Tässä tylsiä kierron alkupäiviä vietellessä aloin miettimään, mikä on kierron paras aika :P mulle selkeesti siinä dpo2-5. Kaikki voitava on siinä vaiheessa tehty, voi vaan pari päivää rauhassa haaveilla siitä, että ehkä nyt olis napannu. Aattelin että tää olis kaikilla sama, mut tuo Harmin viesti sai tajuamaan, et ei ookaan ollenkaan niin yksiselitteinen juttu! Mikä teistä on kierron paras hetki?
Minustakin varhaiset piinapäivät ovat kierron paras aika, ihan noista samoista syistä. Silloin ei vielä myöskään edes voi olla raskausoireita, joten silloin en vielä ylitulkitse jokaista kehon tuntemusta.
Oviksen bongaus on sinänsä ihan kivaa, mutta monesti saan kyllä stressata viimeiseen asti, onnistuuko talletukset. Oviksen aikaan minulla on myös yleensä fyysisesti aika kurja olo, joten oviksen jälkeen on ihanaa, kun se epämukava olo on ohi. Piinaaviksi piinapäivät muuttuvat minulla oikeastaan siinä dpo7, kun ei millään jaksaisi odottaa, että pääsee testaamaan, ja jokaisesta nippaisusta, rintojen arkuudesta jne. miettii, että onkohan tämä raskausoire. 





Uteliaana kuitenkin halusin tietää miten ne ovistestit lähtee käyttäytyyn plussan jälkeen, joten jatkoin testailuja tänään kun paketillinen niitä tuli ostettua. Nyt oon sit aivan stressissä, kun ne näyttää aika vahvaa viivaa edelleen. Eilisessä testissä testiviiva vahvistui lopulta kontrolliviivaa tummemmaksi, ja tänään aamullakin oli vielä ainakin tasavahva. Nyt illallakin melkein tasavahva, korkeintaan ihan vähän haaleampi testiviiva kuin kontrolliviiva. Oon ymmärtänyt että monilla se lh-huippu menee tosi nopeaa ohi ja testiviiva haalistuu, ja nyt oon sit googlettanut itelleni kaikki mahdolliset ongelmat, vähintään pco:n, tai ainakaan munarakkula ei puhkea ja ovulaatiota ei tapahdukaan. Oon ihan maani myynyt ja luovuttanut koko raskauden suhteen. Huooh, miten tää onkin tällaista tunteiden vuoristorataa, ei sovi mun mielenterveydelle 
