Mä tulen tänne kurkkimaan vähän epäröiden. Olin jo tuolla heinäkuisissa varmaan reilu kuukauden verran, kunnes sitten keskiviikkona todettiin kkm viikolla 11+2, alkio vastasi 6-7 viikkoa... Oireet oli kymppiviikolle asti. Eilen otin cytotecit, mutta ne ei oikein kunnolla tuntuneet sulavan ja vuotoa/hyytymiä tuntui tulevan tosi niukasti, joten soitin klinikalle ja kävin uudestaan ultrassa, raskauspussi oli poistunut, limakalvoa oli vielä jäljellä,mikä kuulemma ihan normaalia, vuotaa pois tässä sitten.. Oon tosi pettynyt ja surullinen ja jotenkin on nyt pakkomielle tulla uudestaan raskaaksi mahdollisimman pian. Yrittää saa ilmeisesti sitten kun raskaustesti negatiivinen.
Tänne tuo aika tuntuu aina rientävän kierron alusta, mutta tästä eteenpäin sit ajan kulku hidastuukin ja alkaa se ainainen itsensä ja oireidensa ylianalysointi :angelic:Töissäkin sitä vaan miettii että mitenköhän sitten saa hoidettua pahoinvointitilanteet tämmöisessä ja tämmöisessä tilanteessa. Toimin siis sairaalassa osastofysioterapeuttina.
Tuntuu tyhmältä vain surra tätä lähes olematonta pientä alkua, vaikka monilla on ollut paljon pahempia kokemuksia - kohtukuolemia ja keskenmenoja myöhemmin.. Mut niin kai se vaan on, että jokaisella saa olla oma määrä surua, vaikka tilanne olisi mikä 
soimaan silti itseäni tästä surkuttelusta..huoh.
Täällä ilmoittautuu yksi vauvahaaveilija. Vähän tässä omaa taustaa eli yritys alkanut vuosi sitten jättämällä e-pillerit pois. Ensimmäinen kierto pillereiden jälkeen oli 34 päivää, seuraava 65 päivää, jonka jälkeen kemiallinen ja siitä eteenpäin olikin puolisen vuotta menkat hukassa. Lokakuussa kävin yksityisellä gynellä, joka ultrasi pco tyyppiset munasarjat, kirjoitti terolutit ja lähetteen julkiselle verikokeisiin. Verikokeisiin pääsin jo joulukuussa ja niissä kaikki mitatut arvot ok. 
Joten ehkä me mennään tulee jos on tullakseen periaatteella. Ei stressiä eikä (eipä vissiin) oireiden kyttäystä. En aio nyt miettiä ja suunnitella kaikkea sen perusteella, että loppuvuodesta olisi vauva. Katsellaan :)
