Olipa ihanasti kirjoitettu zarar_, kiitos!

mulla on tuon uupumuksen taustalla henkisesti hyvin raskas työ, opiskelu töiden ohella, kaksi pientä lasta sekä ay-/puolueaktiivinen mies joten arki on ollut hyvin hektistä. Vasta jälkikäteen ymmärsin mun olevan erityisherkkä ja suorittaneeni läpi koko elämäni niin, että olisin mahdollisimman täydellinen ja miellyttäisin muita. Nyt keskenmenojen myötä alkaa pikkuhiljaa hyväksymään sen oman rajallisuuden, vaikkei se helppoa ole. Sairauslomaa olisin tarvinnut alunperinkin paljon enemmän, mutta koin sairausloman häpeällisenä ja tunsin syyllisyyttä siitä. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin levätä, en ole edes edellistä lokakuun keskenmenoa käsitellyt. Lääkärit on kyllä olleet ihan superymmärtäväisiä ja muistuttaneet monesti siitä, miten paljon raskaus ja keskenmeno vaikuttaa hormoneihin ja hormonit hyvinvointiin.
Nojoo, päivä kerrallaan mennään. Osalle keskenmeno on varmasti helpompi käsitellä, mutta mä koen että mulla varsinainen surutyö on vielä edessä. Toivon paranevani tästä tapporäkätaudista pian että pääsen lenkille ja uimaan. Tästäkin tulee vaan entistä masentavampi fiilis kun makaa kotona herkkuja syömässä..