Pepe, ei teillä onneksi kovin pitkä aika ole tuloksiin. Toivotaan, että saatte hyviä uutisia sieltä. Sillä aikaa vain hyödynnätte oviksen.
Be, mahdollisesti oli oviskipua. Onhan teillä pieni mahdollisuus jos puuhastelitte lauantaina.
Azalea, mullakin vaihtelee ajatukset kierron eri vaiheissa. Kun on käsitellyt negan tuoman pettymyksen, ajattelen että nyt olis oikeasti hölmö asia tulla raskaaksi, ja osaan järkevämmin suhtautua pitkään yritykseen. Silti siinäkään vaiheessa en halua luopua yrityksestä. Ehkä lapsen hankintaan liittyy aina jonkin verran epärationaalisuutta, harvoin sitä voi oikeasti järkisyin perustella.
Tai ehkä osittain sitä itsensä kovettamista.
Onnea kaikille plussan metsästykseen, ottakaa ne kaikki kiinni!
Mekin ajateltiin hankkia varusteita vähän kerrallaan, nyt on vasta pari vaatetta.
Silv, mä oon saanut viivoja riippumatta kellonajasta, mutta liian laimealla kyllä tosi haalean, eli varmaan johtuu juomisesta tai pidätysajasta. Huomasin ite että neljä tuntia oli liikaa, jos yhtään oli juonut.