Raskaaksi 2019

[Nyytti]

Voih niin turhauttavaa voisko johtua sit vaan teroista et ne pitkittää vuodon alkua. Mulla siis on progejen jälkeen vaihdellu päiviäkin milloin vuoto alkaa. Tai sit ovis myöhemmin, tai plussa vielä tulossa.

Jääpi nähtäväksi. Muutaman kuukauden oon teroja syöny sen 10 päivää dpo2-3 alkaen ja menkat alkanu aina viimestään kaks päivää lopettamisesta, eli oletus oli ma-ti. Kierrot ollu säännölliset aina, eikä mitään omituisia venymisiä oo koskaan ollu.
Oviskivut tosiaan niin selkeät ettei sen ajankohdasta oo epäilystä, oon vaan testaillu ennakoinnin takia, kun ei olla miehen kans jatkuvasti samassa osotteessa arjessa. Nyt kesällä ollaan mökillä kimpassa ni ei ollu niin väliä testaamisella ja väsyttää koko yritys, niin ei jaksanukkaan.
Yks liuska mulle jäi ja mies just soitti ja pyys kuvaa paketista niin tuo lisää, vaik mä oon kyl jo aika maani myyny.
Mitä lie outoa kroppa touhuaa.

 

[Nyytti]

Uus kierto alkoi just 5 päivää myöhässä.

 

[Poistettu]

.

 

[Sofia2016m]

Me asutaan pienellä paikkakunnalla, mikä on yleensä ilo ja voimavara, mutta helposti lähtee jutut kiertämään, varsinkin kun olemme molemmat "näkyvissä ammateissa" , eli ammattien vuoksi monet tunnistavat meidät kasvoista. Ihmisiä kyllä kiinnostaisi tietää ja puhua meidän asioista. Tätä mies ei halua.

Miehen kanssa olemme sopineet, että voin puhua kaikesta hoitoihin liittyvästä yhden tietyn kaverini kanssa. Valikoivasti olen puhunut myös muutamilla muille luotetuille, mutta ivf menisi siihen kategoriaan, ettei kumpikaan meistä haluaisi siitä monenkaan tietävän, mies harvemman kuin minä.

Karuja kokemuksia on toisesta asiasta, että arkaluontoinen asia on "karannut kylille", vaikka kerrottu luottamuksellisesti.

Tää on niin tuttua, asun itsekkin tuppukylässä ja täälä jos jossain kaikki tietää sun asiat paremmin kun sinä itse. Mulle lapsettomuushoidot oli tosi arka asia. Pahinta oli kun pojat oli syntynyt ja meidän tuttu kuka ei tietänyt mun tietääkseni hoidoista kysyi yhtäkkiä päin naamaa että mistä tiedätte kumpi näistä on laitettu alkio ja luomu vai onko identtisiä. Olin tosi surullinen ja vihanen hormooni myöllerryksessäni! Mutta nyt kun pojat on syntynyt ja hormoonit tasaantunu niin tuntuu ettei se oo enään niin arka asia.. ja ehdottomasti tuo ivf hoitoihin lähteminen oli kaiken vaivan aroista :)

 

[Onnenomena]

Tää on niin tuttua, asun itsekkin tuppukylässä ja täälä jos jossain kaikki tietää sun asiat paremmin kun sinä itse. Mulle lapsettomuushoidot oli tosi arka asia. Pahinta oli kun pojat oli syntynyt ja meidän tuttu kuka ei tietänyt mun tietääkseni hoidoista kysyi yhtäkkiä päin naamaa että mistä tiedätte kumpi näistä on laitettu alkio ja luomu vai onko identtisiä. Olin tosi surullinen ja vihanen hormooni myöllerryksessäni! Mutta nyt kun pojat on syntynyt ja hormoonit tasaantunu niin tuntuu ettei se oo enään niin arka asia.. ja ehdottomasti tuo ivf hoitoihin lähteminen oli kaiken vaivan aroista :)

Onnea pienistä pojista!!! Ihanaa kuulla sinusta! Onko arki ja toipuminen sujunut hyvin?

Voi miten ikävä että juttu on kiertänyt ainakin sen verran, että tuo tuttu oli asiasta kuullut ja noin ikävästi kommentoi.

 

[Onnenomena]

Uus kierto alkoi just 5 päivää myöhässä.

Tuo on pahinta kun ensin luppaa ja sitten ei... Pahoittelut!

 

[Sinpura]

Moikka ihanaiset

Täällä kaikki niin hyvin kuin tässävaiheessa nyt voi, kiirettä pitänyt koko kesän töiden kanssa niin unohdin päivittää nyt mennään 13+6 ja pahin huono on ainakin toivottavasti väistymässä, etoo edelleen, mutta oksennus ei sentään lennä enää jokapäivä, alun vuotelu myös loppui sitä kesti muutaman viikon, syytä ei löytynyt, mulla jäi matkaan kysta, mikä siellä on ollutkin jo kauan (seurattu usein, on hyvälaatuinen) silti se stressaa.
Tuntuu edelleen epätodelliselta ja ahdistaa että jotain käy, ollut vaikea uskoa koko juttua, meilläkin meni kuitenkin yli 3 vuotta että tähän päästiin.

Muutamille läheisimmille ollaan uskallettu kertoa, mitään päivitystä omiin someihin ei edes ajateltukkaan, ne tärkeimmät kyllä tietää

Laskettu Helmikuussa

 

[Jukkapalmu]

Niin paljon onnea Sinpura!

Mitä kaikille kuuluu? Täällä poika ylihuomenna 6kk, apua kun aika menee vauhdilla. Kovasti pakitetaan, mennään konttaus asentoon ja turhaudutaan kun ei eteenpäin vielä päästä Yöt olleet aika silppua, luulen et jonkinlaista unikoulua pakko pitää pian. Mutta niin ihana touhottaja

 

[Onnenomena]

Moikka ihanaiset

Täällä kaikki niin hyvin kuin tässävaiheessa nyt voi, kiirettä pitänyt koko kesän töiden kanssa niin unohdin päivittää nyt mennään 13+6 ja pahin huono on ainakin toivottavasti väistymässä, etoo edelleen, mutta oksennus ei sentään lennä enää jokapäivä, alun vuotelu myös loppui sitä kesti muutaman viikon, syytä ei löytynyt, mulla jäi matkaan kysta, mikä siellä on ollutkin jo kauan (seurattu usein, on hyvälaatuinen) silti se stressaa.
Tuntuu edelleen epätodelliselta ja ahdistaa että jotain käy, ollut vaikea uskoa koko juttua, meilläkin meni kuitenkin yli 3 vuotta että tähän päästiin.

Muutamille läheisimmille ollaan uskallettu kertoa, mitään päivitystä omiin someihin ei edes ajateltukkaan, ne tärkeimmät kyllä tietää

Laskettu Helmikuussa

View attachment 115426

Sinpura, ihan mahtavaa! Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Lisäys: ihan ymmärrettävää, että ahdistaa ja pelottaa. Täällä toivon kovasti että kaikki jatkuu hyvin!

 

[Tonninseteli]

Moikka ihanaiset

Täällä kaikki niin hyvin kuin tässävaiheessa nyt voi, kiirettä pitänyt koko kesän töiden kanssa niin unohdin päivittää nyt mennään 13+6 ja pahin huono on ainakin toivottavasti väistymässä, etoo edelleen, mutta oksennus ei sentään lennä enää jokapäivä, alun vuotelu myös loppui sitä kesti muutaman viikon, syytä ei löytynyt, mulla jäi matkaan kysta, mikä siellä on ollutkin jo kauan (seurattu usein, on hyvälaatuinen) silti se stressaa.
Tuntuu edelleen epätodelliselta ja ahdistaa että jotain käy, ollut vaikea uskoa koko juttua, meilläkin meni kuitenkin yli 3 vuotta että tähän päästiin.

Muutamille läheisimmille ollaan uskallettu kertoa, mitään päivitystä omiin someihin ei edes ajateltukkaan, ne tärkeimmät kyllä tietää

Laskettu Helmikuussa

View attachment 115426

Mikä ihana pieni siellä heiluttelee Onnea kovasti!

Täällä ei uutta auringon alla. Marraskuun ihan lopussa IVF suunnitteluaika. Buu.

 

[Hillis]

Moikka ihanaiset

Täällä kaikki niin hyvin kuin tässävaiheessa nyt voi, kiirettä pitänyt koko kesän töiden kanssa niin unohdin päivittää nyt mennään 13+6 ja pahin huono on ainakin toivottavasti väistymässä, etoo edelleen, mutta oksennus ei sentään lennä enää jokapäivä, alun vuotelu myös loppui sitä kesti muutaman viikon, syytä ei löytynyt, mulla jäi matkaan kysta, mikä siellä on ollutkin jo kauan (seurattu usein, on hyvälaatuinen) silti se stressaa.
Tuntuu edelleen epätodelliselta ja ahdistaa että jotain käy, ollut vaikea uskoa koko juttua, meilläkin meni kuitenkin yli 3 vuotta että tähän päästiin.

Muutamille läheisimmille ollaan uskallettu kertoa, mitään päivitystä omiin someihin ei edes ajateltukkaan, ne tärkeimmät kyllä tietää

Laskettu Helmikuussa

View attachment 115426

Ihanaa, onnea!

 

[Nipanderi]

Ihana pieni heiluttelija siellä kasvamassa

Täällä täytettiin juuri vuoden miten tämä aika on voinut mennä näin äkkiä. Kovasti sitä pitäisi alkaa miettimään mitä tässä voisi tehdä, ettei ihan vielä tarvis töihin palata alustavasti olen ilmoittanut palaavani helmikuussa, mutta olenkin viihtynyt niin hyvin, että helposti menisi ensi kesäänkin muuten ei uutta auringon alla, ei vauvoja enää meille vaikka ne niin kovin ihania onkin (ei sillä että tuskin niitä ilman hoitoja tulisikaan. Kierukka on muuten pitänyt toistaiseksi ylimääräiset vuodot tai kaikki vuodot poissa! Ihanaa vaihtelua tämäkin!)

Vielä vain toivon tänne ryhmään plussia

 

[zar_]

Onnea Sinpura, ihania uutisia!
Kaikkea hyvää sinne
+ jokaiselle muullekin omiin tilanteisiin.
Tämä ryhmä alkaa jo hiljentymään, mutta silti tulee tänne fiilikset jaettua, kun oon ollut niin pohjamudissa.

Mä oon ollut ihan hiljaa koko palstalla, ei ole aikaa oikein ollut kirjoittaa, eikä oikeastaan jaksamistakaan. Suoraan sanottuna oon ihan paskana täällä. Aloitin työt uudestaan tossa pari kuukautta sitten, mutta jouduin viikko sitten sairaslomalle, koska oma jaksaminen oli tullut tiensä päähän, mulla oli pahaa unettomuutta, poika huusi kaikki yöt läpeensä, heräili sata kertaa, tein kolmea vuoroa, öiden jälkeen en enää nukkunut yhtään. Isäni sai aivoinfarktin, tein tässä samalla opparia ja lopulta päätin aloittaa uudestaan terapian. Ensimmäisellä käynnillä vaan itkin tätä paskaa ulos, olin niin uupunut siihen, mitä repussa painoi. Reppuun kun näytti tulevan kamaa yksi asia kerrallaan aina lisää ilman loppua ja lopulta kun siinä on tarpeeksi, siltä tippuu pohja. Mietin vielä edelleenkin jatkanko töitä kevennettynä vai irtisanoudunko.
Meillä on vissiin ruokavaliosta nyt kaatunut jotain, bataattikin oli tauolla, syy ehkä rypsiöljy. Refluksia ainakin itkenyt viime ajat paljon. Ei olla nukuttu 2-vuoteen kokonaista yötä, tai ainakaan minä en ole ja ei ole ketään kenelle voitaisiin viedä lapsi hoitoon yhdeksi yöksi, joten ei pariskuntana päästä yhdessä mihinkään.
Mä olen nyt terapiassa alkanut käsitellä ajatusta siitä, että joskus vielä voitais lapsia hankkia sekä sit sitä, että pääsisin näistä vihan, pettymyksen ja katkeruuden tunteista yli liittyen erityisesti tähän pikkulapsiaikaan. Ihan sanoinkuvaamattoman paskaahan tää on ollut, en pysty edes selittämään. Mua ei kukaan edes uskonut, miten kuluttavaa ja häpeällistä oli todistella eri instituutioille, mutta myös yksittäisille ihmisille jopa läheisille, miksi teet ja toimit näin. Ja lopulta kun oli mustaa valkoisella mä väsyin täysin. Enää ei tarvinnut todistella, mutta oma mielenterveys ja varmaan fyysinenkin, siinä meni. Ottaen huomioon vielä lasta ennen ilmenneet asiat, kuten lapsettomuudet ja muut elämäntapahtumat, jotka ei voineet olla vaikuttamatta.
Silti rakastan lasta ihan kaikista eniten ja se on tärkeintä, mitä meille on koskaan käynyt, parempaa ei ole Ja se rakkaus on ainoa, joka auttaa kannattelemaan yli vaikeuksien, meitä eteenpäin, perheenä. Ja se lapsi on syy, miksi jaksaa joka päivä painaa kovemmin, vaikka välillä tekisi mieli luovuttaa kokonaan.
Joskus mietin, että vihaako mun lapsi mua, kun se aina vaan itkee, mutta onneksi mä tiedostan, että se ei oo niin, sillä on vaan niin paljon vaivoja. Enkä mä olis äitinä voinut tehdä yhtään mitään enempää, mä oon jo parhaani tehnyt ja ylikin, vaikka välillä tuntuu, ettei tällä matkalla mikään riitä.

Tsemppiä jokaisen omaan tilanteeseen, on kiva lukea teidän kuulumisia. Tää mun kirjoitus saattaa nyt nostaa jollekin sellasia ajatuksia, ettei pitäis valittaa, koska kaikki ei lapsia saa ja niin se herättää itsellenikin, ymmärrän sen täysin, mutta halusin vaan sanoa, että väsyä voi vaikka se lapsi olisi miten rakastettu ja toivottu vaan, koska kukaan ei lähtökohtaisesti toivo vuosien yrittämisen jälkeen varmastikaan allergiahelvettiä joka kestää pisimmillään kymmeniä vuosia, jossa epäonnistunut ruokailuketju lähtee pullanmurusista vieden lapsen sairaalaan.

 

[Onnenomena]

Onnea Sinpura, ihania uutisia!
Kaikkea hyvää sinne
+ jokaiselle muullekin omiin tilanteisiin.
Tämä ryhmä alkaa jo hiljentymään, mutta silti tulee tänne fiilikset jaettua, kun oon ollut niin pohjamudissa.

Mä oon ollut ihan hiljaa koko palstalla, ei ole aikaa oikein ollut kirjoittaa, eikä oikeastaan jaksamistakaan. Suoraan sanottuna oon ihan paskana täällä. Aloitin työt uudestaan tossa pari kuukautta sitten, mutta jouduin viikko sitten sairaslomalle, koska oma jaksaminen oli tullut tiensä päähän, mulla oli pahaa unettomuutta, poika huusi kaikki yöt läpeensä, heräili sata kertaa, tein kolmea vuoroa, öiden jälkeen en enää nukkunut yhtään. Isäni sai aivoinfarktin, tein tässä samalla opparia ja lopulta päätin aloittaa uudestaan terapian. Ensimmäisellä käynnillä vaan itkin tätä paskaa ulos, olin niin uupunut siihen, mitä repussa painoi. Reppuun kun näytti tulevan kamaa yksi asia kerrallaan aina lisää ilman loppua ja lopulta kun siinä on tarpeeksi, siltä tippuu pohja. Mietin vielä edelleenkin jatkanko töitä kevennettynä vai irtisanoudunko.
Meillä on vissiin ruokavaliosta nyt kaatunut jotain, bataattikin oli tauolla, syy ehkä rypsiöljy. Refluksia ainakin itkenyt viime ajat paljon. Ei olla nukuttu 2-vuoteen kokonaista yötä, tai ainakaan minä en ole ja ei ole ketään kenelle voitaisiin viedä lapsi hoitoon yhdeksi yöksi, joten ei pariskuntana päästä yhdessä mihinkään.
Mä olen nyt terapiassa alkanut käsitellä ajatusta siitä, että joskus vielä voitais lapsia hankkia sekä sit sitä, että pääsisin näistä vihan, pettymyksen ja katkeruuden tunteista yli liittyen erityisesti tähän pikkulapsiaikaan. Ihan sanoinkuvaamattoman paskaahan tää on ollut, en pysty edes selittämään. Mua ei kukaan edes uskonut, miten kuluttavaa ja häpeällistä oli todistella eri instituutioille, mutta myös yksittäisille ihmisille jopa läheisille, miksi teet ja toimit näin. Ja lopulta kun oli mustaa valkoisella mä väsyin täysin. Enää ei tarvinnut todistella, mutta oma mielenterveys ja varmaan fyysinenkin, siinä meni. Ottaen huomioon vielä lasta ennen ilmenneet asiat, kuten lapsettomuudet ja muut elämäntapahtumat, jotka ei voineet olla vaikuttamatta.
Silti rakastan lasta ihan kaikista eniten ja se on tärkeintä, mitä meille on koskaan käynyt, parempaa ei ole Ja se rakkaus on ainoa, joka auttaa kannattelemaan yli vaikeuksien, meitä eteenpäin, perheenä. Ja se lapsi on syy, miksi jaksaa joka päivä painaa kovemmin, vaikka välillä tekisi mieli luovuttaa kokonaan.
Joskus mietin, että vihaako mun lapsi mua, kun se aina vaan itkee, mutta onneksi mä tiedostan, että se ei oo niin, sillä on vaan niin paljon vaivoja. Enkä mä olis äitinä voinut tehdä yhtään mitään enempää, mä oon jo parhaani tehnyt ja ylikin, vaikka välillä tuntuu, ettei tällä matkalla mikään riitä.

Tsemppiä jokaisen omaan tilanteeseen, on kiva lukea teidän kuulumisia. Tää mun kirjoitus saattaa nyt nostaa jollekin sellasia ajatuksia, ettei pitäis valittaa, koska kaikki ei lapsia saa ja niin se herättää itsellenikin, ymmärrän sen täysin, mutta halusin vaan sanoa, että väsyä voi vaikka se lapsi olisi miten rakastettu ja toivottu vaan, koska kukaan ei lähtökohtaisesti toivo vuosien yrittämisen jälkeen varmastikaan allergiahelvettiä joka kestää pisimmillään kymmeniä vuosia, jossa epäonnistunut ruokailuketju lähtee pullanmurusista vieden lapsen sairaalaan.

Voi sinua, teillä on ollut ihan kohtuuttoman rankkaa. Kyllä saa valittaa ja onneksi olet päässyt terapiaan ja sairaslomalle! Onko mitään muuta apua nyt tiedossa?

 

[zar_]

Voi sinua, teillä on ollut ihan kohtuuttoman rankkaa. Kyllä saa valittaa ja onneksi olet päässyt terapiaan ja sairaslomalle! Onko mitään muuta apua nyt tiedossa?

Kiitos kysymästä
Eipä oikeastaan muuta nyt kun psykofyysinen terapia sekä psykologin käynnit. Lisäksi oon sairaslomalla vielä koko ensi viikon. Ollaan poikaa käytetty hoidossa aina yhtenä päivänä viikossa mummolassa, mutta muuta apua ei ole tiedossa. Toki mietin paljon sitä työsuhdetta, on pakko laittaa oma perhe ja itsensä etusijalle, että jos kevennetty työ ei omassa yksikössä ole mahdollinen, niin kyllä mä sitten irtisanoudun. Lääkärikin kovasti painotti sitä, että en tee väärin, jos päädyn tohon ratkaisuun, koska hänen mielestään erityisellä herkkyydellä pitäisi kuunnella tätä raskauden jälkeistä masennusta ja huomioida se mun työkyvyssä erityisesti. Hän oli sitä mieltä, että olisin tarvinnut pitkän loman ja levon, jopa 3kk, mutta mun työnkuvassa se ei ole mahdollista. Painotti, että olis ensiarvoisen tärkeää pidentää sitä kotona olemisen aikaa, ja sillon kun on vaikea vauva-aika ollut takana, ehkä jotain sairautta lapsella kuten meillä, ei harkita vielä ennen 2 ikävuotta töihin lähtöä, ellei ole taloudellisesti pakko. Mulle jäi tästä käynnistä hyvä fiilis, vaikka itkin taas siellä. Enkä nää järkeä näin pitkillä saikuilla. Joten jonkun päätöksen teen varmasti vielä töihin liittyen. Mulle on kuitenkin kaikista tärkeintä mun oma lapsi, perhe ja nyt saattaa nää opettajan opinnot loppuun keväällä.

 

[Nipanderi]

Onnea Sinpura, ihania uutisia!
Kaikkea hyvää sinne
+ jokaiselle muullekin omiin tilanteisiin.
Tämä ryhmä alkaa jo hiljentymään, mutta silti tulee tänne fiilikset jaettua, kun oon ollut niin pohjamudissa.

Mä oon ollut ihan hiljaa koko palstalla, ei ole aikaa oikein ollut kirjoittaa, eikä oikeastaan jaksamistakaan. Suoraan sanottuna oon ihan paskana täällä. Aloitin työt uudestaan tossa pari kuukautta sitten, mutta jouduin viikko sitten sairaslomalle, koska oma jaksaminen oli tullut tiensä päähän, mulla oli pahaa unettomuutta, poika huusi kaikki yöt läpeensä, heräili sata kertaa, tein kolmea vuoroa, öiden jälkeen en enää nukkunut yhtään. Isäni sai aivoinfarktin, tein tässä samalla opparia ja lopulta päätin aloittaa uudestaan terapian. Ensimmäisellä käynnillä vaan itkin tätä paskaa ulos, olin niin uupunut siihen, mitä repussa painoi. Reppuun kun näytti tulevan kamaa yksi asia kerrallaan aina lisää ilman loppua ja lopulta kun siinä on tarpeeksi, siltä tippuu pohja. Mietin vielä edelleenkin jatkanko töitä kevennettynä vai irtisanoudunko.
Meillä on vissiin ruokavaliosta nyt kaatunut jotain, bataattikin oli tauolla, syy ehkä rypsiöljy. Refluksia ainakin itkenyt viime ajat paljon. Ei olla nukuttu 2-vuoteen kokonaista yötä, tai ainakaan minä en ole ja ei ole ketään kenelle voitaisiin viedä lapsi hoitoon yhdeksi yöksi, joten ei pariskuntana päästä yhdessä mihinkään.
Mä olen nyt terapiassa alkanut käsitellä ajatusta siitä, että joskus vielä voitais lapsia hankkia sekä sit sitä, että pääsisin näistä vihan, pettymyksen ja katkeruuden tunteista yli liittyen erityisesti tähän pikkulapsiaikaan. Ihan sanoinkuvaamattoman paskaahan tää on ollut, en pysty edes selittämään. Mua ei kukaan edes uskonut, miten kuluttavaa ja häpeällistä oli todistella eri instituutioille, mutta myös yksittäisille ihmisille jopa läheisille, miksi teet ja toimit näin. Ja lopulta kun oli mustaa valkoisella mä väsyin täysin. Enää ei tarvinnut todistella, mutta oma mielenterveys ja varmaan fyysinenkin, siinä meni. Ottaen huomioon vielä lasta ennen ilmenneet asiat, kuten lapsettomuudet ja muut elämäntapahtumat, jotka ei voineet olla vaikuttamatta.
Silti rakastan lasta ihan kaikista eniten ja se on tärkeintä, mitä meille on koskaan käynyt, parempaa ei ole Ja se rakkaus on ainoa, joka auttaa kannattelemaan yli vaikeuksien, meitä eteenpäin, perheenä. Ja se lapsi on syy, miksi jaksaa joka päivä painaa kovemmin, vaikka välillä tekisi mieli luovuttaa kokonaan.
Joskus mietin, että vihaako mun lapsi mua, kun se aina vaan itkee, mutta onneksi mä tiedostan, että se ei oo niin, sillä on vaan niin paljon vaivoja. Enkä mä olis äitinä voinut tehdä yhtään mitään enempää, mä oon jo parhaani tehnyt ja ylikin, vaikka välillä tuntuu, ettei tällä matkalla mikään riitä.

Tsemppiä jokaisen omaan tilanteeseen, on kiva lukea teidän kuulumisia. Tää mun kirjoitus saattaa nyt nostaa jollekin sellasia ajatuksia, ettei pitäis valittaa, koska kaikki ei lapsia saa ja niin se herättää itsellenikin, ymmärrän sen täysin, mutta halusin vaan sanoa, että väsyä voi vaikka se lapsi olisi miten rakastettu ja toivottu vaan, koska kukaan ei lähtökohtaisesti toivo vuosien yrittämisen jälkeen varmastikaan allergiahelvettiä joka kestää pisimmillään kymmeniä vuosia, jossa epäonnistunut ruokailuketju lähtee pullanmurusista vieden lapsen sairaalaan.

Voi kuinka kurjaa ja hurjan kuuloista. Voin hyvin uskon miten hurjan väsyttävää kuvailemasi arki varmasti on, kun joskus ihan tavallinenkin arki voi olla väsyttävää❤ Ja onhan sulla kyllä paljon meneillään jos työ, perhe ja pikkulapsiaika kaikki päällekkäin ja siihen vielä allergiat päälle. Paljon tsemppiä ja jaksamista arjen pyörteisiin❤

 

[Aaltokukka]

Kiitos kysymästä
Eipä oikeastaan muuta nyt kun psykofyysinen terapia sekä psykologin käynnit. Lisäksi oon sairaslomalla vielä koko ensi viikon. Ollaan poikaa käytetty hoidossa aina yhtenä päivänä viikossa mummolassa, mutta muuta apua ei ole tiedossa. Toki mietin paljon sitä työsuhdetta, on pakko laittaa oma perhe ja itsensä etusijalle, että jos kevennetty työ ei omassa yksikössä ole mahdollinen, niin kyllä mä sitten irtisanoudun. Lääkärikin kovasti painotti sitä, että en tee väärin, jos päädyn tohon ratkaisuun, koska hänen mielestään erityisellä herkkyydellä pitäisi kuunnella tätä raskauden jälkeistä masennusta ja huomioida se mun työkyvyssä erityisesti. Hän oli sitä mieltä, että olisin tarvinnut pitkän loman ja levon, jopa 3kk, mutta mun työnkuvassa se ei ole mahdollista. Painotti, että olis ensiarvoisen tärkeää pidentää sitä kotona olemisen aikaa, ja sillon kun on vaikea vauva-aika ollut takana, ehkä jotain sairautta lapsella kuten meillä, ei harkita vielä ennen 2 ikävuotta töihin lähtöä, ellei ole taloudellisesti pakko. Mulle jäi tästä käynnistä hyvä fiilis, vaikka itkin taas siellä. Enkä nää järkeä näin pitkillä saikuilla. Joten jonkun päätöksen teen varmasti vielä töihin liittyen. Mulle on kuitenkin kaikista tärkeintä mun oma lapsi, perhe ja nyt saattaa nää opettajan opinnot loppuun keväällä.

Voi sua!
Arvojärjestyksesi on mitä ihanin!

Sanonta: "kuoleman jälkeen kaikki työ jatkuu kuten myös muurahaisten marssi" kertoo mielestäni elämän rajallisuudesta ja ohjaa tekemään ratkaisuja lapsiemme / itsemme hyväksi.

Eihän sillä oikeasti ole merkitystä miten paljon teemme, kun valmiiksi kaikkea emme saa.
Tuntui uskomattomalle lukea, että olisit jopa lääkärinkin mielestä tarvinnut 3kkden loman ja nykySuomessa se ei ole mahdollista!
Toivottavasti tämä syyskuu on jo mennyttä elokuuta parempi...

 

[zar_]

Voi kuinka kurjaa ja hurjan kuuloista. Voin hyvin uskon miten hurjan väsyttävää kuvailemasi arki varmasti on, kun joskus ihan tavallinenkin arki voi olla väsyttävää❤ Ja onhan sulla kyllä paljon meneillään jos työ, perhe ja pikkulapsiaika kaikki päällekkäin ja siihen vielä allergiat päälle. Paljon tsemppiä ja jaksamista arjen pyörteisiin❤

Voi sua!
Arvojärjestyksesi on mitä ihanin!

Sanonta: "kuoleman jälkeen kaikki työ jatkuu kuten myös muurahaisten marssi" kertoo mielestäni elämän rajallisuudesta ja ohjaa tekemään ratkaisuja lapsiemme / itsemme hyväksi.

Eihän sillä oikeasti ole merkitystä miten paljon teemme, kun valmiiksi kaikkea emme saa.
Tuntui uskomattomalle lukea, että olisit jopa lääkärinkin mielestä tarvinnut 3kkden loman ja nykySuomessa se ei ole mahdollista!
Toivottavasti tämä syyskuu on jo mennyttä elokuuta parempi...

Kiitos tsempistä molemmille
Just tänään puistossa juttelin tutun kanssa, jolla samanikäinen lapsi, että hän kanssa totesi, miten jo ihan tavallinen arki voi olla kuluttavaa ja rankkaa, kun lapsihan luonnollisesti vie kaiken ajan ja vaatii paljon velvoitteita sekä läsnäoloa. Joten tää meidän oma ollut jotain extreme meininkiä sitten Mutta sen tajusin kyllä vasta jotenkin tässä työelämässä, koska tää lapsen refluksi-allergia yhdistelmä kyllä haastoi tosi paljon, puhumattakaan näistä ruokailuista. Ja ihan oikeasti, jos kyse on lapsen terveydestä, niin ei silloin ole vääriä päätöksiä tai voi valita väärin, jos jään kotiin lapsen kanssa. Työtä ehtii aina tehdä, mutta lapsi on kerran vain pieni.
Mikään määrä rahaa ei kyllä korvaa menetettyä terveyttä ja jos töissä on huono olla, jonkun täytyy muuttua. Ja koska en voi muuttaa muita, voin muuttaa itseäni ja omia valintojani, sekä suuntaa, jonne kuljen. Meillä on ollut haastava työyhteisökin ja se on yksi lisästressitekijä, mitä en kaipaa nyt yhtään. Mulla on omassa elämässä ihan tarpeeksi.

Ja joo, joskus tuntuu, ettei tässä nyky työelämässä mitään järkeä. Itse en kyllä aio uhrata ajatustakaan työpaikalle, joka tarjoaa heikompaa sopimusta jo olemassa olevan paikalle ja väläyttelee ettei nykyiseen yksikköön onnistuisi 80pros työaika. Kummallisesti vaan se joillain ihmisillä sitten onnistuu samassa paikassakin, mutta joo, nää on näitä. Ihmettelen juttuja. Mutta sen verran päättäväinen olen, että rajani tunnistan ja oon nyt ajatuksiani paljon kypsyttänyt ja alkanut saada rauhan sen suhteen mitä teen seuraavaksi.

 

[Onnenomena]

Vaikka tämä ketju onkin painunut unholaan, pakko nostaa ja kertoa vanhoille kavereille, joita ei ole muissa ketjuissa tavattu, että vielä tuli tähänkin porukkaan yksi plussa! Eilen dpo15 tämä!

 

[dimou]

Vaikka tämä ketju onkin painunut unholaan, pakko nostaa ja kertoa vanhoille kavereille, joita ei ole muissa ketjuissa tavattu, että vielä tuli tähänkin porukkaan yksi plussa! Eilen dpo15 tämä!

Luin tästä toisessa ketjussa, mutten viitsinyt sinne kirjoittaa kun en "kuulu porukkaan", niin täällä sitten sitäkin suuremmin valtavasti onnea mahtavaa että olet pysynyt luottavaisena eikä isompia huolia nyt ole. Toivon samaa meininkiä elokuulle asti