flikka
Näppärä viestien naputtelija
Ostin eilen kaupasta rfsu:n liuskatestin. Älkää kysykö miksi, koska ne antaa sen viivanpaikan vaikka veteen kastaisi
Eli en tullut hullua hurkaammaksi niistä testeistä. Kyllä, tein molemmat. Eilen sain sen viivanpaikan, joten olihan se aamulla testattava jos aamupissasta olisi jo haamu.
Ei ollut herkkä testi ja menkat eivät ole myöhässä vielä, joten hukkaan heitetyt rahat
Onneksi ei ole kallis paketti.
Ei tiputtelua edelleenkään (normaalisti alkaa jopa viikkoa ennen menkkoja), tissit on hieman arat, vatsaa nipistelee ja repii, eikä kiukuta normaalia enemmän vaan olen ennemminkin vähän herkillä.
Mutta tissit on kipeät myös ennen menkkoja, on ollut ilmavaivoja, jotka usein ilmenee just tuollaisena kipuiluna suolessa. Menkkoihin enää muutama päivä, joten kiukkuamisen vaihtuminen itkuun on ihan normaalia mulle tässä vaiheessa.
Eli ei auta kuin odotella.
Katoin muuten rattaita jollyroomista (kuopuksen matkikset hajoaa, mutta ei nyt sittenkään viitsi enää 3v:lle ostaa uusia), ja nyt se mainostaa rattaita ja vaunuja koko ajan, mille sivulle meneekään. Ja helposti sitä klikkailee ja katsoo että hei, mitkäs ne nää on. Ei muutem helpota kuumeilun
Eli en tullut hullua hurkaammaksi niistä testeistä. Kyllä, tein molemmat. Eilen sain sen viivanpaikan, joten olihan se aamulla testattava jos aamupissasta olisi jo haamu.Ei ollut herkkä testi ja menkat eivät ole myöhässä vielä, joten hukkaan heitetyt rahat
Ei tiputtelua edelleenkään (normaalisti alkaa jopa viikkoa ennen menkkoja), tissit on hieman arat, vatsaa nipistelee ja repii, eikä kiukuta normaalia enemmän vaan olen ennemminkin vähän herkillä.
Mutta tissit on kipeät myös ennen menkkoja, on ollut ilmavaivoja, jotka usein ilmenee just tuollaisena kipuiluna suolessa. Menkkoihin enää muutama päivä, joten kiukkuamisen vaihtuminen itkuun on ihan normaalia mulle tässä vaiheessa.
Eli ei auta kuin odotella.
Katoin muuten rattaita jollyroomista (kuopuksen matkikset hajoaa, mutta ei nyt sittenkään viitsi enää 3v:lle ostaa uusia), ja nyt se mainostaa rattaita ja vaunuja koko ajan, mille sivulle meneekään. Ja helposti sitä klikkailee ja katsoo että hei, mitkäs ne nää on. Ei muutem helpota kuumeilun
Mä en millään pysynyt perässä, että kuka plussasi milloinkin, kun töissä tein pitkää päivää, niin kävin täällä vaan kurkkimassa tauoilla välissä mitä tapahtuu
Kunhan menkat tosiaan alkaa.

En usko, että olisin ajautunut tähän tilaan pelkästään liikunnalla ilman stressaavaa työtä ja keskenmenosta aiheutunutta tuskaa, mutta jospa oppisin tästä jotain. Ei elämässä tarvitse aina suorittaa, olla täydellinen tai jaksaa samalla tavalla kuin muut. Minulle pahinta on lukea näitä iltapäivälehtien kertomuksia ihmisistä, jotka ei liiku lainkaan tai ihmisistä, jotka liikkuvat 5xvko, pumppia, juoksua ja pilatesta, lisäksi vielä kehonhuolto ja lepopäivinäkin käydään vähintään 3km pyöräilemässä. Ja, että näillä himoliikkujilla ei ole rasitusvammoja, ei hormonihäiriöitä ja he jaksavat hoitaa elämänsä velvollisuudet ilman väsymystä - en saa verrata itseäni toisiin, vaan minun on ajateltava se niin, että mikä on toiselle hyvä, voi olla minulle liikaa tai, jos luen siitä, ettei ihmiset liiku, se ei tarkoita sitä, että itse kuuluisin vähän liikkuviin, kun en työni takia kerkeä käymään juoksemassa kuin kahdesti viikossa.
Oikeasti jouduin tekemään tämän asian kanssa niin paljon töitä, että jopa kaivoin aikuisten liikuntasuositukset ja kirjoitin ne lapulle. Siinä sitten tajusin, että liikuin jo suosituksiin nähden sillä tasolla, että voidaan puhua treenaamisesta. Niin ja kun, minä ajattelin vain, että se on terveellistä..Että tässä mulla on oikeasti iso oppimisen paikka - kohtuus kaikessa, ei liikaa tai liian kovaa. 







Mulla kaksi viikkoa aikaa niin saan tän Nexplanonin vihdoin pois ja saan alkaa odottelemaan että kierto alkaisi rullaamaan normaalisti ja sit aletaan kuumeilemaan ihan tosissaan vihdoin 
nyt kun en enää polta ja pillerit on jätetty pois jo syyskuussa niin p*rse on levinny niin paljo et on pitäny ostaa uusia farkkuja!!
mun työ on aika fyysistä.. ja viime kierrossa terolutti teki raskaus oireet, viimeisestä terosta meni yli viikko ennen ku vuoto alko, kyllä siinä ehti jo toivoa
järjetöntä!!!