Pelit on täälläkin lähellä sydäntä, muksut käyttää eniten pleikkaria, minä ja hellu tietokonetta. Yks meidän parisuhteen liima on varmaan ollu yhteinen kiinnostus counter strikeen, hän on mulle ollu sellane mentori ton pelin kanssa kun on saavuttanu kaikki rankit jo pelissä ja peliäly on käsittämätön, löytäny hellun ansiosta sen teiniaikaisen innostuksen taas tuohon, välissä oli pitkään konsolipelit pelkästään. Että kyllä se yhteinen tekeminen perheessä voi olla vaikka pelaaminen lasten kanssa pelataan yhdessä fortniteä, aikuiset koneella, lapset pleikalla
ite kans tykänny poikaporukoista enemmän, ja tykkään vieläkin. En vaan tunne oloa kotoisaksi perinteisessä naisporukassa "naiskeskusteluineen". Ystävien seurasta toki tykkään, ja kahvittelusta, mutta isommat porukat niin ei. Lätkässä mä oon huutava penkkiurheilija, vuonna nakki ja keppi koulu piti huolen että hokkarit ja kiekko ei kuulu tytöille vaan aina oli ringetteä jos lätkästä puhu omaksi iloksi sitä kavereiden kanssa hakattiin vapaa-ajalla sitte
Sielläkin gamermom!
Mä tykkään Rpg-peleistä, kun niissä on usein hyvä juoni esim. Dark Soulsit ja Stealth gamet kuten Metal Gear Solidit.
En ole hyvä Counter Strikessa ja stressaannun muita vastaan pelatessa. Hienoa että sä osaat.
Muistan kun vauva aina sekosi mahassa, kun pelasin jotain hermostuttavaa peliä.
Se on jännä, kun peleistä tänä päivänä puhutaan niin paljon pahaa. Ei ne vahinkoa tee, ellei vie kaikkea muuta aikaa lapsen elämässä.
Uskon myös, että kun ne on juurikin yhteistä tekemistä niin ei ole kuin iloksi koko perheelle.