Raskaaksi 2019

Mulla tuli tosiaan muistaakseni 15 (vaiko 17) follia, niissä kymmenessä oli munasolu. Näistä vain yksi oli raaka ja 8 hedelmöittyi, eli yksi kypsä jäi hedelmöittymättä.
Toki pakkaseen meni vain yksi ja yksi siirrettiin (muut oli viallisia), mutta kuten täälläki sitä sanottiin, ei tarvita kuin yksi hyvä.
Se yksi hyvä alkio on kohta jo 2kk:rolleyes::woot:

Teillä meni kyllä tosi putkeen kaikki ja vielä on yksi pakkasessakin:) ihan parhautta.

Täällä eka Bemfola vedetty mahanahkaan. Aina melkoista säätöä ekalla kerralla. Oli uusi tuttavuus, vaikka kynämuotoinen olikin. Tuntui suurelta määrältä, kun ennen pistellyt 50 yksikköä ja nyt kolminkertainen määrä. Vähän nipisteli ja nyt pistelee.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)
 
Fsh on tarkka että pitää ottaa alkukierrosta, monilla kun ne otetaan samaan aikaan niin tulee otettua amh myös alkukierrosta. Mullekin lapsettomuuspolilla sanottiin ettei pelkän amh:n ajankohta ole tarkka, arvon pitäisi kuitenkin olla suht vakaa ympäri kierron.
 
Nykyään kilpparista sanotaan että kunhan ennen klo 14 o_O vai 13. No anyway, jännä ettei muka enää väliä.

Onkohan mun amh nyt virheellinen kun on kp9 otettu:bag: no kai se aina viitteellinen on

Ei se varmasti virheellinen oo. Ei mulla oo hajuakaan kierron päivistä kun oon amh:n ottanut. Nimenomaan silloin varmistanut oliko kierron päivällä väliä. Se LH ja FSH-pitää ottaa alkukierron päivinä mutta
käsittääkseni tuon amh:n osalta ei ole niin väliä. Jostain ivf-podcastista jäänyt mieleen, että amh on itse asiassa proteiini ja eroaa lh ja fsh-hormooneista.
 
Pitäisköhän mun samalla sit mittauttaa tuo fsh ja lh myös. Ja ferritiinikin ois kiva tsekata taas, joskus viime keväänöä se katottiin ja oli 38 silloin. Mut mietin et kannattaako noihin hirveästi rahaa syytää, kun en mä niitä osaa tulkita sit kuitenkaan.. Kävin viitteitä kattomassa, niin ovat sen verta laajat kuitenkin, et en mä osaa niistä kyllä mitään tulkita.
Toki ne ois valmiina sit jos yksityisellä edes sen kerran kävis jossain vaiheessa paikat kurkkaamassa. En tiedä. Melkein 200e tulisi maksamaan jos ottais amh, fsh, lh ja ferrin. Voi kun ois rikas ni mittauttaisin ihan kaiken :grin
 
Tällein tuli mieleen, et mä sain tk:sta muun jutun yhteydessä perus labrat pvkt, kilpparit, prolaktiinit, jne vaikka yritystä ei ollut keskenmenosta vuotta ja asia tuli puheeksi (tosin mulla oli maitovuotoa ja anemiaoireet). Ja kun mentiin ensikäynnille felicitakselle niin ei tarvinnut ekalla kertaa tutkia juuri mitään kun ne oli vähän aikaisemmin otettu ja näki ne mun tiedoista. Eli maksettiin käytännössä vaan ensikäynti ja kävin ferrit otattamassa kun tk lääkäri ei niitä jostain syystä suostunut testaamaan. Toki sit seuraava vaihe olis ollut amh ja muut sitten, mut siirryttiin julkiselle kun vuosi tuli täyteen. Ei maksettu soittoajoista mitään kun labratulokset ja lähete asia soiteltiin.

Sitähän vois tk:sta kysyä et suostuisivatko ottamaan ne amh ja muut kun jos te ette julkisille hoitoon lapsiluvun takia pääse, mut raskautta ei kuulu ja keskemeno(ja?).
 
Pitäisköhän mun samalla sit mittauttaa tuo fsh ja lh myös. Ja ferritiinikin ois kiva tsekata taas, joskus viime keväänöä se katottiin ja oli 38 silloin. Mut mietin et kannattaako noihin hirveästi rahaa syytää, kun en mä niitä osaa tulkita sit kuitenkaan.. Kävin viitteitä kattomassa, niin ovat sen verta laajat kuitenkin, et en mä osaa niistä kyllä mitään tulkita.
Toki ne ois valmiina sit jos yksityisellä edes sen kerran kävis jossain vaiheessa paikat kurkkaamassa. En tiedä. Melkein 200e tulisi maksamaan jos ottais amh, fsh, lh ja ferrin. Voi kun ois rikas ni mittauttaisin ihan kaiken :grin

Hmm, niinpä, tää ikuisuuskysymys, että mihin tässä asiassa kannattaa sijoittaa. Miten paljon mullakin on tota alapäätä tutkittu ja mitään ei oo lopulta selvinnyt. Että tääkin on vähän niin ja näin, että joko saa ostettua itselleen mielenrauhaa tai ei... Toisaalta varmaan on kiva tietää jos kaikki on ok, sit harmittaa vaan se, että haaskasi turhaa rahoja mitä olis voinut käyttää muuhunkin. Tai sit on se puoli, et jotakin vikaa löytyy, voihan sekin olla. Tsemppiä pohdintaa:Heartred
 
Täysin totaalisen omanapa taas mutta MÄ SELVISIN! :hilarious: Limat, kohdunsuu auki kutakuinkin golfpallon mentävästi ja aamun testi positiivinen. Eli tässäkin kierrossa olisi teoreettinen mahdollisuus onnistua :dance011

Ellen oo taas laittanut kauheita suorituspaineita ukolle, kun whatsapannu 20min välein "Joko ootte kotona?" "JOKO NYT?" "Kauan vielä?" :excited001
 
Nyt vaan cool down ja hold Your horses:hilarious: ala mieluummin vetämään pitsihepeniä päälle ja sytyttelemään kynttilöitä:hilarious:
 
Mulla on vähän karmiva tunne siitä, että vauvahaaveet tulee romuttumaan pahasti parin viikon sisään:nailbiting: toivottavasti tunne on väärä:sorry:
 
Äläää:Heartpink jospa ivf edes..ja kemiallinenkin tuli inssillä..:Heartred

Täälläkin juotu ja vietetty kiva ilta kavereilla, siellä oli myös saman ikäinen baby kuin meillä olisi jos ei olisi km tullut :Heartblue ovis kolkuttelee ovella :nailbiting: ehkä :p ei auta kuin toivoa (plussa joskus).. onneksi tunti lisää huomenna, luulin että viikon päästä vasta :playful: öitä ihanaiset:Heartred
 
Nega testattu :( Keskiviikkona vielä testi, mutta kyllä siinä jotain jo olis näkynyt.

Kohti viimeistä siirtoa siis.
 
Äläää:Heartpink jospa ivf edes..ja kemiallinenkin tuli inssillä..:Heartred

Täälläkin juotu ja vietetty kiva ilta kavereilla, siellä oli myös saman ikäinen baby kuin meillä olisi jos ei olisi km tullut :Heartblue ovis kolkuttelee ovella :nailbiting: ehkä :p ei auta kuin toivoa (plussa joskus).. onneksi tunti lisää huomenna, luulin että viikon päästä vasta :playful: öitä ihanaiset:Heartred

Luin kannasta kirjauksen koskien mun hysteroskopiaan. Mun kohdun limakalvon etuseinämässä on kohtuu epäilyttävän kuuloinen muutos:sad001

Pistin kaikuun viestiä, et toivoisin lääkärin soittavan ja vähän selittävän mulle mitä tämä tarkoittaa. Sieltä tulee varmaan huomenna vastaukseksi pelkkää v*ttuilua:sad001 v*tuttaa. Masentaa. Itkettää.

Kosmos:Heartbigred olen pahoillani.
 
Voi ei Nipa, toivottavasti ei mitään vakavaa! Millä sanoilla se oli Kantaan kirjattu?
 
Alue, jossa on ikään kuin punapilkullisia täpliä etuseinämässä. Nämä myös vuotelevat. Aikalailla jotenkin noin...
 
Ja oon myös sitä mieltä että Kannassa ei saisi olla kirjauksia, jos on jotain mikä voi huolestuttaa potilasta! :mad:
 
Nojoo sais kyllä kertoa mitä tarkoittaa :mad: jos tulee vittuilua niin laita reklamaatiota.. toivotaan että jotain hyvälaatuista..

Kosmos pahoittelut :sorry:

Täällä pc plus. ja marinoidut munat ja siittiöt.. mutta muut testit ei ihan plus, tosin ei ollut pitkä pidätys ..uusiksi myöhemmin..
 
Ja oon myös sitä mieltä että Kannassa ei saisi olla kirjauksia, jos on jotain mikä voi huolestuttaa potilasta! :mad:

Tämä! Ihan syvältä! Toivotaan että Nipa ei ole mitään vakavaa, haluan uskoa niin:Heartred

Pahoittelut Kosmos negasta:sad001

Täällä synttärit ja aamukahvin sain just sänkyyn:Heartred ollut kiva viikonloppu, eilen oli kaveripariskunta kylässä, katottiin leffaa ja syötii jäätävät kasat herkkuja:laughing002 en oo jaksanut piinailla saati kattoa mikä dpo edes nyt. Turnausväsymystä ilmassa:rolleyes:
 
Takaisin
Top