Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Elekää nyt sanoko, että ne neuvolan valmennukset vievät USEAMMAN illan?
Meillä 3 torstai-iltaa peräkkäin eikä Tyksiinkään enää tutustuta muuten kun sen synnytysvideon välityksellä. Turussa on lisäks avoimia luentoja joita mainostavat ja siel on osissa synnärin kätilö kertomassa.Meillä valmennukset ovat vaan ensisynnyttäjille (samasta neuvolasta samassa kuussa synnyttävät yhessä ryhmässä). Valmennuksia taisi olla esikoisen aikaan 4 kertaa (parin kuukauden ajalle jaettu noi kerrat). Yksi kerroista oli synnytyssairaalaan tutustuminen. Mutta ainakin HUS on lopettanut tutustumiskäynnit nykyään.
Onnea Mamma-79 !!!
Meille tuli sitten samana päivänä pienokaiset!! Synnärillä onniteltiin onnenpäivästä perjantai kolmastoista
Tsemppiä, rohkeutta ja iloista mieltä tähän päivään ja tuleviin! :)Saa luvan tuo tuleva isoisä raahata ittensä kotiin ja olla hyödyksi kerrankin elämässään. Tarviihan velikin luultavasti apua kaikessa kun on poikamies ja asuu yksin. No kunhan nyt vähän aikaa taas asiaa miettii niin eiköhän taas valkene tilanteen vakavuus sillekin...
Muokkaus. Niin ja meiltä löytyy koira ja kaksi kissaa.
Onnea Mamma-79! Oliko vaikea synnytys, kun kokoa kuitenkin tuon 4kg?
Täällä oli puhetta imettämisestä. Tuota nännivoidetta lanoliinia oli äitiyspakkauksessa. En ole sitä itse koskaan käyttänyt mut varmaan ihan hyvä olla varuilta. Itse olen tarvinnu aiemmin rintapumppua ja liivinsuojuksia, ettei märät läikät paidassa tarvi kuljeskella. Kerran olin imetysaikana pääsykokeissa ja just menossa sellaseen yksilöhaastatteluun, kun huomasin, et mul oli rintojen kohdalla sellaset märät läikät. Onneksi oli mukana sellanen paksumpi villatakki, jolla sain ne peittoon. Olis ollu muutoin vähintään noloa.
Ainakin Manducaa voi käyttää vastasyntyneestä, siin on vauvalle tuki. Oisko 3.5kg:ta ylöspäin. Muista en tiiä.Tähti-73 en tiedä lohduttako tuohon imetykseen mut sain terkalta havainnollistavan kuvallisen infolapun tosta vauvan maidonmäärän tarpeesta ekoina viikkoina. Ekana päivänä vatsan koko on viinirypäleen kokoinen, 2.pvänä mansikan, vkon ikäsenä luumun ja kuukauden ikäsenäkin vasta kananmunan kokoinen. Eli ei sitä maitoa alussa kovin paljon tarvikkaan olla.
Ja vanha konsti on juoda jotain mallaspitoista. Kaljaa, pilsneriä tai kotikaljaa. En ole varsinaisesti kokeillut mutta ei ehkä pelkkää legendaa?..onko joku testannut?
Älä kuiteskaa piinaa itseäsi asialla. Ei se ole mikään kauhea asia antaa korviketta.
Tsemppiä! Muista syödä ja juoda paljon!
Osaako joku muuten sanoa, milloin voi vauvaa kantaa kantorepussa?
Kiitos Catlin
Ei ollut synnytys ollenkaan paha. Kokonaisuudessaan reilu neljä tuntia ja ponnistusaika 7min. Toki supistukset olivat oma asiansa, mutta tuon kokoinen oli helppo synnyttää. Edellinen oli minulla 9v sitten 4500g
Tämä sama kokemus myös minulla. Ne synnytysvalmennukset oli musta sellaisia "harmittomia". :) Tuli siellä jotain asiaakin, mutta sit oli sellaisia vähän hassuja isien ja äitien ryhmätöitä. Mutta eipä siinä, tulihan siinä vertaisten kanssa vaihdettua jotain ajatuksia. Vähän porukastakin kiinni. Mä sen sijaan tykkäsin enemmän sellasista vauvaperheaamuista, joita stadissa järjestettiin muutama syntymän jälkeen. Ne oli siis semmosta ihan lepposta oleilua ja keskustelua ja meillä sattu sinne niin hyvä porukka (=normaaleja, fiksuja, ei-hysteerisiä äitejä ), että treffaillaan lasten kanssa vieläkin - ja lapset nyt siis 2-vuotiaita keskimäärin.Meillä valmennukset ovat vaan ensisynnyttäjille (samasta neuvolasta samassa kuussa synnyttävät yhessä ryhmässä). Valmennuksia taisi olla esikoisen aikaan 4 kertaa (parin kuukauden ajalle jaettu noi kerrat). Yksi kerroista oli synnytyssairaalaan tutustuminen. Mutta ainakin HUS on lopettanut tutustumiskäynnit nykyään.
Mul kans nopea synnytys mut tuntu piitkältä ja ihan helvetilliset kivut. Toi ponnistusvaihe 20min. olikin kokonaisaikaan (2,45t) aika pitkä ja työläs. Oisko sit vauvan koko tehny kuitenkin sen. Mut huh siis 4500g!!!. Olen siitä niin iloinen, että tuli jo ajoissa eikä ehtiny kasvaa ihan noin isoksi. Laskettuna aikana ois ollu varmaan just 4,5kiloinen
Apua, tässä menee jo sumuisen äidin pää sekaisin, onnittelinkohan mä jo... :) Lämpimästi onnea joka tapauksessa Mamma-79! :)Kiitos Catlin
Ei ollut synnytys ollenkaan paha. Kokonaisuudessaan reilu neljä tuntia ja ponnistusaika 7min. Toki supistukset olivat oma asiansa, mutta tuon kokoinen oli helppo synnyttää. Edellinen oli minulla 9v sitten 4500g
Mä oon kans ymmärtänyt, että niissä trikooliinoissa ja hyvissä repuissa, jossa vauvan lonkkineen saa sellaseen "sammakkoasentoon", voi kantaa jo heti. Jos siis just ei mitään estettä lonkkien puolesta. Niihin trikooliinoihinhan vauvan saa ihan sinne pussiin, jolloin niska on automaattisesti tuettu. Tää on mun käsitys ja tarkoitus just kans alkaa harjoitteleen sellasella trikoisella liinalla.Tähti-73 en tiedä lohduttako tuohon imetykseen mut sain terkalta havainnollistavan kuvallisen infolapun tosta vauvan maidonmäärän tarpeesta ekoina viikkoina. Ekana päivänä vatsan koko on viinirypäleen kokoinen, 2.pvänä mansikan, vkon ikäsenä luumun ja kuukauden ikäsenäkin vasta kananmunan kokoinen. Eli ei sitä maitoa alussa kovin paljon tarvikkaan olla.
Ja vanha konsti on juoda jotain mallaspitoista. Kaljaa, pilsneriä tai kotikaljaa. En ole varsinaisesti kokeillut mutta ei ehkä pelkkää legendaa?..onko joku testannut?
Älä kuiteskaa piinaa itseäsi asialla. Ei se ole mikään kauhea asia antaa korviketta.
Tsemppiä! Muista syödä ja juoda paljon!
Osaako joku muuten sanoa, milloin voi vauvaa kantaa kantorepussa?
Apua, tässä menee jo sumuisen äidin pää sekaisin, onnittelinkohan mä jo... :) Lämpimästi onnea joka tapauksessa Mamma-79! :)
Ja vanha konsti on juoda jotain mallaspitoista. Kaljaa, pilsneriä tai kotikaljaa. En ole varsinaisesti kokeillut mutta ei ehkä pelkkää legendaa?..onko joku testannut?
Älä kuiteskaa piinaa itseäsi asialla. Ei se ole mikään kauhea asia antaa korviketta.
Tsemppiä! Muista syödä ja juoda paljon!
Osaako joku muuten sanoa, milloin voi vauvaa kantaa kantorepussa?
Ei hitto, onpas erikoista, että noi käynnistyssuunnitelmat ei ookaan niinku pitäviä! Ja lisästressiä vielä tosta pissatestsuksesta... Toki sittenhän, jos proteiini alkaa nousta, oot luultavasti hyvin nopeesti käynnistyksessä. Mutta siis hirveesti voimia sinne! Uskon, että on ärsyttävää. Täytyy vaan uskoa siihen, että tää tarkoituksella menee sun kannalta parhain päin näin. Tsemppiä ja hermoja :)Voihan V... Tänään oli sitten vuorossa venäläis/virolaiset lääkärit ja ne laitto mut takaisin kotiin. Heidän mielestään ei käynnistetä vaikka viimeksi suomalainen erikoislääkäri oli sitä mieltä. Pikkasen kiehuu pää tällä hetkellä...
Paino arvio tällä hetkellä 3,3kg joten jos kasvaa seuraavat 2 viikkoa niin eihän se mahu enää ulos alkuperäisen arvion mukaan. Lisäksi reipas turvotus, proteiinit plussalla ja raskausmyrkytysepäily. Kävin labrassa ja huomisesta asti pissakeräystä kotona mitä pitää sit kiikuttaa labraan. Voin sanoa et meni taas (jälleen kerran) luottamus ton hemmetin sairaalan toimintaan...