@harsokukka tsemppiä uuteen kiertoon!

meillä yk 4 meneillään ja on kyllä täälläkin vähän huonosti ajoitettuja/vähänlaisia olleet nämä yhdyntäkerrat oviksen kieppeillä

itse kyllä huomaan omassa libidossa että tälleen talven pimeällä ei oo halut ja jaksaminen sekstailuun ihan yhtä korkealla kuin valoisampaan aikaan. Muutenkin on tässä ollut paljon väsyneempi olo kun töissä ollut raskasta

Lisäksi ristiinmenevät työvuorot on yksi mikä hankaloittaa osaltaan seksin ajoittamista: puolison iltaviikoilla teen itse yleensä enemmän aamua ja päinvastoin (mulla kolmivuorotyö). Lapsen hoidon takia näin,niin ei tarvii muksun olla niin pitkiä päiviä hoidossa

Mutta mä jos tuun iltavuorosta klo 21-22 kotiin niin isäntä on siinä vaiheessa ollut jo hyvänaikaa nukkumassa kun herää aamuyöllä
Mutta kyllä kai se vaikuttaa kun ikää ja puolison kanssa yhteisiä vuosia tulee enemmän niin seksin harrastakinekin muuttuu

Ja nää ruuhkavuodet siihen päälle

Katsoin nimittäin Fertility Friend-sovelluksen vanhoja tilastoja (jota käytin esikoista yrittäessä) niin ollaan silloin puolison kanssa parhaillaan harrastettu seksiä 10-15x kierron aikana, ja jopa neljänä päivänä peräkkäin


ei enää pystyisi (ei vaikka mieli joskus tekisikin)
Ja tuosta lasten ikäerosta vielä: meillä tosiaan kohta 6v esikoinen ja en itse olisi pystynyt ajattelemaan lapsia pienellä ikäerolla. Mm. oman jaksamisen ja erityisherkkyyden piirreideni vuoksi. Tästä syystä meille oli nyt hyvä aika alkaa yrittää toista

Vaikka pitkään pohdittiinkin halutaanko tähän vielä ryhtyä kun esikoinen alkaa olla/on jo niin omatoiminen ja asiat sujuu hänen kanssa. Mutta päätettiin kuitenkin että enemmän se sitten jälkeenpäin harmittaa jos ei edes yritetä