Raskaana --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ihanaa Sikuriini, onnea!

Tähti -73: minä koin myös sijaisen perehdyttämisen uuvuttavana. Omalla kohdallani lähinnä siksi, että en ole tottunut puhumaan niin paljon yhteen putkeen, ja tuntui, että väsyin ja hengästyin pelkästä puhumisesta! No, sain hänet kuitenkin hyvin perehdytettyä, joten nyt on kiva olla äitiysvapaalla hyvällä mielellä :)

Murrimur:)
Totta, jatkuva puhuminen on todella vaativaa, havaitsin ihan saman:) Lisäksi keskittyminen toisen tekemisiin kyllä väsyttää normia enemmän. Sitten kun on asioita, jotka ei ole yksiselitteisiä ja vaikea selittää nuorelle ihmiselle, jolla ei ole kokemuspohjaa.

Ja vielä, kun saisi nuoren ymmärtämään, ettei kaikkea työtä pidä tehdä täysi höyry päällä, vaan on järkevämpää edetä maltilla harkinnan kanssa asioissa:wink

Hyvin on tuo sijainen kuitenkin oppinut, että siinä mielessä ihan hyvällä mielellä:)
 
Sokerirasitus litku...yök! Vaikkei edellisestä ole kuin pari vuotta, olin unohtanut kuinka ällöä se aine olikaan :sick009
 
Tässä tämä taas... Mitäköhän Maalispallerolle kuuluu?

Synnyttäneet
Maiju-75/ 30.12. / 47 cm 2820g P// alateitse/ 3.
Maria75/ 30.1. Rv 42+1/ 49 cm 3360 g P/ Tyks/ sektio/ 1.
Titti/ 9.2./ 50cm 3325 g P/ Js/ alateitse/ 2.
Satom/ 20.3./ 51 cm 3365 g P/ Kos/ alateitse/ 3.
Marituuli/ 24.3./ 48 cm 3000 g P/ Nkl/ sektio/ 3.
Sikuriini/ 30.3./ 52 cm 3780 g P/ Tyks/ sektio/ 3./

Odottajat
Maalispallero/ 30.3./ 1./ nkl
Murrimur/ 2.5. P/ 2./ kos tai nkl
Myy75/ 9.5. T/ 2./ kos
Catlin/ 16.5. P/ 3./ kos
Mamma-79/ 18.5./ 2./ tays
Tähti-73/ 24.5. P /1./ Hyvinkää
Eclipse/ 25.5. T/ 1./ koks
Tähtipölyä/ 27.5. T/ 2./ kos
Annami/ 5.6./ 2./ jyväskylä
Noel/ 7.6. P/ 1./ tays
Bamse/ 10.6./ 1./ oys tai oas
KuuKassius/ 13.6. T/ 1./ kos tai nkl
JustMom10/ 16.6. P/ 11./ tyks
MS74/ 30.6. T/ 1./ tyks
Tytti73/ .6.
Mrs75/ .6./ 2.
Sirpa40/ .7. P/ 1./
Kaarina73/ 6.7./ 2./ jorvi
Kisu75/ 10.7. T/ 5./ Hyvinkää
Satru/ 19.7. P/ 4./ Hyvinkää
Minni71/ 19.7. T/ 1.
Miiuli77/ 16.8. P/ 1./ hys
Lettuhei/ 25.8./ 1./ kos
Novelle/ 26.8./ 2.
Bobcat/ 29.8./
Tintsu/ .8./ 2.
Saara72/ 6.9./ 3.
Järvenhenki/ 9.9./ 1./ kaks
Ooo/ 6.10./ 2./ jorvi
Janna75/ 14.10./ 4./ tyks
Napu75/ 21.10./ 3./ koks
Miilo/ marraskuu/ 4.
Yölento/ 9.11./ 3./ Tays
Sasi-76/ marraskuu??
Nuska76
 
Huisia kun toi omakin nimi tuolla listalla nousee ja päivämäärä lähestyy, pari kuukautta enää! Ai ku jännää.

Meillä on kovat muuttotohinat meneillään, miehen muuttokuorma tuli eilen.
 
Heippa!:) Täällä kysyttiin vatsasta, mullakin on välillä iho ihan kylmä ja jopa pinnalta tunnoton, kun nahka on niin kireellä.. :confused:
Revennyt ei ole vielä mistään, ei siis ole raskausarpia..

Maalispallerosta ei taida olla täällä kuulunut aikoihin...
 
Me kotiuduttiin tiistaina sairaalasta. Oli vähän rankka elämänalku pienellä miehellä. Syntymäpäivän illalla tosiaan hengitys tiheni ja todettiin röntgenillä keuhkoissa repeämä eli ilmarinta. Pojalla meni sitten monta päivää toipuessa siitä. Oli jopa yhden yön lastenklinikan teholla kun vointi huononi. Mutta tila ei onneksi vaadi sen enempää toimenpiteitä kuin lisähappea ja nenäletku oli maitoa varten. Aukko umpeutui kolmessa päivässä itsestään eikä tule enää haittaamaan pojan elämää. Mutta rankkaahan tuo oli.. nähdä oma pikkuinen tuossa kunnossa. Aina ei saanut edes syliin ottaa. Ja maito tosiaan meni aluksi letkua pitkin nenän kautta kun ei jaksanut imeä. Pelko pienen menettämisestä on ihan kamalaa. :( Mutta nyt on kaikki hyvin. :) Pullosta vielä syö suurimman osan maidosta. Rintaa harjoitellaan vasta. Nyt jaksaa jo paremmin imeä sitäkin. Mun maito ei vain riitä vielä kun olen ollut lähinnä pumppaamisen varassa. Kuusi päivää meni sairaalassa ja tänään poika on viikon vanha.

Ei muuten kasva aina radivauvat isoiksi ;) kun ajattelee meidän vauvan mittoja. 3000 g ja 48 cm. Mutta olinkin aika tiukasti ruokavaliolla ja lääkkeillä koko ajan. Sen sijaan oli osaksi radin vika tuo hengitysongelma. :( Mutta Eliaksen koko oli kyllä tosi yllätys meille. Poika hukkuu kaikkiin vaatteisiinsa kun en uskonut että on noin pieni. :D
 
Onnittelut Sikuriini vauvasta ! Katselin juuri syntyneiden listaa ja aika pieniä poikia on syntynyt kaikille. Mullakin oli radi ja poika syntyi siis 42+1 viikolla. Mulla tosin vain ruokavaliohoitoinen radi ja mäkin noudatin tiukasti ruokavaliota. Ainoastaan joulun aikana lipesin ruokavaliosta.Mulla tosiaan kävi niin, että käytännössä laihduin koko raskausajan. Pojalla heitteli sokerit synnärillä aluksi. Mikä ilmeisesti johtui radista käsittääkseni. Meiän poika ei saanut tisseistä tarpeeksi ruokaa ja laski paino. Sitten annettiin taas korviketta. Mutta asiaan meiän poika on huomenna 9 viikkoa vanha ja hänellä on ristiäiset sunnuntaina. Eile. kävin shoppailemassa ristiäistarvikkeita ilman poikaa. Mun siskon kanssa tehdään kaksi täytekakkua. Toinen on vauvan kakku ja toinen vanhempien. Kakkujen päälle tulee alla olevat syötävät kakkukuvat. Vauvan kakkuun tulee itsetehtyä omenasosetta ja vanhempien kakkuun mansikkahilloa. Pappi siunaa meidän avioliiton ennen kastejuhlaa. Marraskuussa maistraattivihkimisen jälkeen jäi hääkakku syömättä, kun oltiin ravintolassa syömässä ja laivalla. Nyt saa kakkua mahan täydeltä.
 

Liitteet

  • 20160401_050516.jpg
    20160401_050516.jpg
    747.4 KB · Katsottu: 41
maria75 ihanat kakkuideat ja onnea! mistä nuo kakkukuvat löytyivät? itsekin vähän kiinnostaisi. Mä olen jo alkanut mielessäni suunnitella nimijuhlia, vaikka ne tod.näk. olisivatkin vasta heinäkuussa. Vähän kärsimättömäksi alkaa käydä odotus näköjään. Onneksi alkoi jo huhtikuu.

Onnea Sikuriini vauvasta!
Aikamoinen jännitys ollut teillä Marituuli, onneksi nyt kaikki hyvin.
 
Takaisin
Top