Raskaaksi 2017

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja heidukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onnea Pompo :)

DPO 11 ja nega testattu aamulla, eli viivan paikkoja oli ne loppuviikosta tulleet. Sovellus ennustaa vuotoa torstaiksi.

Mulla on ihan hyvä mieli vielä tästä yrityksestä. Tosi alussa vielä ollaan, eikä ole ollut mitään hampaat irvessä yrittämistä. Peitot meillä heiluu muutenkin säännöllisesti niin ei tarvitse sitäkään miettiä :)

Mua jotenkin auttaa se ajatus, että kroppa on toiminut aiemminkin ja takana on onnistuneita raskauksia sekä tietysti se, että mun munasolut on toimineet jopa toisilla naisilla.

Lapsen kaipuun tunnistan ja mitä se voi saada aikaan mielelle. Ja sen, että jos lasta ei kuulu kuinka epätoivoinen olo siitä tulee.

Tälläkin palstalla näkee paljon surua ja katkeroitumista. Usein tuntuu, että moni on menettänyt toivonsa jo ennenkuin kuukautiset ovat myöhässä. Kuitenkin todella harva ihminen jää lopulta lapsettomaksi. Yhden kierron onnistumis mahdollisuudet ovat n 30% vaikka kaikki olis kohdallaan ja puolivuotta yritystä on vielä vähän.

Omaan hedelmällisyyteen voi vaikuttaa monin eritavoin, paitsi siihen mitkä kortit on saanut syntyessään.

Eli ainakin minä, Nessi ja Äippä ootetaan menkkoja torstaina?
Mukavaa kun on samassa kierronvaiheessa kohtalotovereita :)

Eiköhän oteta virtuaali skoolaukset jos menkat alkaa. Tosin toki toivon että kenelläkään ei alkaisi :)
 
Eli ainakin minä, Nessi ja Äippä ootetaan menkkoja torstaina?
Mukavaa kun on samassa kierronvaiheessa kohtalotovereita :)

Eiköhän oteta virtuaali skoolaukset jos menkat alkaa. Tosin toki toivon että kenelläkään ei alkaisi :)

Mulla myös ois torstaina menkkojen oletettu alkamispäivä, tänään dpo 11 ja onestepin herkkä ja apteekin testi negaa
 
No onpas paljon piinailijoita samaan syssyyn! Täällä vasta "limavaihe" ja piina-ajat edessäpäin xD
 
Perjantaina pitäis alkaa, saa nähdä pystyykö odottamaan sinne asti, täytyy keksiä paljon tekemistä että päivät kuluis nopeemmin :)
 
Mä taas oon nyt niin super kypsä tähän koko touhuun et en testaa enää mitään!! Mikroskoopin voi laittaa mutta pissat menee pönttöön. Sit jos ne menkat muka ei perjantaihin mennessä oo alkanu, testaan pe. Ja jos se on neg niin aukee punkku!! Murrrr!!!

Toivoo PMS-mörkö
 
Pms-hirviö täälläkin ilmoittautuu. Mahaan koskee ja päätä kiristää. Liityn siis kerhoon. Luultavasti just viikonloppuna alkaa kun olis kaikkea menoa.
 
5303a5b141d81761f2e4b34fa41b4652


Siinäpä se...
Vasen on tänään, oikea eilen. Tässä hyvät naiset näkyy nyt selvästi mistä pms-oireet johtuvat. Eli eilen olin vielä aamulla ok mutta iltapäivää ja iltaa kohti massiivinen ketutus nosti päätään. Sama fiilis tänä aamuna.
Eli (niinku kuvissakin näkyy) estrogeenin määrä romahti :( eli ei raskautta eli kohta menkat eli voihan v*ttu.
 
Kiitos :)
Herra Sandelsin miellyttävässä seurassa oma harmitus lievenee.

Lääkäriin 9.8. Epäilen että mulla on progesteronin kanssa ongelmia. Niinkuin ennen esikoistakin oli...

Hyvä että pääset lääkäriin selvittään asiaa! Mää kanssa meen ens kuun lopulla ku:n jälkitarkastukseen ja aattelin ottaa puheeks, jos alettais tutkiin onks jotain vialla, kun ei raskaus ala.
 
Takaisin
Top