi jälleen pitänyt mennä hänen luokseen. Emme menneet - riita valmis.
Kuvittelin, että tuleva lapsenlapsi saisi isäni ehkä viettämään enemmän aikaa Suomessa, jolloin mahdollisuudet tavata olisivat paremmat. Nyt kun asumme eri paikkakunnilla ja minulla sekä miehelläni on työ, harrastukset, muut perheenjäsenet, ystävät ym., niin ei todellakaan ole itsestään selvää, että voisimme hypätä isäni luona aina kun hän sormiaan napsauttaa. Mutta ei, nyt viimeisimmän riidan päätteeksi hän on alkanut väläytellä, että muuttaa kokonaan ulkomaille. Juuri nyt, kun meille tulee lapsi! Että me voimme sitten lapsen kanssa matkustaa häntä tapaamaan!
Erityisesti minua harmittaa tilanne sen vuoksi, että lapsemme on ensimmäinen lapsenlapsi isälleni, mutta äidilleni kuudes ja mieheni vanhemmille neljäs. Että olisi edes joku, joka hössöttäisi innoissaan. Mutta ei näköjään, kun isälläni on noin kieroutuneet elämänarvot ja tärkeysjärjestykset.
Anteeksi pitkä vuodatus. Tämä asia vaan välillä alkaa todella piinata, kun aika ajoin todellisuus iskee päin kasvoja, että käytännössä mulla ei ole isää ollenkaan. Ja pelkään, että tästä aiheutuva stressi tekee vauvalle pahaa. Muutoin mulla on onnellinen elämä, mutta tuo on palanen, joka puuttuu. Toivon todella, että olen oppinut isältäni, miten EI MISSÄÄN NIMESSÄ tule kohdella omaa lastaan, sillä pahinta olisi, jos tuo narsismi periytyisi isältäni minulle ja oma lapseni joutuisi siitä kärsimään.
Riippuu pääseekö miehen äiti nyt ollenka tän asian yli missään vaiheessa.
