Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Mulla yksi varhaisista keskenmenoista oli siitä hämmentävä.. että vuoto oli tosi reipasta, mutta liuska testi vielä vahvistui.. mutta se tilanne ei kestänyt pitkään ja verikokeessa en käynyt. Ultrassa todettiin sitten vielä km myöhemmin.. siihen asti ”pieni toivonkipinä oli mielensyrjässä, että entä jos?..Joku kyseli keskenmenossa tikkujen viivoja. Ei näistä kyllä keskenmenoa voi päätellä.
Kuvassa tikut 6.4. Ja 13.4. Eli viikko välissä. Ja myöhempi vahvempi aavistuksen, ei tosin ole kovin vahvaa kumpikaan.
View attachment 102001
Raskausoireet haihtuivat 7.-8.4.
Verikoe 6.4. 767 joka on vielä ok, ja 8.4. reilu 600. Eli laskenut samaan aikaan kun oireet katosi.
Vuoto alkoi 12.4.
Tänään on vielä kolmas verikoe. En ole katsonut puoliintumisaikaa mutta vähemmän pitäisi olla. Ei edes turvota vatsaa enää aamuisin kuten männä viikonloppuna.
Muistelisin että 13.4.yöllä en juonut mutta voi olla että 6.4. olin juonut, arvelisin että se vaikuttaa, mutta yllättävän paljon.
Summa summarum: tikut näyttää joko plussaa tai miinusta. Joko on hcg-hormonia erittynyt virtsaan tai sitten ei.
Sitä en tiedä josko virtsaan erittyy enemmän hcg-hormonia kun raskaus poistuu?
Oon vähän puulla päähän lyöty... Oireita oli selkeesti enemmän kun niissä kierroissa, joissa en plussannutkaan. Jotenkin ajattelin, että se mieli tekee kuitenkin taas tepposet. Mutta toisin kävi! Pidä kiinni pikkuinen..
Toivotaan ettei tälläkään kertaa tule! Mä oon kolmesti käynyt ja joka kerta on ollut erilainen vaikka annos ollut aina sama. Ekalla kerralla ei mitään, seuraavalla kerralla nousi seuraavana päivänä kuume ja kolmannella nousi kuume pari päivää tiputuksen jälkeen.Oon käyny aiemminkin eikä tullut mitään sivuvaikutuksia. Ihan samanlainen annos tiputettiin silloin.
On tällä hetkellä vähän ristiriitaiset fiilikset. En ole ihan varma, haluanko raskaaksi vielä nyt. Tai no muuten kyllä, mutta toisaalta haluaisin sen koronarokotuksen ensin. On nyt tullut koronatilanne niin lähelle, etten haluaisi koko raskautta pelätä tartuntaa. (Taikka katsella vierestä, kun rokotetut saavat lisää vapauksia, jos en itse voi saada rokotetta raskauden takia...) Ja sitten toisaalta rokotukset vain viivästyvät ja viivästyvät, joten niitä saa varmaan odotella vielä pitkään. Huoh.
Itse olen vähän sitä mieltä, että raskautumisessa voi mennä 1 kk tai 3 v., joten en lähtisi koronarokotteen takia yritystä jarruttelemaan. Eikä noista rokotepasseista ym. ole muutoinkaan vielä mitään virallisia päätöksiä tehty. Loppujen lopuksi aina voi tuntua siltä, että ei ole oikea aika eikä koskaan ole täysin valmis.
Noi mietteet on tuttuja mutta tosiaan yritykset voi venyä ja koko ajan ympärillä rokotetaan porukkaa. Ja sit jos on sellasessa tilanteessa et on isot riskit sen saamiseen niin sen voi nykytiedon mukaan ottaa raskaanakin. Mä sain tänään ekan piikin ja seuraava olis heinäkuun alussa. En lykkää yritystä koska en oo aiemminkaan helposti raskautunu.
Onnea!Oon vähän puulla päähän lyöty... Oireita oli selkeesti enemmän kun niissä kierroissa, joissa en plussannutkaan. Jotenkin ajattelin, että se mieli tekee kuitenkin taas tepposet. Mutta toisin kävi! Pidä kiinni pikkuinen..
On tällä hetkellä vähän ristiriitaiset fiilikset. En ole ihan varma, haluanko raskaaksi vielä nyt. Tai no muuten kyllä, mutta toisaalta haluaisin sen koronarokotuksen ensin. On nyt tullut koronatilanne niin lähelle, etten haluaisi koko raskautta pelätä tartuntaa. (Taikka katsella vierestä, kun rokotetut saavat lisää vapauksia, jos en itse voi saada rokotetta raskauden takia...) Ja sitten toisaalta rokotukset vain viivästyvät ja viivästyvät, joten niitä saa varmaan odotella vielä pitkään. Huoh.