Ihan normaaleja ajatuksiaTäällä vihdoinkin kp1 ja yk1 alkoi Edellinen kierto venyi 33 päivän pituiseksi.
Viime aikoina ollut vähän ristiriitaiset ajatukset yrittämisen suhteen. Jatkuvasti haaveilen vauvasta, samalla jossain takaraivossa on pieni ääni mikä kysyy että mitä jos joskus alkaakin kaduttaa lasten hankkiminen. Toisaalta luotan siihen että rakkaus omaan lapseen on niin suurta ettei siitä lapsesta oikeasti halua koskaan luopua. Odotan myös kovasti että nään oman lapsen kasvavan ja näen mieheni isänä jne. Toisaalta taas mietin että mitä jos joskus alkaakin kaduttaa kun ilman lapsia olisi mahdollista esim. matkustella enemmän ja olisi huomattavasti enemmän rahaa käytettävissä. Kuitenkin näen lapsesta tulevat hyvät puolet paljon suurempina/parempana vaihtoehtona kuin sen että jäisi tahalleen lapsettomaksi sen vuoksi että jos joskus alkaakin kaduttaa. Kai tällaisetkin ajatukset jotenkin kuuluu asiaan, kun ei koskaan itse ole kokenut vanhemmuutta, niin ei voi tietää miltä se tuntuu.
Olen ajoittain miettinyt aivan samoja kun edellisestä raskaudesta/vauva-ajasta sen 14v.
On jopa tunne ihankuin olisin "ensisynnyttäjä"
Mietin jopa niitäkin asioita että mitäs sitten kun pitäisi palata työelämään takaisin ja siihen sitten kaikki päiväkoti yms kuviot. Kun nyt on niin helppoa, heräät, puet ja lähdet töihin yms.
Varmaan tajuatte mitä tarkoitan.
Esikoinen aloitti pk about vuoden ikäisenä ja itse palasin kouluun, valmistuin ja heti työ-elämään 3 vuorotyöhön.
Kaikesta on selvitty ja oikeastaan yksin kun ei esikoisen isä osallistunut yhtään mihinkään vaikka tuolloin yhdessä oltiinkin.
Ja olen mun yhden vielä lapsettoman ystävän kanssa jutellut myös juuri näistä samoista asioista kun hänelläkin alkaa olla kohta ajankohtaista esikoisen hankkiminen kun alkaa ikäkin jo tulla vastaan, samoin kuin itsellä.