Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Kyllä me ainakin ollaan kaikista ultrista saatu kuvaMe ei olla vielä kerrottu kenelläkään neuvolan terkkaria lukuun ottamatta.
Suunnittelin että nt-ultran jälkeen voisin antaa ultrakuvan esikoiselle ja käskeä häntä kysymään mammalta mikä se on... vai saako sieltä edelleen sen kuvan muistoksi? Esikoisen ajasta on niin paljon aikaa että on systeemit saattaneet muuttua paljonkin![]()
Me myös kerrottu molempien vanhemmille, kun hoitoihin mentiin ja sen myötä myös plussasta heti. Samoin olen kertonut parhaalle kaverille, joka myös käynyt lapsettomuushoidot aikoinaan läpi. Meidän sisarruksille ei vielä ole kerrottu, mutta eiköhän niillekin kohta puolin kerrota.
Itse pohdin missä vaiheessa kertoa 3 v. tulevalle isoveljelle? Ei nyt ainakaan vielä vähään aikaan, koska on tooooosi pitkä odotus pienelle miehelle.
Meillä kävi niin että tulevat isovanhemmat otti aika raskaasti meidän kaksi keskenmenoa. Kuitenkin kun näkivät että päästiin eteenpäin ja jatkettiin yritystä, helpotti se varmasti heidänkin tuskaansa.Diku, oishan se kyllä niinkin, että saisi tukea ystäviltä, jos hassusti kävisi. Pahimmat ois kyllä varmaan nuo tulevat isovanhemmat
Mä oon kanssa pohtinut koska kertoa tulevalle isosiskolle, kohta 3v. Ehkä odotamme senkin suhteen sinne 12vkon ultraan ja hän saa sitten kertoa muille![]()
Minäki sain pidettyä juhannuksen salassa. Tosin äiti oli ostanut mulle siideriä ja piti kieltäytyä. Sanoin vaan, että ei nyt tee mieli. Mutta kyllähän se varmasti tajus. Jos olisi kysynyt suoraan, niin olisin myöntäny mutta en puhunu kun ei kysyny. :)