Raskaudesta palautuminen

Jenkkipentu, imetyshän ei ole laihdutuskeino. Normaalipainoisilta voi loppua maidontulo kokonaan liiasta laihtumisesta, ylipainoisilla painon laskua sallitaan hieman enemmän. Joillain paino ei imetysaikana hormonaalisista syistä laske millään, mutta imetyksen loputtua kyllä laskee.

Itselläni synnytyksestä nyt 12 vrk ja paino 2 kg lähtöpainoa enemmän, tässä pyrin sen pitämäänkin että maitoa varmasti riittää.
 
Kuukiurustakesään: Voiko liiasta laihtumisesta erittyä maitoon jotain myrkkyjä? Kun ainakaan raskausaikana ei suositella mitään äärimmäistä diettaamista..
 
Ainakin mulle iät ja ajat toitotettu neuvolassa tuohon imetysajan painonpudotukseen samaa kuin odotusaikanakin eli kuonat lähtee liikkeelle ja niitä sitten myös maidossa. Edellisen imetyksen kohdalla luovutin maitoa ja silloin oli erityisen tarkkaa, ettei paino kovin paljon tippuisi, kun maitoa ei sitten kelpuuteta keskosille.

Tiedän kyllä tapauksia, joissa paino on imetyksen aikana tippunut alle raskauden lähtöpainon, mutta on myös tullut takaisin imetyksen loputtua. Itse kuulun noihin kuukiurustakesään mainitsemiin tapauksiin, joilla paino tippuu vasta imetyksen loputtua. Imetys kyllä kuluttaa energiaa paljon, mutta en kyllä kannata tuota ajatustapaa laihdutuskeinosta. Ennemmin terveelliset elämäntavat ja riittävän runsas ruokavalio hyvän maidon laadun takaamiseksi imetysaikana. Ja kun imetys on ohi voi tehdä omalle kropalleen mitä haluaa, mutta ei vauvan kustannuksella. Ja jos on niin hirveän kova kiire saada painoa pois jne, ettei voi edes muutamia kuukausia odottaa, niin mielummin sitten siirtyy korvikkeeseen, josta vauva saa tarvitsemansa paremmin kuin laihasta vähäravinteisesta rintamaidosta.

Anteeksi ehkä tyly kirjoitusmuoto, mutta tää aihe on saanut mut aina näkemään punaista. Hienoa on, että haluaa palata entisiin mittoihin ja pitää itsestään huolta, mutta ei koskaan ikinä vauvan kustannuksella.
 
Mahtavaa Sintti, että olet pystynyt luovuttamaan edellisen imetyksen aikana! Tärkeä asia. Meidän poikakin sai ekan kuukauden aikana mun pumppaaman rintamaidon lisäksi luovutettua maitoa. Sitten siirryttiin luovutetusta korvikkeeseen, minä pumppasin yhä itsekin. Nyt mennään valitettavasti pelkällä keskoskorvikkeella. Ravintoaineiltaan korvike on hyvää, mutta vasta-aineita siinä ei tietysti ole.
Olisi ollut hienoa, jos olisin yhä jaksanut pumpata/maitoa olisi tullut yhtä hyvin kuin alussa, mutta tämä meni nyt näin. 6,5 viikkoa sairaalaelämää oli liikaa eikä itsensä syyllistäminen auta.
 
Jenkkipentu, joo monet raskasmetallit ja muut haitalliset aineet on kyllä varastoituneena rasvakudokseen, mutta en tiedä missä määrin niitä on ja olisiko siitä haittaa vauvalle. Kannattaa neuvolasta kysyä siitä tarkemmin! Imetys on kuitenkin loppujen lopuksi tosi lyhyt aika, sen jälkeen ehtii taas hyvin saattaa kroppansa haluamiinsa mittoihin. Kaikki kuitenkin ihailevat vauvaasi, eivät vartaloasi. :) Kunnosta saa ja kannattaa toki pitää huolta, niin jaksaa hoitaa vauvaakin paremmin!
 
Synnytyksestä nyt kohta 2vkoa ja mulla on alkanut olemaan virtsarakossa kipua. .oli se täysi tai ei..varsinkin pissatessa.. Onkohan tulehdus vai normaalia palautumista? Mietin onko muilla tämmöistä vaivaa? Tiistaina neuvola..Sieltä sitten kyselen jokatapauksessa.
 
Anteeksi ehkä tyly kirjoitusmuoto, mutta tää aihe on saanut mut aina näkemään punaista. Hienoa on, että haluaa palata entisiin mittoihin ja pitää itsestään huolta, mutta ei koskaan ikinä vauvan kustannuksella.

Ja ehkä minä kuulostan kukkahattutädiltä, mutta syytän tätä nykypäivän fitness-trendien luomaa odotusta siitä, että synnytyksestä tulee palautua välittömästi pystyäkseen jakamaan Instaan parit piukeat belfiet viikko synnytyksestä. Ihankuin raskaus, synnytys ja imetys olisi täysin epäluonnollista ja pikaisesti poispyyhittävää. Itsestään huolen pitäminen on tärkeään, mutta millä hinnalla?

Ulkonäköpaineet - ei kiitos. Enkä halua niitä siirtää omille tytöilleni.

Vauva on hetken pieni, aika on toki rankkaa ja haasteellistakin mutta kannattaa antaa itselleen löysää ja lupa nauttiakin tästä ajasta.

❤️
 
Mulla tippui paino parissa viikossa -2 kg raskauden alusta. Yhteensä noin 10 kg. Laihduin alkuraskaudessa pahoinvoinnin takia tuon pari kolme kiloa, eli oikeastaan voisi sanoa, että paino putosi siihen mistä se raskauden puolivälissä lähti ylöspäin.

Ihan hulluna saa syödä kokoajan, ettei putoa lisää. Seuraan siis painon kehitystä juurikin, etten laihtuisi nyt ihmetyksen aikana. Mulla siis ongelma enemmänkin, että ehtii/muistaa syödä tarpeeksi!

Huolehtikaa riittävästä ja ennen kaikkea MONIPUOLISESTA ravinnosta ihmetyksen aikana! Ei se vauvakaan halua pelkällä jäätelöllä ja suklaalla elää :)
 
Joo, lähinnä kyselin siksi, että itsellä on ennen raskautta ollut reilusti ylipainoa 93kg. Nyt siis menen rv30 ja painoa on tullut muutama kilo koko raskaudessa, vaikka olen syönyt kuin hevonen. (myös herkkuja) Alkuraskaudessa en pystynyt ollenkaan herkuttelemaan, koska pahoinvointi esti tämän. Ehkä luonto osaa kertoa keholle mikä on hyvä tila. Voihan olla että kevyemmät naiset saavat raskauskiloja enemmän, koska heillä on ns. siihen varaa.
Tämä on ensimmäinen raskauteni ja tuli vaan mieleen onko ollut painon romahduksia synnytyksen jälkeen alkupainosta.
Kiitos vastauksista ja hyviä vointeja palautumiseen synnytyksestä!
 
nebula: mee ajoissa lääkäriin ettei tuu munuaistulehdusta, ei oo normaalia että kipua virtsarakossa!

mulla on ihan kauhee turvotus, jopa pahempi ku raskaana, nyt kolme yötä synnytyksestä ja pahenee vaan..juon ku sieni, toivottavasti pääsee illalla kotiin sairaalasta, ja voi alottaa kävelyt, jos se auttais!! en oo aikasemmissa raskauksissa kyl kokenu tällästä, että raskausoireet jää päälle..!

mä ainakin alotan nyt ihan kunnolla päivittäisen kävelylenkin (-> juoksulenkin pikkuhiljaa), ja kunnon ruokavalion ilman herkkuja. aiemmissa raskauksissa oon lihonu imetysaikana kun oon puolustellu herkuttelua yms, mutta eipä oo maito siltikään riittäny. ite aattelen että kohtuullinen laihtuminen on ihan ok, kunhan juo tarpeeks ja liikkuu, eikä vähennä kunnon ruokaa liikaa.

maidon määrään varmaan eniten vaikuttaa se tiheys ja mulla ongelmana aina se, kuinka pahaan lisämaitokierteeseen joutuu kun sairaalassa pakotetaan antamaan. tälläkin kertaa toteutui se, etten saanu odottaa maidon nousemista, vaan ne ei päästä pois sairaalasta ja mittaa vauvan verensokeria, ja lisämaitoa pitää antaa kolmen tunnin välein, vaikka vauva jo syntymäpainossa 3 vrk ikäsenä ja erittäin virkeä. tissi ei enää kelpaa kun pullo helpompi. se on sairaalalle vissiin helpompi pistää vauva korvikekierteeseen, ku antaa vastuu vanhemmille lapsen hyvinvoinnista.
 
Mun vauvalle annettiin vaan kerta-annoksena lisämaitoa salissa heti syntymän jälkeen. Enempää ei oo tarvinnut, kun sokerit pysyneet hyvinä. Eilen iltavuorossa ja tänään aamussa ollut lastenhoitaja vaan saa mut kypsymään hokiessaan koko ajan, että lisämaitoa saa sitten kun vaan pyytää. Kai mä herran jestas pyytäisin, jos toinen vaikuttaisi nälkäiseltä, vaikka miten imis. Nyt selkeesti syö jonkin ajan tiuhaan ja sit nukutaan pidempi pätkä ja tankataan taas. Just sillähän sais maidonerityksen kusemaan, jos nyt rupeis tähän pylloa sotkemaan kun toinen tekee sitä mitä luonnostaan pitääkin. Ja sit välillä tulee vastaan niitä, jotka oikeesti huutaa nälkäänsä kun ei äidiltä vielä mitään irtoa ja heille sitten ei sitä pulloa hevillä anneta :sad001
 
Mun vauvalle annettiin vaan kerta-annoksena lisämaitoa salissa heti syntymän jälkeen. Enempää ei oo tarvinnut, kun sokerit pysyneet hyvinä. Eilen iltavuorossa ja tänään aamussa ollut lastenhoitaja vaan saa mut kypsymään hokiessaan koko ajan, että lisämaitoa saa sitten kun vaan pyytää. Kai mä herran jestas pyytäisin, jos toinen vaikuttaisi nälkäiseltä, vaikka miten imis. Nyt selkeesti syö jonkin ajan tiuhaan ja sit nukutaan pidempi pätkä ja tankataan taas. Just sillähän sais maidonerityksen kusemaan, jos nyt rupeis tähän pylloa sotkemaan kun toinen tekee sitä mitä luonnostaan pitääkin. Ja sit välillä tulee vastaan niitä, jotka oikeesti huutaa nälkäänsä kun ei äidiltä vielä mitään irtoa ja heille sitten ei sitä pulloa hevillä anneta :sad001
 
Mun tissi oli pojan suuhun liian iso sinä vaiheessa, kun maitoa vielä herui. Nyt suu olisi jo sopivan kokoinen, mutta maitojuna meni jo. Jotkut keskosäidit saavat kyllä imetyksenkin toimimaan, meillä se ei tosiaan onnistunut.
 
Ikävää jos itsestä riippumattomista syistä tai muuten imetys ei onnistu vaikka tahtoisi. :sad001 Synnyttämättömille ensareille lohdun sana: kyllä imetys voi onnistuakin! Meillä tyttö on 12 vrk vanha ja syönyt hyvin ja maitoa riittänyt, viihtyy muutenkin kun tissi suussa ja nukkuu öisin ja välillä päivälläkin jopa 4-5 h pätkiä. Ei itke juurikaan. Tsemppiä kaikille, joilla on hankaluuksia. :Heartred
 
Nebula mullakin oli kipua virtsarakossa ja epäilin tulehdusta niimpä kävin testissä, mutta ei ollu tulehdusta. Sairaanhoitaja sano että en oo ilmeisesti juonu tarpeeksi niin kroppa ihan kuiva imetyksen takia. Kannattaa muistaa juoda paljon vettä jos imettää, mulla ainakin autto :)
 
Kiitos vastauksista satuvee ja mom2be. Täytyy käydä testissä kiireenvilkkaa. vettä kyllä juon ihan hirveitä määriä päivisin ja öisinkin.. tuo kipu on ollut ihan synnytyksestä asti, mutta nyt pahentunut, tai sitten vain tuntuu enemmän kun muualta kipu hävinnyt. Auttoiko sinulla oireeseen veden lisääminen mom2be?
 
Auttoi mulla, kipu hävisi kokonaan. Mulla tuntui just pissatessa sellasta kouristavaa ja kirvelevää kipua rakossa.. hankala selittää mut ei satu enää :)
 
Sanoin eilen miehelle, että olen ihan tyytyväinen meidän yhteiseen päätökseen siitä, että tämä on meidän viimeinen lapsi. Mulla ei nimittäin PERSE kestäis yhtään enempää! Joka synnytyksen jälkeen on vaivanneet nimittäin peräpukamat ja joka kerta entistä pahempina. Nyt sitten on kyllä jotain niin jäätävää, että pakko hakea helpotusta apteekista, kun muuten oon kohta täysin ummessa :sad001 onneksi tavallisesti kyllä lakanneet vaivaamasta jonkin ajan kuluttua, kun kaikki normalisoituu, mut nyt ei voi odotella.
 
Sintti, jos ovat helttoina ulkona peräaukosta jatkuvasti, niin suosittelen hakeutumaan ligeeraushoitoon! Eli pukamat hirtetään kuminauhalla pois kuten napanuoran tynkä. :)

Kävin tänään jo tunnin vaunulenkillä ja lisäksi kauppareissulla autoillen, nyt on alavatsa/häpyliitos kumman kipeä. Ihana oli liikkua, mutta näköjään kroppa ei vielä kamalasti anna. Synnytyksestä tänään 2 viikkoa.
 
Kylläpä oli pari päivää tuskaa. Eilen hain apteekista voidetta ja en tiedä oliko sattumaa vai auttoiko niin nopeasti, mutta yöllä oli paljon helpompi olla. Ja tänään alkaa tuntua suunnan todella olevan parempaan. Toivon mukaan eivät tälleen enää koskaan tuu vaivaamaan. Mutta tosiaan, jos vaivaavat täytyy kyllä käydä lääkärissä.
 
Takaisin
Top