Onnea plussasta Sinpura! Paljon tarrasukkia 
Sympatiat Omppu, negatestit on niin lannistavia
ja sympatiat teidän tilanteeseen, saako kysyä onko miehellä mitään tarkempaa syytä sille ettei halua kertoa hoidoista?
Mulla kans pyörii IVF kuviot päässä, enää kolmisen kuukautta siihen ekaan aikaan. Luulin että olisin jotenkin intoa puhkuen menossa niitä kohti, mutta enpä olekkaan. Ei mua ne hoidot sillain teknisesti tai edes käytännössä jännitä tai mitään. Lähinnä nään sen sellaisena teknisenä suoritteena, joka nyt vaan käydään läpi. MUTTA jotenkin oon hirveesti työstänyt sitä, että mitä jos ei tulekkaan enempää lapsia tai mitä jos hoidoistakin saadaan vaan jatketta meidän keskenmenoille.. ja jotenkin on alkanut kasvaa semmonen fiilis, et ehkä tää on ihan turha polku, että kyllä se elämä näinkin on ihan hyvää. Toisaalta pelkään, että katkeroidun, jos en tätä polkua katso läpi - toisaalta jos tää ivf polku ei vie meitä siihen haluttuun lopputulokseen niin katkeroidun vielä varmemmin. Vaikeaa.
Nyt on myös lapsi alkanut kyseleen että voisiko hänestä tulla isosisko jne, ja kyllä ne kysymykset vähän kirpaisee. Toisaalta hän on kyllä myös pyytänyt että saisi isoveljen, että lapsen maailmassa nää nyt on vaan tämmösiä juttuja
Ja sit jos lisätään vielä mieskin tähän kuvioon.. niin välillä hänen häilyvyys ottaa kupoliin, kyllä hän on ihan hommassa mukana, mutta tuntuu ettei hän oo oikeen ajatuksella jaksanut esim lukea edes niitä terveyskylän materiaaleja, joitain vitamiineja kyllä syö kun löin purkin käteen, mutta en kyllä vahdi että syö niitä, aikuinen ihminen kun on - tuskin syö kovin tunnollisesti. Häntä tää lapsettomuus tuntuu painavan nimenomaan enemmän siitä vinkkelistä, ettei meidän tytöllä ole sisaruksia tai ei ehkä tule sisaruksia. Hän on ihan suoraan sanonutkin, ettei koe asioita läheskään samalla tavalla kuin minä ja ei kykene samaistumaan moniin mun fiiliksiin. Hän on myös myös se "tasaisempi", eli toivoo hartaasti, että jospa meille vielä se yksi suotaisiin (mahdollisimman pienin takapakein) ja minä menen sieltä: yhyy ei varmaan ikinä saada yhtään epätoivosta, sinne yltiöoptimistiseen, kyllä se IVF toimii ja sit saadaan niitä alkioita pakkaseen ja voidaan hommata vaikka se suurperhe sitten. Tai että kyllä tästä seuraavasta kierrosta tärppää ihan luomuna - koska pitäähän se sitäkin aina muistaa jännittää piinaviikoilla, että entäs jos 
Sympatiat Omppu, negatestit on niin lannistavia
ja sympatiat teidän tilanteeseen, saako kysyä onko miehellä mitään tarkempaa syytä sille ettei halua kertoa hoidoista?Mulla kans pyörii IVF kuviot päässä, enää kolmisen kuukautta siihen ekaan aikaan. Luulin että olisin jotenkin intoa puhkuen menossa niitä kohti, mutta enpä olekkaan. Ei mua ne hoidot sillain teknisesti tai edes käytännössä jännitä tai mitään. Lähinnä nään sen sellaisena teknisenä suoritteena, joka nyt vaan käydään läpi. MUTTA jotenkin oon hirveesti työstänyt sitä, että mitä jos ei tulekkaan enempää lapsia tai mitä jos hoidoistakin saadaan vaan jatketta meidän keskenmenoille.. ja jotenkin on alkanut kasvaa semmonen fiilis, et ehkä tää on ihan turha polku, että kyllä se elämä näinkin on ihan hyvää. Toisaalta pelkään, että katkeroidun, jos en tätä polkua katso läpi - toisaalta jos tää ivf polku ei vie meitä siihen haluttuun lopputulokseen niin katkeroidun vielä varmemmin. Vaikeaa.
Nyt on myös lapsi alkanut kyseleen että voisiko hänestä tulla isosisko jne, ja kyllä ne kysymykset vähän kirpaisee. Toisaalta hän on kyllä myös pyytänyt että saisi isoveljen, että lapsen maailmassa nää nyt on vaan tämmösiä juttuja
Ja sit jos lisätään vielä mieskin tähän kuvioon.. niin välillä hänen häilyvyys ottaa kupoliin, kyllä hän on ihan hommassa mukana, mutta tuntuu ettei hän oo oikeen ajatuksella jaksanut esim lukea edes niitä terveyskylän materiaaleja, joitain vitamiineja kyllä syö kun löin purkin käteen, mutta en kyllä vahdi että syö niitä, aikuinen ihminen kun on - tuskin syö kovin tunnollisesti. Häntä tää lapsettomuus tuntuu painavan nimenomaan enemmän siitä vinkkelistä, ettei meidän tytöllä ole sisaruksia tai ei ehkä tule sisaruksia. Hän on ihan suoraan sanonutkin, ettei koe asioita läheskään samalla tavalla kuin minä ja ei kykene samaistumaan moniin mun fiiliksiin. Hän on myös myös se "tasaisempi", eli toivoo hartaasti, että jospa meille vielä se yksi suotaisiin (mahdollisimman pienin takapakein) ja minä menen sieltä: yhyy ei varmaan ikinä saada yhtään epätoivosta, sinne yltiöoptimistiseen, kyllä se IVF toimii ja sit saadaan niitä alkioita pakkaseen ja voidaan hommata vaikka se suurperhe sitten. Tai että kyllä tästä seuraavasta kierrosta tärppää ihan luomuna - koska pitäähän se sitäkin aina muistaa jännittää piinaviikoilla, että entäs jos 
toisaalta mistä mä tiedän kuin moni sukulainen jonka nimeä en ees tiiä, tietää meidän tilanteesta. Ei tullut sukukutsuillakaan yhtään perus ajattelematonta kommenttia! Siksi epäilen et eiköhän nekin oo jo jotain kuullut 
Oli oikea päätös, kaikkien elämä parani ja poika nukkuu! 
ihana baby, varmasti mulle ihan aina 
taisin jäädä aika koukkuun 
voisko johtua sit vaan teroista et ne pitkittää vuodon alkua. Mulla siis on progejen jälkeen vaihdellu päiviäkin milloin vuoto alkaa. Tai sit ovis myöhemmin, tai plussa vielä tulossa.