Raskauden viimeinen kolmannes.

Voi kun teillä on kaikenlaisia jomotuksia ja kipuja. Minulla ei ole mitään.
Kerran tunsin et ylävatsa meni ihan kivikovaksi mutta mitään kipua ei ollut...
Et se kai oli sit jonkinlainen supistus...?

Liitoskivut tuntuu helpottaneen viime aikoina. Eivät ole niin tuskallisia kuin ennen...
 
Millasii ne liitoskivut on? Tai sulla Rauha. Kun näitä kipuja tosiaan on ollut kaikenlaista niin ei tässä tiijä,että mitkä on supistuksii,mitkä liitoskipuja..
 
Luulis, että raitis ilma pistäis nukkumaan mutta yllättäen unta ei riittänytkään ihan koko yölle asti.. Liitoskivutki sitte alko vaivaamaan pitkästä aikaa lenkin jälkeen, mutta sauna kai osaltaan helpotti asiaa kun nyt kävely ei ole enää niin hankalaa.. Häpyluun liitoskivut ainakin mulla tuntuu siltä että jalkoja revittäis eri suuntiin.
 
Ja taas meni yö pyllylleen. Klo 22 sänkyyn, vessaan vähän vaille 23, korkeintaan olin juuri torkahtanut. Tosi hankala oli hengitellä siinä ja supisteli (ei kipeesti tosin). Sitten nukkumaan, heräsin 01.47 ja siitä sitten pyörin ja kävin vähän pimeessä syömässä ja muutaman kerran vessassa sekä toivoin, että miehen herätyskello soisi siinä puoli viiden aikaan, jotta viittisi nousta ylös. Ja sängystä ylös siis siinä 04.35. About kolmen tunnin yöunilla tässä... voi video [&o] Mutta on tämä raskaus toisaalta kummallista aikaa; kolmisen tuntia nukkunut mutta ei väsytä. Tod näk heitän kuitenkin, kun mies lähtee, pitkälleni tuohon sohvalle ja toivottavasti nukun siinä taas ainakin pari-kolme tuntia.
Eilinen oli hiukan hankala päivä. Oltiin ajelulla ja käytiin mm. Karkkilassa kahvilla (ihanalla mustikkaleivoksella!!) niin koko aika supisteli mutta edelleen kivuttomasti ja oli koko aika raskasta hengittää. Sitten jomotti hieman tuohon masuun melko ylös vasemmalle sivulle ja välillä tuonne nivusiin. Mutta tosi lieviähän nämä minun "kivut" on kuitenkin mutta meikäläisen mittakaavassa tuo eilinen oli kyllä hankalin päivä. Näköjään tosiaan tulleet nuo yösupistuksetkin kaveriksi loppuun saakka joka kyllä tällä menolla saisi tulla melko pian [8|] Onneksi nyt eivät ole kipeitä olleet mutta ovat kyllä kovempia, kuin aiemmin. Kuristaa tosi kovasti --> hankala hengitellä.
 
Totta tosiaan aika vähillä unilla sitä pärjää! Mie nukahdan yleensä 22-24 välillä ja herään 03.30-05.30 välillä joka yö. Tänään heräsin taas ihan pirteenä 4.45. Ja mitään päikkäreitä en osaa nukkua!
 
Rauha ei miullakaan ole enää mitään supistuksia tms! Jouduin aikaisin saikulle niiden takia ja nyt kun olisi suotavaa että niitä tulisi niin EI MITÄÄN [8|] Vaikka kuinka touhuan: haravoin, kantelen painavia tavaroita, imuroin, pyöräilen, lenkkeilen koiran kanssa, saunon jne. niin ei ole vissiin puoleen toista - kahteen viikkoon supistanut kertaakaan.... Joskus iltaisin oikein touhukkaan päivän jälkeen iskiasta kolottaa ja alaselkää, mutta siinäpä ne.
 
Huomenta mammat. Mulla kans huonosti nukuttu yö takana, mut eri syistä.. Tuli sitten eilen illalla se kuolinviesti, mitä jo tiistaista asti pelättiin. Siskon appi menehtyi tulematta enää tajuihinsa. Siis terve ihminen ja yhtäkkiä näin..Tässä on nyt sitten hautajaisetkin tiedossa... Ja vielä, kun tietää senkin, että siellä ei anopillakaan ole elinaikaa enää annettu kuin muutama kuukausi. Joku vois ajatella, et no nehän on siskon appivanhemmat, mut meil on kuitenkin hyvät ja lämpimät välit, ovat lähes yhtä läheisiä meille kuin siskonkin perheelle. No, kaipa tästä tokenee taas päivän askareisiin..
Mies onneks lupas tulla jo perjantaina kotiin. Onneks. Tuntuu, et pää lahoo ku on yksin.. Täytyy kai kohta soittaa isälle, et jos hän jaksais tulla hakee mut niille täks päiväks.
Ja mahaakin polttelee taas..
[:(]
 
Joo ei minullakaan mitään ole. Nukun yöt ihan putkeen niinku ennen ja mitään ei jomota tai kolota. Eikä edes turvota mistään. [&o] Kaikki sanoo, että tuohan on hyvä juttu niinku onkin, mutta toivottavasti ei mene silti yliaikaiseksi. Eilen otin pyöränkin esiin varastosta ja sillä ajelen nyt! ihanaa kun pääsee nopeesti eteenpäin! [:D] Vielä kun jaksaa nämä 3 viikkoa ja 3 päivää niin eiköhän jossain vaiheessa synny.
ALKUPERÄINEN: Rauha

Voi kun teillä on kaikenlaisia jomotuksia ja kipuja. Minulla ei ole mitään.
Kerran tunsin et ylävatsa meni ihan kivikovaksi mutta mitään kipua ei ollut...
Et se kai oli sit jonkinlainen supistus...?

Liitoskivut tuntuu helpottaneen viime aikoina. Eivät ole niin tuskallisia kuin ennen...
 
Liitoskivut on sellaisia jotka mulla ilmenee esim. kun vaihdan yöllä asentoa niin sattuu Häpyyn niin prkleesti.
Sanonta: sulla ei ole yhtään häpyä ei pidä minun kohdalla paikkaansa koska sinne sattuu ihan sikana niin silloinhan mulla on nimenomaan häpyä... [:D]
Nivuset on kans tosi arkana, yrittänyt niitä joskus hieroa. Kaurapussia tungin jossain vaiheessa nukkumaan mennessä haaroväliinkin... ja ottanut myös niihin jossain vaiheessa ihan panadolia.

Tässä quote netistä:
Liitoskivut tarkoittavat kipuja lantion ja alapään luuliitoksissa, jotka pehmenevät raskauden aikana. Näin luuliitokset valmistautuvat joustamaan ja antamaan periksi synnytyksessä. Liitoskipuja on monenlaisia ja niitä voi esiintyä miltei mihin aikaan raskautta tahansa. Joillakin kivut ovat vain pientä ohimenevää jomotusta, toisilla saattavat jopa estää liikkumisen kokonaan. Sinänsä kivut ovat luonnollisia ja vaarattomia, mutta voivat olla todella ikäviä.

Hitsi vie. Viikko aikaa... ihan alkaa jänskättää...

Se mun kaveri sai sen pojan viime maanantaina... Olis niin ihana päästä katsomaan sitä... täytyy varovasti kysellä tänään jos sais piipahtaa...

Mukavaa viikon alkua kaikille mammoille!!!
 
Näin se pärähti viimeinen rv käyntiin [:D] Ja maksimissaan kaks ja puol viikkoa...veljeni oli jo ilmoitellut et he sit tulee vappuna vauvaa kattomaan kun tulevat Tampereelta tänne käymään [:D] Saa nyt nähdä, ei kyllä olis mitään sitä vastaan. 
 
Mullakin on ollu noita liitoskipuja...tällä hetkellä pahimmat on nivusissa ja just öisin kun kääntää kylkee...
 
Käytiin eilenkin pitkällä kävelyllä kun se kerran sai lauantainakin supistuksia aikaseks mut eilen ei sit mitään...saunaski käytiin mut hiljasta pitelee. Poika on vissiin kyl tykännyt kun kävelyreissujen jälkeen melskannut niin maan perusteellisesti [:)]
 
Kuulin taas muuten uuden konstin, millä sais supistukset alkamaan; suihkuun ja vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä mahalle. Siis niin kuumaa kun kärsii ja niin kylmää kun viihtii [:D] En tiedä toimiiko, mulla ei vielä ole kiirus kokeilla.

Onneksi nyt sitten taas puol seittemältä nukahdin sohvalle ja vetelin siinä sitten sikeitä (vauvelin kanssa, oli hissukseen sekin) puoli kymmeneen asti [:)] Ai kun kiva, ei tule niin pitkiä yksinäisiä päiviä, kun ei herää kukonlaulun aikaan. Kun mies tulee kuitenkin töistä vasta aikaisintaan viideltä ja sitten sillä on treenejä illalla ym ym.
 
Mulla tuntuu liitoskivut häpy- ja häntäluulla. Vähän myös muutenkin tuolla lantion luilla. Ne on vaan hiton kipeet. Sängyssä illalla kyljelläni en kärsinyt nostaa senttiäkään päälimmäistä jalkaa, jotta oisin saanu peiton jalkojen väliin, isännän piti auttaa. Ja ylösnouseminen sohvalta/sängystä on kivuliasta. Mutta sit yölläkin vessasta takas sänkyyn liikuin jo ihan normaalisti, joten hankalinta on se liikkeelle pääsy mulla.
Mulla noi liitoskivut hellitti vähän pariks viikoks. Eilen haravoin ja laittelin pihaa pari tuntia, kaveri sanoi, että liitoskivut tykkää.. [;)] Minä erehdyin sillekin mainostamaan, että ne on onneks vähän hellittänyt. Enpä tajunnut, että kun taas sitten touhusi enemmän ja vähän raskaampaa niin todellakin illalla oli sit todella kivuliasta olo. [:D] Ja on edelleen.

Mulla ei oo kivuliaasti supistanut sen synnärillä käynnin jälkeen. Tai eihän noi harkkarisupistuksetkaan mukavalta tunnu, kiristää, puristaa ja ahdistaa, muttei niistä voi kivuliaisiin verrattuna sanoa, että millään tapaa sattuisivat. Mutta harkkareita on alkanu tulla kyllä ihan päivittäin. Yölläkin huomaa vessareissulla et kun kävelee makkariin takas ni supistaa. Joisko se hillitön vessahätä mihin herää ni jotenkin pistää supistamaan? [:-] Jännä nähdä tekeekö nää harkkarit mun paikoille mitään. Pikkuveli syntyi kaks vkoa etuajassa, käynnistettiin kyllä. Mutta äiti meni käymään lääkärissä sillon 2vkoa ennen la:ta ja oli ollu jo 4cm auki, äiti huuli pyöreenä, että kuin voi olla kun ei oo supistellut. [:-] Isä oli lähdössä johki reissuun viikoks, joten käynnistivät sit kun ois kuitenkin lääkärin mukaan tullut ihan lähipäivinä. Mun syntymästä ei oo paikkojen avautumisesta muistettu puhua, mutta mäkin oon syntynyt kaks päivää ennen la:ta, ja olen eka. Ja mun synnytys on lähteny käyntiin ihan normaalisti.

Hei te, ketkä ootte vastannut tohon millon vauvasi syntyy-gallupiin.. Mistä teille tulee se olo, että tiiätte että vauva vaikka syntyy ennen la:ta? Onko teillä vaan sellanen olo vai? Mä oon pohtinu tota sekä ton meidän gallupin että huhtikuisten gallupista, kun ei mulla oo minkäänlaista hajua millon tää nyt vois tulla! Vaikka kolottaa, supistaa, jo käytykin kerran synnärillä, niin ei mitään hajua. Ja sit kun on vielä kavereita jotka on mennyt yli vaikka on ollut pitkään saikkarilla supistusten takia tai on ennen pitkään supistellut ennen la:ta ni en jotenkin osaa yhtään "luottaa" mihkään tollasiin. Eikä mulla oo tosiaan minkäänlaista oloa. Ei kyllä oo ollut mitään tyttö/poika oloakaan, että ainoo viite sukupuoleenkin on vaan se ru-lääkärin varovainen arvio. [:-]

Ja hei, mun on pitkään pitäny kysyä tutin steriloimisesta. Siis että jos mä tutin ottasin laitokselle mukaan, niin missä sitä sit säilyttäis keittämisen jälkeen? Keitetyssä rasiassa? [:-]

Niin, ja Hylenelle hirmusesti jaksamista sinne ikävien asioiden keskelle! Toivottavasti isäs hakis sut sinne niin saisit seuraa! Ja hyvä kun mies tulee sit jo perjantaina!
 
Mulla on kipujen kans kaikkein pahinta koittaa saada housuja jalkaan...osittain vaikuttaa noi liitoskivut ja siihen päälle toi vasen lonkka. En nyt muista mikskä se lääkäri sanoi mut on turvoksissa ja siks yhellä jalalla seisominen ei meinaa luonnistua ja on yhtä tuskaa.
 
Mitä tohon galluppiin tulee...niin mulla tais olla enemmän toiveajattelua [:D] Vähän ollu semmonen olo et tulis vapun tienoilla mut näyttää kovasti siltä et yli menee...
 
Hylene78: Otan osaa ja voimia sinulle ja koko perheelle. Onneksi miehesi tulee tueksesi.

Täälläkin jomotukset vaan lisääntyy. Eilen kävin kaverin kanssa elokuvissa ja kaupoilla. Välillä piti oikein pysähtyä, kun alkoi kylkeen tulemaan kipua. Tais olla harkkareita [8|] Viime yökin meni miten meni. Heräsin joskus viiden aikaan ylläri pissahätään [:D] Ukko siinä sitten kuorsas ja mahaankin alkoi särkemään, niin yritäppä siinä nukkua [:@] Tökin ukon että vaihtais kylkeä. Sain sitten varmaan joskus kuuden aikaan uudestaan unta.

Mua kiinnostais sama kun Lyydia~  että säilyykö se tutti steriloituna siinä kotelossa?

ps. paras kirpparilöytö eilen. aivan ihana imetystyyny 3e!! oon niin pihi ollu että en oo ajatellu sitä ostaa kun maksavat kuitenkin jonkun verran ja siinä voi käyttää normi tyynyäkin, mutta mikäs siinä kun halvalla sai.. siisti ja erittäin söpö :D
 
Ja jälleen yks huonosti nukuttu yö takana, voi perkule että alkaa ärsyttämään! Sama toistu ku mitä viimeks, kaurapussukka onneks pelasti sit yön, ja sai vielä nukuttua aamusella pari tuntia [:)]

Lyydia~ tosta sun kysymyksestä, että mistä se olo tulee et tietäis vauvan syntyvän ennen la:ta..
Eihän sitä tietysti oikeasti tiedä, mutta jotenkin vaan on semmonen fiilis. En osaa selittää sen tarkemmin, mut ainaki nää yölliset supistelujaksot vahvistaa ainaki mun epäilystä asiasta. Lisäks sit se että tekipä mitä vaan, vaikka vaan lepäilis sohvalla niin tulee niitä kivuttomia harjotussuppareita. Tuntuu vaan että kohtu on valmis ennen la:ta, voihan siinä tietty käydä niinki että menee 2 viikkoo ylite [:D]

Ite ku steriloin vauvan tutin, niin steriloin samalla sen mukana tulleen rasian. Siinä on kätevä säilytellä sitte tutua [:)]

Se olis sit enää 2 viikkoo laskettuun, huisia [;)]

Mitä te muut ootte mieltä, kun on varmasti tullu aika selvästi esille, että meillä päin mies käyttää aika roimasti tuota alkoholia kun käyttää. Eli siis yks kaks iltakaljaa ei onnistu, vaan se lispuu sitte siitä.
Niin sanoin sille viime viikolla, että jos hänestä tuntuu ettei pysty olemaan ottamatta tätä loppu aikaa, niin mun on etsittävä joku muu tukihenkilöks sinne synnytykseen. En kiusatakseni, vaan sen vuoksi että kun ei tosiaan tiedä koska se lähtö tulee, niin olis sit joku varma ihminen, joka lähtis mukaan.
Nimittäin eilenkin miehen piti kavereineen grillailla ja ottaa pari päiväolutta. Sehän lipsu sitte armottomaks dokaamiseks, niinku arvelinkin. Eikä ukko-kulta edes lotkauttanut korvaansakaan mun supistuksille, saati mitenkään yrittäny ees helpottaa oloa. Nyt sitte mua mietityttää kovasti se, että voinko olla niin törkeä, että kysyn jotakuta mulle läheistä ihmistä sinne synnytykseen tukihenkilöks? En tiiä millä vasaralla se pitää takoo ton tollon päähän, että homma ei pelitä näin.
 
RiinuLiinu: Se on tietenkin toisen aina helppo sanoa mutta minä varmaan pyytäisin jonkun muun ainakin varalle. Ihme käytöstä ukoltasi. Sano hänelle että olet nyt miettinyt että pyytäisit jonkun muun tukihenkilöksi sairaalaan, että mitä hän on mieltä. Olisi sulla edes varalla joku jos lähtö tässä nyt tulisikin. Toivottavasti saisitte asiat selviksi [8|]
 
Minullakii aika huonosti nukuttu yö,kun muillakin täällä. Kävin nukkumaan joskus 2 aikaa,kun aijemmin ei väsyttänyt ja sitten alkoi nukuttaa,mutta kuitenkin pyörin sängyssä ainakin sen 1,5h hereillä ja loput puolunessa ja puol 9 herätys,kun oli neuvola 10. Väsytti ja väsyttää vieläkin ihan hirveesti..
Tänään toivottavasti rupeis nukuttaa jo ennen 12 tai 11. Sais nukuttuu kunnolla.

Niin ja oonpas miettinyt ihan samaa kun Lyydia~ että missäs vaiheessa sen tutin uskaltaa steriloida,kun missä sen sitten säilyttää..?[8|] Että pitäiskö se rasia kanssa sterata ja pitää tutti siellä.

Ja tuolla äänestyksessä,että koska vauva syntyy niin mulla on puhtaasti fiilis tullut siitä,että tää syntyis ennen aikojaan,koska on näitä kaikkia vaivoja ollut,niin en kauheesti elä siinä uskossa,että menis laskettuun. [:)]
 
Oletteko muuten meinanneet tutteja alkaa käyttämään vauveleillanne? Minä olen yhden ensitutin ostanut varalle, mutta olen kyllä sitä mieltä, että melko varmasti meillä jätetään tutit käyttämättä. Eräs tuttavaperhe ei myöskään ole tutteja käyttänyt yhdelläkään lapsellaan.
 
Mieki nukuin ihan hirmu huonosti yön. Johtui varmaan siitä, kun jännitin tän päivän neuvolaa. Verenpaineet ollu vähä koholla kotonaki, niin huolestutti. Mutta kaikki on ok, pissatki oli puhtaat, onneksi :).

Nyt olen lapsenlikkana veljen pojale (6kk), tosin se on nukkua posottanu koko ajan. Kun täältä pääsen tunnin päästä kotiin, niin taijan vetästä pikku päikkärit :).
 
Mullakin on pari varmuuden vuoksi mutta en ajatellut ottaa edes laitokselle mukaan. Ajattelin lapsen mukaan katsoa. Voi olla ettei tarvii mut jos siitä ylimääräistä lohtua saa niin sit voi kokeilla. Kummityttö sekä veljensä ei oo suostunut tuttiin koskemaan ollenkaan..tätä vähän toivosin meillekin [:D]
 
Miten muuten te jotka aiotte imettää...oletteko miettineet kuinka pitkään? Itsellä ollut vähän semmonen ajatus et jos maitoa riittää niin siihen asti kun alkaa hampaita tulla. Suositushan on kuulemma 6kk täysimetystä. Toki tämäkin niin lapskohtaista kun osa tarvii sitä kiinteää aikasemmin lisäksi ja osa ei [:)] Vanhempaa kummitypyä imetettiin päälle vuoden ikäiseksi..nyt 3v ja jatkaa äitin tissien näpräämistä edelleen. Semmoinkaa hirveesti houkuttele. [8|]
 
Takaisin
Top