Hei vaan kaikille, minäkin uskaltaudun liittymään joukkoonne odotusta odottavaan :)
Olen pikkuhiljaa kolmeakymppiä lähestyvä 3-vuotiaan pikkuviikarin äiti. Ennen ensimmäistä raskautta liityin tänne foorumille ja kirjoittelinkin suht ahkerasti. Kyllä täältä on saatu niin mahtavaa tsemppiä, vertaistukea ja infoa että tulin taas innokkaan uteliaana kurkkimaan pitkän tauon jälkeen:) nyt kun vauvakuume taas nostaa päätään
Pojan ollessa vähän alle 2 v mietimme viimeksi mieheni kanssa, että aika toiselle lapselle voisi olla kypsä. Raskauduinkin yllättäen heti ensi "yrittämästä" (tai ekasta suojaamattomasta yhdynnästä). Olimme vähän shokissa että mites tämä nyt näin äkkiä kävi, mutta olin kuitenkin onnellinen. Valitettavasti raskaus keskeytyi heti alkuunsa, kuudennella viikolla. Olin tosi yllättynyt siitä, kuinka raskaasti otin asian. Meni yli vuosi, että olin täysin "toipunut" siitä. Luulen että järkytystä lisäsi muut yhtäaikaiset elämänmuutokset ja se ettei ollut aikaa surra asiaa rauhassa. Nyt on jo paljon seesteisempi ja hyväksyvä olo keskenmenosta.
Emme kuitenkaan yrittäneet uudestaan raskautta keskenmenon jälkeen vaan keskityin töiden saamiseen ja tekemiseen, olinhan ollut työelämästä pois kolme vuotta, sillä halusin olla pojan kanssa kotona. Mieskin oli aika nihkeä, kun yritin puhua toisesta lapsesta. Nyt ollaan molemmat kokopäivätöissä ja lapsi tietty päivähoidossa. Elämä alkaa olla jonkinlaisessa tasapainossa, niin se ois hyvä sekoittaa toisella lapsella :D
Nyt ollaan tässä kierrossa oltu pari kertaa ilman ehkäisyä (kondomit yleensä käytössä), ihan kuin jostain sanattomasta sopimuksesta. Miehen kanssa oon kyllä puhunu, että tänä vuonna haluan alkaa yrittämään. Aika tuntuu oikealta. Ja tietty nyt on alkanut heti pieniä oireita tulemaan, mahan nipistelyä lähinnä. :D
Olipas se pitkä sepustus, mukavaa kevään alkua ja plussatuulia