Raskaus ja parisuhde

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja MaiKhi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Henuu sanoi:
Meillä on kyllä muuttanut parisuhdetta ihan liikaakin..tai siis itteehän siitä vaan voi syyttää. Meillä ei oo nykysin petihommia nimeksikään, ei halailla, ei pussailla, ei puhuta. Ollaan vaan. Mua ei kiinnosta harjoittaa mitään yllämainittuja asioita. Olen koko ajan vaan tosi pahalla päällä ja mikään ei huvita. Saa nähä miten kauan mies kestää tämmöstä hirviöö. :sad001
Click to expand...
voi että Henuu...Nyt sinä kyllä tarvitset ja olet ansainnut lujasti kannustuksen sanoja... Raskaus muuttaa naista niin hirveästi, että sen aikana ei kannata edes harkita tosissaan eroa, vaikka se olisi koko ajan mielessä. Ei näiden hormonien kanssa pysty tekemään päätöksiä.

Mulla oli ekan lapsen kohdalla ihan hirveä olo koko ajan. Olin aivan kauhuissani, kun inhosin mun miestä. En halunnut edes katsoa siihen päin...

No niin ne omat ajatukset ja arki palasi synnytyksen jälkeen. Täällä sitä silti edelleen onnellisina yhdessä odotellaan neljättä. :)

Ehkä varsinkin ekassa raskaudessa (mikä sinullakin on) on niin yliherkillä ja kaipaisi ymmärrystä ja tukea, ettei mikään enää riitä. Varsinkaan, jos muutenkin tökkii hommat. Joku leijonaemo "minusta on tulossa äiti" -vaihe sekin kait sit on...

Hyvillä mielin minusta voit nyt vaan keskittyä omasi ja vauvan hyvinvointiin. Hyvä mies kyllä ymmärtää sen! :)
 
MaLinn sanoi:
voi että Henuu...Nyt sinä kyllä tarvitset ja olet ansainnut lujasti kannustuksen sanoja... Raskaus muuttaa naista niin hirveästi, että sen aikana ei kannata edes harkita tosissaan eroa, vaikka se olisi koko ajan mielessä. Ei näiden hormonien kanssa pysty tekemään päätöksiä.

Mulla oli ekan lapsen kohdalla ihan hirveä olo koko ajan. Olin aivan kauhuissani, kun inhosin mun miestä. En halunnut edes katsoa siihen päin...

No niin ne omat ajatukset ja arki palasi synnytyksen jälkeen. Täällä sitä silti edelleen onnellisina yhdessä odotellaan neljättä. :)

Ehkä varsinkin ekassa raskaudessa (mikä sinullakin on) on niin yliherkillä ja kaipaisi ymmärrystä ja tukea, ettei mikään enää riitä. Varsinkaan, jos muutenkin tökkii hommat. Joku leijonaemo "minusta on tulossa äiti" -vaihe sekin kait sit on...

Hyvillä mielin minusta voit nyt vaan keskittyä omasi ja vauvan hyvinvointiin. Hyvä mies kyllä ymmärtää sen! :)
Click to expand...

Kiitos rohkaisevista sanoistasi ja tuesta!♡ ihana huomata että muilla ollu samanlaisia fiiliksiä ni en taijja ollakkaan tulossa vielä hulluksi :D
On tämä foorumi kyllä niin piristävä ja täältä saa parhainta vertaistukea mitä toivoa vaan saattaa♡
 
Onko muilla esikoistaan odottavilla tullut "paniikki" että pitää ehtiä miehen kanssa tehä vielä sitä ja tätä ja tuota ennen muksun syntymää? Kun tässä nyt viimeisiä hetkiä vietetään kahdestaan.. Että apua apua, aika käy vähiin, nyt pitää nauttia kiireettömistä hetkistä jne..!? Mulla ainaskin on iskeny! :nailbiting:
Alettiin suunnitteleen hemmotteluviikonloppua. Elukat hoitoon ja läjä leffoja, jääkaappi täyteen hyvää ruokaa ja herkkuja. Köllitään sängyssä niin pitkään ku huvittaa ja ollaan vaikka alasti koko päivä jos siltä tuntuu! :hilarious: Eka meinattiin hotelliyötä, mutta enempi me osataan rentoutua kotosalla, kunhan järkkää olosuhteet sille mallille. Siivoaa ennen tätä hemmotteluviikonloppua, ettei sotkut vaivaa mieltä jne.. Ja onhan se huomattavasti edullisempaakin olla kotosalla :P
Ja hirveesti seksiä nyt kun sitä ehtii ja just ja just jaksaa! :laughing021
 
Joo, täällä on iha sama fiilis välillä! Tosin ei miestä vaan koiraa kohtaan. :laughing021 Okei, okei on kieltämättä tullut olo aina "tätäkään ei voida enää kohta tehdä", kun ollaan oltu jossain. Esimerkiks kaksin leffassa, ravintolassa tai muuten vain köllitty keskenään sängyllä. Mut yritetään nyt ottaa ilo irti ja nauttia "kun vielä voidaan". :wink Seki kyllä ei oikein houkuta, mut läheisyys muuten kyllä. Raskaus vei halut rv20 jälkeen. :shifty:
 
Meillä on vajaa puolitoista vuotias, mutta silti tullut toi fiilis. Ihan siksi, että nyt äitini on välillä (kerran per 2kk?) ottanut pariksi tunniksi lasta hoitoon jos meillä on ollut asioita esim, ja en usko että hän tai kukaan muukaan ottaa sitten kahta hoitoon. :sad001 Siis joo, itsehän me lapsiluku valittiin, mutta silti ärsyttää ettei isovanhempia yms kiinnosta tai ei vaan "voi" ottaa useampaa kuin yhden kerralla. Ei olla tosiaan tehty mitään muuta kuin asioiden hoitoa niin, ettei lapsi olisi mukana. Ihan hyvin meidän parisuhde siis voi, mutta joskus olisi kiva olla ihan kahdestaankin.

Meidän tyttö ei suostu nukkumaankaan kuin omassa sängyssään niin yökyläilykin on ihan pois suljettu vaihtoehto ainakin vielä. Joo, voitaisiinhan me lähteä täältä, mutta minne, kun ei ole yhtään ylimääräistä rahaa? :sad001 Mua on nyt jo pitemmän aikaa alkanut suoraan sanottuna itkettämään kun monet tutut (lapsellisetkin) pariskunnat menevät kahdestaan hotelliin, viikonloppulomille, kylpylään yms ja meillä ei tule varmaan ikinä näillä olemattomilla tuloilla olemaan varaa edes ravintolassa syömiseen. Joo, itsepä olemme olleet löytämättä töitä, mutta jos ei löydy niin ei löydy. o_O

Tulipas avautuminen taas. :rolleyes: Mutta sentään me ollaan vielä jaksettu katsella toistemme naamoja siitä huolimatta että aina on vaan tylsä arki. :grin Sillä pärjää jo pitkälle.
 
Sitruunahappo sanoi:
Meillä on vajaa puolitoista vuotias, mutta silti tullut toi fiilis. Ihan siksi, että nyt äitini on välillä (kerran per 2kk?) ottanut pariksi tunniksi lasta hoitoon jos meillä on ollut asioita esim, ja en usko että hän tai kukaan muukaan ottaa sitten kahta hoitoon. :sad001 Siis joo, itsehän me lapsiluku valittiin, mutta silti ärsyttää ettei isovanhempia yms kiinnosta tai ei vaan "voi" ottaa useampaa kuin yhden kerralla. Ei olla tosiaan tehty mitään muuta kuin asioiden hoitoa niin, ettei lapsi olisi mukana. Ihan hyvin meidän parisuhde siis voi, mutta joskus olisi kiva olla ihan kahdestaankin.

Meidän tyttö ei suostu nukkumaankaan kuin omassa sängyssään niin yökyläilykin on ihan pois suljettu vaihtoehto ainakin vielä. Joo, voitaisiinhan me lähteä täältä, mutta minne, kun ei ole yhtään ylimääräistä rahaa? :sad001 Mua on nyt jo pitemmän aikaa alkanut suoraan sanottuna itkettämään kun monet tutut (lapsellisetkin) pariskunnat menevät kahdestaan hotelliin, viikonloppulomille, kylpylään yms ja meillä ei tule varmaan ikinä näillä olemattomilla tuloilla olemaan varaa edes ravintolassa syömiseen. Joo, itsepä olemme olleet löytämättä töitä, mutta jos ei löydy niin ei löydy. o_O

Tulipas avautuminen taas. :rolleyes: Mutta sentään me ollaan vielä jaksettu katsella toistemme naamoja siitä huolimatta että aina on vaan tylsä arki. :grin Sillä pärjää jo pitkälle.
Click to expand...

Minäkin työttömänä ollut pidemmän aikaa eikä miehelläkään ole kuin silloin tällöin työkeikkoja, joten erittäin pienillä tuloilla elellään. Ennen stressasin raha-asioilla itteni sairaaksi asti, mutta nyt jostain syystä kaikki huolet on harteilta poissa, eikä edes ole tuota "kun muilla on vara mutta meillä ei"-ajattelumallia. Meillä on niin ihana parisuhde ja ollaan todella onnellisia siitä että meillä on toisemme, muulla ei oo mitään merkitystä tässä elämässä! Muut kyllä vähän kauhistelee että miten noin köyhinä ruvetaan lasta tekemään. Ite olen todella vaatimattomista olosuhteista lähtösin ja aina tottunut elämään ja pärjäämään vähälläkin. Tiedän että vaikeistakin ajoista selvitään ja uskotaan että kyllä jonain päivänä helpottaa niin ettei tarvi kaikkia ostoksia miettiä jne.. Nyt on näin ja sillä mennään.
Tsemppiä teillekki! :Heartbigred
 
Mulla ei niinkään esikoista odottaessa ollut sellasta oloa että "pakko tehdä nyt kun ei sit enää voida", vaan se ehkä iski jossain vaiheessa esikoisen synnyttyä (tiedä oliko sit jonkin sortin baby blues) mut silloin tuntui et Apua, ei ikinä saada kahden keskistä aikaa miehen kanssa ja ravintolassa syöminenkin yhtä säätämistä kun esikoinen ei ikinä viihtynyt vaunuissa vaan koko ajan sai pitää sylissä tai kantorepussa jne.
Mut sit joskus 6kk jälkeen (tota kesti ehkä 2kk ikäisestä johki puolivuotiaaksi), ei enään pahemmin häirinnyt, sitä vaan tottui siihen että meitä onkin nyt kolme :shy: Ja siis ekan kerran päästiin miehen kanssa tuulettumaan kahdestaan neidin ollessa reilu 1v. Olihan se ihanaa mut samalla jotenkin kuitenkin kaipas takas kotia pienen luo:rolleyes: Ja nyt kun tää baby#2 tulee kohta jo kuvioihin, niin ei mulla oo yhtään semmonen olo että Voi hitsi, kohta meit on 4 eikä ainakaan päästä lähteen mihinkään ja miehen kanssa "private time" jää kans viellä vähemmälle kuin nyt :oops:
Ehkä se ajatusmaailma jotenkin muuttui lapsen saatua ja tärkeysjärjestys meni uusiksi! Kyl meillä halitaan ja pussaillaan joka päivä, ja vaik sänkypuuhat jäänytkin esikoisen synnyttyä paljon vähemmälle mitä olis haluttanut, niin kyl me silti saatiin tehtailtua tää toinen tuleva tytön tylleröinen :Heartpink Kyl sitä kummasti vaan sopeutuu kaikkeen muutokseen :wink
 
Minun on jotenkin vähän vaikea saada tuosta ajatuksesta kiinni kun mieheni tavatessani hänellä oli kaksi pientä lasta, jotka asuivat hänen kanssaan. Olivat vain toisinaan viikonloppuisin äidillään. Eli siis meillä ei oikeastaan ikinä ole ollut sitä kahdenkeskeistä aikaa, jos emme ole sitä itsellemme järjestäneet. Ehkä joskus on pitänyt jättää joku juhla lyhyemmälle tai kokonaan väliin kun ei ole ollut hoitajaa, mutta ei se ole ikinä minua haitannut. Tai sitten vain toinen on mennyt "edustamaan" meitä. Kaikkeen sopeutuu. :) Ja siis lapsista huolimatta meillä on hyvä suhde ihan joka tasolla. Ei ole jäänyt mitään puuttumaan. Ollan mekin saatu jo parikin yhteistä vauvaa alulle. :wink
 
Mä olen välillä miettinyt asiaa kyllä, eritoten kun nyt ei oikein osaa kuvitella MITEN sitovaa vauvan kanssa on. Siis että tietää, että 24/7, mutta miltä se oikeasti tuntuu. Moni pelottelee, että sen jälkeen ei oo enää yhtään omaa aikaa, vaan oma aika on lapsen aikaa. Mutta toisaalta oon miettinyt asian niin, että on ne muutkin selvinneet ja mikä olis vaihtoehto - olla vaan kahdestaan siihen saakka, kun toinen kuolee ja toinen jää yksin. Että puolensa ja puolensa. Onneksi miehellä sellainen työ, että voi tehdä kotoa käsin paljon, että voi hoitaa lasta, tehdä ruokaa ja siivota, että voi vähän jakaa arkea ja esim. päiväunien aikaan mennä yhteiselle lenkille. Ok, lapsi mukana, mutta yhteistä aikaa silti. Ehkä. :D
 
Meillä on talviloma tässä parin viikon päästä ja mies alko haikailemaan että jos lähdettäisiin ulkomaille nyt kun vielä päästäisiin kahdestaan. Itsellä ei niinkään ole hinkua lähteä kun viikkoja siinä vaiheessa kasassa 30+ ja selkää jomottaa iltasin nyt jo ihan riittävästi. :D ehkä me käydään päivä tallinnassa, se saa riittää tässä vaiheessa. Mennään sit kun vauva on vähän kasvanut niin koko perhe. :)
 
Mulla on lähellä sellaisia esimerkkejä siitä, miten se lapsi ei rajoita elämää, vaan kulkee jo ihan pienenä mukana kaikessa. Ehkä siitä kahdenkeskisestä ajasta tulee pitkälti kolmenkeskistä, mutta se kai tässä kaikessa on vähän tarkoituskin. :)

Meidän turvaverkot ei oo ihan lähellä, mutta saadaan kyllä tarvittaessa lapsenvahtiakin hommattua, jos halutaan olla kaksistaan. Ei olla koskaan kaivattu mitään hirveän erikoisia juttuja, yhdessäolo arjessa riittää jo pitkälle, vähän kotihiiriä taidetaan olla molemmat. Mutta varmaan sitten lapsen kanssa tulee niitäkin hetkiä, että saatetaan haluta käydä rauhassa kahdestaan ihan vaan vaikka leffassa, lenkillä tai saunassa ja silloin kutsutaan sisarukset kylästelemään. Sama on toiminut toiseenkiin suuntaan, ollaan tarvittaessa vahdittu sisarusten lapsia, joten uskallan luottaa siihen että homma toimii.
 
Täällä menee kyl niiiin huonosti :( Meillä jo alkujaankin aika erikoinen tilanne, ollaan erottu reilu vuosi sitten. Ollaan asuttu kuitenkin koko aika yhdessä (omakotitalo maalla). Eka puoli vuotta oltiin ihan sinkkuina, sit kuitenkin päätettiin et ihan rauhas katteltas jos tästä tulis viel jotain.. No raskaus ainakin saatiin aikaseks :)

Nyt ollaan siinä mallilla et mies vaan juo kaikki vkonloput, ollaan asiasta monta kertaa taisteltu et siihen on pakko tulla joku muutos jos meinaa että asun samassa osotteessa... haluis kuulemma et asutaan yhdessä (vauvan takia) mut ei juurikaan oo valmis näköjään tekee mitään muutoksia sen eteen.. Ei oo hellyyttä, ei haleja ei pusuja (mitä kaipais aivan järkyttävästi!), niin eikä tietenkään seksiä. Sitä ei kyllä tee ees mieli.. Oon päättäny nyt et laitan nyt asuntohakemuksia meneen, joku muutos tähän tilanteeseen täytyy saada ku oon koko ajan onneton :( saa nähdä miten mies reagoi, voi olla ettei mitenkään.. Pakko alkaa vaan ajatteleen omaa parastaan kun ei sitä kukaan muukaan tee.. Ehkä vaikeimpia päätöksiä mitä oon joutunu koskaan tekeen!!

Että näin meillä, ei kyl yhtään jaksais tämmöstä just nyt... :crybaby2
 
Sinervo :Heartpink kyllä sinun taitaa olla parempi ilman tuollaista miestä! Toivottavasti pääset muuttamaan jo ennen vauvan syntymää. Uskon, että kaikki tuntuu selvältä ja oikealta, kun olet saanut oman kodin sinulle ja pienelle. Rauhallisessa ympäristössä on sit ihana tutustua omaan vauvaan.

...jos ei siitä muuta hyötyä olis, niin saa ainakin kasattua omia ajatuksia rauhassa, eikä tarvi välittää toisen juopottelusta tai välinpitämättömyydestä.

Tuo asia miehen kanssa on ihan syvältä, mutta niin pieni siihen ihanaan, läpi elämän kestävään rakkauteen oman lapsen kanssa. :love7

Minun oma mielipide siis kohta neljän äitinä on, että edelleenkin olisin mieluummin lapsilaumani kanssa yksin kuin huonossa parisuhteessa. Valvomisen ja pienten hoitamisen kanssa on muutenkin hommaa ja välillä raskasta, ettei siihen lisäksi enää huonoa pari suhdetta tarvi. Eikä ne lapsetkaan siitä hyödy.

Voimahaleja ja paljon rohkeutta! Kaikki järjestyy, kun otat onnen omiin käsiisi. :) :Heartred
 
Sinervo: ota neuvolassa asia puheeksi jos koet että saat th:lta tukea puhumisesta. Itse olen nyt aloittanut perhetyöntekijän kanssa juttelut, jonka th mulle järjesti. käyn 2vkon välein juttelemassa parisuhteesta ja kasvatuksesta ja lapsuudesta yms asioista. Auttaa kyllä itseä paljon selvittämään asioita. Toki eihän kaikki ole samantyylisiä, minua se auttaa. ja tällä hetkellä meillä kuitenkin suht tasapainoista elämä ettei siihen tarvi mitenkään seko/hullu olla että käy ulkopuolisen kanssa purkamassa mielen koukeroita <3

muoks: ja tsemppiä tosi paljo! noi on raskaita asioita miettiä ja lopulta päättää.
 
Kiitos teille! :Heartred jotenkin on niin yksin vaikka kaksin onkin.. on mussakin vikani kun en pysty oikein sille puhuun asioista, mut tuntuu niin turhalta jankuttaa samoista asioista.. et voisin kyl harkita jos kysyis neuvolan kautta jotain joka kuuntelis, kiitos vinkistä!

Ei se lapsenkaan kannalta oo hyvä jos vanhemmat voi huonosti. Oon lapsuuteni eläny kodissa missä oltiin yhdessä "vaan lasten takia", ei hyvä :sad001

Vaikeinta kai on vaan luopua tästä kaikesta, omasta kodista, paikasta missä viihtyy. Sit tuntuu että riistän mieheltä vauva-ajan, vaik tiedän et itehän se sen tekee.. sit hyvinä hetkinä tulee ajatelleeks et jos ny vielä kattos tuleeko tästä mitään.. tarvis pysyä vahvana!

Kiitos kun ootte jaksanu lukee mun avautumiseni, kiitos kiitos!:Heartbigred
 
Jaksamista sinne sinervo! <3 :( kuulostaa epätoivoiselta tilanteelta, toivottovasti löydät asunnon missä viihdyt vauvan kanssa ja saat paikkaan kodin tuntua!

Muoks. Niin siis jos tosiaan päädyt muuttamaan erilleen niin kuin puhuit.. Kaikkea hyvää teille. <3
 
Meitä on siis tällähetkellä kolme. Esikoinen 1v3kk. Mies tekee yli puolet vuodesta reissutöitä eli on paljon poissa kotoa. No vastapainoksi silloin kun tekee töitä kotoapäin on myös melko paljon lomallakin.. Sikäli ollaan onnellisessa asemassa että tukiverkostoa löytyy ja tytölle löytyy pari tuttua ja turvallista hoitopaikkaa joihin on aina tervetullut, päivä tai yöhoitoon. Ka tyttö on erittäin innokas näihin paikkoihin menemään. Yökyliä on ehkä 1krt/kk ja pari kertaa on ollut jo jopa koko viikonlopunkin.

Meillä homma toimii sillä ajatuksella että kun mies on kotona reissukautena niin ottaa tytön arkiaskareista isomman vastuun ja minä saan joko omaa aikaa tai ainakin keskeytyksettä tehdä ihan niitä jokapäiväisiä arkiaskareita: ruokaa, pyykkiä, imurointia ym... aika pitkälti siis kolmisin yhteistä aikaa vietetään. Tyttö kuitenkin nukkuu päivällä 2-3h ja yöunille menee viim.20.30 niin ehditään olla rauhassa myös keskenämme joka päivä..
Kun lapsi on ollu viikonloppuhoidossa ollaan lähdetty meän vakkari lomapaikkaan missä syys-toukokuu välisen ajan kuljetaan lapsenkin kanssa noin 1-2krt/kk. Tämä lapseton aika käytetään toki myös kahdenkeskiseen oleiluun mutta nautittu myös siitä, että niitä omia harrastuksia voi toteuttaa aivan rauhassa ilman lapsen ruoka-aikojen ym miettimisiä.. Eli mies hiihtää, laskettelee ja kelkkailee. Itse näin raskaana nautin lähinnä käsitöiden teosta rauhassa :D

Meillä jotenkin tuon lapsen kanssa touhuaminen täyttää kriteereitä yhteisestä ajasta. Tietenkin ne aikuisten keskiset hetketkin kaksin on tärkeitä ja tarpeen mutta saadaan molemmat todella paljon iloa kun tuon kokoajan kehittyvän tyllerön kans touhutaan.. vauva aika tietysti oli erilaista kun imetin 8kk niin ei se mies hirveästi voinu osallistua... kun tyttö vielä nukku 11h yöunien lisäksi 2x3h päikkärit päivittäin :D mutta nyt kun on jo isompi niin mies ihan mielissään touhuaa juttuja yhessä..
 
parisuhde, raskaus ja seksuaalisuus:
meillä varmaan kuukauden, ehkä reilu ollut sängyssä hiljaista, kun on tuo alapää muuttunut niin paljon, ensin oli tosi kipeä ja nyt niin turvoksissa(kivut vähentyny kun oon niitä alkanu kuuntelee ja oikaissut pitkälleni niiden tullessa), etten tunne alapäätäni enää yhtään. Minua vaivannut paljo se ettei yhdyntää voida harrastaa kuin varmaan AIKASINTAAN kesäkuussa seuraavan kerran, ei olla mitään pupuja oltu moneen vuoteen mutta kerta viikkoon tahdilla tuntuu tuo kesäkuu eeerittäin kaukaselta.
tultiin nyt sitten siihen tulokseen että tyydytän miestä silloin kun itsellä siihen fiilistä (nyt alkaa olla kun hyväksynyt oman "kykenemättömyyden" yhdyntään) ja mies muuten läheisyydellä hoitaa minun tarpeita esim hieromalla hartioita. Valitsee vaan rauhallisen ja kahdenkeskisen hetken siihen niin saa intiimin läheisyyden tarvetta purettua. Toiv taas ei oo liika rohkeaa ja henk kohtasta tekstiä, täällä vaan niin helppo puhua näistäkin.
 
Mulla on alkanu mennä hermo siihen, kun mikään asento ei tunnu mukavalta. :( Ja muutenkin mahan takia on vähän vaikeuksia niin mulla meinaa mennä hermo kun kestää niin kauan saada homma sujumaan. Mies ei kyllä ole vielä valittanut. :D
 
Meillä ei ole ollut seksiä moneen kuukauteen, mutta läheisyyttä tosi paljon ja päivittäin, joten en jaksa stressata. Tämän vatsassa mönkivän kanssa tuntuisi minusta todella oudolta, muutenkin alapää tuntuu erilaiselta, että ei tee yhtään mieli. Mies on todennut myös, että ei haittaa, että tällä linjalla mennään nyt varmaan loppuun saakka. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top