Raskaaksi 2022

Täällä myöskin yksi imettävä liittyy joukkoon. Olin myös -21 ryhmässä lähinnä taustalla odotellen ja seuraillen. Meidän viimeisin syntyi huhtikuussa 21 ja imetän edelleen eikä oma kierto ole vielä startannut. Yleensä alkaa kun yösyötöt loppuu eli noin parin kuukauden päästä:smiling-eyes:
Toiveena olisi siis raskautua mahdollisimman pian ettei kovin suurta ikäeroa tulisi:smiling face with heart-eyes:
 
Meillä vietettiin joulu iloisesti noron parissa.. olin ite ehtinyt iloita että tiedossa rauhallinen juuri meidän näköinen joulu vain oman perheen kesken. Ja kuinka ollakaan kuopus aloitti 23. illalla oksentamaan ja vielä jatkuu, on kiertänyt meidät kaikki jo :sad-face: jospa sitä joulua ensi viikolla jossain kohtaa.
 
Minäkin hyppään tuolta -2021 ketjusta tänne. Meillä esikoista yritetään ja juuri aatonaattona lähti yk 4 käyntiin. Loppiaisen tienoilla pitäis olla nyt ovulaatio. Viime kierrossa en tainnut ovuloida ollenkaan vaikka testit oli plussaa, lämmöt ei pompanneet missään vaiheessa. Toissa kierrossa ovuloin kyllä vasemmalta puolen joten tähän kiertoon on nyt suuret odotukset! Eli jos totta puhutaan niin varmennettua ovulaatioita on ollut pillereiden jälkeen vasta 1 joten tuo yk 4 ei kerro vielä mistään... :smiling-eyes:
 
Kai sitä minäkin hissukseen tänne siirryn-21 ketjusta. Tai noh, seuraan molempia, vielähän tätä vuotta muutama päivä jäljellä.. ja tämän vuoden puolella tulen tämän kierron ensimmäisen r-testin tekemään vaikka huvin vuoksi ja vuoden vaihtumisen kunniaksi jos ei muuten ole syytä :rolling:
 
Mäkin siirryn jo tuolta 2021 ketjusta tänne. Viidettä lasta yritetään. Nyt yk 3 menossa. kp 30/31, dpo 11. Tänään jo vähän tiputtelee, joten eiköhän se huomenna tai ylihuomenna viimeistään ala uusi kierto.
 
Kurkistus tänne suuntaan. Mahdollisuus plussaan vielä tämän vuoden puolella, mutta olen valmistautunut siihen, että tällä iällä tää raskauden loppuun saattaminen voi kestää.
 
Joo kyllä se pitää pikkuhiljaa siirtyä tuolta 2021 ketjusta kokonaan tänne juttelemaan. Meillä tosiaan viidettä lasta ja toista yhteistä yritetään, lapset 2x14v,12v ja 3v. Meidän yhteinen on tämä nuorin ja kolme isompaa on mun vanhasta liitosta. Nyt menossa yk2. Ehkäisyä ei ole ollut reilu 2vuoteen käytössä, ja ollaan oltu että saa tulla jos on tullakseen, mutta nyt päätettiin sitten ihan yrittämällä yrittää.

Ei kauheesti ole toivoa tälle kiertoon kun olen ollut kovassa flunssa puoltoista viikkoa ja eilen nousi kuumekkin, mutta katsotaan nyt :Face Without Mouth: Uudenvuoden aattona on dpo9 ja silloin ajattelin testailla.:Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Siirryn tuolta raskaaksi 2021 tänne :smiling-eyes:
Oon 32v aiemmin lapsettomuus taustaa(olen alkanut yrittää tulla äidiksi ekaa kertaa n 20 vuoden iässä ja ehdittiin esikoista yrittäessä käyttää jo clomeja teroja ja letroja kunnes laihdutin 30kg ja raskauduin luomuna.. Kuopus sai alkunsa myös sitten luomuna yk3)
Mulla on siis kaksi pientä lasta ja uuden miehen kanssa yritetään kolmatta ja viimeistä.. Hänellä myös pari omaa aiemmasta liitosta.
Yk ei hajuakaan ja nyt kp 12/30-33 eli ovista odottelen saapuvaksi joskus kp 16-19 :smiling-eyes:
Plussatuulia kaikille :Two-hearts:
 
Muokattu viimeksi:
Harmillisen monta tuttua nimeä tänne kanssani siirtyy kirjoittelemaan.. heippa kaikille tutuille ja tuntemattomille yhteisesti :smiling-eyes:

Meillä yk 12 tahkotaan ja ensimmäistä niin kovin toivottaisiin. Ovis on taas etsinnässä.. lämmöt tipahti tänään mutta testi näyttää negaa, eilen oli kyllä tämän kierron vahvin viiva, mutta katsotaan mitä loppuviikko tuo. Flo ennustaa yliuomiselle ovista.. eli ensviikolla piinailemaan..
 
Tänne pikkuhiljaa siirryn tuolta raskaaksi 2021... ikää 41v. Kaksi lasta aiemmasta avioliitosta ja tämä kolmas olisi niin toivottu uuden mieheni kanssa, hänellä kun ei omaa lasta ole. Ikä jännittää, mutta saa nähdä kuinka käy. Yk 12 menossa ja se sisältää yhden kkm keväällä.
 
Tänne pikkuhiljaa siirryn tuolta raskaaksi 2021... ikää 41v. Kaksi lasta aiemmasta avioliitosta ja tämä kolmas olisi niin toivottu uuden mieheni kanssa, hänellä kun ei omaa lasta ole. Ikä jännittää, mutta saa nähdä kuinka käy. Yk 12 menossa ja se sisältää yhden kkm keväällä.

Meillä uusperhe ja molemmilla kaksi lasta edellisestä liitosta. Nyt toiveissa vielä se yhteinen. Ikää 38, takana yksi kemiallinen tämän miehen kanssa. Ollaan ihan alkutaipaleella, nyt yk2. Toivottavasti saatais kaikki ensi vuonna nauttia raskausajasta ja lopuksi vauvan syliin.
 
Hei mä tungen vielä tähänkin ketjuun! Eli täällä myös yksi imettävä kuumeilija.

Toiveissa olisi saada kolmas lapsi alulle mahdollisimman pian, olisi ihanaa jos meillä olisi ensi vuonna tähän aikaan taas vauva jouluna talossa. Mutta kiertoni eivät ole imetyksen takia käynnistyneet ja tammikuun projektina olisikin taaperon vieroitus rinnasta (tai ainakin yöimetyksistä) .

Isommat lapsemme ovat 3v esikoispoikamme ja 1v prinsessamme.:red-heart: Ikää minulla itselläni on 26 vuotta ja olen kotiäiti.
 
Täällä nyt sitten alkoikin jo tänään uusi kierto. Dpo 11 muuttui menkoiksi, joten oliko luteaali nyt sitten 10 vai 11 päivää?
Nyt ei ainakaan tiputellut kuin puolipäivää, joten taitaa nuo hormonit tasaantua imetyksestä huolimatta.
 
On jotenkin vahva tunne siitä, että tästä kierrosta ei tule plussaa. Luulen että nyt on noin dpo 10 tai 11, ja uuden vuoden aatolle odotan menkkoja. Edellisessä ja ainoassa, kesken menneessä raskaudessa oli näillä main menkkakipumaisia tuntemuksia ja kai jotain aristusta rinnoissakin, nyt ei ole kyllä yhtään mitään. Negan testinkin tein tänään aamulla - tosi aikaista joo, mut täällä ehkä moni ymmärtää.

Vähän yritin rohkaista itseäni kun jotenkin taas keskenmenosuru nostaa päätään. Tilasin aamulämpömittauksia varten uuden kuumemittarin, joka näyttää lämmön kahden desimaalin tarkkuudella, sekä pinon ovistestejä Raskauskeijulta. En oo aiemmin oviksia tikuttanut enkä mitannut aamulämpöjäkään, joten nyt odotankin uutta kiertoa lähes innostuneena. Toivottavasti mittari vain tulee ajoissa. :)
 
Minäkin rupean tänne siirtymään tuolta 2021-ketjusta, kun kerta muutkin :) vaikka teoriassa vielä mahdollisuus plussata tämän vuoden puolella, nyt dpo9 :D mutta yrityskertoja on jo takana sen verran, että vaikea uskoa että olis tästäkään tärpännyt.

34v, yritys alkanut 8/2019. Miehellä aiemmasta liitosta jo lapsia, minulla ei vielä ole yhtäkään omaa, ja nyt yritetään yhteistä. Olispa tämä nyt viimein se meidän vuosi!
 
Kiva, että tämäkin ketju alkaa vilkastua, vaikka tietenkin pikaista visiittiä ja plussaa toivoisi kaikille meistä!

Mulla on eilisestä yöstä lähtien ollut närästys ja paha olo; tulee elävästi mieleen viime joulu, kun kärvistelin kaksi viikkoa lomalla pahimmassa pahoinvoinnissa just joulun aikaan. Mut tällä kertaa syynä on kyllä jouluruoka ja liika suklaan syöminen eikä raskaus :rolling:. Ovista täällä odottelen, taitaa olla kp13 tänään, ja oireita ei ole vielä näkynyt ollenkaan, testitkin ihan hailuraa vielä. Flo ennustaa ovista lauantaille, kp 18, joten on tässä vielä toki aikaa…
 
Mulla on niin epätoivoinen olo. Dpo7 tai 8 ja ei tunnu miltään. Näillämain pitäis varmaan kiinnittymisen tapahtua. Viime kierrossa dpo8 näkyi jotain testissä. Huomenna testaan, mut luulen ettei näy mitään. Lämmöt on korkealla edelleen, mutta ei sitten mitään muuta oiretta .
 
:red-heart:Minäkin liityn joukkoon tälle puolelle! Olen vähän passiivisempi kirjoittelija, mutta sitäkin aktiivisempi lueskelija ja myötäeläjä näissä vauvahaaveisissa tunnelmissa. :)

Täällä haaveillaan kolmannesta pienestä, ikää 36v.
Suuria kysymysmerkkejä lapsiluvusta takanapäin ja välillä vieläkin arjen kiireisimpinä hetkinä sitä vähän kyseenalaistaa tätä oma unelmaa kolmannesta lapsesta :D Mutta ehdottomasti vahvistunut vahvistumistaan se tunne, että kolmas saisi meille vielä tulla jos on tullakseen. Lapset 6v ja 4v aivan ihanat tyttö ja poika. Ovat kyllä todella tiivis kaksikko ja parhaat kaverit, sisarussuhdetta on ihan mahtavaa seurata. Olen aina haaveillut suuresta perheestä, mutta tällä hetkellä vahva tunne siitä että kolme olisi se meille oikea lapsiluku.
Toivon niin kovasti, että vuonna 2022 saataisiin vielä yksi! Toivon sydämeni pohjasta kaikille plussia vuodelle -22 ja voimia jaksaa pettymysten jälkeen toiveikkaana :Two-hearts:
Meillä ensimmäistä yritettiin 7kk, toinen raskaus raskaus meni kesken ja kuopus tärppäsi ekasta kierrosta. Nyt on yrityskiertoja takana 3-4, vaikka ajallisesti viime kesänä päätetty ensimmäisen kerran antaa raskaudelle mahdollisuus. Raskaan syksyn aikana on jäänyt väliin kiertoja, kun raskautumisen mahdollisuutta ei ole edes ollut. Nyt vuodenvaihteesta eteenpäin on luvassa vähän rennompaa arkea eli jospa se auttaisi tähän projektiin :)
 
Mulla on outo vv ja testasin o tikulla ni aika vahva mut ei plussa kuitenkaan.. Yleensä ovis tullut nyt vasta kp17-19 kun luteaali aina sen 13-14pv..mut vissiin ne voi vaihdella.. Pitänee pari päivää katsoa joko se viiva nyt vahvistuu. Tunnistan yleensä itse oviksen kyllä kovasta kivusta.. Ja olevinaan tunsin lievempää sellaista jo kp 7 mut saa nähä oliko jotain muuta.. Kroppa vissiin tuntuis olevan jotenkin sekaisin vaikka kierto ollut tasainen
Muoks. Jos olis ollu kp 7 ovis jostain kumman syystä ni olis pe jo dpo 9 :Smiling Face With Open Mouth epätodennäköistä muta oispa jännää
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on outo vv ja testasin o tikulla ni aika vahva mut ei plussa kuitenkaan.. Yleensä ovis tullut nyt vasta kp17-19 kun luteaali aina sen 13-14pv..mut vissiin ne voi vaihdella.. Pitänee pari päivää katsoa joko se viiva nyt vahvistuu. Tunnistan yleensä itse oviksen kyllä kovasta kivusta.. Ja olevinaan tunsin lievempää sellaista jo kp 7 mut saa nähä oliko jotain muuta.. Kroppa vissiin tuntuis olevan jotenkin sekaisin vaikka kierto ollut tasainen
Muoks. Jos olis ollu kp 7 ovis jostain kumman syystä ni olis pe jo dpo 9 :Smiling Face With Open Mouth epätodennäköistä muta oispa jännää

Voisko olla jotain kasvukipuja nuo kp 7? Mulla ainakin oviskipua lievempää n. Vko ennen ovista. Oon itse tulkinnut ne kasvukivuiksi. :smiling-eyes: Se on sellasta tasaisempaa juilimista kun ovis tuntuu taas heti kerralla hetken aikaa tosi voimakkaasti.
 
Takaisin
Top