Raskaaksi 2020

Myös muita "oireita" (rinnat) on ollut eilisillasta asti, mutta järki sanoo että ei kai mitkään oireet vaan voi alkaa ennen kiinnittymistä, eli eikö ne varhaisimmillaankin ala dpo 6-10??? Jatkan siis seikkailua omassa mielikuvitusmaassani... :smiley-ashamed008

Mites teidän muiden piinailijoiden (todelliset tai kuvitellut, molemmat kiinnostaa) oireet?

No sanopa tuo. Nännit ja nännipihan alueen näppylöitä ilmaantunut (oli edellisessä raskaudessa) ja molempiin raskauksiin oon reagoinut rinnoilla eka. Myös kylmyys tuntuu ottavan taas, kuten alkukeväästä. Karkki (!!?) on yök, ei tee mieli. Ja nää tän päivän nippailut alavatsalla... Mutta se, kun ei oireita ennen kiinnittymistä, ni turhaa toivoa ja kuvitelmaa tämä.
 
Dpo3 - ei mitään oireita. Eipä toki vielä kuuluisi ollakaan. Kiinnittymispunkkulasillinen meneillään :grinTestata aion vasta kun menkat olisi pari päivää myöhässä. Tai siis niin on ainakin aikomus, saa nähdä malttaako odottaa :hilarious:

Kävi hauska sattumus. Edellisen kemiallisen raskauden aikana ehdin jo katsella bola-koruja ja ihastuin yhteen malliin, mikä oli verkkokaupasta tilapäisesti loppu. Jätin sähköpostiosoitteeni, jotta saisin viestin kun koru olisi jälleen tilattavissa. Viesti tuli tänään! Tämän täytyy olla enne! :woot::smiley-angelic001
 
Kaakkuri, mulla nää raskaudet on alkaneet aina ilman oireita. Pms on kokonaan puuttunut, kuten se normaali raivoaminen ja ahdistuneisuus. Sit kun aikaa on kulunut on tullut vasta kaikki pahoinvoinnit ja muut.
Iho mulla ollut myös keskimääräistä parempi, samoin hiukset. Iho kuivuu nopeammin, samoin limakalvot. Pissahätä useammin.
Sit on ollut usein vatsan turvotusta, niin et kaikki vaatteet ahdistaa mahan kohdalta :grin
Keskenmenneessä tuli menkatkin ja ei olleet rinnat lainkaan kipeät. Nyt rinnat kipeät, mut vaan nänneistä ja nännipihat tummat :hilarious: Niin ja ekassa raskaudessa j ä r k y t t ä v ä t halut, nyt ei niinkään eroa normaaliin. Molemmissa oon ollut normaalia tasaisempi. :bag: Nyt näyttäis vv koostumus olevan todella vetistä, ihan polviin saakka sellasta litkua. Ekassa muistaakseni oli enempi kosteusvoidemaista, joskin sitäkin on nyt tässä viimeisen viikon sisään ollut myös :bookworm:

Mä en varmaan ihan heti häivy täältä, kun tarkkailen tilannetta, mihin kehkeytyy et tuleeko tästä mitään :bag: :nailbiting:
 
No niin, jes, Mrs S, Kaakkuri ja ketä meitä muita onkaan, sormet ja varpaat jo nyt ristissä valmiiksi ensi viikkoa varten!

Täällä ei niin ihan hirveesti mitään varsinaisia oireita, mutta olo on itseasiassa aika pelottavan toiveikas. Tähän mennessä tapahtunutta:

dpo1: rinnat kipeytyy. Samaa settiä niin kuin aina, paitsi edelliseen kahteen kiertoon verrattuna nyt kipeytyi molemmat rinnat kun aiemmin vain oikea

dpo2-3: ei mitää kummallista

dpo4: lämpöjen lasku. Tylpän neulan pistoja oikealla puolen, ehkä suolisto?

dpo5: Tylpän neulan pistoja. Alushousut märät, seassa jotain punertavaa tai rusehtavaa. Rinnat edelleen arat. Lämmöt pompsahti takaisin.

dpo6: kaksi tummaa veripisaraa pöksyissä. Ei kipuja. Unettomuutta.

dpo7: lämpöjen lasku taas, ehkä unettomuudesta johtuvaa? Rinnat edelleen arat. Kerran noustessa oikealla kipu mikä sopisi kuvaukseen "repäisykipu". Alavatsalla, enemmän oikealla puolen satunnaisia tuntemuksia. Vähän niin kuin menkkamaisia, mutta vain 10% teholla. Pieniä näppyjä suun ympäristössä (ollut joskus ennenkin ennen menkkoja)

Nyt täytyy sanoa, että on vähän hassu fiilis. Jos ei tota verta olis tullut, niin en varmaan juuri kiinnittäisi huomioita näihin oloihin, mutta valehtelisin jos väittäisin että en olisi toiveikas. Se vaan ihmetyttää, että olisko kiinnittyminen voinut muka tapahtua noin aikasilla päivillä, kun aina kuulee/lukee että se on enemmän dpo8-11? Aika korkealta tippuu ensi viikolla jos ei tää tosiaankaan ole mitään. Ja kyllä, tekis kovasti mieli testata jo :love017

Tsemppiä meille kaikille piinaajille, toivottavasti saadaan paljon plussia!!
 
Pöh, nega. Tein sen rfsun puikkotestin ja erotan kyllä selkeästi valkoisen viivanpaikan, mutta ei siinä kai väriä oo. Yritin ottaa kuvaa, mutten saa sitä kyllä kuvaan asti. No, elättelen toivoa ja teen uuden testin huomenna tai ylihuomenna.

Latasinkin tähän kuvan, ainoo kuva missä näkyy puretusta testistä haamu??? En tiiä näkyykö tänne ladattessa, mutta hyyyvin hailakka haamu siinä testissä on??

https://img.aijaa.com/b/00749/14885470.jpg
 
Muokattu viimeksi:
Moikka :)

En oo ehtinyt töiltä kirjoittelemaan, enkä lukemaan teidän kuulumisia. Pahoitteluni tästä, aion kuitenkin nyt kahlata viestit läpi kun tänään vapaapäivä. Nyt ollaan niin korvessa möksäilemässä ettei ole oikein kenttää, joten toivon mukaan tämäkin viesti tulee läpi :hilarious:

Tän aamuinen 4h pidätys ja voi että on jännät paikat :nailbiting: ikinä en oo rfsun herkkään saanut mitään ylimääräistä, toiminut mulla siis ihan hyvin aina ja nyt näkyy toinen viiva, livenä ihan selkeästi, punertava joskin haalea vielä :hilarious:Mieskin näki. Kierto oli ihan mammuttipitkä, nyt kp 36 ja ovulaatio tapahtui normaalia myöhemmin, en saanut sitä edes tikulla kiinni ja ei ole tietoa mikä dpo, mut varmaan aika aikainen ehkä joku dpo 11 :playful:

Voisko tää olla, tuleeko meille vauva, kaiken tän paskan jälkeen?? :smiley-angelic001:sad010:rolleyes:

Niin ja vaikka jäisi yritykseksi vain, niin ainakin jotain tapahtuu. En aio pelätä keskenmenoa, se tulee jos niikseen on.

Voi vitsi, miten ihanaa ja jännää! Niin toivoisi kyllä teille nyt plussaa, pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä! Ja kai sä testaat kohta lisää että saadaan ihastella vahvistumisia :rolleyes:
 
Oli kiinnostavaa kuulla PK ja Aloy teidän oireista! Ja Dumbo ja Zarar dpo-alun oireettomuudesta. Lisää näitä! :)

Sun dpo5-6 oireet Aloy kuulostaa hyviltä, varsinkin jos ovis ois voinut olla edes päivääkin aiemmin!

Mulla siis tähän asti:

Dpo -3-0: Järkyt ovisoireet pitkään (esim normisti ovis ei tod aiheuta pahoinvointia tai estä liikuntaa). Joku hormonihäiriö? Tuplaovis? Kysta?

Dpo 1-4: Melko kovat oviksen jälkeiset muniskivut molemmilla puolilla. Aamuämpö koholla.

Dpo 5: Eka yöpissakäynti kuukauteen. Vähän turhan suuri aamulämpödippi. :sorry: Sitten "oireita", joista oisin tosi innoissaan jos oisi vaikka jo dpo 8: Vähäiset rinta/nännioireet. Illalla kovia alavatsapistoja keskelle, myös muniskivut reunoilla jatkuu. Vv kasteli housut. Väsymys, hengästyminen.

Dpo 6: Lämmöt jääneet alas. :sad001 Nännit yhä vähän herkät (olis normaalia vain pitkien juoksulenkkien jälkeen). Muniskipu jatkuu yhä molemmin puolin.

Tsemppiä muille piinailijoille!
 
0nnea Zarar, Tammenterho ja Niiskutin! Tää on hyvä syyskuun plussa-aallon startti!

Täällä on moni suunnilleen samoissa dpo:issa menossa, jännää! Itselläni siis dpo5. Eli Aloy, ensi viikolla aion testata minäkin vaikka perässä tulenkin, ja meitä taitaa olla aika satsi. Jee! :)

ON: Viime kierrossa oli ihan tavallinen olo oviksesta menkkoihin asti (mulla ei oo erityisiä pms-oireita normaalistikaan). Ei oireen oiretta yhtä repäisykipua lukuun ottamatta.

Tässä kierrossa oviskivut ja muniksen turvotus on jatkunut jo viikon. Tässä vaiheessa toki ei voi liittyä vielä mihinkään raskauteen (perustuurilla olis joku kysta :happy3), mutta se on täsmälleen saman tuntuista kun mulla oli koko edellisen lyhyen raskauden läpi, eli paljon toiveikkaampi olo.

Myös muita "oireita" (rinnat) on ollut eilisillasta asti, mutta järki sanoo että ei kai mitkään oireet vaan voi alkaa ennen kiinnittymistä, eli eikö ne varhaisimmillaankin ala dpo 6-10??? Jatkan siis seikkailua omassa mielikuvitusmaassani... :smiley-ashamed008

Mites teidän muiden piinailijoiden (todelliset tai kuvitellut, molemmat kiinnostaa) oireet?

En tiedä onko oire, mutta täällä Dpo6 ja maha oli yöllä tosi kipeä. Ravasin vessassa monet kerrat ja pahoinvointia on. En omasta mielestäni ole syönyt mitään epäsopivaa. :hungover:

Vatsa on ihan sekaisin ollut jo pari päivää...

Dpo 1-4 ei ollut mitään muuta kuin vähän hormonaalista turvotusta.
 
Kiva lukea näitä oirelistoja! :)

täällä seuraavasti (oletan nyt oviksen olleen ennen lämpöjen nousua):

Dpo -1-0 turvotusta, ripulia, huonovointisuutta, alavatsan vihlontaa. Eggiksiä.

dpo1-2: turvotus, lämmönnousu.

dpo3-4: eggikset ja alavatsan vihlonta uudelleen, yhtenä yönä vatsakipuja, ripuli.

dpo5: häpyliitoskipuja, ummetusta, lämmöt kohonneet lisää.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä tosiaan myös käynnissä piinaviikkojen piinaavimmat päivät. Heikolla hetkellä, 4.30 herätessäni meidän pikkumiehen kanssa, olin jo tekemässä testiä, mutta sain otettua järjen vielä käteen. :grin Tänään siis dpo8 ja oireita ei juurikaan oo. Esikoisen odotusaikana olin kirjotitanut kaverille watsappiin "Näiden päivien perusteella ennustan itselleni täysin oireetonta raskautta" ja tämä lohduttaa mua nyt tässä tänään. Olen siis aina voinut raskausaikana tosi hyvin ja tehnyt töitä normaalisti ilman yrjöjä tai tissien kipeytymisiä. Ainoa oire, mitä tässä nyt voisin nostaa esiin on tällä kertaa jatkuva aivastelu, muutamana päivänä oon myös palellut välillä (ja lämmöt oli koholla), valkovuotoa on mun mielestä myös tavanomaista enemmän.

Mielenkiinnolla luen teidän tän hetken fiiliksiä! On tää kyllä ihana paikka avautua tällä toisellakin kierroksella, kiitos siitä teille :)
Mikä päivä meinasitte ottaa testit esiin ensi viikolla? Itse mietin jos keskiviikkona koittais...
 
Mikä päivä meinasitte ottaa testit esiin ensi viikolla? Itse mietin jos keskiviikkona koittais...

Torstaina, jos kattos sen ensimmäisen negan :wink. Kp 23 siis vasta silloin, mutta dop 13 kenties. Tai sit vaan pitää malttaa mielensä vielä seuraavalle viikolle.
 
Mielenkiinnolla luen teidän tän hetken fiiliksiä! On tää kyllä ihana paikka avautua tällä toisellakin kierroksella, kiitos siitä teille :)
Mikä päivä meinasitte ottaa testit esiin ensi viikolla? Itse mietin jos keskiviikkona koittais...
En meinannu myöskään vielä ens viikolla, ehkä sit seuraavana maanantaina kun dpo14... jos ei menkkoja näy.
 
Täällä alkaa mies olla taas oma itsensä. :happy093 Kyllä tästä ylös päästään. Kovasti se jo kyselee et mihi laitetaa vauvan tarvikkeet sun muut ja jos vähän valittelen eläväistä vatsaa (suolisto ku elämöi) niin mies heti heittää että "Tarkoittaako tämä sitä, että olet RASKAANA?" laughing7

Oi voi, sitä vaan odottelen että ihan oikeesti vois vastata raskauskysymykseen että KYLLÄ. :rolleyes: mut viel pitäs ensin muutama pilleri syödä ja kokea ne kamalat "menkat" :arghh:
 
Täällä alkaa mies olla taas oma itsensä. :happy093 Kyllä tästä ylös päästään. Kovasti se jo kyselee et mihi laitetaa vauvan tarvikkeet sun muut ja jos vähän valittelen eläväistä vatsaa (suolisto ku elämöi) niin mies heti heittää että "Tarkoittaako tämä sitä, että olet RASKAANA?" laughing7

Oi voi, sitä vaan odottelen että ihan oikeesti vois vastata raskauskysymykseen että KYLLÄ. :rolleyes: mut viel pitäs ensin muutama pilleri syödä ja kokea ne kamalat "menkat" :arghh:

Oho, väärä nimimerkki :joyful:
 
Oi vitsit, varovaiset onnittelut plussanneille:Heartred
Toivotaan lisää plussatuulia muille piinailijoille! Taitaa syyskuusta tulle se THE kuukausi:hello2


ON: täällä dpo4 eikä mitään oireita, edes niitä endokipuja, jotka yleensä jo nostaa tässä vaiheessa päätään. Aamu kuitenkin vasta alussa, niin vielä voi keho tuumailla että nyt on hyvä hetki kipuilla :"D

Onko muilla täällä niin paljon allergioita, ettei saa tarvittavia vitamiineja ruuasta? Mun pitäis syödä mm. A-vitamiinilisää, mutta voiko sitä edes syödä jos haluaa raskautua? :bookworm:
A vitamiinihan edistää normaalia rauta-aineenvaihduntaa ja limakalvojen pysymistä normaaleina?
 
Joku ongelma taas kun ei ollut mitään ilmoituksia tullut uusimista viesteistä nyt aamusta.
 
Pöh, nega. Tein sen rfsun puikkotestin ja erotan kyllä selkeästi valkoisen viivanpaikan, mutta ei siinä kai väriä oo. Yritin ottaa kuvaa, mutten saa sitä kyllä kuvaan asti. No, elättelen toivoa ja teen uuden testin huomenna tai ylihuomenna.

Latasinkin tähän kuvan, ainoo kuva missä näkyy puretusta testistä haamu??? En tiiä näkyykö tänne ladattessa, mutta hyyyvin hailakka haamu siinä testissä on??

https://img.aijaa.com/b/00749/14885470.jpg

Mä nään vaaleenpunaisen viivan:smiley-angelic001
Oliko sulla nyt vasta dpo9?
Toivottavasti vahvistuisi:Heartred
 
Täällä tänään aamusta testattu eilistä hailumpi viiva rfsun herkällä, pc antoi jo toista hiukan punertavaa viivaa, mitä ei eilen tehnyt lainkaan. Mietin, että jääköhän yritykseksi vain tai onkohan kemiallinen :confused005
Toisaalta mulla hcg on aina raskauksissa noussut hitaasti.. :think005 Ei auta kuin katsella tilannetta :bounce
 
Mä nään vaaleenpunaisen viivan:smiley-angelic001
Oliko sulla nyt vasta dpo9?
Toivottavasti vahvistuisi:Heartred
On dpo9. Jännittää ihan kauheesti. Mieskin näki silmällä testissä sen haamun, ei ollu vaan omaa kuvitelmaa. Pelottaa ettei seuraavassa ookaan mitään ja samalla toivoo niiiiin kovasti että ois tärpännyt. Menkat pitäis alkaa torstaina, niin tosi ajoissahan oon liikenteessä.. Kun sen testin purki, niin jotenkin paremmin hahmotti sen viivan.
 
Takaisin
Top