Raskaana --40+++

[Eclipse]

Naisten synnytysjutut on kuin miesten intti ja kalavaleet Niissä on aina vähän extraa. Ja vaikka varmasti kipu saattaa olla kuin helvetistä niin naisilla on joku kyky unohtaa se.
Itse yritän sen takia suhtautua kipuajatukseen niin että se menee ohi eikä kestä montaa päivää. Kyllä siitä selviää hengissä vaikkei se juuri synnyttäessä varmaan siltä tunnukaan.
Mua enemmän huolettaa se kaikki muu sairaalassa tapahtuva toiminta. En yksinkertaisesti luota hoitajiin tai lääkäreihin ja pelkään sairaalaan jäämistä synnytystä enemmän. Tämän taustalta löytyy se että aina kun äitini on samaan sairaalaan joutunut niin hoitovirheistä saa pahimmillaan nyt kärsiä lopun ikänsä. Joten mä aion pysyä kotona niin pitkään kuin mahdollista ja päästä myös pois mahdollisimman nopeasti. Eli mielummin synnytän vaikka kotona kuin sairaalassa...

 

[Yölento]

Minulla on kivusta paljon kokemuksia. Synnytyskipu on hetkellinen, mutta ei omalla kohdallani helvetillinen. Sille kivulle on syy ja se ei kestä kauaa eikä ainakaan minulla vienyt tajuntaa eikä mitään muutakaan. Pahempana pidän esim migreeniä ja vuosia jatkuvia nivelkipuja. Niiden alkamista ja loppumista ei voi ennustaa, niillä ei ole sanomaa eikä minulla niihin mikään auta.

Siis rohkeasti synnyttämään. Sairaala kokemuksena oli ihan hyvä, vaikka tavallisesti en lääkäriinkään mene kuin äärimmäisessä hädässä.

 

[Janna75]

Noel, mä en ole koskaan tehnyt mitään hengitysharjoituksia ennen synnytystä mutta synnytyksen aikana kätilöt on sitten tarvittaessa neuvoneet. Joko puuskutat tiheään tai vedät hitaasti syvään henkeä, kunhan muistat hengittää etkä yritä pidättää hengitystä!

 

[Titti]

Meidän vaavi on 1v 1kk kun menee päiväkotiin. Miten teidän esikoisella suju päiväkotiin sopeutuminen?

Oikein hyvin sujui päiväkodin aloitus silloin pienenä (1v. 2 kk iässä). Itsekin ihmettelin miten helposti sopeutui. Itkuisuuttakaan ei ollut. Ja ei mennyt kuin pari viikkoa, niin itse jo sujuvasti söi lusikalla, kotona oltiin enimmäkseen vielä syötetty... Tutti oli päiväkodissa käytössä päiväunilla, mutta ei muuten. Kaksi vuotta kerkesi olla alle 3 vuotiaiden ryhmässä. Viime syksynä kesäloman jälkeen sitten siirtyi isojen ryhmään (3-5 v.) samassa päiväkodissa ja tuo ryhmän vaihto oli kova paikka, vaikka samaan ryhmään siirtyi paras kaveri ja pari muuta vanhasta ryhmästä. Kaksi viikkoa itkeskeli aamuisin ja itsellänikin oli huono mieli sitten lähteä töihin... Eli uskoisin kanssa, että pienemmällä lapsella sopetuminen käy helpommin.

 

[Noel]

Ja palkinto tietysti oli kultaakin kalliimpi. Ja sitte sitä vaan yhtäkkiä köpöttelee vaunujen kanssa hakemaan lounaaksi sitä kauan kaivattua sushiakin :)

Tää kyllä tsemppaa ihanasti :)

 

[Catlin]

Noel, ainakin joogassa käytetty syvähengitys on hyvä. Siinä hengitetään nenän kautta sisään syvään rauhallisesti mutta pakottamatta ja suun kautta ulos. Suun kautta ilman voi päästää hieman raollaan olevien huulien läpi ja samalla päästä haluamaansa ääntä. Esim.eri vokaalit, mehiläisen pörinää muistuttava ääni ym. Se rauhoittaa ja rentouttaa ja voi auttaa kipuun. Tuota voi ihan hyvin itse kokeilla. Ehkä tietoa lisää voi etsiä jostain joogasivustolta.
Kävin itse alkuvuodesta äitiysjoogassa ja hengitys ja eri lepoasennot olivat siellä keskeisiä.

 

[MS74]

Noel, ainakin joogassa käytetty syvähengitys on hyvä. Siinä hengitetään nenän kautta sisään syvään rauhallisesti mutta pakottamatta ja suun kautta ulos. Suun kautta ilman voi päästää hieman raollaan olevien huulien läpi ja samalla päästä haluamaansa ääntä. Esim.eri vokaalit, mehiläisen pörinää muistuttava ääni ym. Se rauhoittaa ja rentouttaa ja voi auttaa kipuun. Tuota voi ihan hyvin itse kokeilla. Ehkä tietoa lisää voi etsiä jostain joogasivustolta.
Kävin itse alkuvuodesta äitiysjoogassa ja hengitys ja eri lepoasennot olivat siellä keskeisiä.

Äitiysjoogassa oon myös käynyt..syvä rauhallinen hengitys nenän kautta sisään ja ulos ja vatsan pohjaan asti. Samalla nojaat johki ja pyörität lantiolla ympyrää tai kasia. Treenaa nyt jo. Äänteet hyviä ja synnytyslaulu jossa AA AA OO OO UU UU MM AOUM ja syvä hengitys joka välis. Kissa on myös hyvä asento rentouttaa. Mee kontalleen ja pää alas ja selkä köyryyn uloshengityksellä. Pää yläviistoon ja selkää kaarelle sisäänhengityksellä. Jatkat tätä omassa tahdissa ja vaikka silmät kii jotta keskittyy rentoutumiseen.

 

[Kimaira]

Mä menin ekaan synnytykseen ihan luonnonlapsena - en siis miettinyt etukäteen juuri lainkaan mitenköhän kamalaa se mahtaa olla ja kestänkö ja mitä kamaluuksia voi tapahtua. Luotin vaan siihen, että kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa ja mä tiedän vaistolla siinä tilanteessa, mitä haluan ja miten teen ja olen. Se toimi. Sattuivathan ne supistukset, mutta ei mitenkään tajuttomasti. Epiduraali tuli tarpeeseen ja antoi sen muutaman tunnin levon, minkä tarvitsinkin ennen kuin lähdettiin ponnistamaan. Mulle sattui todella mahtavat kätilöt - ensin yöllä minut vastaanotti vanhempi nainen, jonka ikä ja kokemus rauhoitti hieman ahdistunutta ensisynnyttäjää. Sanoin siitä miehellekin, että nyt helpottaa kun tuo ei ole mikään parikymppinen heitukka... :D

Vuoronvaihdon jälkeen aamulla kätilöksi vaihtui nuorempi, mutta tosi luotettavan ja määrätietoisen oloinen kätilö, jonka kaverina oli kätilöopiskelija / valmistuva kätilö, joka hänkin oli tosi ihana. Kaikki meni hyvin ja sanon nyt, niin kuin olen kaikille (erityisesti synnyttämättömille) kavereilleni sanonut, että kyllä luonto sen homman vaan niin hoitaa, että synnytyksen jälkeen ei mitään kauheuksia muistakaan, niin mieletön se fiilis on, kun siinä on se uusi, pieni ihminen, jonka saat ensimmäistä kertaa syliisi.

Sama fiilis mulla on edelleenkin, nyt toista odottaessa, tosin kolmen vuoden kuluttua ja vielä aika alussa, että mä luotan että kyllä luonto ja synnärin ammattilaiset homman hoitaa - ja etenkin mä pystyn siihen. Tietty tulossa voi olla hankalampi synnytys, mistäs sitä tietää, mutta sen näkee sitten. Hengitystä ja mielenrauhaa vaan :) ...vaikka saattaahan se tässä matkalla vielä muuttua :D


P.S. Mä en muuten edes muista, että missä vaiheessa multa meni lapsivedet. Sitä tuli niin tihkumalla ja pitkän aikaa, etten varsinaista lapsivesien menoa huomannut, tai jotain. Synnärillä vaan kätilö sanoi, että sulla on tainnu lapsivedet mennä, vaikka ei mulla missään vaiheessa ollut mitään "lorahtanut" - ellei sitten huomaamattani esim. suihkussa?

 

[Janna75]

Kuopuksen synnytys käynnistettiin kalvot puhkaisemalla kun lapsivettä oli aivan liian vähän. Kätilö ei ollut edes varma saiko kalvot puhkaistua kun mitään ei tullut ulos! En myöskään huomannut että mitään olisi lorissut edes kun nousin seisomaan.

 

[Tähti ★]

Mä menin ekaan synnytykseen ihan luonnonlapsena - en siis miettinyt etukäteen juuri lainkaan mitenköhän kamalaa se mahtaa olla ja kestänkö ja mitä kamaluuksia voi tapahtua. Luotin vaan siihen, että kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa ja mä tiedän vaistolla siinä tilanteessa, mitä haluan ja miten teen ja olen. Se toimi. Sattuivathan ne supistukset, mutta ei mitenkään tajuttomasti. Epiduraali tuli tarpeeseen ja antoi sen muutaman tunnin levon, minkä tarvitsinkin ennen kuin lähdettiin ponnistamaan. Mulle sattui todella mahtavat kätilöt - ensin yöllä minut vastaanotti vanhempi nainen, jonka ikä ja kokemus rauhoitti hieman ahdistunutta ensisynnyttäjää. Sanoin siitä miehellekin, että nyt helpottaa kun tuo ei ole mikään parikymppinen heitukka... :D

Vuoronvaihdon jälkeen aamulla kätilöksi vaihtui nuorempi, mutta tosi luotettavan ja määrätietoisen oloinen kätilö, jonka kaverina oli kätilöopiskelija / valmistuva kätilö, joka hänkin oli tosi ihana. Kaikki meni hyvin ja sanon nyt, niin kuin olen kaikille (erityisesti synnyttämättömille) kavereilleni sanonut, että kyllä luonto sen homman vaan niin hoitaa, että synnytyksen jälkeen ei mitään kauheuksia muistakaan, niin mieletön se fiilis on, kun siinä on se uusi, pieni ihminen, jonka saat ensimmäistä kertaa syliisi.

Sama fiilis mulla on edelleenkin, nyt toista odottaessa, tosin kolmen vuoden kuluttua ja vielä aika alussa, että mä luotan että kyllä luonto ja synnärin ammattilaiset homman hoitaa - ja etenkin mä pystyn siihen. Tietty tulossa voi olla hankalampi synnytys, mistäs sitä tietää, mutta sen näkee sitten. Hengitystä ja mielenrauhaa vaan :) ...vaikka saattaahan se tässä matkalla vielä muuttua :D


P.S. Mä en muuten edes muista, että missä vaiheessa multa meni lapsivedet. Sitä tuli niin tihkumalla ja pitkän aikaa, etten varsinaista lapsivesien menoa huomannut, tai jotain. Synnärillä vaan kätilö sanoi, että sulla on tainnu lapsivedet mennä, vaikka ei mulla missään vaiheessa ollut mitään "lorahtanut" - ellei sitten huomaamattani esim. suihkussa?

Ihana kirjoitus Kimaira!!

 

[Satru]

Tähti: ymmärrän hyvin, että tuntematon asia huolettaa kun tietää että kipeetä se synnytys tekee, mutta sitten se on yksilöllistä kuinka kipeetä tekee. Mun viimeisin synnytys sujui melkein luomuna, vaikka sainkin epiduraalin, mutta kun se läks irti ja lopussa en saanut muuta kuin happimaskin nassuuni, niin sillä mentiin. Ja pahimmat kivut (minusta) oli juuri silloin menossa, koska kohtu aukes nopeesti. Mä kuitenkin keskityin hengittämään sitä happea. Sanoin itselleni koko ajan, hengitä sisään, ja ulos, sisään ja ulos. Taisin mä välillä päästää pari kirosanaakin sinne maskiin :D

Lapsivedet mulla meni vasta kun kalvot puhkaistiin. Sen jälkeen kyllä alkoi enempi tapahtumaankin, mutta toisaalta synnytys oli ollut käynnissä jo 6h (säännölliset supistukset), siitä ei mennyt kuin pari tuntia niin likka oli maailmassa. Sen sijaan mun eka synnytys alkoi lapsivesien menolla ja likka syntyi 10h päästä, että voi olla silläkin vaikutusta monesko synnytys on. Niin ja ensimmäisenä kivunlievityksenä mulle on tarjottu aina ilokaasua. En oo heti saanut paraservikaalipuudutusta tai epiduraalia. Toki en oo niitä heti koskaan pyytänytkään, kun ei kivut ole olleet niin kovat.

Mutta sun kanssa on silloin osaavat ammattilaiset. Luota heihin. Tukeudu heihin. He ovat sairaalassa sua varten, ja vastaavat sun kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin (ja jos ei vastaa, niin kätilö vaihtoon! :) ). Ja niin kuin moni on täällä jo sanonut, -kaikki- se kipu helpottuu kun vauva on sylissä! Muistan jokaisen synnytyksen jälkeen, että on päässyt syvä huokaus kun lapsi on kätilön sylissä, sen jälkeen ei satu enää, kaikki se ponnistelu on ohi ja vauva turvallisesti maailmassa, sun paidan sisällä makailee maailman ihanin ihme. Maailman ihanin tunne!

 

[Murrimur]

Mulla esikoisen syntyminen alkoi ihan reippaalla lapsivesien menolla. Siinä oli se hyvä puoli, että oli ainakin selkeä tilanne; soitin sairaalaan, ja kerroin, että vettä lorisee ihan olan takaa, ei mitään tihkumista. Sieltä sitten sanoivat, että sinne vaan - korostivat kyllä, että ei mitään hätää tai erityistä kiirettä, vaan ihan rauhassa matkaan. Ja sitten tosiaan 1,5 vrk kuluttua päädyttiin sektioon.

Nyt tällä kertaa tuntuu, että on tosi vaikea itse miettiä, milloin kannattaisi lähteä sairaalaan. Mulla on nyt siis rv 40+4, ja monena iltana ollut jo kivuliaitakin supistuksia, mutta kun ne edelleen aina vaan lakkaa muutaman tunnin kuluttua. Ke iltana vauva oli ihan mielettömän levoton, masussa oli siis todella sellainen myräkkä, että ajattelin, että hän tulee kohta kyljen läpi ulos! Silloin soitin Kättärille, mutta puhelimeen vastannut kätilö suhtautui kyllä torjuvasti ajatukseen, että menisin käymään. Sanoi, että pitäisi vielä odottaa, että supistukset tihenevät (tuli n 10-20 min välein). Sanoi myös, että mun äänestä kuuli, että tekee kipeää, kuulostin kuulemma hengästyneeltä ja pitäisi koittaa rentoutua vaan. Vauvan levottomuus oli hänen mukaansa todennäköisesti sitä, että vauva reagoi supistuksiin "pyörimällä". Käski sitten vaan mennä lämpimään, pitkään (20-30 min) suihkuun ja ottaa Panadolia, koittaa rentoutua ja nukkua.

Oikeassahan tuo kätilö oli, tilanne rauhoittui sillä ja vauva on siis edelleen masussa... Vähän vaan jäi häiritsemään se tunne, että kun itse koin, että haluaisin mennä tarkistuttamaan tilanteen, niin suorasanaisesti sanottiin, että ei voi mennä vielä. Eli tuli vähän sellainen olo, että pitäisi odottaa tosi pitkään, ennen kuin "kehtaa" soittaa seuraavalla kerralla. Ja sitten taas mietityttää, että mitä jos odottaakin "kehtaamisen" takia liian pitkään, ja käykin niin, että ei ehdi saada kivunlievitystä tai sattuu jotain vielä vakavampaa, vauva esim. syntyykin matkan varrelle tms... Niin ei tietenkään saa käydä, eli kai se vaan on soitettava omien tuntemusten mukaan.

Selkäkipu si-nivelen seudulla on edelleen niin kova, että olisin kyllä ihan valmis jo synnytyshommiin! Mies kyllä kommentoi, että tänään ei oikein sopisi, kun tulee Suomen matsi mm-lätkässä.... Meinasin heittää sitä jollain

 

[Tähti ★]

Tähti: ymmärrän hyvin, että tuntematon asia huolettaa kun tietää että kipeetä se synnytys tekee, mutta sitten se on yksilöllistä kuinka kipeetä tekee. Mun viimeisin synnytys sujui melkein luomuna, vaikka sainkin epiduraalin, mutta kun se läks irti ja lopussa en saanut muuta kuin happimaskin nassuuni, niin sillä mentiin. Ja pahimmat kivut (minusta) oli juuri silloin menossa, koska kohtu aukes nopeesti. Mä kuitenkin keskityin hengittämään sitä happea. Sanoin itselleni koko ajan, hengitä sisään, ja ulos, sisään ja ulos. Taisin mä välillä päästää pari kirosanaakin sinne maskiin :D

Lapsivedet mulla meni vasta kun kalvot puhkaistiin. Sen jälkeen kyllä alkoi enempi tapahtumaankin, mutta toisaalta synnytys oli ollut käynnissä jo 6h (säännölliset supistukset), siitä ei mennyt kuin pari tuntia niin likka oli maailmassa. Sen sijaan mun eka synnytys alkoi lapsivesien menolla ja likka syntyi 10h päästä, että voi olla silläkin vaikutusta monesko synnytys on. Niin ja ensimmäisenä kivunlievityksenä mulle on tarjottu aina ilokaasua. En oo heti saanut paraservikaalipuudutusta tai epiduraalia. Toki en oo niitä heti koskaan pyytänytkään, kun ei kivut ole olleet niin kovat.

Mutta sun kanssa on silloin osaavat ammattilaiset. Luota heihin. Tukeudu heihin. He ovat sairaalassa sua varten, ja vastaavat sun kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin (ja jos ei vastaa, niin kätilö vaihtoon! :) ). Ja niin kuin moni on täällä jo sanonut, -kaikki- se kipu helpottuu kun vauva on sylissä! Muistan jokaisen synnytyksen jälkeen, että on päässyt syvä huokaus kun lapsi on kätilön sylissä, sen jälkeen ei satu enää, kaikki se ponnistelu on ohi ja vauva turvallisesti maailmassa, sun paidan sisällä makailee maailman ihanin ihme. Maailman ihanin tunne!

Kiitos Satru, ihana kirjoitus!!

 

[Tähti ★]

Mulla esikoisen syntyminen alkoi ihan reippaalla lapsivesien menolla. Siinä oli se hyvä puoli, että oli ainakin selkeä tilanne; soitin sairaalaan, ja kerroin, että vettä lorisee ihan olan takaa, ei mitään tihkumista. Sieltä sitten sanoivat, että sinne vaan - korostivat kyllä, että ei mitään hätää tai erityistä kiirettä, vaan ihan rauhassa matkaan. Ja sitten tosiaan 1,5 vrk kuluttua päädyttiin sektioon.

Nyt tällä kertaa tuntuu, että on tosi vaikea itse miettiä, milloin kannattaisi lähteä sairaalaan. Mulla on nyt siis rv 40+4, ja monena iltana ollut jo kivuliaitakin supistuksia, mutta kun ne edelleen aina vaan lakkaa muutaman tunnin kuluttua. Ke iltana vauva oli ihan mielettömän levoton, masussa oli siis todella sellainen myräkkä, että ajattelin, että hän tulee kohta kyljen läpi ulos! Silloin soitin Kättärille, mutta puhelimeen vastannut kätilö suhtautui kyllä torjuvasti ajatukseen, että menisin käymään. Sanoi, että pitäisi vielä odottaa, että supistukset tihenevät (tuli n 10-20 min välein). Sanoi myös, että mun äänestä kuuli, että tekee kipeää, kuulostin kuulemma hengästyneeltä ja pitäisi koittaa rentoutua vaan. Vauvan levottomuus oli hänen mukaansa todennäköisesti sitä, että vauva reagoi supistuksiin "pyörimällä". Käski sitten vaan mennä lämpimään, pitkään (20-30 min) suihkuun ja ottaa Panadolia, koittaa rentoutua ja nukkua.

Oikeassahan tuo kätilö oli, tilanne rauhoittui sillä ja vauva on siis edelleen masussa... Vähän vaan jäi häiritsemään se tunne, että kun itse koin, että haluaisin mennä tarkistuttamaan tilanteen, niin suorasanaisesti sanottiin, että ei voi mennä vielä. Eli tuli vähän sellainen olo, että pitäisi odottaa tosi pitkään, ennen kuin "kehtaa" soittaa seuraavalla kerralla. Ja sitten taas mietityttää, että mitä jos odottaakin "kehtaamisen" takia liian pitkään, ja käykin niin, että ei ehdi saada kivunlievitystä tai sattuu jotain vielä vakavampaa, vauva esim. syntyykin matkan varrelle tms... Niin ei tietenkään saa käydä, eli kai se vaan on soitettava omien tuntemusten mukaan.

Selkäkipu si-nivelen seudulla on edelleen niin kova, että olisin kyllä ihan valmis jo synnytyshommiin! Mies kyllä kommentoi, että tänään ei oikein sopisi, kun tulee Suomen matsi mm-lätkässä.... Meinasin heittää sitä jollain

Murrimur:)
Kovasti kärsivällisyyttä ja tsemppiä kohti synnytystä!!

 

[Emery13]

Mulla esikoisen syntyminen alkoi ihan reippaalla lapsivesien menolla. Siinä oli se hyvä puoli, että oli ainakin selkeä tilanne; soitin sairaalaan, ja kerroin, että vettä lorisee ihan olan takaa, ei mitään tihkumista. Sieltä sitten sanoivat, että sinne vaan - korostivat kyllä, että ei mitään hätää tai erityistä kiirettä, vaan ihan rauhassa matkaan. Ja sitten tosiaan 1,5 vrk kuluttua päädyttiin sektioon.

Nyt tällä kertaa tuntuu, että on tosi vaikea itse miettiä, milloin kannattaisi lähteä sairaalaan. Mulla on nyt siis rv 40+4, ja monena iltana ollut jo kivuliaitakin supistuksia, mutta kun ne edelleen aina vaan lakkaa muutaman tunnin kuluttua. Ke iltana vauva oli ihan mielettömän levoton, masussa oli siis todella sellainen myräkkä, että ajattelin, että hän tulee kohta kyljen läpi ulos! Silloin soitin Kättärille, mutta puhelimeen vastannut kätilö suhtautui kyllä torjuvasti ajatukseen, että menisin käymään. Sanoi, että pitäisi vielä odottaa, että supistukset tihenevät (tuli n 10-20 min välein). Sanoi myös, että mun äänestä kuuli, että tekee kipeää, kuulostin kuulemma hengästyneeltä ja pitäisi koittaa rentoutua vaan. Vauvan levottomuus oli hänen mukaansa todennäköisesti sitä, että vauva reagoi supistuksiin "pyörimällä". Käski sitten vaan mennä lämpimään, pitkään (20-30 min) suihkuun ja ottaa Panadolia, koittaa rentoutua ja nukkua.

Oikeassahan tuo kätilö oli, tilanne rauhoittui sillä ja vauva on siis edelleen masussa... Vähän vaan jäi häiritsemään se tunne, että kun itse koin, että haluaisin mennä tarkistuttamaan tilanteen, niin suorasanaisesti sanottiin, että ei voi mennä vielä. Eli tuli vähän sellainen olo, että pitäisi odottaa tosi pitkään, ennen kuin "kehtaa" soittaa seuraavalla kerralla. Ja sitten taas mietityttää, että mitä jos odottaakin "kehtaamisen" takia liian pitkään, ja käykin niin, että ei ehdi saada kivunlievitystä tai sattuu jotain vielä vakavampaa, vauva esim. syntyykin matkan varrelle tms... Niin ei tietenkään saa käydä, eli kai se vaan on soitettava omien tuntemusten mukaan.

Selkäkipu si-nivelen seudulla on edelleen niin kova, että olisin kyllä ihan valmis jo synnytyshommiin! Mies kyllä kommentoi, että tänään ei oikein sopisi, kun tulee Suomen matsi mm-lätkässä.... Meinasin heittää sitä jollain

Noi ennakoivat kipeät supistus sarjat varmasti työstävät tilannetta eteenpäin kohdunsuulla! Sitten kun pysyvät säännöllisinä, ei kannata kamalan kauaa jäädä ihmettelemään :) jos lämmin suihku ja panadol ei vie kipuja niin näytille vaan :)

 

[Catlin]

Murrimur voimia synnytyksen odotukseen. Itelläkin aika turhautunut olo, vaikka nyt 38+4 eli ei tässä nyt vielä mitäään välttämättä olisi odotettavissa. Olen vaan omassa laskelmissani muka päätynyt siihen, että tää syntyis aikasemmin. Pitäisi yrittää nautia nyt vain näistä kauniista päivistä ja viimeisistä raskauspäivistä.

 

[Tähti ★]

Mulla kanssa odottavainen olo, vielä ei ihan kärsimätön kuitenkaan:).. Jännittää kontrollikäynti sairaalalla muutaman päivän päästä ( rv 38+2 ) , kun neuvolassa piti ihan mahdollisena, että voivat vaikka käynnistää synnytyksen, jos niin päättävät:)

Rv. 37+3

 

[Eclipse]

Täällä myös odotteleva fiilis että alkais jo. Tänään "vasta" 37+1 mutta itse olen syntynyt aikoinaan 3 viikkoa ennen laskettua niin jotenkin olin ajatellut että tässä käy samoin. Mullehan tuli synnytystapa-arviossa päätös että LA:na käynnistetään jos ei sitä ennen synny. Syynä ikä ja lyhyys. Kuulemma normikokoinen lantio 158 cm pitkälle mutta haluavat välttää kaikki riskit. Taulukon mukaan mukula olisi LA:na 3,5kg eli normikäyrällä mennään.

 

[Noel]

Täällä myös odotteleva fiilis että alkais jo. Tänään "vasta" 37+1 mutta itse olen syntynyt aikoinaan 3 viikkoa ennen laskettua niin jotenkin olin ajatellut että tässä käy samoin. Mullehan tuli synnytystapa-arviossa päätös että LA:na käynnistetään jos ei sitä ennen synny. Syynä ikä ja lyhyys. Kuulemma normikokoinen lantio 158 cm pitkälle mutta haluavat välttää kaikki riskit. Taulukon mukaan mukula olisi LA:na 3,5kg eli normikäyrällä mennään.

Mulle ei oo puhuttu mitään mun koosta, vaikka oon 155cm pätkä. Pitää kysyä asiaa seuraavaksi neuvolassa, jos sinne asti mennään.

Heräsin aamulla supistuksiin, oman arvion mukaan aika koviinkin. Ne oli ihan erilaisia ku mistä sillon joku aika sitten jouduin sairaalaan. Sillon sattu lähinnä vain selkään tosi kovaa. Nyt oli ihan niinku menkkakramppeja. Aika kovia. Kävin myös ripulilla.

Sanoin jo miehelle että saattaa alkaa tapahtua. Mutta sitten ne supparit laantuikin. Teistä monet on kirjoittanu että on tullu kipeitäkin suppareita monena yönä, eli kai toi oli nyt semmonen. Onkohan se joku ennusmerkki? Mulla on nyt 35+3. Oon ite syntynyt 1kk etuajassa.

 

[Eclipse]

Mulle ei oo puhuttu mitään mun koosta, vaikka oon 155cm pätkä. Pitää kysyä asiaa seuraavaksi neuvolassa, jos sinne asti mennään.

Heräsin aamulla supistuksiin, oman arvion mukaan aika koviinkin. Ne oli ihan erilaisia ku mistä sillon joku aika sitten jouduin sairaalaan. Sillon sattu lähinnä vain selkään tosi kovaa. Nyt oli ihan niinku menkkakramppeja. Aika kovia. Kävin myös ripulilla.

Sanoin jo miehelle että saattaa alkaa tapahtua. Mutta sitten ne supparit laantuikin. Teistä monet on kirjoittanu että on tullu kipeitäkin suppareita monena yönä, eli kai oli nyt semmonen. Onkohan se joku ennusmerkki? Mulla on nyt 35+3. Oon ite syntynyt 1kk etuajassa.

Mulle neuvola ei oo osannu ohjeistaa mitään. Synnytyslääkäri sanoi itse asiassa että 155cm on sellainen raja josta lopussa ainakin täällä seurataan vauvan kasvua ja tilannetta tiuhempaan juuri sen takia että halutaan olla varmoja mahtumisesta ja vältytään turhilta sektioilta.