KylläToi on kyllä sikatärkeetä, toi trauman hoito synnytyksen jälkeen. Siitäkään ei puhuta neuvolassa mitään! Kyllä me Justmom kestetään, jos jaat täällä. Mä mietin, että kauanko ne antoi sun kärsiä ennenkuin joku fiksu teki päätöksen sektiosta? Tai pystyitkö ite vaikuttaa siihen, sanoitko milloin riittää? Sellainen mua risoo, et jos annetaan äitin vaan yrittää ja yrittää ja yrittää saatana TUNTITOLKULLA ja kokea kaikki tuska. Sehän on kuin sut ois köytetty kidutuskammioon.
Oliko isä mukana? Miten se otti homman? Ootteko keskenänne pystyneet puhumaan siitä?
Mä jouduin kärsimään aika monta tuntia. Osin omasta toiveesta että saisin mahdollisuuden yrittää alakautta, lopulta kuitenkin lääkärin uskosta että jos joku pystyy tässä tarjonnassa synnyttämään niin minunlaiseni monisynnyttäjä. Mutta itsellä oli selvää ettei vauva hievahdakkaan jo paljon aiemmin kuin lääkäri ja kätilö antoi periksi. Olin jonkauan aiemmin pyytänyt että leikataan sillä tosiaan tunsin että ei onnistu ja tuska oli niin kovaa että tiesin siitä ettei ole normaalia, tuntui että halkean.
Lääkäri ymmärsi asian oikeastaan vasta kun imuvedot epäonnistui ja vauva ei liikkunut milliäkään. Kun lääkäri sanoi sanat että sektioon niin romahdin täysin, keho antoi täysin periksi ja tuska tuntui vielä suuremmalta ja sitten mentiin karmit paukkuen ja tosiaan ihan leffatyyliin paita leikattiin kahtia kun olin oma toppi päällä :)
Isä ei heti päässyt leikkaukseen mutta ihan siinä loppumetreillä ja sai vauvan hoidettavaksi heti.
Ja siis avosuinen tarjonta ei aina tarkoita suoraan sektiota mut meidän poika oli tosiaan kääntänyt pään vielä vinoon joka selvis vasta leikkauksessa. Ehjänä ei alakautta olis ikinä saatu.
Oli tää isällekkin traumaattista kun kaikissa synnytyksissä ollut mukana niin ei osannut hänkään odottaa tälläistä lopputulosta. Hänen kanssaan on juteltu ja mä oon saanut keskusteluapua ja kaikki niiltä tiimoin ok:) alan jo kuntoutua niin henkisesti kuin fyysisesti. Tää haava on nyt mun taisteluarpeni kun raskausarpia en vieläkään saanut :)
Harmittaa toki tää autettavuus ja se että kotonakin oon aika hyödytön ekan kuulauden, olen kuitenkin toimelias ja vahva ihminen normaalisti ja nyt pakosta hissuttelen. Lapset varmaan kummaksuu äitiä :)
Miehen kanssa sitten varmaan keskustellan enemmän kotona kun lapset nukkuu ja saadaan aikaa keskenään!
Henkläkunta kiitteli että ollaan hyvä tiimi miehen kanssa että se näkyy kauas :)