Raskaana --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tosin siinä rv 20-30 välillä yleensä hb laskeekin matalimmalleen raskauden aikana ja taas nousee loppua kohden ihan luonnostaan.

Mulla laski alussa (rv 9.) 116, mutta lähti itellään nousuun, sen jälkeen ja pysynyt 124 hujakoilla.. tänään viimeksi mitattu ( rv. 30) ja neuvolassa sanottiin, ettei sitä tarvi enää sen kummemmin seuratakkaan..:)
 
Novelle:)
kiitti tiedosta. Nyt oon jo ehtinyt myöhästyä tuosta 3kk ennen ajasta... :(

Meillä on molemmilla lapsilla vakuutus Pohjolasta. Esikoisen aikaan sitä piti tosiaan ennen syntymää otettuna hakea muistaakseni 2 tai 3 kk ennen laskettua aikaa ja äidin piti olla laskettuna aikana alle 40v. Jos vakuutuksen haki syntymän jälkeen, niin sen pystyi ottamaan vasta vauvan ollessa 2 kk ikäinen ja siitä pois suljettiin tuona aikana mahdollisesti ilmi tulleet sairaudet. Mutta nyt tuo Pohjolan vakuutus on muuttunut niin, että 2 tai 3 kk aikarajaa ennen laskettua aikaa ei enää ole. Itse otin vasta reilua kuukautta ennen laskettua aikaa. Sikäli kannattaa ottaa kyllä ajoissa, että jos raskausaikana tulee jotain ja joudut sairaalaan (esim. raskausmyrkytys), niin tuo vakuutus korvaa sen. Ja myös äidin ikäraja Pohjolassa on noussut, nyt riittää että on alle 47 v. :happy: Joillain yhtiöillä kun pitää edelleenkin olla alle 40v...

Meillä vakuutuksen ottaminen kyllä kannatti, sillä esikoisella tuli 1-vuotiaana korvatulehduskierre. Sai kolme antibioottikuuria putkeen, jonka jälkeen suositeltiin korvien putkitusta. Julkisella sinne olisi ollut noin puolen vuoden jonot, mutta nyt mentiin heti seuraavalla viikolla yksityiselle. Laskua putkituksesta tuli yli 1000€, jonka vakuutus tietysti korvasi.
 
Muokattu viimeksi:
Mä katoin Oma kannasta labra-arvot. Gluk 4,6; 5,6 ja 5. Joten ei pitäs olla raskausdiabetesta. Nyt oli kilppariarvotkin kohdillaan. Hb 126. Paljonko alakanttiin hemoglobiinin pitää olla että suosittelevat rautalisää? Toi nyt on vielä ok mutta kun väsyttää....

Mulla laski hb 103 ja suositeltiin rautaa. Nousikin siitä sitten heti rautatableteilla 123, jolloin sanottiin, että joka toinen päivä riittää kun ottaa tabletin. Loppuraskaudesta oli hb 125.
 
Mä en oo ottanut mitään stressiä ruuista. Majoja en oo missään raskaudessa vältellyt mutta käytän normistikin vain kotimaisia, se riittää mulle varovaisuudeksi. Pestoja ei oo tullut mieleenkään välttää enkä vältä jatkossakaan. Tuorejuustoista valitsen pastöroidut mutta jos tarjotaan juustokakkua jossakin en edes kysele vaan syön kyllä. Se listerian riski on Suomessa kuitenkin häviävän pieni. Ainut mitä en käytä lainkaan on alkoholi.
 
Mulla laski hemoglibiini alimmillaan 106. Sen jälkeen olen syönyt rautaa, ensin kaksi päivässä ja nyt yksi. Nyt arvo on ollut n. 122. Neuvolassa suositeltiin jatkamaan silti syömistä koska on tulossa sektio jossa voi menettää verta.

Kertokaa tyhmälle noista vakuutuksista että miten se omavastuu pitää maksaa? Joka kerta lääkärissä käydessä vai kerran vuodessa vai miten?
 
Meillä oli viime viikolla 6 viikon lääkärineuvola ja poika painoi 4,230 kg (syntymäpainon3,360 kg ) ja pituus oli 53 cm
( syntymäpituus 49 cm). Pojan silmät karsastivat. Tilannetta seurataan seuraavalla neuvolakäynnillä. Meitä Turun seudulta kotoisin olevia 40-vuotiaita äitejä on ilmeisesti tässä ketjussa useampi. Olisi mukava joskus treffata teitä, kun vauvat on syntyneet. Aiemmin puhuttiin koko ketjun treffeistä. Miksei sellaistakin voisi toteuttaa ? Täällä arki pojan kanssa on vaipan vaihtoa, syöttämistä ja nukkumista. Yleensä olen iltaisin niin väsynyt, että sammun sänkyyn pojan kanssa yöunille. 3-4 tunnin välein herätään öisin syömään ja vaipanvaihtoon.
 
Mä katoin Oma kannasta labra-arvot. Gluk 4,6; 5,6 ja 5. Joten ei pitäs olla raskausdiabetesta. Nyt oli kilppariarvotkin kohdillaan. Hb 126. Paljonko alakanttiin hemoglobiinin pitää olla että suosittelevat rautalisää? Toi nyt on vielä ok mutta kun väsyttää....
Mulla oli hb 110 rv 21+3 jotain, niin laittoivat rautakuurille. Dosettiin tuli tänään uutena antibiootti. Mulla on tulehtunut ihohuokonen, niitä tulee välillä. Se on hittosoikoon jalkataipeessa, jalkovälissä :dead:, sain viddu 5 pv saikkua kun on istumatyö! Hehee... Nyt mulla on aamulla 4 vitamiinia ja antibiootti, päivällä maitohappobakteeri, illalla antibiootti ja rautapilleri. Parin kk päästä kattelen aamupvällä kauniitajarohkeita ja emmerdalea kuten muutkin eläkeläiset... :grin:grin:grin.

Sokeriin mun pitää varata aika, meillä se on 24-26 vkoilla. Mun talviloma tulee just siihen, niin neuvola suositteli mieluummin jälkeen kuin ennen noita viikkoja.

Tosta painosta. Mä oon ihmetelly ettei siitä oo mitään sanottu, mulle on jo tullut 9,5 kg ja vkot siis 23+2. Neuvolatäti sanoi vaan, että kyllä se siitä tasoittuu. Nyt ei kyllä oo viikkon tullukaan painoa lisää.

Ostin muuten ihanan topin, siis rintatopin. Pidän sitä yötäpäivää, pysyy rinnat kasassa. En millään totu et ne heiluu edestakas ja yölläkin on tiellä. Toppi on jämäkkä, mutta ei kiristä.

Tänään tullut myös kylkivaiva istuessa.

Että tällainen epikriisi. Ei kaukana tosiaan eläkeläiskuulumisista tällä kertaa....
 
Me otetaan vauvavakuutus ja just tarjous pyydetty. Jo pelkästään siks että jos se tulee muhun niin sillä on keliakia ja korvakierre yms. Meidän terveysasema ei palvele edes mua. Lääkärit vaihtuu kokoajan.
Mäkin olen ajatellu ottaa tuon vakuutuksen. Mulla on Fennia ja siellä oli kans jotain rajoja, oliko 2 kk ennen ja ikä piti olla jotain, mut mä meen niihin kriteereihin. Pitääkin laittaa tuo homma tulille nyt heti.

Pesin tänään ekat ostetut vauvanvaatteet. Kyllä mua nauratti ne minikledjut :p. Ihan käsittämätöntä, että pääsen pukee niitä kesällä oikealle vauvalle! :smiley-chores011

Meillä on huomenna ps-terapiaa taas. Olen pikkaisen kääntymässä eron kannalle, oon ihan väsynyt tähän. Neuvolatäti sanoi, että hommien pitää parisuhteesa olla selvät toukokuussa tai sitten ne jää sillensä kunnes lapsi on syntynyt. Että kaikki mun energia ja ajatukset tulee meneen loppuraskauteen ja tulevaan synntykseen. Ja niin sen pitääkin mennä. Musta tuntuu, että mä kyllä tartten sen energian jo nyt. Pitää alkaa sisustaa yms. Ei niitä tehdä itkusilmässä ja kauheen epätietoisuuden vallassa, yksin. Mieluummin iloisena, yksin. Vai mitä?

Mietin vaan, että miten saan kengät yksin jalkaan kesäkuussa? Mutta kyllä kait siitäkin sitten selviää... Ajattelin ottaa selvää myös siitä doula-palvelusta. Mulla on kyllä pari ystävää, jotka varmasti tulisi synnytykseen, mutta varmuudeksi kattelen vaihtoehtoja.
 
Hei Sirpa40 ja kaikki muutkin,
toukokuussa voi pidellä balleriinoja tai kumppareita! Talvikenkien napominen se se vasta on työlästä. Viimeisellä työviikolla kellahdin nauhoja solmiessani pehvalleni, ja olo oli kuin kilpikonnalla selälällään...:joyful: Onneksi kukaan ei ollut näkemässä!
Olen seuraillut tätä foorumia pitkään, nyt vasta rohkenin kirjoitella. Minulle on tulossa "ihan oma vauva", meitä yli neljäkymppisiä vauvailijoita taitaa olla joka lähtöön.
Tulevana yksinhuoltajana en malta olla sekaantumatta vauvavakuutuskeskusteluun: oletteko huomanneet, että ainakin Pohjolan vakuutus kattaa hoitajan lapsen sairausajalta? Kun mammaloma loppuu, ei varmaankaan ole aina mahdollista jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta, ainakaan tarpeeksi pitkäksi aikaa. Lääkärin kirjoittamalla "sairaslomalla" vakuutus maksaa hoitajan kotiin. Varmasti tulen käyttämään jos tarvetta tulee, vakuutus kun tämän ikäiselle äidille maksoi mansikoita...

Maalispallero / laskettu aika 30.3. / NKL / ensimmäinen
 
Meillä oli viime viikolla 6 viikon lääkärineuvola ja poika painoi 4,230 kg (syntymäpainon3,360 kg ) ja pituus oli 53 cm
( syntymäpituus 49 cm). Pojan silmät karsastivat. Tilannetta seurataan seuraavalla neuvolakäynnillä. Meitä Turun seudulta kotoisin olevia 40-vuotiaita äitejä on ilmeisesti tässä ketjussa useampi. Olisi mukava joskus treffata teitä, kun vauvat on syntyneet. Aiemmin puhuttiin koko ketjun treffeistä. Miksei sellaistakin voisi toteuttaa ? Täällä arki pojan kanssa on vaipan vaihtoa, syöttämistä ja nukkumista. Yleensä olen iltaisin niin väsynyt, että sammun sänkyyn pojan kanssa yöunille. 3-4 tunnin välein herätään öisin syömään ja vaipanvaihtoon.
Juu ehdottomasti treffataan. Kesällä kun mä saan tän pötkylän ulos. Jokirannassa kaffelle ja kävelee.
 
Mäkin olen ajatellu ottaa tuon vakuutuksen. Mulla on Fennia ja siellä oli kans jotain rajoja, oliko 2 kk ennen ja ikä piti olla jotain, mut mä meen niihin kriteereihin. Pitääkin laittaa tuo homma tulille nyt heti.

Pesin tänään ekat ostetut vauvanvaatteet. Kyllä mua nauratti ne minikledjut :p. Ihan käsittämätöntä, että pääsen pukee niitä kesällä oikealle vauvalle! :smiley-chores011

Meillä on huomenna ps-terapiaa taas. Olen pikkaisen kääntymässä eron kannalle, oon ihan väsynyt tähän. Neuvolatäti sanoi, että hommien pitää parisuhteesa olla selvät toukokuussa tai sitten ne jää sillensä kunnes lapsi on syntynyt. Että kaikki mun energia ja ajatukset tulee meneen loppuraskauteen ja tulevaan synntykseen. Ja niin sen pitääkin mennä. Musta tuntuu, että mä kyllä tartten sen energian jo nyt. Pitää alkaa sisustaa yms. Ei niitä tehdä itkusilmässä ja kauheen epätietoisuuden vallassa, yksin. Mieluummin iloisena, yksin. Vai mitä?

Mietin vaan, että miten saan kengät yksin jalkaan kesäkuussa? Mutta kyllä kait siitäkin sitten selviää... Ajattelin ottaa selvää myös siitä doula-palvelusta. Mulla on kyllä pari ystävää, jotka varmasti tulisi synnytykseen, mutta varmuudeksi kattelen vaihtoehtoja.
Kuuntele itseäsi ja luota siihen. Mä jouduin joskus puntaroimaan parisuhteen koska kello kävi. Onneks päädyttiin siihen että tehdään kaikkemme asioiden parantamiseksi ja meillä on yksi yhteinen tavoite: vauva. Nyt menee paremmin ja kannatti mutta kyllä parisuhde vaatii päivittäistä hoitamista. Jos meille ois tullut ero niin olisin tehnyt vauvan yksin. Ratkaisu minkä teet niin on sulle paras!
 
Huomenta!

Kiitos MS74 tsempistä! Ja moi Maalispallero! Kivaa, että saatiin yksinhuoltajakin tänne, mietin just eilen, että onko kellään kavereita tai omia kokemuksia siitä. Onko sulle tulossa ensimmäinen lapsi, vai ootko jo vanha tekijä? Mulla on eka tulossa, sehän tässä asiat tekee hankalaksi, kun ei tiedä mistään mitään. Tulevalla isällä on kokemusta lapsista, ja sen varaan myös vähän laskin kun alettiin puuhaamaan perhettä... Mä oon koko ikäni pelänny just yksinhuoltajuutta, enkä senkään takia ole perhettä uskaltanut aiemmin perustaa. Mun ex-aviomies olisi aikoinaan halunnut, mutta meille tuli sitten koira :D. Nyt näyttää mustapekka jäävän kuitenkin käteen. En ois tehnyt vauvaa yksin, en ainakaan vielä ja sitten kun oisin ollut siihen ehkä valmis, niin ois ollut jo varmaan liian myöhäistä.

Mun pitää noi vakuutukset kilpailuttaa. Toi hoitaja-juttu olisi hyvä. Sekin mut tekee surulliseksi, että jos jään yksin, niin pikkuinen joutuu hoitoon jo 5 kk ikäisenä, kun mun pitää palata töihin. Neuvolatäti sanoi että sellainenkin laitetaan järjestymään, vaikka yleensä ne on 9 kk hoitoon mennessään. Voivoi. Pitäiskö nyt ajatella sitäkin vaikka suhde olisi paska? Mä ensin mietin, että vuoden kattelen tätä ja sitten kiertoon, jos ei suju. Mut nyt ei meinaa paukut riittää tähän.

Jos tapaaminen järkätään, niin mäkin osallistun. Kuten sanoin, muut odottajat on mun kavereiden lapsia... Pääsen kyllä Turkuunkin.

Leppoisaa päivää kaikille!
 
Mulla oli hb 110 rv 21+3 jotain, niin laittoivat rautakuurille. Dosettiin tuli tänään uutena antibiootti. Mulla on tulehtunut ihohuokonen, niitä tulee välillä. Se on hittosoikoon jalkataipeessa, jalkovälissä :dead:, sain viddu 5 pv saikkua kun on istumatyö! Hehee... Nyt mulla on aamulla 4 vitamiinia ja antibiootti, päivällä maitohappobakteeri, illalla antibiootti ja rautapilleri. Parin kk päästä kattelen aamupvällä kauniitajarohkeita ja emmerdalea kuten muutkin eläkeläiset... :grin:grin:grin.

Sokeriin mun pitää varata aika, meillä se on 24-26 vkoilla. Mun talviloma tulee just siihen, niin neuvola suositteli mieluummin jälkeen kuin ennen noita viikkoja.

Tosta painosta. Mä oon ihmetelly ettei siitä oo mitään sanottu, mulle on jo tullut 9,5 kg ja vkot siis 23+2. Neuvolatäti sanoi vaan, että kyllä se siitä tasoittuu. Nyt ei kyllä oo viikkon tullukaan painoa lisää.

Ostin muuten ihanan topin, siis rintatopin. Pidän sitä yötäpäivää, pysyy rinnat kasassa. En millään totu et ne heiluu edestakas ja yölläkin on tiellä. Toppi on jämäkkä, mutta ei kiristä.

Tänään tullut myös kylkivaiva istuessa.

Että tällainen epikriisi. Ei kaukana tosiaan eläkeläiskuulumisista tällä kertaa....

Sirpa40:)
mullakin tuli noilla viikoilla kylkivaivaa, tai oikean puoleista kylkeä jotenkin kivisti. Se meni itsestään ohi parissa viikossa. Ajattelin johtuvan kylkiluiden asennon muutoksesta, kun vatsa paisuu.

Meillä on niin tiukka toi neuvolantäti, ja tosiaan painon nousuun puuttui...sanoi, että ihanne olisi jos koko raskauden aikana nousu oli 10kg luokkaa ja korosti, että mulla on vielä 2kk synnytykseen aikaa, ja ollaan jo lähellä 10kg....

En ymmärrä, pitäisikö tosiaan kaikkien pysyä ihannelukemissa?:eek:
 
Joko Satomin la tulee, mihin tää maaliskuun alku oikein meni.. Ihanan jännää, voi että ihan kohta sulla on pikkuinen sylissä!:Heartred
Itse en jaksaisi millään odottaa toukokuuta, odottavan aika on tällä kertaa todella piiiiitkä.o_O

Sirpa40, sä selviät yksinhuoltajanakin oikein hyvin ja olet lapsellesi se ainut ja oikea vanhempi. Vauvakin on tyytyväisempi, jos äiti on onnellinen. Vanha totuus taitaa olla oikeassa, ettei se lapsi suhdetta paranna, jos suhde on viallinen. Vauva aika on muutenkin toisinaan vähän raskasta, valvomisineen yms mutta kuitenkin niiiin ihanaa!!
Voihan olla, että erillään olo mutta yhteinen lapsi jossain vaiheessa parantaa välit, tai sitten ei mutta jos pystytte kuitenkin toimimaan vanhempina, niin se on paljon parempi kaikille kuin roikkuminen huonossa suhteessa. Mietiskele ja tunnustele, mikä on sulle ja teille parasta ja sitten sen mukaan menette. Voimia!!!

Tähti, sulla on inhottavan tiukkis neuvolatäti-murr.:mad:
Yritä olla välittämättä, sun ja vauvan parastahan hän mielestään varmasti ajattelee mutta tee niinkuin sulle on parasta. Neuvolassa nyökyttele vain ja sitten unohdat tuollaiset kommentit. Sä olet just hyvä tuollaisena kuin olet ja et sä 2kk ehdi niin paljoa kiloja enää hankkia, että niistä haittaa olisi teille ja jos ihanne olis NOIN 10kg, niin onko se nyt niin kauheaa jos saat esim.15kg, varsinkin jos voit hyvin, voit liikkua suht normisti ja vauva kasvaa kuten pitää- niin höpöhöpö neuvolatäti, sanon minä!!!
 
Mä en tajua, miksi siitä painosta niuhotetaan. Mikä se kauhea vaara on? Kyllä sitä itseäkin harmittaa, että sit synnytyksen jälkeen on paljon pudotettavaa. Mutta sitä tuntuu vaan toisille tulevan. Niin mun neuvolatäti sit totesi, kun vertailtiin aikaisimpien raskauksien painonnousuja, jotka on menneet ihan saman kaavan mukaan kuin nytkin, samoin kuin yläkäyrillä oleva sf -mitta. Olen normaalipainoinen ja raskauksissa tullut sen rapiat 20kg. Ruokavalio on yhtä terveellinen kuin ennen raskauksia ja harrastan päivittäin liikuntaa. Ja tässä raskaudessa on siis tullut nyt n.16kg. laskettuun aikaan on kans 2kk. Yritän kyl nyt viel tarkemmin kattoo kuitenkin, mitä suuhuni laitan.

Sirpa40 tsemppiä. En mitenkään kannusta eroon, mutta vauva-arki ja lapsi-arki on itsessään vaativaa (tietysti myös antoisaa) ja jos työläs, raskas, energiaavievä suhde, voi elämä muuttua ankeaksi. Omalla kohdalla kahden ekan lapsen isän kanssa jälkikäteen ajatellen (ei sais jossitella mut) ois ollu parempi erota aikaisemmin. Sinnittelin liian pitkään ja elämä kävi vain sietämättömämmäksi yhdessä. Erottiin, kun lapset 6-ja 4-vuotiaat.

Mulla tuohon vakuutusasiaan vähän toisenlainen kanta. Se voikin kyllä johtua siitä, että omat lapset ovat olleet aika vähän sairastavia, niin olen vaan tyytyväinen, etten ole maksanut turhasta vakuutuksesta. lisäksi mulla kokemus julkisesta sairaanhoidosta positiivinen. Olen itse ja lapset aina heti päässeet hoitoon ja se on ollut hyvää. tilanne on tietysti heti ihan toinen, jos lapsella jokin jatkuvaa hoitoa vaativa sairaus tms.
Ei olla nyt sitten tälle tulevallekaan ajateltu vakuutusta.
 
Taitaa olla liian myöhäistä ottaa vakuutus kun sektio on jo ensi viikolla? :p Olen pyöritellyt ajatusta liian kauan enkä vaan saanut aikaiseksi.. Rahatilanne tiukka niin mietin onko varaa maksaa sitä.. Toisaalta näihin tavallisiin lääkärimaksuihinkin menee hurjasti rahaa. Esikoinen on sairastanut aina tosi paljon ja vaikeita juttuja ja on jäänyt harmittamaan, että en ottanut hänelle vakuutusta. Nytkin on loukkaantunutta polvea käyty näyttämässä jo monta kertaa kunnallisella puolella ja aina vaan sanovat että odotetaan jos paranee ja sitten lähete magneettiin.. :grumpy: ja jos sinne tulee lähete, niin taas odotellaan monta viikkoa.. :grumpy: Yksityisellä asia olisi jo hoidettu. Mutta kun ei ole vakuutusta eikä varaa yksityiselle.. Niinpä taidan katsoa jos tälle tulokkaalle saisi vielä vakuutuksen sieltä Pohjolasta, muistaakseni sieltä saa vielä tässäkin vaiheessa. Tarkistan vielä.
 
Hei Sirpa40 ja kaikki muutkin,
toukokuussa voi pidellä balleriinoja tai kumppareita! Talvikenkien napominen se se vasta on työlästä. Viimeisellä työviikolla kellahdin nauhoja solmiessani pehvalleni, ja olo oli kuin kilpikonnalla selälällään...:joyful: Onneksi kukaan ei ollut näkemässä!
Olen seuraillut tätä foorumia pitkään, nyt vasta rohkenin kirjoitella. Minulle on tulossa "ihan oma vauva", meitä yli neljäkymppisiä vauvailijoita taitaa olla joka lähtöön.
Tulevana yksinhuoltajana en malta olla sekaantumatta vauvavakuutuskeskusteluun: oletteko huomanneet, että ainakin Pohjolan vakuutus kattaa hoitajan lapsen sairausajalta? Kun mammaloma loppuu, ei varmaankaan ole aina mahdollista jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta, ainakaan tarpeeksi pitkäksi aikaa. Lääkärin kirjoittamalla "sairaslomalla" vakuutus maksaa hoitajan kotiin. Varmasti tulen käyttämään jos tarvetta tulee, vakuutus kun tämän ikäiselle äidille maksoi mansikoita...

Maalispallero / laskettu aika 30.3. / NKL / ensimmäinen

Tervetuloo mukaan Maalispallero:flower täällä meitä on joka lähtöön ja hyvä niin:cheers Onnittelut, ihanaa, että saat oman nyytin pian syliin:Heartred
 
Kertokaa tyhmälle noista vakuutuksista että miten se omavastuu pitää maksaa? Joka kerta lääkärissä käydessä vai kerran vuodessa vai miten?

Pohjolassa on omavastuu 100€/vakuutuskausi. Eli ihan sama käytkö lääkärissä kerran vai 15 kertaa. Omavastuu vähennetään ekasta laskusta, jonka ilmoitat vakuutusyhtiöön. Joissain yhtiöissä menee omavastuu per sairaus ja tuo systeemi ei mielestäni ole hyvä. Vertailin edellisessä raskaudessa vakuutusyhtiöt, nyt otin suoraan Pohjolasta, kun meillä on siellä muutkin vakuutukset ja homma on toiminut hyvin. Otettiin myös mulle tollanen vastaava hoitokuluvakuutus, koska nyt en ole ainakaan 1,5 vuoteen työterveyshuollon piirissä.
 
Takaisin
Top