Raskaaksi 2019

[TiinuLiinu]

Jesbe Rintatulehdus iskee yleensä toiseen rintaan, harvinainen ei imettävällä.( Oon sen kuitenki jo muutamasti saanut ilman imetystäkin, mutta mulla ny oli prolaktiinit vähän koholla. Ei kyllä enää pitäs olla.)
Mun kokemuksella Rinta on todella kipeä ja turvoksissa, siis se ihon pintakin on turvoksissa, ihan kova ja punainen ja kuuma. Nostaa myös usein kuumeen. Kyllä sen sitten huomaa kun on tulehdus vs. Pms oireet rinnoissa.

Lisään vielä, että rintojen mastopatia lisää kipuja varsinkin pms oireiden aikaan. Eli rintakudos on hyvin tiivistä. Mulla ainakin sanottu että mastopaattiset rinnat, varsinkin tää vasen. Se on aina ollu oikeen hv- rinta

 

[Sammie]

Tässä vielä PC dpo12 lyhyellä pidätyksellä päiväpissasta.

 

[Sammie]

Ja kuten mulla viimeksikin niin ovulaatiotesti toimivat myös raskaustesteinä :)

Sofi ja Onestep.

 

[zar_]

Tiedättekös, mä pohdin tänään, et empä oo ymmärtänyt miten väsynyt oon näistä 2 kk ollut.
Siis huiman väsynyt. Tänään makasin rättiväsyneenä sohvalla, kun olin kirpparikierroksen käynyt, ei ollut voimia liikuttaa silmäluomiakaan

Luin uudestaan erikoislääkärin ultratekstin Kannasta ja sinne olikin kirjailtu, että vasen munasarja kääntynyt kohdun taakse ja, että raskaus voinut sijaita vasemmassa munasarjassa, kuitenkin seurantalinja, kun hormonit laskusuunnassa. Keskenmeno diagnoosina ja vahva epäily kohdun ulkoisesta toispuoleisen alavatsakivun vuoksi. Kohdun ohut limakalvo viittaisi siihen, ettei siellä elämää ole edes ollutkaan. Nestettä löytyi myös kohdun takaa, johon ei kommentoitu muutoin kuin, että voi olla km johtuvaa verta tai jotain fysiologista. Ei niin paljoa kuitenkaan, että tmp tarvittaisiin, kun hb tosi hyvä. Laskikin sitten itsekseen, mutta aiheutti minulle mm. suoliston oireilua.

Mietin nyt, että hyvä kun olen hengissä. Oikeasti. Ei ihme, että luulin tekeväni kuolemaa ennen polille menoa. Aika tyypillistä ilmeisesti, että ku:ssa oireilu alkaa voimakkaana rv 7 tienoilla ja osa meneekin itsekseen kesken. Pirun kivulias kokemuksena ja ikävimpänä oli ne pistokset hartioissa ja pallean seudulla.. Niille ei kuitenkaan löytynyt viimeksi täydellistä syytä, mut sen on voinut aiheuttaa se pikkukaveri, joka kasvoi väärään paikkaan ja lopulta mongersi itse pois. Hyvä niin. Aiemmissa ultrissa munasarjat olleet nätisti samalla linjalla, et kaipa tämä jotain muutoksia teki vehkeisiin, mutta uutta raskautta ei pitäisi estää lääkärin mukaan.

Mulle on ollut tosi vaikea ymmärtää ja hyväksyä kehon muutokset, ihon huono ja ohut kunto, painon vaihtelut ylös alas, kivut selässä, rinnoissa, raajoissa, elohiiret, hormonitoiminnan sekoilut tän kaiken jälkeen - yht'äkkiä tulee niitä fiiliksiä, että tekisi mieli koko keho peittää vaatteisiin, ettei näe ihoa tai mitään, että keho on niin epäkelpo, muuttunut ja viallinen. Tuntuu, että en kestä nähdä ihottumia tai muitakaan muutoksia itsessäni.

Mutta nyt kun mietin koko tilannetta, kun pian 2kk kulunut keskenmenosta, tajuan, miten suuri shokki tuo tilanne oli keholleni. Olisihan se oikeasti ihme, jos mitään muutoksia ei tapahtuisi. Koko systeemi meni sekaisin, eikä ihmekään, kun olen nämä kuukaudet elänyt suuressa stressissä ja pelossa toipumisen suhteen milloin pitänyt olla huolissaan mistäkin, vuodoista taikka pahentuvista oireista tai siitä, jos hormoni nouseekin yms. Lisäksi vielä nämä muut kipuilut.

Mä asetan itselleni nyt tavoitteeksi oman kehon arvostamisen, vaikka vaikeaa se onkin. Viikonlopun päätän aloittaa sipsien ja karkin mutustamisella ja sohvalla loikoilulla. heh, terveellistä, tiedetään.
Kaikki aikanaan, uutta yritetään vasta sitten, kun oikeasti olemme siihen valmiita. :)

 

[Sammie]

Zazar_ mä melkein itkin täällä tuota sun tekstiä lukiessani Just näin! Kuulostaa niin hyvältä, että oot löytänyt armollisuutta itseä ja omaa kehoa kohtaan. Kaikki syystä tai toisesta kesken menneet on niin raskaita mielelle, että herkästi unohtaa, miten raskaita ne on kropalle. Voimia ja ihania ajatuksia sinne sulle

 

[tiinaO_o]

Zarar_ tunnistan itseni tekstistäsi. Mutta kuten aiemmin itse minulle kirjoitit, nyt lepoa ja armollisuutta!

Mä olen huomannut, että kuultuani erityisherkkyydestäni kiinnitän erityistä huomiota omaan aikaan ja palautumiseen. Onneksi on mies, joka mahdollistaa tämän olemalla ja puuhaamalla tosi paljon lasten kanssa. Mä voin paljon paremmin, kun saan välillä aikaa hiljaisuudessa neuloen ja vaikka lukien. Nyt sairauslomalla tämä onnistuu päivittäin, mutta ruuhkavuosiarjessa ei olekaan ihan niin itsestään selvää.

 

[Sporttis]

Tiedättekös, mä pohdin tänään, et empä oo ymmärtänyt miten väsynyt oon näistä 2 kk ollut.
Siis huiman väsynyt. Tänään makasin rättiväsyneenä sohvalla, kun olin kirpparikierroksen käynyt, ei ollut voimia liikuttaa silmäluomiakaan

Luin uudestaan erikoislääkärin ultratekstin Kannasta ja sinne olikin kirjailtu, että vasen munasarja kääntynyt kohdun taakse ja, että raskaus voinut sijaita vasemmassa munasarjassa, kuitenkin seurantalinja, kun hormonit laskusuunnassa. Keskenmeno diagnoosina ja vahva epäily kohdun ulkoisesta toispuoleisen alavatsakivun vuoksi. Kohdun ohut limakalvo viittaisi siihen, ettei siellä elämää ole edes ollutkaan.

Mietin nyt, että hyvä kun olen hengissä. Oikeasti. Ei ihme, että luulin tekeväni kuolemaa ennen polille menoa. Aika tyypillistä ilmeisesti, että ku:ssa oireilu alkaa voimakkaana rv 7 tienoilla ja osa meneekin itsekseen kesken. Pirun kivulias kokemuksena ja ikävimpänä oli ne pistokset hartioissa ja pallean seudulla.. Niille ei kuitenkaan löytynyt viimeksi täydellistä syytä, mut sen on voinut aiheuttaa se pikkukaveri, joka kasvoi väärään paikkaan ja lopulta mongersi itse pois. Hyvä niin. Aiemmissa ultrissa munasarjat olleet nätisti samalla linjalla, et kaipa tämä jotain muutoksia teki vehkeisiin, mutta uutta raskautta ei pitäisi estää lääkärin mukaan.

Mulle on ollut tosi vaikea ymmärtää ja hyväksyä kehon muutokset, ihon huono ja ohut kunto, painon vaihtelut ylös alas, kivut selässä, rinnoissa, raajoissa, elohiiret, hormonitoiminnan sekoilut tän kaiken jälkeen - yht'äkkiä tulee niitä fiiliksiä, että tekisi mieli koko keho peittää vaatteisiin, ettei näe ihoa tai mitään, että keho on niin epäkelpo, muuttunut ja viallinen. Tuntuu, että en kestä nähdä ihottumia tai muitakaan muutoksia itsessäni.

Mutta nyt kun mietin koko tilannetta, kun pian 2kk kulunut keskenmenosta, tajuan, miten suuri shokki tuo tilanne oli keholleni. Olisihan se oikeasti ihme, jos mitään muutoksia ei tapahtuisi. Koko systeemi meni sekaisin, eikä ihmekään, kun olen nämä kuukaudet elänyt suuressa stressissä ja pelossa toipumisen suhteen milloin pitänyt olla huolissaan mistäkin, vuodoista taikka pahentuvista oireista tai siitä, jos hormoni nouseekin yms. Lisäksi vielä nämä muut kipuilut.

Mä asetan itselleni nyt tavoitteeksi oman kehon arvostamisen, vaikka vaikeaa se onkin. Viikonlopun päätän aloittaa sipsien ja karkin mutustamisella ja sohvalla loikoilulla. heh, terveellistä, tiedetään.
Kaikki aikanaan, uutta yritetään vasta sitten, kun oikeasti olemme siihen valmiita. :)

Tollanen on kyllä ollut varmasti kova shokki kropalle! Ja olis voinut käydä paljon huonomminkin. Hyvä, että osaat olla armollinen itelles vaikka varmasti ottaakin päähän. ❤

 

[Sammie]

Zarar_ tunnistan itseni tekstistäsi. Mutta kuten aiemmin itse minulle kirjoitit, nyt lepoa ja armollisuutta!

Mä olen huomannut, että kuultuani erityisherkkyydestäni kiinnitän erityistä huomiota omaan aikaan ja palautumiseen. Onneksi on mies, joka mahdollistaa tämän olemalla ja puuhaamalla tosi paljon lasten kanssa. Mä voin paljon paremmin, kun saan välillä aikaa hiljaisuudessa neuloen ja vaikka lukien. Nyt sairauslomalla tämä onnistuu päivittäin, mutta ruuhkavuosiarjessa ei olekaan ihan niin itsestään selvää.

Mä suljin korvani, kun välillä tuntui, että erityisherkkyydestä puhuttiin joka mediassa. Kkm:n jälkeen sain psykiatrista apua, missä kysyttiin, kuinka paljon olen tutustunut erityisherkkyyteen ja kun luin siitä tajusin, että aihe koskettaa tosi läheltä. Huomaan saman kuin sä, että tiedostaminen auttaa järjestämään itselle paremmat olosuhteet, eikä sitä näe pelkästään huonona asiana. Silti nolottaa aina esim. itkeä. Oon jo miettinyt varhaisultraa 3 vkon päästä, et osaisinko olla itkemättä, mut en osaisi, koska itken varmaan jo ennen mitään tietoakaan pelkästä jännityksestä. Lisäksi nyt oon vielä tavallistakin herkemmin itkevä... Huoh.

 

[zar_]

Zazar_ mä melkein itkin täällä tuota sun tekstiä lukiessani Just näin! Kuulostaa niin hyvältä, että oot löytänyt armollisuutta itseä ja omaa kehoa kohtaan. Kaikki syystä tai toisesta kesken menneet on niin raskaita mielelle, että herkästi unohtaa, miten raskaita ne on kropalle. Voimia ja ihania ajatuksia sinne sulle

Kiitos Sammie
Tsempit sulle myös raskauteen, pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin

 

[zar_]

Zarar_ tunnistan itseni tekstistäsi. Mutta kuten aiemmin itse minulle kirjoitit, nyt lepoa ja armollisuutta!

Mä olen huomannut, että kuultuani erityisherkkyydestäni kiinnitän erityistä huomiota omaan aikaan ja palautumiseen. Onneksi on mies, joka mahdollistaa tämän olemalla ja puuhaamalla tosi paljon lasten kanssa. Mä voin paljon paremmin, kun saan välillä aikaa hiljaisuudessa neuloen ja vaikka lukien. Nyt sairauslomalla tämä onnistuu päivittäin, mutta ruuhkavuosiarjessa ei olekaan ihan niin itsestään selvää.

Näinhän se on, armoa pitäisi itselleen antaa vaikka se on välillä vaikeaa.
Hyvä, että sä olet saanut otettua omaa aikaa, se on tärkeää palautumisen kannalta. Mä en vaan aina muista, että tarvitsisin sitä, kun menen pää kainalossa ja sitten, kun sitä päätä ei enää konkreettisesti voi kantaa, olen pakkolevolla pohtien, mikä meni pieleen
Tsempit sullekin, on varmasti raskasta sielläkin!

 

[Sammie]

Kiitos Sammie
Tsempit sulle myös raskauteen, pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin

Kiitos, tirautin taas Nyt väitän, et hormonit herkistää entisestään. Oon itkenyt ihan kaikkea. Siis tyyliin unohdin avaimen taskuun kun yritin avata auton ovet ja itkua!

 

[zar_]

Tollanen on kyllä ollut varmasti kova shokki kropalle! Ja olis voinut käydä paljon huonomminkin. Hyvä, että osaat olla armollinen itelles vaikka varmasti ottaakin päähän. ❤

Tätä yritän itsellenikin muistuttaa. Se, että takaumia yms. tuli niin paljon, liittyikin siihen, että kehoni kävi niin lähellä sitä rajaa, ettei se olisi itse pärjännytkään. Jälkeenpäin mietittynä olisihan mun sinne sairaalaan kannattanut lähteä jo 2 vuotopäivän kohdalla, kun kivut oli niin kovat, että tärinä sattui ja oli muutakin oiretta, mutta ajattelin, että valitan turhaan. Vasta se, kun koko yön olin tyhjentänyt vatsaani ja palleaan säteili, jalat ja kädet oli kylmänhikiset, oksetti ja vasenta munasarjaa pisti polttaen sykleissä ja vuotoa tuli niukasti jostain syvältä, tajusin aamulla lähteä lääkäriin niin pahasti täristen, että hyvä kun pysyin pystyssä.
Onneksi pahin oli silloin jo ohi ja peruuttamattomia vaurioita ei ollut syntynyt, siitä olen kuitenkin kiitollinen, että tajusin mennä sinne lääkäriin, vaikka odotus tuntuikin ikuisuudelta.
Nyt vasta alan ymmärtämään, miten läheltä piti tilanne taas oli, miten helpottunut olen, että olen tässä, vaikkakin ilman vauvaa, mutta hengissä kaikkine vaivoineni

 

[siska]

Pläh dpo 12, nega sekä rfulla että pc:llä. Jotenkin semmonen fiilis, et ehkä jotain? Mut taitaa olla taas vaan korvien välissä. Eiköhän ne menkat taas ala. Ärsyttää. Lisäksi en saanut työpaikkaa josta oli aika lupaava ja varma fiilis, mut vissiin joutuu työrintamallakin tyytymään siihen ö vaihtoehtoon Ja sit mä vaan täällä mietin kuinka olisin nyt muuten äitiyslomalla, eikä tääkään asia edes koskis mua. Mut täällä mä pissin tikkuihin ja hion cv:tä

 

[Sinpura]

Jostain plussa vai ei syövereistä luin joskus kun jollain näkyi kiinnittyminen todella heikkona haamuiluna ja sitten oikee haamuilu/viivan vahvistuminen alkoi vasta oisko ollu 5 päivän päästä tosta ja varmaan nyt mietin et voisko mulla olla samanlainen tilanne joo kaikkee sitä haluu kuvitella, ku menkkoja ei edelleenkään näy vaikka tuskin vaan osaavat itse alkaa ilman terokuuria. Alkais nyt vaan niin vois lopettaa tän sekoilun siitä et vois vielä plussata.

 

[jamm]

Viikon päästä voi alkaa taas metsästää ovista turhaan

Oon ollu koko helmikuun juomatta alkoholia :angelic: ennätys koko aikuisikänä. Paitsi huomenna ehkä jotain pientä kaverin synttäreillä. Niin ja 2 jotain alle prosenttista juomaa olen kuukauden aikana juonut, mutta en laskisi niitä. Täytyy jatkaa tällä linjalla, että juo alkoholia vaan jos on jotkut kissanristiäiset :)

 

[Nipanderi]

Viikon päästä voi alkaa taas metsästää ovista turhaan

Oon ollu koko helmikuun juomatta alkoholia :angelic: ennätys koko aikuisikänä. Paitsi huomenna ehkä jotain pientä kaverin synttäreillä. Niin ja 2 jotain alle prosenttista juomaa olen kuukauden aikana juonut, mutta en laskisi niitä. Täytyy jatkaa tällä linjalla, että juo alkoholia vaan jos on jotkut kissanristiäiset :)

No mutta hienoa hienoa, huippusuoritus

 

[MrsCherry(?)]

Voi zarar_ Onneksi ei käynyt pahemmin sinulle tuossa tilanteessa, kuulostaa oikeesti hurjalta... Keho on kyllä ihmeellinen asia, vaikka välillä tuntuu että pelkkiä vaivoja ja ongelmia tämänkin kanssa. Varsinkin näin keskenmenon jälkeen on miljoonia kertoja tuntunut siltä, että mun oma keho on pettänyt mut, kun ei kyennyt pitämään vauvaa ja nyt ei kykene raskautumaan... Mutta oikeesti keho kestää aivan uskomattoman paljon ja onhan se ihmeellistä ylipäätään. Pitää vaan antaa välillä keholle aikaa palautua ja olla sille armollinen

Ei oo helppoa, mutta tätä ajatusta yritän itselleni muistuttaa aina välillä tässä kaikessa epätoivoisen oviksen metsästyksen ja muihin tikkuihin pissailun lomassa...

 

[zar_]

Voi zarar_ Onneksi ei käynyt pahemmin sinulle tuossa tilanteessa, kuulostaa oikeesti hurjalta... Keho on kyllä ihmeellinen asia, vaikka välillä tuntuu että pelkkiä vaivoja ja ongelmia tämänkin kanssa. Varsinkin näin keskenmenon jälkeen on miljoonia kertoja tuntunut siltä, että mun oma keho on pettänyt mut, kun ei kyennyt pitämään vauvaa ja nyt ei kykene raskautumaan... Mutta oikeesti keho kestää aivan uskomattoman paljon ja onhan se ihmeellistä ylipäätään. Pitää vaan antaa välillä keholle aikaa palautua ja olla sille armollinen

Ei oo helppoa, mutta tätä ajatusta yritän itselleni muistuttaa aina välillä tässä kaikessa epätoivoisen oviksen metsästyksen ja muihin tikkuihin pissailun lomassa...

Niimpä, minäkin yritän! :) helppoa se ei ole, jotenkin herkemmin vain itse löytää niitä negatiivisia asioita, vaikka muut ihmiset ei huomaisi mitään erityistä. Sitä on kai niin herkillä, että kaikkeen kiinnittää huomiota.

Hyvin tutun kuuloisia nuo tuntemukset siitä, että oma keho pettää, ettei se ole toimiva vaan epäkelpo - ikään kuin huijaa minua mutta sitten yritän taas muistuttaa, että jokin toimii edes sen verran, että olen vielä tässä.

Tilanne oli kyllä tosi kurja, mutta niinhän keskenmenot aina. Vaikka surettaakin niin tiedän, ettei olisi ollut vaihtoehtoja. Kohdun ulkoista en edes osannut pelätä raskautta yrittäessä, mutta nyt kyllä osaan kahta kauheammin. Mutta sitten muistan, että kun kerran on dokumentoitu tietoihin nuo kirjaukset, niin ehkäpä sitten jatkossa, jos raskaudun osataan seurata kaikkea paremmin ja olen itse valppaampi :)

Se oli tosiaan hyvä, että vatsakalvoni oli ehjä eikä siellä ollut kuin tilkka nestettä. Lääkäri sanoi silloin, että vuoto kuitenkin ärsytti vatsakalvoa saaden aikaan vatsan sekaisuutta ja hartian pistos oiretta. Onneksi hoitui itsestään pelkällä kotiseurannalla. Olisin päässyt suoraan polille uudestaan ilman päivystyksiä soittamalla, jos oireet olisi pahentuneet. Kiitollinen olen siksikin myös hoidosta ja osaavasta henkilökunnasta. :angelic:
Elämä on välillä erityistä ja kummallistakin.

Tsemppiä myös sinne yritykseen!

 

[MrsCherry(?)]

En edes oo varma onko ovis ollut vai tulossa vai tuleeko sitä ollenkaan, kun digitesti yhä vaan vilkkuhymyilee ja liuska on välillä tummempaa välillä vaaleampaa... Mut lasketaanko se vielä kiinnittymispunkuksi, jos juo puol pulloa tosi hyvää punkkua?

Sori pakko vähän keventää välillä tätä omaa foorumi-paasausta

 

[jamm]

https://www.menaiset.fi/artikkeli/s...aaksi_tulo_onnistui_vasta_uuden_miehen_kanssa

Mun kohtu varmaan torjuu siittiöitä :bag: