Minulla oli tänä aamuna lääkäri, nyt siis rv 36+3 menossa. Kaikki oli hyvin. Vauvan pää on kuulemma todella alhaalla. Lääkäri kokeili kohdunsuun, ja tunsi vauvan pään hyvin sormeaankin vasten, jännää!
Ihan pari sanaa vaihdettiin lääkärin kanssa myös imettämisestä. Hän puhui tosi kauniisti, sanoi, että mielestään äidit syyllistävät itseään ihan liikaa, jos imetys ei onnistu. Siihen vaikuttaa niin moni asia, ja on kuulemma erittäin paljon vauvastakin kiinni. Eli ei todellakaan ole sen varassa, että miten paljon äiti yrittää tai viitsii tms. Itselläni on tosiaan toive, että imetys onnistuisi tämän vauvan kanssa, esikoisen kanssa kun ei onnistunut. Havaitsin kyllä jo silloin, että lääketieteen ammattilaiset (sairaalassa) suhtautuivat asiaan kannustavasti ja lohduttavasti. Samoin, kukaan mies ei ikinä kritisoinut asiasta. Oma mieskin vaan totesi, että hieno homma, kun vauva kasvaa erinomaisesti korvikkeilla, pääasia, että saa ravintoa. Ikävät kommentit tuli lähinnä joiltain muilta naisilta... Toivoisinkin tässäkin asiassa, että naisilla olisi enemmän "sisarellista" suhtautumista toisiinsa, maailmassa moni asia olisi paremmin, jos vaan tsempattaisiin ja autettaisiin toisiamme enemmän
Ja näin toki omat läheiset ja hyvät ystävät tekevätkin. Muistiin vaan on esikoisen ajoilta jäänyt, kuinka paha mieli saattaa herkässä asiassa tulla jonkun ajattelemattoman, etäisen sukulaisen tms kommentista tyyliin "MINÄ en ikinä olisi voinut kuvitellakaan, että en imettäisi vauvaani". Vai niin...