Hei onko täällä kenelläkään kokemusta sijaisperhetoiminnasta? Sain juuri kuulla, että kaverini lapsi huostaanotetaan. Lapsi on vielä pieni ja haluaisin niin kovasti pienen meille asumaan. Käsittääkseni on jopa toivottua että lapsi menisi enemmin läheisille sijoitukseen kuin vieraaseen paikkaan? Mutta siis, onko kenelläkään kokemusta läheisen/sukulaisen lapsen sijaisvanhempana toimimisesta? Onko se täysin tuhoon tuomittu ajatus?
Itselle tää on työn kautta jonkun verran tuttua. Tykkäsin kommentistasi siksi, että ootte päätyneet tähän ajatukseen, en suinkaan huostaanoton vuoksi. Ajattelin tarkentaa, ettei ihmetytä. :)
Meillä menee täällä niin, että sijaisvanhemmiksi haluavat käyvät kaikki pride-valmennuksen, valmennus kestää yleensä noin puoli vuotta (riippuu myös alueesta, onko esim. pari koulutuskertaa vuodessa ja miten monessa osassa valmennusrunko on, sisältö ainakin luulisi olevan sama). Tämän aikana sosiaalityöntekijät kartoittavat sijaistoimintaan ryhtyviä aikuisia mm. haastatteluin, toisinaan myös kotikäynnein. Yleensä sitten ne vanhemmat, jotka todella haluaa sijaistoimintaan mukaan, jäävät jonottelemaan ja odottelemaan mm. tietoa kaupungilta/kunnalta siitä onko näitä sijaislapsia mahdollista saada. Yleensä sijaisvanhemmaksi pääsee huomattavasti nopeammin, kuin esim. adoptiovanhemmaksi. Niin ja tätä voi toteuttaa ns. kriisiperhepaikka- toimintana, mikä on lyhytaikaista ja silloin sijoitus tapahtuu nopeasti, nopealla aikataululla, mutta lapsi on sinulla vain väliaikaisesti tietyn hetken, kunnes saa pysyvän sijoituspaikan tai perheen asiat ratkeaa ja sitten pitkäaikaisesti, jolloin lapsi on sinulla niin pitkään, kunnes omat vanhemmat saa asiat kuntoon ja joskus, jos eivät saa, niin sijoitus voi olla sitten ihan sinne 18-vuotiaaksi saakka. (sitä en tiedä, miten hyvin nykypäivänä näitä pitkiä sijoituksia tehdään).
Ja kysymykseesi: ei ole läheisen sijaisvanhemmuudesta kokemusta, mutta teoriassa sen kyllä pitäisi olla mahdollista, etenkin jos kyseessä on kiireellinen sijoitus. Useinhan sossut (tai niiden pitäisi) selvittää pienten lasten kohdalla, onko joku turvallinen aikuinen, joka pystyy ja haluaa toimia lapsen huoltajana määräajan. En tiedä, miten hyvin käytännössä toteutuu, mutta tosiaan sieltä sosiaalihuollosta saa lisätietoa, joten hyvä, että otit yhteyttä. :) + valmistaudu erityisvanhemmuuteen, sillä ero omista vanhemmista on aina trauma pienelle lapselle. Sijaisvanhemmuudessahan usein yritetään pitää välit biologisiin vanhempiin ja te toimitte sen vuorovaikutuksen tukijana. Joskus kuitenkin käy niin, että erittäin painavista syistä riippuen joudutaan asettamaan lastensuojelulakiin perustuvia tietojenluovutuskieltoja, jolloin yhteydenpitoa biologisiin vanhempiin rajoitetaan lapsen edun turvaamiseksi, eli esim. kaikki kirjeet tai yhteydenotot biologisilta vanhemmilta menee sossun kautta viiveellä teille yms. Mutta pääsääntöisesti ajatus on siis se, että huostaanotto ei olisi se lopullisin vaan vanhempi saisi asiat järjestykseen ja lapsi palautuisi sitten takaisin biologiseen perheeseen. Sosiaalihuolto tekee täten jatkuvaa arvioita biologisten vanhempien tilanteesta, sekä siitä pystytäänkö sitten palautusta tekemään.
Meillähän siis se tilanne, että mun mies on sijaislapsena kasvanut ja hyvin tietää tilanteen erityisyyden. Mä oon paljon pohtinut tätä sijaisvanhemmuutta, jos omia en saa. Mies ei ole oikein täysin vielä lämmennyt ajatukselle, mutta ehkä ajan kanssa.
Anopin kanssa monesti aiheesta jutellut, ei saaneet omia lapsia ja ei ole sijaisvanhemmuutta katunut päivääkään.
En tiedä vastasinko yhtään aiheeseesi, mutta yritin ainakin. T. toinen sossu
Enskuussa lapsen 4v neuvola, niin taidampas kysellä jo valmiiksi tietoa hoidoista jne. koska oon aika varma, etten raskaudu ilman apuja. 
