Raskaaksi 2019

[Nipanderi]

Hui, mun kummityttö on ollut meillä vkloppu kylässä ja nää 2 vuotiaat on ilmeisesti kuluttaneet mut lähes hengiltä, kun heräsin just räkäposkella hirveessä hiessä kaikki vaatteet päällä nukutusreissulta

Illan aikana oli tullut ainakin 5 sivua tekstiä. Koitan muistaa jotain mitä piti sanoa. Ja tärkeää keskusteluakin on käyty, jätän kuitenkin toistaiseksi lusikkani tästä sopasta. Tekisi mieli, mutta näin keskellä yötä, juuri heränneenä jätän väliin

Monette, toivotaan että nyt on ajoitukset kohdillaan inssiin! Mitä piikität? Onko sulla irroituspiikki käytössä?

Sitten tsempit testailijoille, koska päästään tiiraamaan tikkuja?

Helena, olipas rohkaisevan kuuluoinen käynti ja hyvä folli, nyt peiton kahisutteluun jos tarvis, meinaatko ensi kierrosta jo kokeilla letroja?

Jotain muutakin varmaan oli, mutta enpä muista mitä se oli. Öitä

 

[Jesbe]

Täytyy näin aamuyöstä kommenttia laittaa ku heräsin ja luin mielenkiinnolla.. mun lapsuus oli vaikeaa (hyväksikäytöstä neljävuotiaasta toipunut) ja raiskattu 2 kertaa tuon jälkeen ja toisen kerran miestä ei tuomittu kuin korvauksiin ja ehdolliseen. Olin murtunut ja käytin huumeita joten olin sossun asiakas. Kolme vuotta intensiivistä terapiaa ja voin paremmin. Ikinä en unohda mutta voin hyvin. Mulla on ADHD ja ptsd.

Asun ulkomailla ja perheen kanssa välit hyvät, tosin äitini ei ole halaavaa tyyppiä, kun mut raiskattiin se sano et mee töihin takas niin helpottaa. Näin hänellä. Mulla ei.

Rakastan mun elämää ja nyt mulla on ystäviä ja kaikkea mut kaikkea on koettu, yhteiskunnan hylkiö pummista kunnon ihmiseksi... Niin joskus. Käytin 6 vuotta ja kohta 7 vuotta ilman. 15 maaliskuuta on vuosipäivä.

Lasta toivon ja varmasti lapsen saan mutta Suomessa ei annettu taustan takia apua ja se on vaan väärin. Joskus ihminen oikeasti muuttuu.

 

[tiinaO_o]

Täällähän on ollut hyvää ja mielenkiintoista keskustelua!

Pitää myös muistaa, että ihmisillä on erilaiset resilienssit, tavat ja keinot sopeutua ympäröiviin tapahtumiin ja selvitä vaikeistakin koettelemuksista. Sisarukset saattaa käydä läpi täysin saman lapsuuden, ja se jolla on parempi resilienssi, pärjää elämässä ja saa vaikeasta lapsuudesta kenties voimavaroja ja keinoja edetä elämässä. Se jolla ei ole yhtä "hyvä" resilienssi, saattaa murtua ja ottaa jokaisen vastaantulevan koettelemuksen maailmanloppuna eikä tiedä miten selvitä. Vähän niinku tää keskenmenosta toipuminen; joku selviäisi yhdellä itkulla ja pohdinnalla. Minä en.

Ja mitä "pakkokeinoihin" tulee, en usko aitoon muutokseen ilman sisäistä motivaatiota. Toki nuori aikuinen voi kelan pakottamana kirjautua työkkäriin ja näennäisesti osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, ettei etuuksien tulo katkea. Mutta motivaatio tähän on ulkoinen, muiden luoma paine. Sisäinen motivaatio on se, joka loisi aidon muutoksen ja herättäisi tahdon siihen, ettei halua tyytyä tällaiseen elämään vaan haluaa jotain parempaa. Olen minäkin istunut esim päihdenuorien hoitoneuvotteluissa, jossa paranoidista skitsofreniaa kärsivälle kerrotaan ettei tämä voi vetää kamaa tai kuolee ja istunut toisen asiakkaan hautajaisissa, kun kenenkään apu ei auttanut, koska päihteet oli siisteintä elämässä. Kirjat ja käytäntö on tosiaan eri asia, mutta miten me kentällä toimivat voitaisiin muuttaa meidän suhtautumista asiakkaisiin niin, että he kokisi aidosti ymmärrystä meidän taholta saarnaamisen sijaan.

 

[Viivi92]

Ja minun mielestä keskustelu siitä mikä on rangaistus ja mikä seuraamus on akateemista lätinää, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että miten oikeassa elämässä asiat tapahtuvat. Esimerkkinä vaikka huostaanotto, minä itse tai monikaan ei varmaankaan pidä huostaanottoa rangaistuksena vanhemmalle tai sille lapselle, mutta se ei poista kuitenkaan sitä, etteikö se lapsi tai vanhempi voisi kokea toimenpidettä rangaistuksena. Tällöin sillä ei ole mitään merkitystä, että huostaanottaja ajattelee tämän olevan seuraamusta erinäisistä asioista eikä niinkään rankaisemista.

Mutta yhtäkaikki, saattaa olla kornia verrata koiraa ihmiseen, mutta riippuuhan se tyysti rodusta, että miten sitä pitää kouluttaa, siinä missä toista auttaa äänen korottaminen, voimakkaiden rotujen kanssa tulee olla todella ehdottomia, ankariakin.

Myöskin on paljon tutkittu aikuisten aivoja, jotka ovat nähneet ja kokeneet lapsuudessa paljon väkivaltaa ja muutenkin syvästi traumatisoituneet. Vaikka sodan keskellä eläneet lapset. Yleltä tuli aikanaan tästä dokumentti, jossa seurattiin aivotutkimusta. Nämä nuoret olivat nuorisorikollisia (väkivaltarikoksia pääasiassa) ja olivat siis vankiloissa. Heille näytettiin kuvia ihmisten kasvoista ja heidän piti valita, että mitä tunnetta kuva ilmentää. Kymmenen kuvan joukossa oli ilmeitä surusta aggressiivisuuten. Monet nuorista tulkitsivat 8-9 kuvaa kymmenestä aggressiiviseksi ihmeeksi (myös hymyilyn). Heille näytettiin myös kuvia mm. vakavasti loukkaantuneista eläimistä ja ihmisistä ja todettiin, että heillä aivoalue, joka mahdollistaa empaattisuuden, ei aktivoitunut lainkaan. Ja nämä
muutokset ovat pysyviä, eikä niille voida tehdä juurikaan mitään. Ei ole kyse siitä, etteikö vaikka joku näistä olisi halunnut osata tulkita kuvia ”oikein”, vaan se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Nämä henkilöt ovat ja kuuluvatkin olla vankilassa, eli heitä rangaistaan, ainakin yhteiskunnan silmissä.

ja olen yhtä mieltä zararin kanssa, että ylisukupolvisuus on todellista, mutta sen ei tarvitsisi välttämättä olla niin. Ei alkoholistin lapsista tule välttämättä alkoholisteja eikä vastaavasti lääkäreiden lapsista lääkäreitä.

Empaattisuus on se ominaisuus ihmisessä, joka erottaa ihmisen eläimestä. Ilman empaattisuutta ei olisi ihmiskuntaa ja useimpien ihmisten aivot kykenevät empaattisuuteen (onneksi). Mutta empaattisuudella on myös rajansa, loputtomiin sitä ei vain voi riittää tai ehkä voi, mutta se ei auta mitään. Mikäli joku ihminen sanoo minulle, että ei ole kertaakaan kohdannut sellaista ihmistä kenelle ei empatiaa ole herunut, ei ole nähnyt tarpeeksi ”pahaa” ihmistä ja ehkä ihan hyvä niin, elämä on todennäkösesti näyttänyt tällöin sitä vaaleanpunaista puoltaan.

nyt oon out.

 

[jamm]

Kp1 vihdoin. Kyllä flo tietää.

 

[tiinaO_o]

Viivi, olen sun kanssa samaa mieltä ja nämä asiat ei mun mielestä sulje toisiaan pois. Sen sijaan onkin tärkeää nähdä asiat mahdollisimman monesta näkökulmasta, sillä kuten tiedät asiat ei ole mustavalkoisia vaan kaikkia harmaan sävyjä. Tässä keskustelussa mun mielestä vastakkainasettelu on turhaa, sehän keskustelusta tekee mehukkaan kun saa oman näkökulman lisäksi muita näkökulmia pohdittavaksi. Ja mitä huostaanottoon tulee, jos joku sosiaalityöntekijä tekee huostaanottoja rangaistuksena, on hän hyvin väärällä uralla. Itse näitä kiireellisiä sijoituksia tehneenä ja huostaanottoja valmistelleena sosiaalityöntekijänä voin sanoa, että sijoitukset on aina täysin viimesijainen toimenpide, johon ryhdytään ainoastaan lapsen/nuoren ollessa välittömässä vaarassa oman käytöksen tai kasvuympäristön vuoksi. Sijoituksia tehdessä käytetään lähes suurinta julkista valtaa mitä on olemassa eikä niihin ryhdytä hepposin perustein. Ja usein vanhemmat/nuori/lapsi kyllä tietää miksi sijoitus tehdään, olivat he suostuvaisia siihen tai eivät.

 

[Nipanderi]

Täällähän on ollut hyvää ja mielenkiintoista keskustelua!

Pitää myös muistaa, että ihmisillä on erilaiset resilienssit, tavat ja keinot sopeutua ympäröiviin tapahtumiin ja selvitä vaikeistakin koettelemuksista. Sisarukset saattaa käydä läpi täysin saman lapsuuden, ja se jolla on parempi resilienssi, pärjää elämässä ja saa vaikeasta lapsuudesta kenties voimavaroja ja keinoja edetä elämässä. Se jolla ei ole yhtä "hyvä" resilienssi, saattaa murtua ja ottaa jokaisen vastaantulevan koettelemuksen maailmanloppuna eikä tiedä miten selvitä. Vähän niinku tää keskenmenosta toipuminen; joku selviäisi yhdellä itkulla ja pohdinnalla. Minä en.

Ja mitä "pakkokeinoihin" tulee, en usko aitoon muutokseen ilman sisäistä motivaatiota. Toki nuori aikuinen voi kelan pakottamana kirjautua työkkäriin ja näennäisesti osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, ettei etuuksien tulo katkea. Mutta motivaatio tähän on ulkoinen, muiden luoma paine. Sisäinen motivaatio on se, joka loisi aidon muutoksen ja herättäisi tahdon siihen, ettei halua tyytyä tällaiseen elämään vaan haluaa jotain parempaa. Olen minäkin istunut esim päihdenuorien hoitoneuvotteluissa, jossa paranoidista skitsofreniaa kärsivälle kerrotaan ettei tämä voi vetää kamaa tai kuolee ja istunut toisen asiakkaan hautajaisissa, kun kenenkään apu ei auttanut, koska päihteet oli siisteintä elämässä. Kirjat ja käytäntö on tosiaan eri asia, mutta miten me kentällä toimivat voitaisiin muuttaa meidän suhtautumista asiakkaisiin niin, että he kokisi aidosti ymmärrystä meidän taholta saarnaamisen sijaan.

Oon tästä samaa mieltä. Itse myös alan tutkinnon ja työkokemusta omaavana olen jo useamman vuoden todennut että mulle parempaa on kuitenkin pysytellä muilla aloilla. Silti en täysin osaa pysyä näistä töistä kokonaan poissa vaan piipahdan tekemässä jotain aina silloin tällöin. En masokismista vaan rakkaudesta lajiin.

Tämä on niin moninainen asia ja muuttuu aina sitä mukaa mistä näkökulmasta asiaa lähestyy. Itse väsyin siihen että vaikka joka päivä yrität parhaasi, mikään päivä ei tunnu siltä että olisi kuitenkaan tehnyt tarpeeksi. Ja tottahan on että alalla (niin kuin joka alalla) on monenlaista tekijää, et ole kaikkien kanssa samoilla linjoilla ikinä, ongelmat voivat olla hyvin monialaisia, organisaatio ja yhteiskuntarakenteet ovat liian usein puutteellisia tai liian jäykkiä ja sen hyväksyminen, että kaikkia ei voi vaan auttaa vaikka miten yrittää.

Tsempit teille jotka tätä tärkeää työtä teette

 

[Viivi92]

Viivi, olen sun kanssa samaa mieltä ja nämä asiat ei mun mielestä sulje toisiaan pois. Sen sijaan onkin tärkeää nähdä asiat mahdollisimman monesta näkökulmasta, sillä kuten tiedät asiat ei ole mustavalkoisia vaan kaikkia harmaan sävyjä. Tässä keskustelussa mun mielestä vastakkainasettelu on turhaa, sehän keskustelusta tekee mehukkaan kun saa oman näkökulman lisäksi muita näkökulmia pohdittavaksi. Ja mitä huostaanottoon tulee, jos joku sosiaalityöntekijä tekee huostaanottoja rangaistuksena, on hän hyvin väärällä uralla. Itse näitä kiireellisiä sijoituksia tehneenä ja huostaanottoja valmistelleena sosiaalityöntekijänä voin sanoa, että sijoitukset on aina täysin viimesijainen toimenpide, johon ryhdytään ainoastaan lapsen/nuoren ollessa välittömässä vaarassa oman käytöksen tai kasvuympäristön vuoksi. Sijoituksia tehdessä käytetään lähes suurinta julkista valtaa mitä on olemassa eikä niihin ryhdytä hepposin perustein. Ja usein vanhemmat/nuori/lapsi kyllä tietää miksi sijoitus tehdään, olivat he suostuvaisia siihen tai eivät.

Ei missään nimessä suljekaan! Mielestäni tärkeintä on se että osaa ”imeä” tietoa eri lähteistä ja oppii yhdistämään niitä kussakin tilanteessa
parhaimmalla mahdollisella tavalla. Teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa mutta teoriasta saa varmasti paljon ns. rakennuspalasia ja mitä enemmän niitä on, sitä parempi. Monesti sitä tuppaa itsekin olemaan omien tapojensa ja ajattelumalliensa vanki ja tekee erittäin hyvää antaa mahdollisuus jollekin toisenlaiselle, omista ajattelumalleista poikkeavalle toimintatavalle. Keskusteluhan on silloin hedelmällistä kun ollaan hieman eri mieltä asioista ja se saattaa herättää negatiivisia tunteita, mutta ne ovat kuitenkin monesti niitä opettavaisempia (mikäli haluaa olla vastaanottavainen) :)

 

[Sammie]

Testasin negan. Luulin olevan dpo8-9, mutta lämmön mittauksen jälkeen oli FF ajatellut, että nyt olisikin vatsa dpo7. Eli että jännitys vielä jatkuukin...

 

[Helena80]

Varmasti vaikuttaa joo ammatillinen näkökulma. Mä esim hyvin vahvasti tässä koko ajan keskustellessani mietin opettajan näkökulmasta, ja näen nämä potentiaaliset ongelmanuoret koululaisina. Vaikka tuossa linkkaamassani artikkelissa, totta kai toisen ihmisen tappaneelle on annettava rangaistus. Lakeja täällä on kaikkien noudatettava, oli sitten miten kurja lapsuus tahansa.

Mutta kun mietin vaikka jälki-istuntoa, mietin että missä vaiheessa se on oikeasti paras ratkaisu. Mikä on se kohta kun mikään muu kuin jälki-istunto ei enää auta? Tai mikään muukaan ei laissa määritelty rangaistus. Emmehän me, jotka osaamme yleisimmät käyttäytymisnormit, noudata niitä vain siksi että pelkäämme saavamme rangaistuksen jos emme niitä noudata. Mä en siis näe, että (ei laissa määriteltyjä) rangaistuksia jaetaan siksi "kun mikään muu ei auta", vaan siksi että niitä rangaistuksia jakelevat eivät tajua että asian voisi hoitaa jollain muullakin tavalla. Opettaa sille sääntöjä rikkovalle tapoja, joiden avulla hän voi noudattaa sääntöjä.

Jos jatkuvasti tunneilla häiriköivä oppilas on istunut jo sata tuntia jälkkärissä, onko se sadas ensimmäinen tunti lopulta se, jolloin hän tajuaa että ei hitsi, kunhan vaan lopetan häiriköimisen niin en enää joudu jälkkäriin. Kyllä hän sen tajuaa jo ensimmäisestä kerrasta, ei vain syystä tai toisesta pysty muuttamaan toimintatapojaan. Parempi olisi siis selvittää se perimmäinen syy, miksi hän häiriköi ja opettaa hänelle parempia tapoja käsitellä tunteitaan.

Meidän koulussa ei ole jälki-istuntoja juuri tuosta syystä. Ihan ääritapauksessa rehtori ottaa luokseen istumaan. Muuten on kasvatuskeskustelua, palaverit vanhempien kanssa jne. Toimii mielestäni hyvin.

 

[Jukkapalmu23]

Kp1 vihdoin. Kyllä flo tietää.

Sielläkin

 

[Helena80]

O+, kp15

 

[Monette]

Hui, mun kummityttö on ollut meillä vkloppu kylässä ja nää 2 vuotiaat on ilmeisesti kuluttaneet mut lähes hengiltä, kun heräsin just räkäposkella hirveessä hiessä kaikki vaatteet päällä nukutusreissulta

Illan aikana oli tullut ainakin 5 sivua tekstiä. Koitan muistaa jotain mitä piti sanoa. Ja tärkeää keskusteluakin on käyty, jätän kuitenkin toistaiseksi lusikkani tästä sopasta. Tekisi mieli, mutta näin keskellä yötä, juuri heränneenä jätän väliin

Monette, toivotaan että nyt on ajoitukset kohdillaan inssiin! Mitä piikität? Onko sulla irroituspiikki käytössä?

Sitten tsempit testailijoille, koska päästään tiiraamaan tikkuja?

Helena, olipas rohkaisevan kuuluoinen käynti ja hyvä folli, nyt peiton kahisutteluun jos tarvis, meinaatko ensi kierrosta jo kokeilla letroja?

Jotain muutakin varmaan oli, mutta enpä muista mitä se oli. Öitä

Kiitos Nipa :)
Menopur 75iu, niin kuin viimeksikin, irroituspiikkiä ei ainakaan viimeksi tarvinnut, kerkesin kymmenen piikkiä piikittää ja ovulaatio tapahtui. Nytkin olisi hyvä jos menisi kuin viimeksi, niin ovulaatio ei jäisi viikonlopulle
Tsemppiä myös sinulle Kohtahan ne hoidot taitaa alkaa sinullakin.

 

[dimou]

Tänään ja eilen ei ole näkynyt enää mitään vereen liittyvää. Samaten tuikkimiset ja jomotukset on loppuneet ja finnit kuivuneet. Kyllä mua nyt vaan mahottomasti ahistaa, että jos kumminkin silloin to-pe oli ovis, tai oviksen yritys

Toisaalta jos tässä nyt vielä pari viikkoa saa odotella vuotoa, niin ei ainakaan mene punktio sen esikoisen osastoviikon kanssa päällekäin. En sitten vaan tiedä mitä hoitavat tahot siitä tykkäisivät. Kuopiosta tuntuivat haluavan ajoittaa uuden kierron just tietylle päivälle, omaan sairaalaan on jo kaikki kontrolliultrat varattu...

 

[Jukkapalmu23]

Me miehen kaa puhuttiin että soiteltais sitä aikaa yksityiselle jo ensi kuussa. Musta tuntuu että nyt on pakko alkaa pistämään hommaa eteenpäin. Kauhee kp1 masis olo, ja töihin pitäis vielä kohta lähteä tekee pitkä vuoro

 

[Nipanderi]

Mullakin oli vaan joku ihmeen minivuoto. Illalla ja tänään ei oo ollu mitään. En usko että olisin jotenkin back In game, mutta kun on yli vuoden vuotanut kaikki luteliaali läpeensä, niin jokainen vuodoton päivä antaa toiveita siitä, että tällä saralla saattais joskus tulevaisuudessa mullekin vielä koittaa normaalit päivät

 

[jamm]

Me miehen kaa puhuttiin että soiteltais sitä aikaa yksityiselle jo ensi kuussa. Musta tuntuu että nyt on pakko alkaa pistämään hommaa eteenpäin. Kauhee kp1 masis olo, ja töihin pitäis vielä kohta lähteä tekee pitkä vuoro

Kannattaa jos haluaa asioita eteenpäin. Mitä siellä haluatte tehdä?

 

[Aida*]

Ihanaa Nipanderi, että ei ole nyt vuotoa. Jotenkin huomaan, että kun sitä kaikille täällä toivoo sitä plussaa niin sinun kohdallasi huomaan aina toivovani myös näitä vuodottomia dpo päiviä. On niin kurja tuo sinun vuoto-ongelma, että olisit kyllä ansainnut normaalia vuodotonta elämää.

En uskaltanut testata aamulla. Nyt sitten kaduttaa. Jotenkin on sellainen olo, että voisin hyvinkin olla raskaana vihdoinkin. Ja siksi olen ihan peloissani! En vain uskalla olla enää optimistinen.:arghh: Onneksi on viikonloppu niin on mies lohduttamassa.

 

[smoothie.]

Tänään ja eilen ei ole näkynyt enää mitään vereen liittyvää. Samaten tuikkimiset ja jomotukset on loppuneet ja finnit kuivuneet. Kyllä mua nyt vaan mahottomasti ahistaa, että jos kumminkin silloin to-pe oli ovis, tai oviksen yritys

Toisaalta jos tässä nyt vielä pari viikkoa saa odotella vuotoa, niin ei ainakaan mene punktio sen esikoisen osastoviikon kanssa päällekäin. En sitten vaan tiedä mitä hoitavat tahot siitä tykkäisivät. Kuopiosta tuntuivat haluavan ajoittaa uuden kierron just tietylle päivälle, omaan sairaalaan on jo kaikki kontrolliultrat varattu...

Toisaalta positiivista että oli kummin vaan niin hyppäätte just sen osastoviikon yli! Eiköhän sairaalasta kuitenkin uudet ultra-ajat sitten löydy. Koska sulla nyt viimeistään pitäis vuoto alkaa tämän nykyisen suunnitelman mukaan? Ja oliko niin että ette tee tuoresiirtoa ollenkaan?

 

[jamm]

Ihanaa Nipanderi, että ei ole nyt vuotoa. Jotenkin huomaan, että kun sitä kaikille täällä toivoo sitä plussaa niin sinun kohdallasi huomaan aina toivovani myös näitä vuodottomia dpo päiviä. On niin kurja tuo sinun vuoto-ongelma, että olisit kyllä ansainnut normaalia vuodotonta elämää.

En uskaltanut testata aamulla. Nyt sitten kaduttaa. Jotenkin on sellainen olo, että voisin hyvinkin olla raskaana vihdoinkin. Ja siksi olen ihan peloissani! En vain uskalla olla enää optimistinen.:arghh: Onneksi on viikonloppu niin on mies lohduttamassa.

Voithan tehdä päivälläkin tai illalla?:) jos ois nega niin vielä olisi pieni toivo että aamulla plus :angelic: Millasia oireita nyt ollut? Mikä dpo?