Raskaana --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllä se vaan on Sikuriini paras ajatella nyt itseään, omaan ja vauvan vointia. Jää vain suosiolla saikulle, ettei sitten myöhemmin tarvitse jossitella..
 
Tähtipölyä: Paljon on tapahtunut viime viestin jälkeen. Silloin poitsu oli kääntynyt perätilaan, mutta seuraavalla viikolla oltiinkin taas rt:ssä.
Viikko ennen joulua jouduin taas päivystykseen käyrille, verenpaine nousi ihan huippulukemiin. Mitään muita raskausmyrkytyksen oireita ei ollut, joten vain lääkitys tuplattiin. Vielä jouluviikolla kävin äitiyspolin kontrollissa, mutta silloin pääsin vielä jouluksi kotiin....

Josta voikin sitten arvata mitä tämän aamun kontrollissa kävi: verenpaine edelleen kohollaan eikä vauvan painoarvio ollut muuttunut kahdessa viikossa. Myös liikelaskentaa olen joutunut jouluna tekemään.

Nyt olen siis täällä osastolla, synnytystä käynnistellään. Jännittää kauanko tässä menee, isommat pojat täyttää tänään 8-vuotta
 
Wautsi Maiju-75, oikein paljon onnea ja voimia matkaan!!
Saattaa olla siis, että jatkossa juhlitte kolmia synttäreitä samana päivänä.:Heartblue

Tule sitten kertomaan miten meni, kun vain jaksat.:)
 
Mulla tänään särki alaselkää välillä ja nipistelee tosta alavatsasta. Kai ne on jotain supistuksen tapaisia. Edellisen kerran lauantaina särki alaselkä lauantaina. Mulla huomenna äitiyspolilla synnytystapa- ja kokoarvio. Sitten tietää enemmän ja näkee vauvan. Tänään 37+4 täynnä.
 
Sikuriini millä viikoilla olet ? Ikäviä noi supistukset,vaikka mulla ei sellaisia ole paljon ollutk0aan.
 
Maijulle ja Marialle tsemppiä. Vitsit kun itekin ois noin pitkällä. Meinasin taas aamulla pyörtyy...verenpaine on matala ja vissii sokeritkin aamusta. Näkeekö muut painajaisia? Mä nään että unohdan sen tulevan vauvan johki ja unohdan syöttää ja ja ja.....Nyt alko joulunjälkeinen elämä ja loppu herkuttelu. Ällöttää kaikki jouluruuat ja -herkut.
 
Hei, Maiju-75 ! Kaksi muutakin tammimammaa on tänään sairaalassa. Toisella on käynnistys ja toisella meni lapsivedet. Tsemppiä synnytykseen.
 
Nyt on tilanne se että mä en voi enää kauaa olla töissä. Tän viikon kun sais kunnialla taputeltua niin sit haen saikkua. Tämäkin viikko on tuskaa kun oon ihan yksin töissä enkä jotenkaan voi vaan ottaa ja jäädä pois. Tyhmää kyllä et oon näin tunnollinen kun kukaan ei edes koskaan kysy miten mä voin tai jaksan. Kohta helpottaa. Niin ja syy et haen saikkuu niin se et supistaa aika paljon ja se et joudun yksin töissä olemaan ja silloin joudun jaksamaan väkisin sellaisia ponnisteluja että jännittää itseäkin.

Hei Sikuriini:) jäätkö 50 vai 30pv ennen laskettua aikaa?
 
Sikuriini, Oon samaa mieltä kuin tähtipölyä. Saikulle vaan ja lapsen turvallisuus etusijalle. Ystävä samoihin aikoihin oli viikon saikulla supistuksien takia ja viikon lepo teki hyvää. Sen jälkeen jakso täysaikaseks ilman suurempia ongelmia.

Tsemppiä myös tositoimissa oleville jo!!

Mulla on myös tuo otsan herkkyys kuumassa!! Saunassa ihmetelly ja ihan suihkussakin.. On se kroppa ihmeellinen! Mitähän se ajattelee, että hyödytään tuosta? :D
 
Tänään käyty äitiyspolilla. Vauvan koko arvio oli 2,800 kg. Hän oli raivotarjonnassa ja pitäisi onnistuu ihan normaali alatiesynnytys. Kohdunkaulaa jäljellä 3 cm ja kohdunsuu auki sormelle. Lääkäri tunsi pojan pään sormellaan. Sydänkäyrää otettiin 20 min. Sokereita pitäisi mitata, joka viikko loppuun asti. Seuraava kontrolli 12.1, jos vauva ei ole syntynytvsitä ennen.
 
Sikuriini, Oon samaa mieltä kuin tähtipölyä. Saikulle vaan ja lapsen turvallisuus etusijalle. Ystävä samoihin aikoihin oli viikon saikulla supistuksien takia ja viikon lepo teki hyvää. Sen jälkeen jakso täysaikaseks ilman suurempia ongelmia.

Tsemppiä myös tositoimissa oleville jo!!

Mulla on myös tuo otsan herkkyys kuumassa!! Saunassa ihmetelly ja ihan suihkussakin.. On se kroppa ihmeellinen! Mitähän se ajattelee, että hyödytään tuosta? :D
Mä oon nyt saunonut kylmä pyyhe otsalla ja sillä konstilla on hyvin pystynyt olemaan!Oon kova saunassa kävijä ja ajattelin jo et ei oo todellista jos joutuu olemaan koko kesänkin ilman saunaa
 
Mun mies osti mulle joululahjaksi huopaisen saunahatun. Suojaa hiuksia ja päätä kuumuudelta. Viilentää kylmällä vedellä kasteltuna.
 
Heissan!:) Mä jätin saunan suosiolla kokonaan, suihkussakin kuumottaa liiaksi, ihan kädenlämpöinen vesi...

Mitähän varten kroppa reagoi näin hassusti, joku fiksu syy tähän on...:wink

Maria, auttaako hattu otsan lämpöherkkyyteen?

Jostain muuten kuulin, että USA:ssa olisi raskaana olevalle sauna kielletty
 
Kyllä se varmaan viilentää otsaa...Mä olen käynyt koko raskausajan saunassa. En kuitenkaan viihdy siellä kovin kauan kuumuuden takia. Nyt loppuraskaudessakin aion käydä saunassa, jos muulta voinnilta pystyy...Sitten kun lapsivedet menee niin ei kannata varmaan enää mennä saunaan. Suihkua suositellaan supistuksille. Tähti-73 sähän halusit vesisynnytyksen ? Ammeesehan kai voi mennä synnärilläkin ennen ponnistusta. Ammeeseen ei kyllä varmaan voi synnyttää.
 
Takaisin
Top