Mä olen elellyt hiljaiseloa, mut täällä ollaan. Kirjotinkin et vuoto alko 3päivää oletettua aijemmin nyt on menkat kärsitty ja uus kierto alkanut :)
Mulla oli mies juhannuksena mönkkäri onnettomuudessa. Luulin muutamana hetkenä et hän on kuollut, selvisi siis kuitenkin. Joku trauma tosta itselle varmaan jäi kun viikkoa myöhemminkin asia painaa mieltä vielä tosi paljon. Oikeesti onnettomuus paikalle kävellessä kerkesin jo miettiä tosi pitkälle kaikkea, sen varalle et hän ei selviäkkään. Alkuvuodesta, istuin sairaalassa kuopuksen sängyn reunalla ja odotettiin lääkärin kanssa koska hän herää ja mietittiin miksi lapseen ei saa mitään kontaktia. Hän ei edes havahtunut vainkka koitettiin ronskisti herättää. No pienimies ja tuo isompi kunnossa nyt. Alku vuoteen mahtui myös tutun kuolema, sekä tutun rintasyöpä diagnoosi. Sekä tollanen pieni korona aalto mikä meille varmasti on kaikille tuttu. Nyt ton miehen onnettomuuden myötä on kyl stopannut vauva ajatukset. Ollaan ilman ehkäsyä ja katotaan mitä tän kierron aikana tapahtuu. Pääsenkö ajatusteni kanssa parempiin oloihin. Mietin ton onnettomuuden käydessä, et mitä jos oon raskaana ja lapsi ei kerkee nähdä isäänsä koskaan.
Koitan halia noita kolmea kultaa mitkä tässä vieress jo on. Nauttia jokasesta päivästä. Ajan kanssa katon ponnaako haaveet, vai tuleeko vauva sitten kun tulee kuka tietää. Ihania kesäpäiviä kaikille ja plussa tuulia! Rakastakaa ihmsiä ja kertokaa se niille