Raskaus alkutekiöissään

ALKUPERÄINEN: äitipuoli
Onhan se aina ankeaa, kun joutuu siirtymään "taaksepäin". Mutta ajattele positiivisesti: keskenmenon todennäköisyys pienenee melkein mitättömäksi, kun varhaisultrassa näkyy syke =)


Sellaista minäkin olen lukenut, täytyy toivoa että kuuluu siihen enemmistöön jolla raskaus jatkuu normaalisti [;)] Pientä päänvaivaa aiheuttaa tän raskauskuvotuksen vaihtelu, välillä on huono olo aamusta alkaen ja nyt ihan viime päivinä olo on ollut parempi, usein kyllä alkaa öklöttää iltaa kohti. En ole oksentanut kuin pari kertaa (varhaisultra-päivänä, johtui varmaan osittain jännityksestä..). Sitä vähän huolestuu heti kun onkin muutaman päivän parempi olo, että onko masussa kaikki ok? Voi kuinkakohan kauan tää on tällaista stressaamista..? [8|]

Aiheesta toiseen, onko keskustelussa mukana kissojen omistajia? Meillä on kaksi kissaa ja luettuani toksoplasmoosista otettiin varotoimet käyttöön ja nyt mies hoitaa kokonaan kissahuussin puhdistamisen. En tiedä onko riski saada toksoplasmoosi kovinkaan kummoinen (varsinkin kun meidän kissat on sisäkissoja) mutta eipä tuosta varomisesta tietysti haittaakaan ole. Täältä löytyy tietoa aiheesta jos jotakuta kiinnostaa
 
Olivia, tuttu tunne tuo stressaaminen, itse stressaan parhaillaan siitä et mitenköhän flunssa ja antibioottikuuri vaikuttavat raskauteen... Mutta kaipa lääkäri on osannu kattoa sit sopivan antibiootin raskaana olevalle. Mut pakkohan tuo oireeton pissitulehdus on hoitaa... ja muutama viesti sitten kirjoitinkin, että jokainen vihlasu mahassa saa miettimään et mikä tuo oli ja onko masukilla kaikki kunnossa jne jne jne. Stressaaminen ei varmaan lopu ikinä, ensin stressataan keskenmenovaaraa, sit ressataan kun maha ei näy ja liikkeet ei tunnu, sit ressataan synnytyksestä ja sit alkaaki loppuelämän ressi lapsen hyvin voinnista. [8|] Mutta ihanaa aikaa tämä on, raskaana ja haaveissa saada terve vauva. Toivotaan et kaikki sujuu hyvin meillä kaikilla!

Sitten tuosta kissa-aiheesta, itselläni ei ole kissoja, mutta tuosta toksoplasmoosista on kyllä jonkin verran tietoa itselläkin. Tuo on hyvä varotoimi kyllä täytyy myöntää. Mutta loppuviimein toksoplasmoosin saamiseksi elimistöön täytyy käsitellä elämen ulostetta paljain käsin ja viedä tämän jälkeen pesemättömät kädet suuhun. Eli huolellinen käsihygenia kunniaan!
 
äh ja puh, kun turvottaa!! Yritä nyt sitten pistää normaalia housua jalkaan kun on ihan ilmapallo olo..
ja lihaa/kanaa ei pysty syömään, kun tein ruokaa niin ällötti jo pelkästään tehdä.. pelkkää perunaa ja kasviksia sitten söin..
tarvii varmaan kans hakea niitä multitabseja, lukeekos niissä siis ihan erikseen että ovat raskausajan?? enpä ole aiemmin tullut katsoneeksi.. vaan miksi olisinkaan..
Toivottavasti tämä turvotus nyt jossain vaiheessa vähän helpottais, eihän tässä muuten pidä tätä salassa töissä enää kauaa..
kuitenkin vasta 7+2 ja meinasin siellä 12vko jälkeen kertoa, jos kaikki ok.
Tuo väsymys on kyllä täälläkin ihan uskomatonta.. johtuneeko sitten vielä tuosta hämärästä vuodenajastakin..

Hyvää vointia kaikille!! hiljalleen tästä jatketaan eteenpäin ja yritetään olla stressaamatta niin kovasti![:)]
 
Hei Lellu!
 
Täällä kanssa turvottaa nytten, onneksi olen aina käyttänyt reilunkokoisia housuja niin ei tuu ongelmaa niiden kanssa. Täällä kans on ällöttänyt makaroonilaatikko ja kana, mut eilen maistui mausteinen jauhelihakastike taivaallisen hyvälle.
 
Multitabseissa lukee et Multitabs raskaus ja paketti on erivärinen kuin normaalit multitabsit. (tsiikaa http://www.multitabs.fi/raskaus_monivitamiini). Kyllä nuo vitamiinit on helpottanut tätä väsymystä ainakin.
 
Me ollaan lähisukulaisille kerrottu (vanhemmat ja sisarukset) raskaudesta jo, mut on sanottu ettei saa kertoa vielä eteenpäin kun raskaus on näin alussa vielä ja ettei saa alkaa hössöttämään vielä. Ukon tulevaa vaimoa on saanut toppuutella kun se on tunkemassa meille jo nyt syöttötuolia ja ammetta sekä katellut kirpparilla jo vaatteitaki, oon sanonut ettei mitään osteta ennen kuin raskaus on paljon pidemmällä, jos tuossa kesänkorvilla sit antais itselle ja muille luvan alkaa hössöttään (jos nyt sinne asti sit päästään, hope so).
 
Ja tänään ei kannata tehdä yhtään mitään kun on perjantai 13. päivä, mulle sattui nyt aamulla sellainen juttu ettei tietokoneeni suostunut käynnistymään ja en osaa ratkaista sitä ongelmaa itse, jospa sitä sais kaverilta tänään apua siihen. Onneksi ukolla on kanssa kone niin voi lainata sen konetta.
 
Voimia ja jakselemisia kaikille.
 
Maajo
 
Se taitaa olla ihan normaalia, että alkuraskauden oireet tulevat ja menevät. Itselläni melkeinpä ainoat oireet olivat turvotus (ihan järkyttävä), sairaan kipeät rinnat ja väsymys. Turvotuksen vuoksi näytin omasta mielestäni melkein heti raskaanaolevalta/läskiltä, mutta turvotus lasehti joskus viikkojen 10-12 paikkeilla. Samoin katosi rintojen kipu ja väsymys. No tietty olin siinä vaiheessa ihan varma, etten enää ole raskaana ollenkaan. Mutta kyllä minä olin, noin ne vaan oireet heittelehtivät.
 
Seuraava vaihe olikin sitten se (about vkot 13-16), että näytin lähinnä vähän pullealta ja olisin niiiiiin kauheasti toivonut, että maha kasvaisi. Aamulla vatsa melkeinpä litteä ja illalla "pulleahko". Nyt vasta alan oikeasti näyttää siltä että olen raskaana (juuri käynnistyi rv 20), eikä mahani siis vieläkään ole mitenkään kovin suuri.
 
Olen syönyt noita Multitabs raskaus -vitamiineja ja ovat mielestäni hyviä, joskin kalliita. Mutta niissä on kaikki tarvittava, (ylläpito)raudasta lähtien. Suosittelen.
 
Ja kaikille alkuraskauden parissa tuskaileville tiedoksi: tämä toinen kolmannes on ainakin itselläni ollut todellista nautintoa! Ei oikeastaan oireita ollenkaan ja vatsakin on vielä tarpeeksi pieni, ettei se "vaikeuta" elämää. Eli kun ekasta kolmanneksesta selviätte, niin parempaa pitäisi olla tiedossa =)
Tsemppiä kaikille!
 
Hei vaan kaikki odottajat!
Täälä ihan ekaa kertaa lueskelen näitä viestejä ja ajattelin kanssa mukaan ilmoittautua..[:)]
Esikoista odotetaan rv 13+0. Nyt vasta uskaltaa iloita raskaudesta huolettomin mielin.
Pelkäsin niin kovasti keskenmenoa alussa, ja muutenkin olo oli niin epätodellinen.
Nyt kun pienen on jo ultrassa nähnyt ja kuvatkin on kotona muistona, kaikki tuntuu paljon todellisemmalta.
Nyt vaan kovasti odottelen masun kasvamista ja että pian tuntisi vauvan potkut.
On tää niin ihanaa, haluaisin koko maailmalle kuuluttaa miten onnellinen olen.
Ja kyllähän se naamasta näkyy.. [:D]
 
Heippa kaikille tasapuolisesti [:)]
 
täällä yks ensiodottaja rv7 ja onnea täynnä!
eilen oli eka neuvola ja nyt vaan ekaa ultraa odotellessa... ei malttais millään oottaa, melkeinpä haluisin mennä yksityiselle varhaisultraan.
onko tietoo mitä voisi maksaa ja voinko mennä jo näillä viikoilla?
 
hyvää odotusta kaikille [:D]
vaikka kuvotus ja väsymys kyllä vähän vaivaa, mutta täytyy vaan kestää, kyllä se sitten palkitsee!
 
                         Onerva
 
Heippa naperoinen ja onerva, ja tervetuloa mukaan keskustelemaan mieltä askarruttavista asioista.

Onerva: itse en tiedä noista yksityisistä varhaisultrista mitään, mutta esim. keskustelussa pahoinvointi loppui ja muutenkin pelottaa... idaho mainitsi että n. 100e maksaa.

Mitenhän Eveliinalla menee?? eikös sulla pitänyt tällä viikolla olla uusi ultra?

Maajo
 
onerva, varhaisultra tosiaan maksaa n. 100 euroa. Voin sanoa, että on hintansa väärti. Itse kävin varhaisultrassa rv. 6+3 ja se oli ihan hyvä aika käydä, sillä sydämensyke näkyi jo tuolloin. Oli ihanaa nähdä sykkivä sydän ensimmäistä kertaa. Tuli myös sellainen olo, että siellä masussa tosiaankin asustaa joku =)
 
kiitti äitipuoli ja maajo.
täytyy todellakin mennä kun ei ton enempää maksakkaan. ei kyllä millään malta oottaa kun meillä Vantaalla pääsee ekaan ultraan vasta viikoilla 10-13.
että eikun aikaa varailemaan[:D]
 
ai miten niin kärsimätön...
 
Mäkin sairaan kärsimätön. Mun eka kunnan ultra oli rv 11+3, enkä kyllä olisi jaksanut sinnitellä sinne asti. Ensi viikon keskiviikkona mua odottaa rakenneultra, enkä millään jaksaisi odottaa sinne asti. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet yhtä tuskaa. Jos vaikka saisi tietää tulokkaan sukupuolen...
 
Kiitosta vaan multitabs esittelystä;) täytyy käydä tänään apteekista hakemassa. Jos tosiaan helpottaisi vähän tätä väsymystä ja turvaisi muutenkin nuo vitamiininsaannit, kun niin huonosti tuo ruoka maistuu.

Voivoi.. vielä pitää odotella ekaa neuvolaa ja ties milloin pääsee sitten ultraan.. pelottaa, jännittää ja silti hymyilyttää kun itsekseen vielä avomiehen kanssa asia jaetaan. Ensi viikolla täytyy kyllä ainakin siskolle kertoa, kun ollaan illanistujaisia yhdessä pitämässä, niin paljastuuhan tuo kun en alkoholiin koske. Kyllä varmaan pikkuhiljaa aletaan kertoa myös mun vanhemmille ja miehen vanhemmille ja siskolle. Avomiehen sisko on just sellasta sorttia, että se sekoaa kun kuulee.. on kyselly jo vuoden verran millon me tehdään vauva.. Anopillekin ensimmäinen oma lapsenlapsi, joten innostusta varmasti riittää. Saavat kyllä silti pysyä nahoissaan, en myöskään halua mitään hössötystä vielä pitkiin aikoihin, ennen kuin keskenmeno riski pienenee ja tietää että kaikki on kunnossa. Vasta sitten viimesinä kuukausina uskaltaa ehkä vähän valmistella.
13. päivä perjantai... vielä ei onneks oo mitään tapahtunu.. vaan ens kuussa on kans perjantai 13.päivä.. ei kyllä kaipaa nyt mitään epäonnen päiviä enää lisäämään tätä jännitystä, vaikken nyt sillä tavalla taikauskonen olekaan.. mutta aina silti vähän miettii kahteen kertaan mitä näinä päivinä uskaltaa tehdä.

7+3 ja hyvin pyyhkii[:D]
miten tosiaan eveliinalle kävi, mitä uudessa ultrassa selvisi? toivottavasti ei pahinta mahdollista..
tsemppiä kaikille!
 
hiej, soittelin tänään yksityiselle ja kyselin varhaisultran hintaa. riippuu siitä mite pitkällä se on ja mitä tehdään. Sanovat että lääkäri käynti on 70 e ja siihen se ultra ääni joka maksaa 70-120 euroa.. en raaskinu ainakaa vielä mennä. pitää kattoo sit ku tietää et millo se oikee ulrta on että jaksaako odottaa. voi olla ettei jaksais. Mut nyt ainakin ekaan neuvola käyntiin aion odottaa. Mut hyvä just tollanen yksityinen et siellä voi käydä jos just ei jaksa odottaa ja muutenki mietityttävää. tsemppiä kaikille ultraan ja odotukseen! :)
 
Hei ja Hyvää Ystävänpäivää kaikille tasapuolisesti!

Huh huh, epäonnen perjantai on nyt takana ja ei mitään muuta sattunut kun tuo koneen hajoaminen eilen. Illalla sit oltiin ukon kanssa "treffeillä" eli käytiin ulkona syömässä ja leffassa, oikein mukavaa oli ja vaihteeksi unohti et on raskaana ja siihen liittyvät tuntemukset.

Alkaa pikkuhiljaa jännittämään ens viikon lääkärineuvola, mutta onneksi lääkäri on mulle tuttu entuudestaan lääkärinvastaanotolta, mut nyt hän on sitten kerran viikossa neuvolalääkärinä, oikein mukava naisihminen on.

Jos tänään sitten alkais ahkeroimaan kukkien kanssa, pitäs niille uudet mullat saaha tänä vuonna kun viime vuonna olin laiska enkä jaksanut vaihtaa.

Rentouttavaa viikonloppua!

Maajo
 
eilen oli olo niin ällöttävä olo, että oksennushan siinä tuli.. onneks jäi siihen yhteen kertaan.. ainakin toistaseks.
Kohta pitäis lähtee treffaa kavereita muina miehinä.. en ajatellu kavereille vielä kertoa. Olo on kyllä tänäänkin etova, mutta
täytyy yrittää selvitä kunnialla. Lähes mitään ei oo pystyny syömään, vähän riisiä, lihakastike ei maistunut.. leipä ja suolakurkkua.. ja vihreä omena,ne on namia.
Kai se tästä...
 
Aika myöhään monessa paikassa pääsee ensimmäiseen ultraan. itse pääsin lääkärille
ja ensimmäiseen ultraan ekalla neuvola käynnillä rv 8+6.
Odottavan aika on pitkä..
Nyt vaan odotellaan seuraavaa neuvola käyntiä.
Kuulemma tästä eteenpäin joka käynnillä kuunnellaan vauvan sydänääniä..
Mahtaa olla ihana kokemus kuulla pienet tykytykset ensimmäistä kertaa.
Millään malttais enään odottaa.. [:D]
 
Mulla oli eilise päivän aivan kammottava olo! Heikotti ja meinasin pyörtyä jatkuvasti ja palelsi. Sit ruoka ei maistunu yhtää ja illalla sit suolakurkku meetwrustileipää aijjaii että se oli hyvää :P
Mut mulla muuten menny suht hyvin et ei oo kauheesti ollu mitää oireita muutoin. Kahviakin pystyn juomaan normaalin tapaa jne.
 
Moi kaikille!

Minä pidän tästä keskustelusivustosta sen vuoksi, että se on erittäin positiivinen. Raskaus on niin tunteita kuohuttava asia, että ei odottavan äidin tarvitse lukea kauhu kertomuksia siitä kuinka asiat voi mennä pieleen. Sen vuoksi en ole uutisia kertonut itsestäni vähään aikaan. En halua, että muut odottavat alkavat pelkäämään oman raskauden puolesta. Toisaalta taas se, etten hiisku mitään, kertoo jo enemmän kuin tuhat sanaa.

Minä sain viikko sitten keskenmenon. Tiesin jo etukäteen niin käyvän, ei tarvinut kuin perusmatematiikkaa laskea, että raskauden olisi pitänyt olla paljon pidemmällä kuin ultra näytti. Tuskat oli ihan hirvittävät ja keskellä yötä piti lähtiä sairaalaan hakemaan kipulääkkeitä. Lopulta niillä lähti fyysiset tuskat, mutta kyllä henkinen paha olo oli ihan kamala. Olin tosin itkenyt epäonnistunutta raskautta jo etukäteenkin, mutta totta kai keskenmenon sattuessa, totuus iski kasvoille täysillä. En pystynyt lähtemään edes töihin muutamaan päivään kun olin niin rikki. Ja surkea olo on vieläkin, mutta nyt pystyn jo järjellä ajattelmaan asiaa. Ja lohduttaudun sillä, että nyt ainakin tiedän tulevani raskaaksi. Nyt vain tietysti tiedän myös sen kuinka nujertava suru tulee kun raskaus päättyy keskenmenoon. Mutta en kuitenkaan aio luovuttaa, vaan toivon pian tulevani uudelleen raskaaksi.

Toivon, ettei nyt kaikki alta 12vkoa raskaana olevat menetä uniaan minun kohtalon vuoksi. Suurin osa raskauksista kuitenkin päättyy hyvin! Ja todella toivon, että teillä kaikilla on se suuri onni saattaa raskaus ihanaan loppuun saakka!

Oikein mukavaa ja ihanaa raskautta ja kevättä teille kaikille! Minä lueskelen kyllä tätä keskustelupalstaa silloin tällöin ja ilmoittelen kun minä olen uudelleen raskaana ja kun se raskaus menee hyvin.

Eve
 
Hei kaikki!
 
Eveliina: Todella ikävää, että sinulle kävi niin että raskautesi keskeytyi! Sitä ei toivo kenellekkään! Voimia oikein paljon sinulle toipumiseen! Kiitos kauniista sanoistasi meille kaikille! Toivon todellakin sinulle, että seuraavan raskauden myötä syntyisi terve odotettu lapsi! Ja voin lohduttaa sinua, ei minulta ainakaan menny yöunet, tottakait sitä on huolissaan masukista et mitenhän se jaksaa ja onko elossa jne jne.
 
Lellu ja iita87: mulla on taas mielihaluna ollut jäätelö, teki koko viime viikon jäätelöä mieli ja sit kun sitä sai ja söi niin ei taas tee mieli jätskii. Kaikki suolainen ja rasvainen tuntuis maistuvan paremmiin kuin mikään muu, mut ei passaa niitä syödä ettei verenpaine ja paino nouse. Olen sit syönyt hedelmiä, salaattia, leipää ja jotain lihaa... riisi/makarooni ei maistu ja perunaa en voi syödä.
 
Hermot ollu koetuksella la-su kun olen koettanut raplata omaa tietokonetta kuntoon, se sentään nyt käynnistyy windowsiin asti, mut jotain vikaa siinä vielä on... pitänee jatkaa raplausta vielä tälläkin viikolla.
 
Voimia kaikille!
 
Maajo
 
Eveliina, voimia sinulle! Se on rankka kokemus ja masentava mut päivä kerralla elää eteenpäin ja ajattelee positiiviseti. Se olis saattanu olla vaikka niin sairas vaan ettei päässy pitemmälle kehityksessään. Tai niin ehkä hänelle oli parempi keskeytyä :/ tai miten sen nyt haluaa ottaa. VOimia sinulle!!

Minun huono-oloni on nyt vasta tullu. Nyt tosiaan kaks päivää yökkäilly, kaikki ällöttää. Nälkä mutta ei mikään mene alas. hyi yök.Pitää vaan ajatella positiivisesti elämää ja olla miettimättä huonoa oloa. Onneksi on talvi kun jos olis kesähelteet nin ällötys olis varmaan vieläkin pahempi :(

Nyt tuli täyteen 6 viikkoa. Saa nähdä miten tästä eteenpäin. LUottavaisin mielin nin jaksaa!
 
Takaisin
Top