Mulla on antaa vähän näkökulmaa semmosen ystävän tunteista joka joko sattumalta kuule muita reittejä raskaudesta tai saa kuulla vasta sen "meille on syntynyt vauva" viestin yhteydessä. Tulee surku, siitä että näin upeaa asiaa ja matkaa ei ole haluttu jakaa. Se on tietenkin jokaisen oma asia kertooko kenelle ja missä vaiheessa, (ja lapseton pari taitaa aiheuttaa päänvaivaa,) mutta ystävät on ystäviä kuitenkin. Aina. Tutut on asia erikseen. Ei sitä tietenkään mitään media tapahtumaa tai spektaakkelia tarvitse tehdä, mutta jos kysellään kuulumisia ja ollaan yhteydessä niin olisihan se ihan luonnollista kertoa. Antaa sille ystävälle mahdollisuus olla ystävä ja tukea, jakaa ilot sekä kiukut :)
Mä olen aikoinani pahoittanut mieleni mahan taputteluista (pömppä mikä pömppä) ja raskausuteluista, niin sovittu jo aikaa sitte että kerron sitten niin ei tarvitse kenenkään arvuutella mahan kasvamista. Itselle ei tule mieleenkään kysyä onko raskaana pelkästään mahan kasvamiseen viitaten. Odotan aina että asia kerrotaan ja joka kerta olen riemastunut. Oli raskaus matkatuliainen, ensimmäisen yrityksen onnenpotku tai viides, ei väliä. lapsi on aina lahja. Joten ei ehkä kannata turhaan pelätä toisten kärkeviä mielipiteitä ja negatiivisia kommentteja. Koska ei tosiystävä kuitenkaan sellaista tee :) Tälläinen ystävä aiheinen kirjoitus näin merkkipäivän kunniaksi.

... Noh, enpä ees paremmin tunne niitä joten joriskoot niin joutavia kuin tahtovat. Ja saa sitten sama henkilökunta hoitaa "tiedottamisen" siinäkin tapauksessa jos jotain sattuu.