Kiitos kaikille tukevista ja kannustavista viesteistä <3
Ja paljon onnea Gingerille!
Saatiin siis vasta kuulla tuo uutinen, jullisen puolen ensimmäinen käynti piti olla lolakuussa, mutta se nyt peruuntui. Haluavat ottaa vielä uuden spermanäytteen 3 kk kuluttua ja vasta sitten katsotaan, onko jotain tehtävissä.
Mutta lahjasiittiöt eivät tosiaan tunnu meille sopivalta ratkaisulta, juurikin sen vuoksi, että haluamme molemmat nimenomaan meidän geenimme lapseen. En tiedä pystyisinkö itsekään täysin ehdottomasti rakastamaan lasta, joka ei olisi biologinen (kokemuksia siis miehen lapsesta, joka tietysti eri asia), ja mies on suoraan sanonut, että hän ei missään nimessä voisi edes harkita. Hänellä kun tosiaan se oma jo on, niin ei samanlaista suurta kaipuutakaan lapseen kuin minulla. Mutta tämä siis tosiaan ihan meidän ongelma ja tietynlaista kapeakatsoisuutta varmasti.

)
Onneksi kaikki oli sitten kuitenkin kunnossa.
kp 30 dpo 13
teille ois sitten tulossa toukokuinen
tarrasukkia ja voimahaleja!

:banghead: mies on jopa toivonut että kerron millon pitää siivota ja mitä. Niin eri laatustandardit meillä