Esikoisesta oli mieletön vauvakuume, esikoisen syntymän jälkeen olin 1 v katkera kun mies oli sairastunut, olin jäänyt yksin ja vauvakuume oli hirvein Ikinä!!
Kuume laantui kun poika kasvoi..
Kun tapasin uuden miehen ja hänen tyttärensä niin mulla jo kuukauden päästä oli niin kova hoivavietti päällä että tissitkin alkoi tiputtaa maitoa!! Miehen lapsi oli tuolloin vuoden.
Nyt tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan "olisko pitänyt odottaa", "no ei todellakaan, paras rako ikinä ennen opiskelua tehdä lapsi kun töitäkin on kerennyt tekemään", "mutta mitä jos Olisi jo se toinen, unelma-ammatti opiskeltu..".. Tollasta ihme jossittelua, lopuksi päädyn siihen että aina kaikki asiat selviää (työ ja opiskelu), olen paremmassa tilanteessa kuin esikoisesta, ja onnellinen! Meitä on Kaksi tervettä aikuista, on rahaa, kiva koti, vaatetta, kaksi autoa , joten pitää unohtaa se perfektionismi taustalla!!
Joskus olin yksin, työtön, miestään sureva, tuista tukiin elävä yh-odottaja, joka alkoi pelkäämään elämää ku tarpeeksi asiat meni dramaattiksi.
Tänään sain kokea kunnon onnen tunteita kun poikaa kehuttiin päiväkodissa kilteimmäksi ja että on varmasti saanut rakkautta ja hoivaa <3 Tuo oli myös niitä asoita, joita vielä 4 vuotta sitten pelkäsin, yksin ilman tukea.. "Onko musta tähän" --> On, musta on tähän ja tähänkin vauvaan!!!!